keskiviikko 23. elokuuta 2017

Keskellä viikkoa

Perjantaiset tapahtumat alkavat tuntua jo aika kaukaisilta. Jo maanantaiaamu tuntui aika arkiselta. Hyvä näin. Pahintahan olisi, jos joutuisi pelkäämään koko ajan. Niillä ihmisillä paraneminen varmasti ottaa kauemmin, jotka olivat tapahtumien ytimessä, mutta toivottavasti hekin pääsevät eteenpäin ja saavat arjesta kiinni.


Tämä taitaa nyt olla kolmas viikkoni töissä kesäloman jäljiltä. Olen aika tyytyväinen omaan arkeeni juuri nyt. Tulen töistä hyvällä tuulella enkä tunne sohvalle kaatavaa väsymystä vaan jaksan hyvin lähteä vielä lenkille iltaisin.


Olen kesän aikana onnistuneesti lipsunut lenkkeilyrutiinistani ja aion nyt herättää sen henkiin jälleen. Helppo se tietysti on tällaisella viikolla, kun ei ole futista vasta kuin lauantaina ja pystyy lenkkeilyt suorittamaan arki-iltoina.

Huomasin tänään kävellessäni Stålarminkatua lenkkeilykelien olevan just nyt ihan parhaasta päästä! Lämmintä, mutta kuitenkin raikasta. Ai että Suosittelen ulkoiluhommia ihan jokaiselle!


Meillä on nykyään oma salaatinkasvatuslaitos 😄 Se oli miehen idea! Hän halusi tilata meille tällaisen 😄 En todellakaan ollut ideaa vastaan, jos tämän myötä mun lautaselle eksyy useammin vihreää. Odotellaan vielä, että tämä ensimmäinen sato kasvaisi vähän lisää, mutta kyllä minä tuosta jo nappailen salaattia leivän päälle.


Lenkkini päätteeksi kävin hakemassa Booztin (adlink) paketin ja nyt mulla on taas farkut, jee!

Huomenna olen vaihteeksi koko päivän menossa ja lauantaina olisi tarkoitus lähteä Tepsikannattajien mukana Kokkolaan! Kyllä tässä ihminen saa ajan kulumaan ihan hyvin.

😊

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti