torstai 28. syyskuuta 2017

Kuva, jonka halusin ottaa uudestaan

Valokuvaajana mulla on näkömuisti, jota pyrin käyttämään kaikkialla missä nyt voi vaan kuvitella tarvitsevansa. Esimerkiksi päivätyössäni, kun tarvii muistaa olenko nähnyt jotain rahtikirjaa, yritän muistaa nähneeni ihmisen nimen ja osoitteen siinä. Jos kotona mulla on joku vaate hukassa, mietin aina missä käytin sitä viimeksi ja sen jälkeen silmissäni sen reitin mihin olen voinut kulkea sen kanssa täällä kotona. Yleensä asiat löytyvät aina näin, kun näen ne silmissäni.

Ihmisetkin muistan kuvina. Hymyt, silmät, tilanteet, jalkapalloilijoiden juoksutyylit, mitä työkaverini oli tekemässä ohi kävellessäni.. Niin että jos satut kuulumaan mun lähipiiriin, mun päässä on kuva susta 😉

Jotkut tietyt hetket tietysti muistan myös vastaavasti. Ei tarvitse kuin laittaa silmät kiinni ja voin kelata itseni minne haluan. Viime syksyltä tällaisia hetkiä on parikin, mutta yksi niistä on se, kun näin jalkapalloilijan punnertamassa pallo selässä! En vielä tänäkään päivänä pysty selittämään, mikä mua siinä kiehtoo eniten, mutta se oli kuva, jonka mä halusin ottaa uudestaan joku päivä. Ihan päivänvalossa ilman kohinaa.

Olenkin tässä vuoden vähän väliä ruinannut pohdiskellut voisiko sellaisen kuvan käydä ottamassa uudestaan. Homma hoituikin näppärästi, kun tuli yhdet treenit, joihin mua pyydettiin kuvaamaan ja yhtenä futislähettiläänä toimi tämä mystinen punnertaja Tepsin keskikentältä. Kun treenihommat oli ohi, mentiin punnertamaan. Tai siis minä en punnertanut. Minä vain möyrin maassa tarpeeksi kaukana miettien jaksaako jätkä punnertaa niin kauan, että mä löydän oikean kuvakulman.

Kyllä se jaksoi. Ne käy vissiin salilla nuo futarit.



Päällimmäinen tunne tän illan jälkeen on kiitollisuus. Lapset olivat tosi innoissaan, kun paikalla oli 2 ihan oikeaa jalkapalloilijaa. Kuvia ja tekstiä treeneistä tulossa todennäköisesti lisää sitten, kun vaan kerkeän ne kuvat tekemään ja valkattua, mitä voi julkaista.

Tässä on nyt taas viikonloppu pelkkää hulinaa, sillä huomenna mennään Raisioon elämysmatkalle (Ikea ja ÅCF:n matsi) ja lauantaina Salo-Kaarina-Turku -hommia. Sunnuntaina siis kannattaa odotella uutta postausta seuraavan kerran!

Kuva meitsistä: Nikke

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

TPS - FC Inter 24.9.2017

Okei, rakastan jalkapallon valokuvaamista ja kirjoittamista kaikesta aiheeseen liittyvästä, mutta just nyt väsyttää. Väsytti jo sunnuntaina, kun suuntasin viikonlopun kolmanteen kuvattavaan matsiin. Päästään siis taas samaan lopputulemaan kuin ennenkin: se kolmas matsi putkeen on aina liikaa. Se alkaa tuntua urheilulta.

Vaikka jokaisella kuvauskerralla silmä syntyy uudestaan, näiden kuvien viskominen tänne blogiin juuri nyt tuntuu sarjatuotannolta. Robinkin laulaa biisissään "mut nyt mul ei oo tarjol yhtää enempää" ja tämä on just se juttu. Kun kaiken luovuuden sammiot ammottavat tyhjyyttään ja täytyisi levätä, jotta ne taas täyttyisivät.


Halusin kuitenkin mennä kuvaamaan sunnuntaina, vaikken ollutkaan ihan kunnossa (mulla oli lauantaina vähän kuumetta). Oli kuitenkin kyse TPS:n junnujen kultajuhlasta ja kauden viimeisenä matsina Turun derby.







TPS vaan ei esiintynyt kovin vahvasti tässä matsissa, mikä oli kyllä harmi. Inter vei heti ekalla puoliajalla. Onneksi se kulta ei ollut tästä pelistä kiinni!










En ole koskaan aiemmin ajatellut Yläkentässä olevan jotain vikaa kuvaamisen kannalta, mutta kyllä se vika taitaa vain olla sittenkin siinä kentässä eikä meikäläisessä. Tuntuu aina, että kuvat vain ylivalottuvat siellä ja valo ylipäätään tulee aina väärästä suunnasta. Kun haluaisi, että kuvien taustalla on yleisöä ja saadakseen yleisön sinne, kuvata pitäisi vastavaloon.



Tauolla joku tyttö heitti voltteja ja minä opettelin kuvaamaan semmoista. Oli hurjan vaikeaa! (Minustahan kaiken muun paitsi jalkapallon kuvaaminen on vaikeaa.)






TPS teki 2 maalia, mutta se ei vaan riittänyt, kun Inter taiteili maaleja 4. Silti TPS juhli lopuksi enemmän.






Näitä loppuseremonioita oli muuten vaikea kuvata, kun kentälle rynni monta äitiä puhelimien kanssa. Todennäköisesti ne äitit saivat parempia otoksia juhlinnasta kuin minä, kun olin siinä vaiheessa ihan valmis jo mönkimään kotiin. En kuitenkaan ollut paikalla kuin vain itseni takia, joten panosta kuvata oli yhtä paljon kuin junnutepseillä tässä matsissa.

Jos teistä tuntuu, että koko postaus on pelkkä valitusvirsi, niin siltä minustakin tuntuu nyt 😂 Seuraavan kerran kuvaan futista heti huomenna, mutta en tiedä vielä tuleeko siitä lystistä kuvia intternettiin ollenkaan. Varsinaisen matsin kuvaan seuraavan kerran lauantaina. Pitää siihen mennessä etsiä motivaatio, ilo ja riemu, jottei enää tarvitse hävetä tällaista väsymysulinaa. Kauden viimeisiä matseja viedään kuitenkin ja kuukauden päästä valitan kuinka futis on loppu, nappikset ei napise ja kukaan elämässäni ei pomputtele palloa 😭

TPS - FC Inter 2-4

maanantai 25. syyskuuta 2017

Regions' Cupin finaali: KaaPo - SJK Akatemia 23.9.2017

Jos joku olisi kysynyt multa tänään miten mun viikonloppu meni, olisin tiivistänyt vastauksen pariin sanaan: jalkapalloa ja setämiehiä. Ja vaikka aloitankin postauksen näin vihjailevasti, toivon, ettei teidän mielikuvituksenne siellä ruudun toisen puolen ole aivan yhtä laukalla kuin setämiehet joskus saattavat olla.

Lauantaini alkoi siihen aikaan, kun baarista lähteneet turkulaiset vielä miettivät missä olisi jatkot. Ihme kyllä ei edes väsyttänyt mitenkään liikaa, vaikka kello soi jo ennen viittä. Ilmeisesti rypyt silmäpielissä eivät johdu pelkästä nauramisesta läpi elämän vaan kyllä tässä vanhuuskin alkaa jo pian iskeä.

Meikkasin nopeasti, heitin repun selkään ja lähdin etsimään kuvaajakollegani autoa tuolta jostain alhaalta kadun varresta. Olimme lähdössä retkelle! Ensin Kaarinaan ja sieltä bussilla Seinäjoelle Regions' Cupin finaaliin, jossa KaaPo kohtasi SJK Akatemian.

En ollut koskaan aiemmin kuvannut Regions' Cupin finaalia, KaaPoa enkä SJK Akatemiaa. OmaSP Stadion sentään oli tuttu, mutta ei tarpeeksi, sillä se aiheuttaa edelleen hieman päänvaivaa. Siitä lisää myöhemmin.


KaaPon fanibussista tunsin tasan 2 ihmistä ennalta. Olisi toki voinut olla huonomminkin. Onneksi tällaisena sosiaalisena erakkona ei tuota vaikeuksia sopeutua vallitsevaan ilmapiiriin paitsi silloin, jos ilmapiiri on ihan perseestä. Mutta sehän ei ole tällaisilla reissuilla koskaan, sillä tottakai kannattajaporukka lähtee hilpein mielin katsomaan matsia ja mikäli voitto irtoaa, on kotimatka vieläkin hilpeämpi!

Sain matkaseuraksi viereeni tutun setämiehen ja siihen ympärille vähän lisää setämiehiä, joita en tuntenut vielä menomatkalla, mutta kotimatkalla kyllä. Tällainen perinteinen kun haluat elää kuin Hietala, tutustu jokaisella retkellä vähintään yhteen uuteen ihmiseen.

Bussikuskiksi oli yllättäen valikoitunut just se sama meijeripojan unelmista tarinoinut mies kahdelta aiemmalta kannattajareissulta, joissa olen ollut mukana. Ilmeeni oli varmaan aika veikeä siinä 6:30 astuessani bussiin Kaarinan Keskuskentän parkkipaikalla. Tämä oli kuitenkin ihan hyvä homma, sillä vanhasta tottumuksesta lähempänä Etelä-Pohjanmaan pyhiä lakeuksia kiipesin etupenkille setämiesten keskeltä ja toimin kuskin puhuvana navigaattorina. Tästä tuli kaikista paras navigointireissu, sillä juuri ennen Törnävän risteystä takaani tuli ohjeet kiertää Alkon kautta! No sehän passasi pohjalaiselle ja niin sitä mentiin entisen Anttilan alakertaan. Ilmoitin myös, ettei se ole niin justihin mihin sen bussin siinä edessä lykkää parkkiin. Seinäjoen liikennesäännöt ovat hieman erit kuin Turun. Kaarinalaisista en tiedä.

Kun saavuttiin lopulta stadionille, pääsin näkemään millaista on pohjalainen takakireys. Kyllä, sitä on sittenkin olemassa, vaikka kaikki nämä vuodet olen julistanut täällä blogissa, ettei ole!! Mutta on sitä! Ihmettelin kyllä miksi, koska 4 KaaPo-huivista setämiestä ja 2 pohjalaisakkaa tuskin ovat kovin vaarallisia? Paitsi tietysti silloin, jos meidät pohjalaisakat suututtaa. Mitä noista miehistä.

Jos ihmettelette tässä vaiheessa tarinaa, mistä se toinen pohjalaisakka putkahti niin sieltä se skootterilla tuli kotoa paikalle. Mua moikkaamaan kuulemma ja vähän katsomaan jalkapalloakin. Saatiin setämiehet tupaan lopulta, vaikka usko meinasi loppua meikäläiseltä. Tuumasin, että ne lentää ulos ennen kuin ovat edes päässeet sisään, sen verran rupesi oranssiliivistä kaveria pörräämään ympärillä. Seura oli jopa niin epäilyttävää, että meikäläinenkin joutui kaivaa pressin ovella sisäänpääsyn oikeuttavan kortin esiin.

Ja kyllä, siellä oli dominoita. Oli!


Nappasin kuvausliivin, kun Tepsin liivi ei ihan olisi ollut pätevä tässä tilaisuudessa. Hannaa kyllä nauratti, kun jopa kaapolaisten seassa meikäläinen hiippaili TPS-paidassa, mutta en vain voi sille mitään, että siitä on tullut tän kauden paras kuvauspaita. Hiippailin siitä yläkerran baariin ihailemaan tauluja, joissa edelleen komeilee myös mun ottamia kuvia sekä juomaan pikaiset teet hyvässä seurassa. Tuli luonnollisesti lopulta vähän kiire kentän reunaan, mihin pujottelu onkin omanlainen suoritus aina tuolla stadionilla. Ensin pitää siirtää jotain aitoja, jotta pääsee eteenpäin ja sen jälkeen täytyy limbota jonkun mustan narun alta kentälle. Ettei nyt vaan olisi liian helppoa olla valokuvaaja. Sitten seuraava ansa on kentän kastelu. Tuijottelin hetken maata ja sitten tajusin kastelun jo olevan ohi. Etenin varmoin askelin vaihtopenkkien keskelle, jossa tapasin hyvin puheliaan Palloliiton miehen. Ihmettelin moista tuttavallisuutta ääneen ja hänen ainoa puolustukusensa oli: "mä oon tuomari". Niin, no, ei ne tuomarit silti näillä seuduilla paljon höpöttele. Joku joskus moikkasi kentälle mennessään ja mietin 45 minuuttia miksi. Sitten tajusin, että oltiin nähty kerran Eerikkälässä.





Ah, oikeaoppinen nappiskuva. Niitä ei saa muualla kuin Seinäjoella.

Kun aloin tehdä näitä kuvia, pelkäsin heti alkuun, että olen alitajuisesti kuvannut sittenkin SJK:ta, vaikka oikeasti olin kuvaamassa KaaPoa.













Jos ihmettelette miksi kuvasin KaaPoa enkä SJK Akatemiaa, halusin vain tukea kaarinalaista jalkapalloa, koska olen kuullut juttuja, että Kaarinasta tulee parhaat futarit 😉 Olen myös kuullut juttuja, että SJK Akatemiassa pelaa tällä kaudella moni niistä, jotka viime kaudella pelasivat SiPassa kolmosdivaria.  Nyt SJK Akatemia nousee Kakkoseen ja SiPa on putoamassa nelosdivariin. Seinäjoelle ei siis jää yhtään joukkuetta Kolmoseen, mikä on hieman harmi.


Tauolla kävin ottamassa kuvan kuvasta, jonka olen ottanut, höhö! Pohjalaisseuralaiseni ylläti minut takaapäin ja joutui myös kuvausuhriksi. Hänestä on niin harvoin nykyään täällä mitään. Meitä muuten luultiin 3 kertaa sisaruksiksi ja kaikkien kaarinalaisten selitys oli sama: nuo silmät. Emme ymmärrä miten vihreät ja siniset silmät voivat johtaa sisaruusepäilyihin, mutta kaikki toisaalta tietävät miehet ja heidän väritietämyksensä.





Taukoon mennessähän KaaPo oli tehnyt jo 2 maalia ja SJK yhden. Olin monttu auki kentän laidalla, kun ihailin kaarinalaista jalkapalloa. Mielettömiä potkuja maaliin, SJK jäi etenkin toisella puoliajalla ihan jyrän alle.











Oli hauskaa kuvata, kun en tiennyt yhtään ketä kuvaan. En siis tuntenut KaaPosta ketään. Numero 25 oli kovis, eikä siis mennyt rikki mistään, vaikka usein pyörikin kentällä irvistellen. SJK:sta tunnistin vanhat ketut: Kuhin ja Millin.

KaaPo vei lopulta voiton 5-2!










Enpä ollutkaan pitkään aikaan päässyt kuvaamaan pokaalia!

Voiton jälkeen yläkerran baarissa oli aika riehakas meininki kaapolaisilla ja siinä menikin aikaa ennen kuin päästiin kotimatkalle asti. Jouduin taas navigoimaan kuskin ulos Seinäjoelta ja loppumatkan keskityin setämiesseurueen kanssa kommunikointiin. Taisin kikattaa hieman liian korkeaäänisesti, joten pahoittelut siitä etenkin edessäni istuneelle rouvasnaiselle.

Kokonaisuudessaan reissu oli erittäin onnistunut, mukava ja loistava, joten kiitos järjestäjille! KaaPo 💪

KaaPo - SJK Akatemia 5-2

kuva meitsistä: Hannatic