sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Entä jos ei uskalla unelmoida?

Blogeissa näkyy välillä postauksia otsikolla "uskalla unelmoida" tai muuta vastaavaa. Mutta entä jos en uskalla?

Olen elämäni varrella ollut usein tilanteissa, joissa haluaisin toivoa parasta, mutta en vain kertakaikkiaan uskalla. Toivonut jonkun toisen olevan myös ihastunut minuun, toivonut saavani jonkun tietyn työn, voittavani lotossa ja jonkun maailman jalkapalloseuran löytävän mut intternetistä ja haluavan mut heidän valokuvaajakseen. Jälkimmäinen etenkin on varmasti tosi paljon mahdollista, kun en kirjoita ikinä mihinkään sanaakaan muuta kuin suomea 😂🙈

Olen lukenut höpöhöpökirjoja vetovoimasta ja kuinka universumi vastaa, kun sille huutaa. Mutta silti!! En tykkää siitä tunteesta, pettymyksestä siis. Niin monta kertaa olen ihastunut, mutten ole saanut vastakaikua ja niin monessa työhaastattelussa olen käynyt, mutten silti ole saanut paikkaa. Lotonnutkin olen, mutta olen varmaan pyytänyt universumilta voittoa liian usein, kun ei ole killinkejä tilille tippunut.

Olen aina ollut optimisti silti. Kaikesta huolimatta. Se on helppoa, kun uskoo hyvään kaikessa siinä, mikä ei liian lujaa mene oman ihon alle. Se on sellainen yleinen asenne ja vähän eri asia kuitenkin uskaltaako haaveilla jostain itselle tärkeästä.

Tiedostan liian hyvin miltä tuntuu tippua tosi korkealta. Pettymyksiä on ollut ja aina niistä on tietysti aina selvitty, mutta ei se silti kivaa ole.


Olisi ihanaa osata unelmoida ja haaveilla enemmän. Uskon, että se tekisi mielikuvitukselle ihan yleisesti hyvää. Realismi on vaan niin ylitylsää jotenkin. Se on turvallista ja tylsää. Sen taakse piiloudun aina esimerkiksi työnhakujutuissa, koska en vaan halua leijua tietoa odotellessa missään liian korkealla ja sitten saada se ainainen vastaus "sori ei me nyt oteta sua". Jos hakee paikkaa, jossa on parempi palkka, ehtii miettiä liikaa mitä kaikkea kivaa sitten tekisi sillä kaikella ylimääräisellä rahalla ja kun totuus läiskähtää päin naamaa, koko maailma on vaan ihan perseestä.



Tajusin tätä kirjoittaessa, että tekemisellä on oma osuutensa siinä, mistä uskaltaa haaveilla ja mistä ei. Työnhaussa olen läpi elämän ollut ihan surkea jotenkin (vaikka hei olenkin ihan superhyvä tyyppi tietysti!!) ja ihastun aina vääriin ihmisiin (se oikea on siitä ihana, ettei sen kanssa tarvitse miettiä onko se ihastunut vai ei, koska kyllähän se nyt on), mutta mitä taas jalkapallon valokuvaamiseen tulee, tiedostan sen suhteen tekemisen tärkeyden äärimmäisen hyvin. Joka kerta, kun kuvaan, menen lähemmäksi unelmiani, koska vain kuvaamalla enemmän kehityn enemmän. Siinä on tietty itsevarmuus.

Ehkäpä siis joka päivä tosiaan kannattaa tehdä edes jotain pientä, mikä vie eteenpäin kohti tavoitteita ja niitä unelmia. Silloin ei välttämättä satu niin paljon, jos välillä tipahtaa, koska sitten vaan ylös ja lisää treeniä olipa unelma mikä tahansa? Ja se mitä haluaa tosissaan, silloin vastoinkäyminen ei kaada koko maailmaa vaan piiskaa tekemään enemmän. Eikje?

kuvat: Susanna

2 kommenttia :

  1. Päätit tän postauksen hollanninkieliseen sanaan niin turha sanoa etteikö kirjottaisi muuta kuin suomea 😹😹😹

    (eikje - pikku tammi)

    VastaaPoista