sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Liikunnan ilo

Vääntäydyin tiistaina lenkille, koska tarkoitus olisi taas rakennella jonkinlaista juoksukuntoa, kun tuossa kesällä tuli enemmän tehtyä kävelylenkkejä ja sellaista tasaista juoksukestävyyttä ei siis ole nyt alkusyksystä oikein ollut. Tarkoitus on myös pyrkiä urheilemaan viikossa vähintään 3 kertaa. Kaikkihan me tiedämme, että istuminen on epäterveellistä ja liikunta taas auttaa painonhallinnassa, vähentää stressiä ja parantaa mielialaa. Niinpä haluan, että liikunta kuuluu elämääni säännöllisesti.


Tiistaina tosiaan kävin pyörähtämässä Urheilupuistossa nopeasti. Hölkkäsin hurjat 10 minuuttia, vaikka enemmänkin olisi ollut kiva, mutten voinut jäädä suhaamaan montaa kierrosta iltamenojen takia. Tuli hyvä mieli, kun jaksoin lähteä töiden jälkeen ulos. Puolen tunnin lenkki on kuitenkin parempi kuin ei mitään!

Seuraavana päivänä törmäsin netissä sattumalta kivalta näyttävään rappustreeniin ja päätin siltä istumalta mennä torstaina testaamaan Paavo Nurmelle ennen Tepsin peliä. Vähän tiukka aikataulu siinä oli, mutta kerkesin silti ajoissa kotiin.

Rappustreeni oli huikean hauskaa!!! Siis rankkaa juu, mutta just siksi ylihauskaa! Ihmettelin miksi mulla meni 2-3 vuotta, että viitsin kokeilla? Rappushommat jäävät todellakin pysyvästi mun treeniohjelmaan! Suosittelen testaamaan!!


Perjantaina oli lähtö Vimpeliin ja yleensähän mä en sinne ole ottanut lenkkikamoja mukaan, mutta tällä kertaa päätin pakata nekin. Ajattelin herätä lauantaiaamuna niin aikaisin, että ehdin käydä kiertämässä jonkun hiekkatielenkin niissä maisemissa, joissa mä ennen vanhaan helteisinä kesäiltoina kävin kävelemässä kärpäsparvi ympärilläni (ne kärpäset oli vissiin joku maaseudun juttu, en ole kaupungissa törmännyt tai sitten olen syönyt jo niin paljon lisäaineita ja muita myrkkyjä, ettei kärpäsiä enää kiinnosta).

Niin vaan heräsin eilen aamuna ajoissa ja puin New Balancet päälle. Vimpelissä oli sateisen harmaata, mutta se ei haitannut. Sadekeli on ihan paras juoksukeli!! Onnellinen olin myös siitä, kun kerrankin pääsi vaivattomasti askeltamaan hiekkateille (Turussa vähän vaikea löytää hiekkateitä..) ja mikä parasta, koko lenkki pelkkää tasaista.


Nauratti siinä mennessäni, kun olisi voinut käydä polkujuoksemassa Rapakan läpi - siellä kun tuli tenavana harrastettua sekä juoksentelua että pyöräilyä poluilla. Erityisesti pyöräilyä. Se oli ihan paras harrastus!! Rapakka on siis sellainen pieni metsäkaistale Vimpelin Mäkisenperällä ja siellä risteilee kaikenlaisia polkuja.


On uskomatonta miten hiljaista maalla on. Sen pystyi kuulemaan kuulokkeidenkin läpi. Se on ihanan rentouttavaa.

Juokseminen oli alkuun vähän takkuista, mutta se oli arvattavissa tällä treenimäärällä. Myöhemmin, kun oli kunnon flow päällä, astuin johonkin paskaan kirjaimellisesti ja meinasin liukastua. Lenkkaritkin alkoivat näyttää siltä, että niillä on tehtykin jotain eikä vain sipsuteltu asfaltilla.


Kilometrejä ei kertynyt kuin vähän yli 3,5 tällä kierroksella. Hölköttelin kuitenkin jopa 25 minuuttia ja olisin voinut pidemmästikin, mutta loppui tie kesken. Lenkki oli silti erittäin onnistunut ja oli myöhemmin taas hyvä mieli, kun tuli lähdettyä.

Olen erittäin tyytyväinen viikon suorituksiin, sillä alunperin mulla ei pitänyt olla aikaa kuin vain tiistaina tehdä jotain. Kuitenkin motivaation myötä viikkoon mahtui vielä pari treenikertaa lisää! Tarinassa on monta opetusta, mutta yksi niistä on tämä: liikunnalle on aikaa, jos vain haluaa.

Tästä on hyvä jatkaa seuraavaan viikkoon! Lisää rappustreeniä ainakin ihan pakko!!

4 kommenttia :

  1. Hienoa Mari! Sitten kun Turun rappuset on pala kakkua niin meiltä Kaarinasta löytyy luonnonkeskeltä n. 200 askelman portaat - tervetuloa 😸 koko keho kiittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Missä siellä semmoset rappuset on? Kuulostaa aika hirvittävältä :D Pakkohan se on joskus Susannan kans lähteä kokeilemaan :D

      Poista
  2. https://www.google.fi/search?q=vaarniemen+portaat&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ved=0ahUKEwiww5Kao7TWAhUkEpoKHTn0D1MQsAQIQA&biw=1366&bih=613#imgrc=umU9nJdcjT6cmM:

    Hups! Googlen kuvahaku vaarniemen portaat

    VastaaPoista