torstai 21. syyskuuta 2017

Päivä kanssani, jauuuu!

On olemassa pari jalkapalloilijaa, jotka seikkailevat mun yöunissa aika usein. Ensin se johtui selkeästi siitä, jos olin ollut heidän kanssaan tekemisissä, mutta kuukauden sisään on unia ollut, vaikken tietääkseni ole pyöritellyt heitä päässäni erityisesti. Nyt kun olen viimeksi nähnyt jalkapalloa livenä kohta pari viikkoa sitten, on alitajuntani alkanut todella villiksi! Toissayön unessa naamani edessä seisoi itse Kimi Räikkönen jossain formularadan vierustalla ja jolta kovasti yritin kysellä blogiin postausideoita. Heräsin juuri ennen kuin Kimi ehti vastata.

Viimeyönä olin menossa katsomaan SJK-Ilvestä ja olevinaan mulla oli SJK-huivi kaulassa. Kun olin istuutumassa katsomoon, tajusin siinä huivissa vilkkuvan Ilves-logon ja mietin mitä ihmettä nyt, miksi olen Ilveksen väreissä. Se oli niin totaalisen väärin. En edes omista Ilves-huivia! Sitten kello soi heräämisen merkiksi, onneksi.

Vähän ennen kasia jaksoin punnertaa itseni ylös sängystä. Oli tarkoitus nousta hyvissä ajoin, sillä tänään oli se ihana päivä, kun sain pestä hiukset. Yritän pitää pesuvälit tarpeeksi pitkinä, ettei hiuksia tarvisi olla koko ajan pesemässä ja kuluttamassa.

Kampaaja suositteli kokeilemaan jotain tuuheuttavaa shampoota. Noh, pakko kokeilla. Hyvinhän se tuuheuttaa.


Koska tällä ns. iltavuoroviikolla menen niin myöhään töihin, olen juonut aamuisin kotona jo kahvia. Töissä lounas on kuitenkin vakiona 11:00, joten pystyn kyllä paiskimaan töitä pari tuntia ennen taukoa helposti. Yleensä siis juon aamuteetä ja sitten haen kahvia meidän ruokalasta, mutta se tosiaan toimii paremmin aamuvuoroviikoilla, jolloin töissä pitää olla jo 7:00.

Blondaaminen tuntuu aina hyvältä idealta, mutta sitten täytyy mennä latvasuoja-kaupoille...


Töissä olin ihmisiä ilahduttamassa 9:15-17:00 välisen ajan. Yksi mies kysy kuinka mä niin hehkun, johon minä: "kävin tänään suihkussa ja pesin hiukset". Hän kuulemma käy myös välillä suihkussa. Niin, onhan tuo suihkuhomma ihan kivaa silloin tällöin vai mitä mieltä olette? 😎

Tän syksyn lempparikengät siinä niin. Yritän saada ne asukuviin tässä joskus, mutta kovin ovat pirulaiset nopeat väistelemään kuvauksia 😏

Sain siinä aamun aikana ilmoituksen, että yksi mun paketti olisi Kupittaan Cittarin automaatista noudettavana, joten töiden jälkeen suuntana oli paras Cittari, jossa olen koskaan käynyt. Aaltosen Hannu osaa nämä kauppiasjutut! Sitä mitä ei saa Kupittaan Cittarista, sitä ei tarvi.



Teki mieli pastaa ja jauhelihamössöä, joten ostin ainekset ja sitten pannu tulille. Oli niin nälkä, jotta näköä haittasi, kun pääsin kotiin, joten se siitä lenkkeilystä. Failasin syömiset ja aikataulut lenkkeilyn suhteen aika lahjakkaasti. Harmittaa, koska viime viikon innostuksesta huolimatta en ole tällä viikolla pahemmin liikenteeseen päässyt, kun meinannut taas iskeä joku flunssa. Nyt näyttää siltä, että onnistuin jo toisen kerran kuukauden sisään skippaamaan sairastelut ja hyvä niin! Viikonloppuna tarvitaan voimia!



Meikit levitetty valmiiksi aamua varten, huomenna töihin koko maalaus eikä vaan pelkkää ripsaria ja kulmaväriä! Koska pelipäivä!


Ei siis todellakaan mikään erikoinen päivä vaan niin arkinen kuin vain voi edes olla. Todennäköisesti loppuilta menee tv:n parissa. Kuvausvärkit taidan pakata vasta aamulla. 

Huomenna tulee pitkä päivä, kun kirmaan töistä suoraan Veritakselle. Ja tosiaan: vihdoinkin jalkapalloa!!!! On jo kauhea ikävä kaikkia tepsijätkiä, kun ei ole hetkeen näkynyt!!

2 kommenttia :

  1. Olipa kiva postaus, tämmösiä lisää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiva kuulla!! :) Oli kyllä niin tavallinen päivä ku ikinä, mutta ehkä näitä tosiaan voisi tehdä silloin tällöin.

      Poista