maanantai 9. lokakuuta 2017

Nappiskuvien aatelia: New Balancet

Siinä missä useat ihmiset fanittavat Nikea ja Adidasta, minä fanitan New Balancea. Merkkiuskollisuus on nimittäin turvallista, helppoa ja säästää aikaa. Kun tietää minkä merkkisillä juoksukengillä kipittää parhaiten, ei tarvitse uusia kenkiä ostaessaan ihmetellä ostopäätöstä kovin pitkään.

New Balance onnistui jotenkin kiemurtelemaan mieleeni vuosia sitten, vaikka se on merkki, jota ei Suomessa kovin paljon mainosteta eikä oikeastaan edes myydä missään. Tähän kun yhdistetään omituinen hinku kuvata maassa lojuvia nappiksia, voitte kuvitella kuinka innoissani olen, jos näen jossain New Balancen nappiksia. Niitä nimittäin on olemassa ja myydään myös Suomessa! Ne ovat vaan niin harvinaisia, että olin tosissani jo menettänyt toivon saada kuvata New Balancen nappikset tällä futiskaudella. 

Pahaa aavistamatta astelimme lauantaina Maaritin kanssa Raision Myllyn XXL:ään (terkkuja meitä palvelleelle Jesselle!) ja siinä ne sitten olivat. New Balancen Visarot. Minä jäin poistopöydän äärelle kääntelemään nappiksia ja ottamaan kuvia niistä (mietin kuinka sekopäältä vaikutin, höhö) ja 10 minuutin jälkeen tajusin kadottaneeni Maaritin johonkin.


Tuollaisilla Visaroilla (mainoslinkki) pelaa mm. Arsenalin keskikentällä puuhasteleva Aaron Ramsey.

Itse innostuin ihan hemmetisti keväällä, kun näin New Balancen jalkapallo-osaston somessa väriä vaihtavat Furonit (mainoslinkki)!!!! NE VAIHTAA VÄRIÄ!!! Jos eläisin jalkapalloilijan kanssa, ostaisin sellaiset hänelle lahjaksi, vaikkei olisi edes mikään juhlapäivä. Olisi mun juhlapäivä, jos saisin kuvata VÄRIÄ VAIHTAVAT NAPPIKSET!! 😂

Ne siis vaihtaa väriä, kun ne kastuu. Niitä myytiinkin ennen kesää Stadiumilla esimerkiksi, mutta nyt niitä ei enää näy olevan valikoimassa. Unisportilta vielä löytyy ja toivon kädet ristissä, että törmään tuollaisiin joku päivä!

Nyt kuitenkin mun jalkapallokausi on jo aika täydellinen, kun törmäsin noihin kenkiin viikonloppuna. Jalkapalloelämä olisi toki vielä parempaa, jos New Balance tekisi diilin jonkun suomalaisen futisseuran tai edes pelaajan kanssa. Nyt joutuu fanittaa jotain Liverpoolia vain siksi, koska New Balance.

Jos joskus päädyn vaihtamaan alaa, ykköstavoitteeni olisi varmaan päästä New Balancen futispuolen valokuvaajaksi. Heidän nykyinen somekuvaajansa on jopa minua nerokkaampi nimittäin ja sekös ärsyttää.

Nyt syömään, naamari paikoilleen ja sitten kuvaamaan miehiä, joista tuskin kellään on New Balancet jalassa. Sen sijaan kentällä häärii islantilaisten kansallissankari Pyry Soiri. Liittykää faniklubiin ihmiset!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti