maanantai 16. lokakuuta 2017

Siellä, missä on metsä, ei ole stressiä

Toteutin eilen jotain, mistä olen haaveillut jo pitkään. Tiedättehän tekin kuinka metsä rentouttaa ihmistä ja laskee stressitasoa välittömästi. Menin siis metsään eilen.

Täällä keskellä kaupunkia asuessa on jotenkin ollut tosi vaikeaa löytää oma metsä. Se risukko, johon voisi painella aina, kun elämä ja kiire kaatuu päälle ja vaikkei edes kaatuisikaan. Se ryteikkö, johon huutaa ja se vastaa.

Eipä sillä, että olisin kunnolla edes etsinyt. Ei ole ollut aikaa, vaikka juuri siksi se olisi pitänyt etsiä. 

Jos totta puhutaan, mua on aina vähän naurattanut termi polkujuoksu, mutta samaan aikaan olen haaveillut poluilla juoksentelusta. Havunneulojen peittämä joustava pohja, joka antaa vauhtia jokaiselle askeleelle - sellaiseksi minä polkujuoksun ainakin kuvittelen. Ympärillä lisää havuja, perkele.

Eilen en löytänyt polkujuoksumaastoa, mutta löysin palan itseäni. Sinne minä kuulun, metsään. Tämäkin piti tajuta ensin vieroittamalla itsensä maaseudusta. Vaikka en minä sitä koskaan tarkoituksella tehnyt, minä vain ajauduin kaupunkeihin ensin opiskelemalla Seinäjoella ja sittemmin muuttamalla Turkuun.

Oltiin mietitty joskus aiemmin jo erään rouvasnaisen kanssa metsäretkeä. Että otettaisiin kahvia ja evästä mukaan. Eilen sitten sattui sunnuntai, kun paistoi aurinko eikä ollut muuta ohjelmaa, joten niinpä päätimme toteuttaa retkemme.

Suuntasimme Vaarniemen portaille, kun niitä mulle täällä blogissa suositeltiin kerran ja pitihän ne nyt kokea sitten! Vaarniemi oli suosittu sunnuntaikohde eilen ja portailla joutui melkein odottelemaan omaa vuoroaan. Minuahan tämä ei toki haitannut, sen verran julmetuilta ne näyttivät alhaalta päin. Kuvia minulla ei tästä koettelemuksesta ole nyt tarjota, sillä rouvasnainen lähti kipuamaan niin päättäväisesti, etten viitsinyt huijata millään kuvaustauoilla.






Kyllä, päästiin ylös asti ja istahdettiin kalliolle nauttimaan auringosta, kahvista ja piparisuklaasta. Oli sen verran kova helle, että piparisuklaan syöminen siinä lämmössä tuntui hieman hassulta, mutta toki se kahvin kanssa meni hyvin.

Meidän piti palata takaisin samaa reittiä, mutta googletimme ja kävelimme lopulta eri reittiä metsän läpi Lemuntielle ja sitä kautta takaisin ihmisten ilmoille. Metsässä käveleminen oli tunnelmaltaan aivan erilaista kuin asfaltilla kipsuttelu. Teki mieli mennä takaisin.


 takki H&M - pöksyt Gina Tricot (niin vanhat, että niistä varmaan näkyy läpi) - kengät New Balance





Kunpa vain ehtisi useammin retkeilemään. Nytkin on taas viikonloppuna muita touhuja, mutta ehkä ensi viikolla taas kerkeäisi, jos vaan päättää niin! Vaarniemi on tosi hyvä rappustreenipaikka ja tavallaan jo lupasinkin lähteä juoksemaan noita rappusia tositarkoituksella joskus. Seuraavaksi täytyy etsiä se joku juoksumetsä.

Toivottavasti teidänkin stressitasonne laskee vain katsomalla näitä kuvia. Vielä parempi on lähteä sinne metsään edes vähän.

kuva meitsistä: mun metsäseuralainen

2 kommenttia :

  1. Ihana postaus! Metsässä samoilu yksi parhaimmista asioista koko maailmassa. Täällä vaihdossa ollessa onkin tullut vähän jo ikävä Suomen metsiä<3

    Elli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihana kuulla, kiitos! :) Pitäisi kyllä ehdottomasti useammin kulkea metiköissä, kun Suomessa niitä tosiaan on! :)

      Poista