sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Vierailulla Pääkkärin Puumien treeneissä

Vaikka tässä on jo tullut useampi vuosi kuvattua jalkapalloa, en ole koskaan aiemmin päätynyt kuvaamaan suomalaisen jalkapallon tulevaisuuden toivoja eli lapsia. Ei ole ollut mitään erityistä syytä mennä kuvaamaan tenavia pelaamassa, vaikka loppukesästä aloinkin miettiä, että se voisi itse asiassa olla aika hauskaa ja erilaista. Lapset ovat pieniä, joten he mahtuvat kuviin helpommin ja heidän kuvaaminen matalalta saattaisi näyttää vielä paremmalta kuin aikuiset pitkät futarit.

Sattumalta sitten sainkin kutsun kuukausi sitten kuvaamaan turkulaisia tenavia heidän treeneihin. Samaisiin treeneihin oli kutsuttu muutama TPS:n edustusjoukkueessa pelaava jalkapalloilija myös ja niinpä viime viikon torstaina suuntasin kohti Pääskyvuorta googlemaps tietysti apuna, koska Pääskyvuori ei ole meikäläiselle kovin tuttu kaupunginosa.

Tämä noin 9-vuotiaista koostuva joukkue kantaa nimeä Pääkkärin Puumat. He olivat uskomattoman innoissaan, kun Tepsin Nikke ja Rasse olivat paikalla myös.

Olin minäkin innoissani, mutta naamioiduin kameran taakse, höhö! Sanoin ääneenkin ennen kuin treenit alkoivat, että olisi kai tarkoitus osata kuvata lapsia eikä Nikkeä ja Rassea, mutta se oli juuri niin vaikeaa kuin olin arvellutkin! Olen noin 2 vuotta kuvannut Tepsiä ja jotenkin sitä automaattisesti ajattelee "kappas, pallo tepsijätkällä, pitää ottaa kuvia". Meikäläinen on hyvin ohjelmoitu 😉 Onneksi erilainen ympäristö ja lapset toivat erilaista ärsykettä ja heräsin välillä todellisuuteen.

Tässä nyt muutamia kuvia treeneistä.







Oli tämä siinäkin mielessä hauskaa, että pääsinpäs taas katsomaan tätä pallotemppuilua, vaikka olinkin vähän huonosti sijoittunut kuvaamista ajatellen. Pomputtelu - siinä on jotain maagista.



Lapset pääsivät pelaamaan Nikkeä ja Rassea vastaan ja voi kuinka iloisia he kaikki olivat. Myös nämä isommat pojat! Katsokaa noita ilmeitä! 😍 Tämä oli se ilta mun elämässä, kun mä ymmärsin, että lapsi ei aina tarkoita itkevää ja huutavaa kersaa vaan maailmassa voi olla myös aitoa vilpitöntä iloa ja onnea. Jotenkin huikea oivallus tällaiselle lapsettomalle aikuiselle. Ymmärtävätköhän kaikki futisvanhemmat kuinka onnellisia heidän lapsensa on pelatessaan?






 






Lopuksi pojat kiittivät isompia poikia ja halukkaille jaettiin nimmareita. Itse en kehdannut mennä jonoon 😬








Kyllähän tämän jälkeen joutuu ottaa ohjelmistoon lisää nappulafutareiden kuvaamista. Edes kerran ensi vuonna voisi olla hyvä tavoite.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti