maanantai 27. marraskuuta 2017

Lukija on ammattibloggaajan asiakas

Bloggaamista käsittelevät blogipostaukset ovat mun mielestä aina erittäin mielenkiintoisia lukea. Joku aika sitten tuli vastaan erilaisia kirjoituksia niin ammattibloggaamisen puolesta kuin osittain myös sitä vastaan, sillä moni kokee kaupallisten yhteistöiden olevan pois bloggaajan aitoudesta ja muutenkin ihmiset tuntuvat kaipaavan blogeihin sitä rosoista arkea, jota ennen vanhaan oli. Ennen kuin blogit kaupallistuivat.

Olen lukenut muutamia postauksia, joissa bloggaaja on yrittänyt selittää lukijoilleen miksi tekee kaupallisia yhteistöitä tai miksi niitä on niin usein. Selityksissä ei ole sinänsä mitään vikaa, mutta joskus särähtää korvaan pahasti, kun vedotaan siihen kuinka bloggaaminen vie aikaa ja kuinka tietysti työstä täytyy saada korvaus. Ja ei - ei se väärin ole, että haluaa tekemästään työstä korvauksen eikä kenenkään tietenkään pidä mainostaa tuhansille lukijoille ilmaiseksi mitään. Vaikuttajamarkkinointia saa ja pitää olla olemassa, eihän bloggaaminen muuten voisi olla kenenkään ammatti.


Mutta. Kun blogi kaupallistuu, minusta bloggaajan pitäisi ymmärtää niiden omien kaupallisten yhteistöidensä keskellä lukijaa. Kun blogi kaupallistuu, minusta bloggaaja on silloin vastuussa myös lukijalle. Lukija on ammattibloggaajan asiakas! Eikö olekin? Ilman ihmisiä, joihin halutaan vaikuttaa ja jotka halutaan saada ostamaan, bloggaaja ei voisi laskuttaa firmaa, jonka kanssa yhteistyön toteuttaa. Siksi lukija on oikeutettu vaatimaan edes hyvin toteutettuja kaupallisia yhteistöitä eikä sellaisia, jotka on tehty vain pelkästään rahan takia.

Lukijalle on tärkeää tiedostaa kertooko bloggaaja tarinan jostain asiasta omaa hyvyyttään vai vain siksi, kun saa siitä rahaa. Ihminen ostaa asioita herkemmin, kun pystyy luottamaan mainokseen. Tämä on todella vaikea yhtälö, kun piilomainonta ei ole sallittu keino ja merkintä kaupallinen yhteistyö valmistaa ihmisen lukemaan joka rivin tiedostaen koko postauksen olevan mainos. Siksi minäkin skippaan aika usein kaupalliset yhteistyöt lukijana, ellei tuote tai palvelu ole joku todella kiinnostava. Olen jotenkin kasvanut liian mainostietoiseksi, kun nuorempana taas olinkin ihan järkyttävän helppo uhri.

Herättääkö aihe teissä jotain ajatuksia? Häiritseekö teitä joissakin blogeissa kaupalliset yhteistyöt?

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti