torstai 28. joulukuuta 2017

MITEN PÄÄSIN EROON NÄPYISTÄ LEUASSANI

* postaus sisältää mainoslinkkejä

Aikoinaan, kun asuin vielä Seinäjoella ja työterveyshuoltomme oli Terveystalolla, puhuin 2 kertaa lääkärille leukani vallanneista punaisista tulehtuneen näköisistä finneistä. Olin kuullut, että iho-ongelmista kannattaa sanoa lääkärille. Molemmilla kerroilla lääkärit antoivat diagnoosiksi ruusufinnin ja toisella kerralla sain puoli vuotta kestäneen antibioottikuurin.

En tykkää lääkkeistä, joten tuo syksy (2012?) oli viimeinen, jolloin olen suuni lääkärillä käydessä avannut liittyen naaman näppylöihin. Olen kaikki nämä vuodet tähän asti yrittänyt keksiä mikä sen oikeasti aiheuttaa, kun joka syksy ja kevät mun leuka räjähtää ja ainoa ajatus, johon jäin aina jumiin oli se, että molempiin liittyy puiden homeiset lehdet maassa mätänemässä. En siis loppujen lopuksi ostanut ruusufinnidiagnoosia, vaikka en minä toki lääkäreiden ammattitaitoa lähde aliarvioimaan, en vain yksinkertaisesti halua hyväksyä ongelmaa, jota ei muka voi hoitaa muulla kuin lääkkeillä.

Yritin päästä yli homeisten lehtien ajattelusta, kun hain syksyn ja kevään yhtäläisyyksiä. Aloin ajatella yleisemmin vuodenajan vaihtumista ja sitä, mikä silloin muuttuu. Pääsin vähitellen jäljille menneen syksyn aikana ja viimeinkin sain huutaa bingo kasvorasvoja naamalleni läiskiessä. Ehkä kyse oli joskus aikoinaan ruusufinnistä tai ehkä ei, ehkä kyse oli joskus epäsopivista kosmetiikkatuotteista tai ehkä ei, mutta tämä on varmaa: näppylät olivat ihon hätähuuto. Siltä puuttui kosteus.

Siksi ihoni tuli kesällä toimeen kanssani ja talvella ei. Sitä en vielä tiedä toimiiko teoriani kevään suhteen, mutta aika varma olen tästä, koska sain tämän syksyn näppyläräjähdyksen taltutettua kosteuttavilla aineilla. Koskaan ennen siihen ei ole toiminut mikään muu paitsi ne typerät antibiootit, kun en ole osannut hankkia kuivan ihon tuotteita.


Tällä hetkellä voitelen kasvoni mm. näillä:

1. Lumenen Valo Arctic Berry Cocktail, kun käyn illalla suihkussa ja haluan hemmotella ihoani yötä vasten. Ihana tuote, vaikka aluksi tämän kanssa meinasi olla ongelmia, koska luulin sen aiheuttaneen allergisen reaktion, mutta se olikin ihan eri puteli, joka sen aiheutti.

2. Jurliquen seerumi on käytössä päivittäin kosteusvoiteen alla, koska muuten ei tule kosteutusta tarpeeksi. Tämä toimii kesäaikaan varmasti hyvin yksinäänkin ilman mitään kosteusvoidetta.

3. Lumenen Sisu-sarjaan kuuluva kosteusvoide vain siksi, koska haluan kuluttaa sen loppuun. Sopii hyvin talveen minulla. Tämän käytettyäni korkkaan Biothermin putelin.

4. Weledan Iris-yövoide, tämäkin aiemmin avattu ja nyt hyvä ajankohta käyttää loppuun. Tämän jälkeen käytössä tulee olemaan ACOn kuivan ihon yövoide.

Vaikka siitä on jo pari kuukautta, kun tajusin mulla olevan kuiva iho, ihmettelen vieläkin sitä kuinka mulla voi olla muka kuiva iho. Mä luulin aina tähän asti, että oon joku ihan normaali sekaihoinen, joka vielä rasvoittuu helposti, vaikka se rasvoittuminenkin on todennäköisesti ollut kuivan ihon hätähuuto samalla tavalla kuin ne näppylät.

Halusin kirjoittaa tästä siksi, jos joku muukin on kamppaillut tämän saman asian kanssa syksyt ja keväät. Todella ärsyttävä vaiva nimittäin, mutta kokeile tätä, jos kaikkea muuta olet jo testannut: kosteutta näppylöille!! Ja vaikka minä vihaan antibiootteja, se ohje on ihan pätevä, että iho-ongelmista kannattaa ja pitää puhua lääkärille.

2 kommenttia :

  1. Olen vaihdellut puteleita vuodenaikojen mukaan jo monta vuotta. Kesäisin selviän hieman kevyemmillä voiteilla ja ohuemmalla peitevoiteella mutta talven tultua on mietittävä mistä saa eniten kosteutta. Meikkivoiteet vaihtuvat luonnonkosmetiikkaan ja nyt viimeisimpänä baremineralsiin. Ihonhoitoon kasvoihin olen käyttänyt kosteuttavia seerumeita, päivävoidetta ja yöksi vielä jotain kosteuttavaa. Nyt uusimpana ostona on madaran sos-sarjan seerumi joka vaikuttaa todella hyvältä. Näillä mennään nyt tällä erää.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se taitaa olla fiksuinta :) Eihän sitä kesällä niin tujuja tököttejä tarvi kuin talvella. Oon joskus tota baremineralsia yrittänyt käyttää, mutta ei se tainnut sopia mun iholle jostain syystä :P

      Madaraa pitäisi minunkin kokeilla!! :)

      Poista