keskiviikko 20. joulukuuta 2017

STRESSIÄ JA RENTOUTUMISTA

Vaikka mä en ole mikään erityisen suuri jouluintoilija vaan ennemminkin siinä sivussa joulunautiskelija (joulu tulee kuitenkin, sitten syödään kinkkua ja sitten se jo menikin), meinaa stressi iskeä näin jouluviikolla. On muka niin paljon kaikkea pientä muistettavaa ja ollut jo toki alkuviikkoon kaikenlaista ohjelmaa, ettei ole ehtinyt paljon kotonakaan olemaan.

Maanantaina kävin Kaarinassa osteopaatilla myöhään illalla ja tiistaiaamuna suoritin ehkä elämässäni aina eniten stressaavan asian eli vein auton huoltoon. Olen ryssinyt syksyn aikana pari kertaa tuon auton kanssa enkä ole ollut ihan varma olenko rikkonut sen pohjasta jotain, joten odottelin tuomiota normaalia enemmän hermona.

Iltapäivällä sain tietää, että kaikki hyvin ja niinpä kipitin onnellisena hakemaan pösön korjaamolta. Tulin niin iloiseksi, kun koko homma meni ihan putkeen Rahaakin meni hieman vähemmän kuin olin ajatellut ja se nyt varsinkin ilahdutti.


Kävin kotona kääntymässä ennen kuin suuntasin jälleen Kaarinaan. Ohjelmassa oli KaaPon glögi-ilta ja kävinpä siellä näyttäytymässä 😄



Vieläkään ei iskenyt mikään hurja hinku valokuvata mitään jalkapalloon liittyvää, mutta kyllä tuo koutsisedän takki muistutti jotenkin jostain. Että futisseurojen logojen kuvaamisessa on jotain hauskaa ja että 13.1.2018 olen iskussa taas. Siihen asti lepuutan futiskuvaussilmääni.

Glögi oli hyvää ja paikalla glögi-illassa pari tuttua, vaikken noin muuten kaapolaisia hirveästi tunne. Vielä. Eihän sitä tiedä, vaikka innostuisin ensi vuonna kuvailemaan KaaPoa, jos Veikkausliiga-matseja ei ole tarpeeksi usein.

Kaarinasta tulin kotiin sen verran aikaisin, että pakotin itseni väsäilemään vielä kotihommien parissa, jotta loppuviikosta ei tarvisi stressata niin paljon. Itse asiassa loppuviikon haluan ottaa todella paljon rennommin, vaikka muutamia asioita to do -listalla vielä on. Tänään menen ainakin taas jumppaamaan ja huomenna taidan käydä vielä ostoksilla viimeisen kerran ennen joulua.

Alkaako teillä olla joululahjat jo kasassa?

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti