torstai 24. toukokuuta 2018

VEIKKAUSLIIGA: TPS - FC HONKA 22.5.2018

Tuskailtuani noin puoli tuntia kuinka aloittaisin tämän postauksen, tokaisi seuranani hengaileva mieshenkilö "niin, onhan se vaikea kirjoittaa, jos ei ole seurannut peliä". Niin, on se! Mutta tällä kertaa minä kyllä seurasin. Paitsi ensimmäisellä puoliajalla, kun huomasin molempien jalkojeni pikkuvarpaiden kynsien olevan jotenkin heikossa hapessa ja mietiskelin mikähän niitä mahtaa vaivata. Sitten unohdin varpaani ja tylsistyin, kun pelissä ei tapahtunut mitään eikä ollut mitään kuvattavaa ja mietin kuinka tämä Veikkausliiga voikin aina olla tällaista, kun kahtena edellisenä kautena Ykkösen kuvaaminen oli paljon jännempää. Ja SJK:n Ykkönen silloin aikoinaan oli myös. Pitäisi varmaan kohta päästä kuvaamaan jotain ulkomaan liigoja, jotta tietäisi väheneekö kuvattava tosiaan sitä mukaa, kun sarjan taso nousee? Vai pitäisikö siihen kuvaamiseen keskittyä välillä?





Toissa päivänä ja vielä eilenkin mua mietitytti TPS:n pelissä sankari nimeltä Ahde. En oikein tiedä mitä mieltä pitäisi olla, mutta alan turhautua vähitellen, kun mitään ei tapahdu. Turhaudun kyllä monista muistakin tällä hetkellä ja mua turhauttaa myös se, etten näe Jamppaa kentällä ehkä 10 minuuttia kauempaa enkä tiistain matsissa ollenkaan.

Kun nuo jätkät saisi kaikki palaset loksahtamaan paikoilleen, tulisi varmaan maalejakin, mutta vielä tuntuu olevan tekemistä. Se viimeinen silaus puuttuu. Se jokin, joka parilla edellisellä kaudella oli Mikko Hyyrynen ilmeisesti.

Kaipaan jotenkin tosi paljon muutenkin jalkapalloa, jossa palloa kuljetetaan harhautellen ja sitten vedetään maalia kohti (kuten Justin Moose Seinäjoella vuonna 2013). Todella kyllästynyt olen siihen jalkapalloon, jossa pallosta halutaan lähes heti eroon ja sitten potkaistaan se maalia kohti jostain ristuksen kaukaa ja ihan varmasti ohi.

Noh, ei se vaan aina osu, mutta saisi ruveta osumaan. Jalkapallo on maalintekopeli sanos Juntunen TPS-OPSin pressissä vuonna 2017.




Mulle jalkapallo on Blomqvistin kuvauspeli, hähää! Itse asiassa siksi olin vähän hukassa ekalla puoliajalla, kun Nikke ei ollut avauksessa ja mä ihan tosissaan tuijotin sitä kenttää, että ketä mä nyt muka kuvaan sitten. Päätin kuvata Onnia ja Latosta, mutta sehän ei siis meinaa mitään julkaistavien kuvien kannalta, vaikka kuinka mulla olisi tähtäimessä joku tietty pelaaja. Kuvat onnistuu usein yhtä hyvin kuin maalinteko. Että siinä mielessä paraskin puhuja tässä kirjoittelemassa.









Ikuisena optimistina tietysti ajattelen pelin tuosta vielä aukeavan Tepsille. Siinä on potentiaalia! Sitä odotellessa taidan lauantaina suunnata naisten peliin Kaarinaan, joko katsomoon tai jopa kuvaamaan.

TPS - FC Honka 0 - 0

keskiviikko 23. toukokuuta 2018

NYT SE ON VIRALLISTA

Vihdoinkin mulla on jotain kerrottavaa!

Eilen nimittäin saatiin vuokrasoppari allekirjoitettavaksi, jeeeeee!


Siitä on nyt 2 viikkoa, kun kävimme yhden ihan täydellisen asunnon näytössä ja täydellinenhän se oli myös livenä. Paikalla oli toki muitakin, joten hakemuksen jälkeen alkoi tietysti monen päivän jännitys saadaanko me se asunto vai saako sen joku muu. Siinä oli helatorstaikin välissä ja vielä viikonloppu ennen kuin viime viikolla kuulin, että just me saadaan se! En tiennyt miten päin olisin erään kuljetusliikkeen lastauslaiturilla ollut, mutta päädyin nojaamaan seinään soittaessani tulevalle asuinkumppanilleni tämän ilouutisen. Pysyin siis ihan tolpillani sentään, vaikka mieli olisi tehnyt heitellä voltteja.

Nyt siis enää odotellaan, että saadaan avaimet ja sitten ei muuta kuin ihan oikeasti muuttamaan. Pääsee kantamaan tavaraa, niin ihanaa! 😉

maanantai 21. toukokuuta 2018

KOKEMUKSIA HUONEKALULIIKKEISTÄ

Viikonloppu oli ja meni. Tällä kertaa se tuli kulutettua lähinnä kiertelemällä huonekaluliikkeitä ristiin rastiin. Haussa on nyt ihan alkuun sänky ja toissijaisena hankintana sohva.

Huonekalukauppojen kiertely osoittautui toisaalta oikein mukavaksi harrastukseksi ja toisaalta taas erittäin rasittavaksi, sillä joka paikassa ei myyjät tuntuneet oikein osaavan tuottaa loistavaa asiakaskokemusta. Perjantaina kävimme Askossa x2, Sotkassa x2 ja Maskussa. Yhdessä näistä myyjä hyökkäsi kimppuun 3 kertaa! Hän kyseli ensin mitä etsitään ja kun sanoimme katselevamme, hän jätti meidät rauhaan. Hiplasin jotain sänkyjä, joten hän päätti tulla kyselemään etsimmekö sänkyä. Sanoimme edelleen katselevamme vain. Kolmannella kyselykierroksella en enää jaksanut vaan aloin vastailla kysymyksiin sen mitä osasin. Lähellä oli etten hermostunut ihan pystyyn, kun sieltä tuli millaista etsimme, mikä on budjetti, sitä ja tätä ja tuota eikä me oikeasti oltu edes mietitty mitä me etsitään, kunhan nyt oikeasti vain katseltiin.

Hermostun kohta uudestaan, kun edes kirjoitan tätä, mutta miksei voi uskoa asiakasta? Jos asiakas sanoo, että hän ei ole miettinyt mitä ominaisuuksia kaipaa tuotteelta ja että hän vain haluaa nähdä mitä olisi tarjolla, eikö häntä voisi jättää rauhaan?

Emme palanneet tuohon liikkeeseen enää toista kertaa, vaikka kävimme kyllä lauantaina ja sunnuntaina saman ketjun muissa liikkeissä ihan huvikseen. Molemmilla kerroilla saimme kimppuumme jälleen myyjät, jotka kumpikin jäivät kyttäämään mitä teemme. Tajusimme olla hiplailematta sänkyjä tai istumatta yhdellekään sohvalle, ettei perjantainen toistuisi.

Muissa liikkeissä saimme kulkea ihan rauhassa ja myyjät uskoivat, kun sanoimme vain katselevamme. Kukaan ei vaatinut kertomaan onko meillä joku budjetti ja miksi me ei tykätty jostain myyjän ehdottamasta vaihtoehdosta. Kun halusimme sitten sitä palvelua, saimme sitä ja myyjä jaksoi miettiä ääneen kanssamme eri vaihtoehtoja kuitenkaan pakkomyymättä mitään.

Sotkasssa on yksi sohva, jonka haluan 🙊

Noin yleisesti tuli todettua, ettei sänkyä tai edes sohvaa voi ostaa noin vaan netistä kokeilematta. Testimakasimme monta sänkyä sekä Askossa että Sotkassa enkä voisi edes kuvitella tekeväni ostopäätöstä testaamatta.

Lopullinen ostopäätös jäi vielä tekemättä, mutta eiköhän sellainen tässä viikon sisään synny, kun ilman sänkyä on hieman vaikea elää. Tavallaan haluaisin saada isommat huonekaluhankinnat hoidettua alta pois, sillä en malttaisi odottaa pääseväni kiertelemään kauppoja uudestaan kaiken pienemmän sisustussälän perässä!

Kertokaa onko teillä ollut hyviä tai huonoja asiakaskokemuksia viime aikoina? Plus sänkysuosituksia otetaan vastaan!!

sunnuntai 20. toukokuuta 2018

ME

Blogeissahan kirjoitellaan välillä vähän kaikenlaista hömpänpömppää ja yksi tällainen aihealue omasta mielestäni on ollut se kuinka universumi palkitsee, kun sille vain antaa mahdollisuuden. Olen lukenut ja omistan itsekin Rhonda Byrnen Salaisuuden (täältä, mainoslinkki!), eikä siinä, optimismi kasvaa universumitarinoita ahmiessa. Voisin ihan hyvin kirjoittaa siitä kuinka universumi on ihan kiva kaveri sekä siitä kuinka johonkin itseä suurempaan tuntuu hyvältä uskoa, mutta jotenkin sitä sellaista hehkutusta on saanut lukea muualta ihan tarpeeksi eikä vain jaksa alkaa toistella niitä samoja totuuksia. Silti mun on pakko nyt myöntää sen kuuluisan universumin olevan aikamoinen tyyppi. Välillä jekuttaa, välillä antaa hyvää.

Sitä hyvää on tänä vuonna piisannut. Sain kunnian tutustua erääseen henkilöön, jonka tavallaan olin tiennyt jo vuosia ja sen myötä elämässä on ollut tapahtumia. Välillä ehkä jopa seikkailuja 😄


Luulen, että tämä tiettyyn ihmiseen tutustuminen oli niitä juttuja, joita ei vain olisi voinut välttää mitenkään. Hän tuli ensimmäisen kerran vastaan sinä vuonna, kun olin muuttanut Turkuun. Se tosin tapahtui intternetzissä tankkipeliin liittyen ja jäi siihen, sillä minä en tuolloin pelannut aktiivisesti. Intternetzlogien mukaan olimme törmänneet samoissa ympyröissä myöhemmin parin kuukauden päästä, mutta siitä en edes muista mitään. Seuraavan kerran hänet heitettiin eteeni tänä vuonna, juuri silloin kun olin sukeltanut jonnekin todella syvälle mustaan aukkoon etsimään itseäni. Ongin itseni ylös takaisin valoon yhden puhelun voimalla. Vaikka toisessa päässä hämmentynyt mies tivasi "miksi sä mulle soitat", olin sen puhelun jälkeen maailman onnellisin. Ja vaikka kyse oli ihan vain tylsistä työasioista, jotain loksahti oikeaan suuntaan minussa.

Tuon jälkeen olen koko ajan saanut hihittää kaikelle mitä olen ehtinyt toivomaan. Kaikki on nimittäin toteutunut. Ensin toivoin, että saisin tavata tämän mystisen miehen, jotta saisin tietää miltä hän näyttää ja myöhemmin toivoin vähän enemmän. Jälkimmäisen toteutumiseen vaadittiin vähän kaikenlaista muuta säätöä ja selvittelyä, koska elämässäni oli keskeneräisiä asioita muutenkin.


Paljon on asioita tapahtunut lyhyessä ajassa ja sehän sopii minulle. Pyrin aina eteenpäin eikä mua haittaa, vaikka vauhti olisi joskus kovakin. Tuntuu silti, että tässä on ollut universumi auttamassa, koska tosi moni asia on järjestynyt itsestään lähes heti. Ihan kuin maailma olisi yhtäkkiä närkästynyt, kun en tajunnut vielä 2015 ottaa selvää tuosta ihmisestä ja nyt kaikki vaan tapahtuu.

Noh, sehän ei haittaa, koska kaikki mitä me tehdään yhdessä ilahduttaa kovin. Nytkin on jalat ihan jumissa eilisen shoppailukierroksen jäljiltä, mutta mieli virkeä, sillä kivaa oli ensin kiertää vähän Myllyssä, sitten huonekaluliikkeissä, käydä Turun keskustassa ja lopulta Raisiossa ihmettelemässä futiskenttiä. Me ollaan aina jossain. Tänään suuntana on Masku ja mitä muuta sitten ikinä keksitäänkään.


Ehkä universumi tosiaan antaa asioita, kun niiden aika on ✨

lauantai 19. toukokuuta 2018

VEIKKAUSLIIGA: TPS - HJK 18.5.2018

Nyt kun vihdoin alan herätä tähän 1,5 kuukautta jo käynnissä olleeseen Veikkausliiga-kauteen, olen onnistunut herättämään henkiin myös yhden entisaikojeni ongelman. Koska pelipäivä on aina juhlapäivä, täytyy matseihin meikata kuin olisi menossa bilettämään ja se tarkoittaa sitä, että suttaan itselleni rajauksia milloin milläkin pensselillä. Yksi kuitenkin on aina varmaa: ikinä se rajaus ei onnistu ja se täytyy tehdä 2-3 kertaa uudestaan, koska en tietenkään ole voinut treenata koko talvea eyelinerin käyttöä.

Eilen aloin meikata puoli tuntia ennen kuin olisi pitänyt lähteä. Arvatkaa lähdimmekö (sopiiko, että selitän jossain toisessa jaksossa miksi puhun monikossa?) ajoissa? Silloin, kun olisi pitänyt lähteä, minä tein rajauksia toiseen kertaan kauhealla kiireellä ja lopputuloksen oli vain pakko kelvata. Positiivista oli se, että eyeliner (käytin tätä, mainoslinkki 😊) oli tosi hyvä matsipäivän kuvaushommiin. Se kuivu nopeasti ja tuntui jämähtävän hyvin paikoilleen, mikä tarkoittaa sitä, ettei mun tarvi poistua kentän laidalta ekan puoliajan jälkeen meikit levinneenä.

Jotain väärää kuitenkin tapahtui. Joku ripsi ja muuta kakkaa oli päättänyt irrota ennen taukoa ja tietysti ne halusivat jäädä uimaan silmääni enkä saanut niitä kaikkia millään pois. Lähdin kuvaamaan toista puoliaikaa toinen silmä ärsyyntyneenä eikä siitä mitään sen kanssa lopulta edes tullut vaan jouduin kesken matsin kaivaa piilarin pois ja sitten toivoa, että tilanne rauhoittuu. Samaan aikaan kentällä oli sellainen meininki, että sielläkin olisi kai kaivattu rauhoittumista, mutta kuulin jälkikäteen tuomarin nössöilleen eikä taaskaan nostanut kortteja kaikissa niissä tilanteissa kuin olisi ehkä pitänyt. Itsellä keskittyminen peliin oli ihan kadoksissa, kun toinen silmä vuosi kuin pohjoisamerikkalainen vesiputoushässäkkä ja vieressä hengannut pallopoika rymyytti pallon kanssa ihan koko ajan.

arskat täältä (mainoslinkki)









HJK sai yhden maalin tehtyä ekalla puoliajalla ja se lopulta riitti heille voittoon. Minä käytin taukoni virkistäytymiseen eli söin makkaraa. Iski nimittäin hillitön nälkä siinä 33 minuutin jälkeen. Jos elettäisiin elämää, ettei mulla olisi ketään makkarakätyriä katsomon puolella, olisin joutunut kihisemään nälkäkiukussa matsin loppuun asti, sillä me kuvaajat ei saada tuoda mukanamme edes vesipulloa. Sitä sääntöä en aio koskaan ymmärtää, sillä useamman kuin kerran on tullut kuvattua sellaisessa helteessä, jolloin on ihan pakko saada vettä.

Jalkapallo näytti erikoiselta toisella puoliajalla sen mitä siitä nyt tajusin seurata. Joku onneton yritti läiskiä Onnia naamaan ja Jakosella napsahti nappulat vahingossa yhden nappiksiin, jonka seurauksena tämä nappisuhri kieri maassa pidellen säärtään (ainakin mun mielestä Jako osui nimenomaan nappiksiin, mutta ei videokuvastakaan oikein saa selvää).

Yksi parhaista hetkistä oli se, kun lopussa Jamppa sai pallon sen oloisena, että nyt muuten tehdään maali, mutta eipä siitä sitten maalia tullut vaan kulma. Kulmatilanteissa maailmani on aina kamalan pieni ja tähtään johonkin tiettyyn pelaajarykelmään, kun en oikein vieläkään ole osannut päättää mitä haen niistä tilanteista. Noh, en sitten nähnyt Viscosin olevan liikenteessä ennen kuin hän juoksi mun etsimeen mennessään takaisin vartioimaan maalia siihen päätyyn, jossa hän suurimman osan ajasta yleensä viettää. Naurahdin.










Ei tainnut olla mikään kovin helppo matsi tämä. Kotimatkalla viereeni istahti hermostunut mies katsomosta, jota ärsytti pelin loppupuolisko ihan kunnolla. Siitä päättelin, etten ole itse oikein ollut kartalla, sillä jos olisin huomannut kaikki kortteja vaatineet tilanteet samalla tavalla, olisin ollut ihan yhtä vihainen. Tämä ei edes ollut ensimmäinen kerta, kun näkee sitä, ettei tuomari puutu kaikkeen perseilyyn. Miksei ne vaan voisi nostaa niitä kortteja aina, kun pitää ja pistää vaikka puoli kentällistä ulos? Ei futikseen kuulu naaman läpsiminen ja filmaaminen, jonka jopa minä huomaan (se on paljon se). Niin kauan kaikki perseilypelaaminen jatkuu, kun sen annetaan jatkua. Aina puhutaan siitä kuinka Suomessa olisi kiva nähdä parempaa jalkapalloa ja olen kyllä samaa mieltä. Olisi kiva nähdä ihan oikeaa taidolla voitettua jalkapalloa, mutta tässä kai tullaan taas siihen, että minä tykkään puhtaasta kauniista jalkapallosta, kun todennäköisesti esimerkiksi eräs Oulun seudulla häärännyt managerivalmentaja tykkäisi ennemmin HJK:n tai VPS:n tyylisestä futiksesta.

Filmaamisesta vielä sen verran, että minusta se on hyväksyttävää silloin, jos sen on osannut suorittaa niin, etten minä tajua sen olevan filmaamista 😄 Parasta on se, kun jälkikäteen laittaa viestin pelaajalle "sattusko vai vilimasikko" ja hän vastaa "vilimasi" 😂

TPS - HJK 0 - 1

perjantai 18. toukokuuta 2018

JEE VIIKONLOPPU EDESSÄ!

Aurinkoista perjantaita! Vähän viileämpää vihdoinkin, mutta aurinko onneksi silti paistaa.

Mulla on tänään vapaapäivä. Kävin aamulla hoitamassa asioita ja nyt tosiaan loppupäivän voi tehä mitä ikinä huvittaa. Illalla tosin on ohjelmaa, kun meen kuvaamaan Kupittaalle TPS-HJK. Nyt on vihdoin sellainen olokin kuin pelipäivänä kuuluu eli olen aika innoissani siitä, että pääsen kuvaamaan taas futista!



Tässä aamukahvien juomisen jälkeen taidetaan lähteä kiertämään huonekalukauppoja, jei! En nimittäin usko Maaritin ostavan tuparilahjaksi sänkyä tai sohvaa, vaikka heitinkin tällaisen toivomuksen eilen ilmoille hänen kysyessä, että mitä haluttaisiin.

Minkäslainen viikonloppu teillä on luvassa?

keskiviikko 16. toukokuuta 2018

KEVYEMMIN KESÄLLÄ

Pari viikkoa sitten tuli sellainen olo, että tavallinen meikkivoide (mainoslinkki) alkaa olla turhan paksua näin vauhdilla kesää kohti mentäessä ja aloin kaivata CC-voidetta meikkilaukkuuni. Uudesta voiteesta haaveillessani törmäsin sattumalta juuri avattuun uuteen kosmetiikkakauppaan Raision Myllyssä enkä tietenkään päässyt liikkeestä pois ostamatta jotain.

Merkki oli Flormar enkä tiennyt siitä mitään etukäteen, mutta nappasin sitten mukaani mm. CC-voiteen. Se osoittautui erittäin hyväksi valinnaksi. Se jämähtää paikoilleen jotenkin tosi kivasti eikä naamani kiillä töissä ihan välittömästi eikä välttämättä myöhemminkään. Voide on tosi ohutta ja se ihan oikeasti peittää punaisuuden tai tässä tapauksessa siis taittaa sen pois, koska ostamani voide on sävyltään vihreää.


Jos en olisi törmännyt tähän, olisin ostanut Madaran CC-voiteen (jota kyllä edelleen tekee mieli testata ja täältä ainakin löytyy netistä, mainoslinkki!), kun olen tässä muutenkin vihdoin vähän päässyt jyvälle noista Madaran tuotteista. Nyt kuitenkin käytän tuon Flormarin loppuun ennen kuin hankin mitään muuta. Epäilen kyllä vahvasti palaavani tähän tuotteeseen vielä takaisin, sillä vaikea kuvitella parempaa ihan heti.

Mitä CC-voidetta te käytätte vai tuleeko näin hellekeleillä edes meikattua?

tiistai 15. toukokuuta 2018

HUH HELLETTÄ

Aww mitkä kelit nyt! Eilen, kun lähdin töistä, mietin kuinka ei ole kyllä tainnut vuosiin olla näin kuuma kuin nyt. En tiedä onko onni vai vahinko, että olen juuri tällä viikolla iltavuorossa eli päivän kuumimmat ajat sisätiloissa. En nimittäin ole mikään kovin hyvä kestämään kuumuutta, vaikka kai sekin on lähinnä tottumuskysymys. Kun tänään on melkein 30 astetta lämmittä, ei huominen 26 tunnu enää varmaan enää ollenkaan pahalta.



Alkaa muutkin puut jo kukkia kuin kirsikkapuut ja kaikkialla on jo niin tosi vihreää. Näyttää ja tuntuu ihan kesältä ja välillä täytyy muistuttaa itseään siitä, että nyt on vasta toukokuu. Vielä 2,5 kuukautta kesälomaankin! Jaiks!

Eilen oli kyllä maailman paras maanantai. Moni asia loksahti paikoilleen ja pääsen taas eteenpäin elämässä. Tuntuu uskomattomalta kuinka kiivasta tahtia tällä hetkellä unelmat toteutuvat.

Hauskaa ja aurinkoista tiistaita teille!! Uskokaa unelmiin ja itseenne!!

maanantai 14. toukokuuta 2018

VAMMALANTION TARINA

En ole pitkään aikaan kirjoittanut lantiostani tai jaloistani enkä varmaan kirjoittaisi nytkään, ellen olisi joskus pari vuotta sitten kertonut kuinka pohkeeni olivat tosi jumissa ja sain ne lopulta taas toimimaan niinkin yksinkertaisesti kuin korjaamalla ryhtiäni kävellessä. En tiedä mainitsinko silloin, mutta joulukuussa 2014 nyrjäytin toisen nilkkani tosi pahasti ja sen jäljiltä olen oppinut kävelemään jotenkin tosi kummallisesti.


Kumpikin jalka etenee jotenkin tosi oudosti. Olen usein huomannut sen juoksukuvista, joita ollaan otettu esimerkiksi Susannan kanssa ja toisaalta olen vuosia tiedostanut ihan kävellessä, ettei tunnu ihan oikeanlaiselta tämä touhu. Vaikea sitä on vaan ollut korjata itsekseen.

Viime marraskuussa menin ensimmäistä kertaa osteopaatille, joka on siitä lähtien asentanut mun lantion paikoilleen joka kuukausi. Ensimmäisen kerran jälkeen olin ihan tohkeissani, kun paino oli taas kantapäillä, kuten mun elämässä pitääkin ja kävelin edes hetken oikein, kunnes taas valuin virheasentoon.

Säännöllinen osteopaatilla ravaaminen on mielestäni kuitenkin ollut hyväksi. Vaikka lantioni onkin yhtä itsepäinen kuin omistajansa, saa se omistajaltaan takaisin samalla mitalla ja lopulta nähdään kumpi on väkitukkojen (murretta, sama asia kuin jääräpää) kuningatar.



Kävimme viikko sitten sunnuntaina Ruissalossa metsälenkillä ja yritin silloinkin kävellä oikein varsinkin loppumatkasta. Jonkun aikaa se kai onnistuikin, sen verran lujaa pystyin kipittämään ennen kuin tuli ensimmäinen ylämäki. Sitten tuli parin päivän tauko lenkkeilyyn, kunnes käytiin iltakävelyllä valkovuokkometsässä ja muualla tuossa torstai-iltana. Yhtäkkiä kesken lenkin tajusin, ettei mun toinen lonkankoukistaja jumita ja että mun lantio on ihan oikein. Kävelin oikein.

Hihkuin koko loppumatkan lenkkikaverilleni kuinka mun lantio on paikoillaan ja että mun tekisi mieli vaan hyppiä tasajalkaa ja juosta. Noh, siinä sitten vähän otettiin spurttia polulla, mutta jouduin lopettaa, kun ennen niin terve jalkani meinasi sanoa sopimuksen irti. Polven takaa oli joku kohta kipeä jo maanantaina, mutta luulin vain kipittäneeni Veritaksella liian lujaa. Ei se sitten siitä johtunutkaan ja kun en ole mikään fyssari, en tietenkään tiedä miksi kipu on nyt siirtynyt toiseen jalkaan toisesta, mutta jos arvata pitäisi, väittäisin tuon toisen jalan olevan nyt vähän ihmeissään, kun asento on muuttunut hieman.




En yhtään tiedä miten olen saattanut itseni tähän tilanteeseen, mutta olen joka päivä onnellinen, kun lonkankoukistaja ei jumita ja mun lantio tuntuu edelleen olevan kuten pitääkin. Toivon niin paljon, että saan pidettyä tämän!! Jotain siis olen tehnyt tosiaan oikein, vielä kun tietäisi mitä.

Asioita, joita teen nykyään: kävelen muuallakin kuin asfaltilla tai ylipäätään tasaisella ja olen alkanut kiinnittää huomiota miten istun lattialla. Koukistan vaistomaisesti vasemman jalan (asento, jossa Hanna istuu tässä kuvassa), kun se taipuu ja tuntuu hyvältä. Viikon verran olen alkanut väkisin koukistamaan samalla tavalla oikean jalan, vaikka yhteen luuhun on vähän sattunut ja lonkka jumittaa. Mutisen vain "oppiipahan" ja sitten istun niin, vaikka se kuinka ärsyttäisi. Asioita, joita en ole tehnyt hetkeen: en ole maannut sohvalla tietyssä kohdassa tietyssä asennossa ilmeisesti vähän vinossa, sillä tein niin lauantaina ja huomasin, ettei se tehnyt välttämättä kovin hyvää.

Tiedä sitten mikä oikeasti on vaikuttanut, mutta nautin elämästä lantioni kanssa juuri nyt 😄 Antaisi vaan nyt tuo vasen jalka periksi ja voisin oikeasti vähän juosta metsiköissä! 😍

Tämä taitaa olla taas niitä, kun sitä saa tuloksia aikaiseksi, jos tekee asioita vähän eri tavalla. Jos tekee aina samalla tavalla, saa samoja tuloksia. 🏆🏆

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

ÄITIENPÄIVÄÄ

Hupsis! Olin ihan unohtanut, etten ollutkaan postannut tänään mitään, vaikka piti! Jätin aamulla kirjoittamatta, kun ajattelin napata kuvan valkovuokoista Susannan kanssa Ruissalossa käydessä ja sitten vasta postata. Siinä ulkona kahvia hörppiessä Susannan kanssa morsetin kotiin, että mentäiskö jokirantaan kun tuun, koska olisi kiva jossain ulkona vähän kävellä. Niinpä sitten mielessä oli vain pehmis ja jokiranta ja nyt illalla vasta kotiuduttuani tajusin, etten ole postannut mitään.

Noh, ehkä kukaan ei ole ollut kyttäämässä näin äitienpäivänä mitä täällä tapahtuu. Tässä se kuva:


Ja hyvää äitienpäivää kaikille äiti-ihmisille!

Minä olen tosiaan tämän päivän kuluttanut ulkona, seuraavaksi ohjelmassa ruuanlaittoa ja sitten TV:stä PS Kemi - TPS! Huomenna heti aamulla ilmestyy tänne postaus mun oikukkaasta lantiosta! 😄