maanantai 31. joulukuuta 2018

Tykätyimmät kuvat instagramissa tänä vuonna

Olen hengannut instagramissa vuodesta 2012. Olen töötännyt sinne kuvia sen enempää miettimättä, koska käsittääkseni instagramin tarkoitus oli alunperin jakaa kuvia. En miettinyt koskaan onko kuva mitenkään erityisen hieno enkä varsinkaan ikinä lavastanut mitään saadakseni kuvan instaan. En ole kyllä ikinä osannut lavastaa edes blogia varten mitään.

En sinänsä arvosta mitään mihin liittyy pintojen kiillottelu (siksi mies siivoaa meillä enemmän kuin minä), lavastaminen tai ylipäätään oman edun tavoittelu keinolla millä hyvänsä. Silti seuraan instagramissa joitakin tilejä, joissa joulukuuset olivat täydessä tällingissä jo joulukuun alussa ja vaahtokarkkikaakaota juodaan villasukat jalassa pehmeästi valaistussa olohuoneen nurkkauksessa. Nämähän ovat asioita, joita jokainen normaali kuolevainen tekee omassa arjessaan, eikö?

Tänä vuonna olen hermoillut vähän väliä oman instafeedini takia. Milloin se on liian vihreä ja milloin liian sininen. Yhtäkkiä on syksy ja sitten keltaiset kuvat ovatkin paljon parempia kuin muut. Kuolaan Julia Toivolan instafeediä ja googletan hiki hatussa miten saisin omasta feedistäni yhtä hienon. Sitten kyllästyn ja luovutan ja mietin ääneen, että hyvähän se on kaiken maailman travelbloggereiden tuutata instaan täydellisiä luontokuvia, kun on mahdollisuus matkustaa ja käydä eri maisemissa.

Kateellisuus ei kuitenkaan sovi minulle myöskään, se ei ole kotoinen tunne minulle enkä sitä niinkään harrasta. Niinpä travelbloggereiden täydellisten maisemakuvien jälkeen tajusin omistavani hyvän järjestelmäkameran ja vielä parempia objektiiveja. Muistin myös osaavani käsitellä kuvia, kunhan vaan viitsin. Nyt en enää tööttää instaan mitä sattuu kuvia vaan yritän jopa vähän miettiä ja suunnitella mitä seuraavaksi. Käsittelen kuvia myös vähän enemmän kuin vain valoisuuden ja kontrastin säätäminen. Haluaisin feediini täydellisiä maisemakuvia, mutta Raision harmaus ei oikein ole suonut sellaisia. Ehkäpä ensi vuonna enemmän niitä ja myös Marin kuvia juoksemassa. Tässä nimittäin tän vuoden tykätyimmät instakuvani:


Ensimmäinen kuva on huijaus, sillä se oli I love me -messujen lippuarvonta. Yllättäen se sai eniten tykkäyksiä.

Toinen kuva on Aurajoen rannasta eräänä kesäiltana, kun olimme olleet katsomassa naisten jalkapalloa Parkin kentällä.

Kolmannessa Mari ja Joni pussailee joulupaidat päällä omassa keittiössään. Huomatkaa piparkakkulinna taustalla.

Asukuva I love me -messuilta, Mari Raumalla lenkkeilemässä kesällä, Mari lenkkeilemässä Raisiossa kesällä.

Maajoukkuehuivien arvontakuva, Mari lenkillä Raisiossa samassa paikassa kuin se edellinenkin lenkkikuva ja kuva Raisiosta jonain kauniina kesäiltana.

Osa kuvista on siis suosituimpien joukossa vain siksi, että niihin liittyi arvonta. Muuten olen teidän kanssanne ihan samaa mieltä, itsekin tykkään instassa eniten muiden lenkkikuvista sekä maisemista.

Mikä teidän suhteenne on instagramiin? Katsotteko stooreja paljon?

sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Saavutinko vuoden tavoitteet

Olen aina tykännyt olla nopea käänteissäni enkä ole halunnut jäädä miettimään vanhaa, koska uusi on paljon jännittävämpää. Nyt kuitenkin tämän vuoden tullessa kohti päätöstään tuntuisi tyhmältä lakaista koko vuosi maton alle ja aloittaa seuraava kuin mitään entistä ei olisi ollutkaan. Menneisyys kuitenkin tekee minusta ensi vuoden minän. Olisi tyhmyyttä olla ottamatta opikseen entisestä.

Listasin tammikuun alussa tavoitteeni tälle vuodelle ja olin jaoitellut ne eri otsikoiden alle. Koti, ruoka, herkuttelu, liikunta, pukeutuminen, valokuvaus, matkustus ja blogi. Muutamat näistä ovat kokeneet muutoksen ja hyvä niin.


Kodin osalta koko paletti meni ihan uusiksi vuoden aikana. En todellakaan tammikuun alussa vielä edes harkinnut mitään muuttoa. Postauksessa mietin vain vaatteiden järjestelyä ja tietokonehuoneen siivoamista. Kävin mun vaatehuoneen kyllä läpi jo alkuvuodesta ja muistaakseni raivasin myös tietokonehuonetta hieman ennen kuin jämähdin sinne pelaamaan. Lopulta sitten tuli muutto. Yllättävää ei kai ole, että vaatevarastoni on ikuisesti työn alla. Nykyään sekainen vaatekaappi tarkoittaa sekaista tietokonehuonetta, sillä minun maallinen omaisuuteni sijaitsee nimenomaan tietokoneiden kanssa samassa tilassa.

Ruoka-tavoitteet toteutin puoliksi. Tein kerran tänä vuonna riisipuuroa ihan itse (onnistuin!), mutta kasvissosekeittoa en ole vieläkään saanut aikaiseksi.

Herkuttelun suhteen olen onnistunut yli odotusten. Vähensin suklaan syömistä huimasti enkä oikein ymmärrä enää miten olen voinut joskus syödä suklaata ihan levykaupalla. Järkyttävää!



Liikunta on toinen asia, jossa onnistuin. Ja todellakin laajensin reviiriäni Urheilupuistosta lännen ja pohjoisen väliin. Olen kävellyt tänä vuonna enemmän kuin koskaan. Olen myös lenkkeillyt metsissä enemmän kuin koskaan. Syksyllä vielä löysin joogan ja vähitellen myös lihaskuntotreenit alkavat taas houkuttaa.

Pukeutumisesta olen maininnut, että laihtuessani musta tulee kauluspaitanainen. Tämä toteutui osittain, sillä laihduin kyllä, mutta vieläkään käsivarteni eivät mahdu kuin ihan pariin omistamaani kauluspaitaan. Täytyy laihtua lisää.

Valokuvaus on tänä vuonna kulkenut vähän tuossa sivussa. Perustaidot pysyvät yllä, mutta en varsinaisesti ole kokenut kehittyneeni. Loppuvuodesta kiinnostus kuvaamista kohtaan on noussut, joten ehkä se tästä taas.


Matkustus jäi vain haaveeksi. En vieläkään ole valmis lentokoneeseen. Sitä paitsi ilmastonmuutospuheet saavat miettimään kannattaako mun edes opetella lentämään. Matkustin kuitenkin ihan kotimaassa, että ei tässä pelkästään paikoillaan ole pysytty.

Blogi - niinpä, ikuinen salaatti. Olen postannut aika paljon muustakin kuin jalkapallosta ja itse koen sen hyväksi niin. Tykkään kirjoittaa niitä näitä, hyvinvoinnista ja myös kosmetiikasta.


Kokonaisuudessaan tämä tuntuu vuodelta, kun eri asiat menivät vihdoin eteenpäin. Uuden vuoden lupaukset olivat kerrankin muutakin kuin sanahelinää.

lauantai 29. joulukuuta 2018

Tukka tötterölle ja kitkat alle!

Heipparallaa! Tänä aamuna kello herätti 8:00 enkä millään olisi halunnut nousta, mutta pakkohan se oli. Tänään on tarkoitus suunnata nyt heti aamusta Turun keskustaan, koska myöhemmin siinä ei ole mitään järkeä parkkipaikkojen kannalta. Enkä nyt muutenkaan niin välitä suurista ihmisjoukoista. Kuitenkin joku kantaa jotain tuhkarokkoa ja sitten meillä kaikilla on kohta se rokotuksista huolimatta.

Eilen uutisoitiin kaatumisten ruuhkauttaneen joitakin terveysasemia enkä kyllä yhtään ihmettele. Ristuksen liukasta ollut.

Mehän käytiin keskiviikkona pyydystämässä molemmille kitkapohjakengät. Joni osti itselleen Caterpillarit, joilla pysyy pystyssä helposti jäällä ja itse nappasin Michelin-pohjaiset Icebugit (mainoslinkki) käyttöön, mutta niillä on tarkoitus pysyä pystyssä kai enemmän jollain lumella kuin jäällä. Kukapa sitten enää tarvisi Icebugeja piikkeinä, jos heidän kitkoilla pystyisi samaan? Noita Caterpillarin kitkoja ei taida löytyä netistä oikein ollenkaan, mutta Kookenkä myy ainakin miehille moisia.


Muutakin hyödyllistä ollaan shoppailtu. Torstaina haettiin vihdoin ilmankostutin tänne meille ennen kuin molemmilta juoksee veri nenästä koko ajan. Elämä on niin paljon helpompaa, kun voi hengittää rennosti. Toinen hyvinvointiostos oli uudet ergonomiset tyynyt. Aivotärähdyksen jälkeen mikään tyyny ei tuntunut hyvältä ja niskojen jumittaminen ei ole hyväksi, joten päätettiin panostaa.


Kauheasti kaikkea ostelua! Mutta sitten ostettiin vielä yksi juttu ja se on tuo kuvassa näkyvä pöytä. Hän oli alennuksessa Askossa, joten otin kainaloon ja kiikutin kassalle. 19 euroa ja kotiin kasaamaan.

Tämän kaiken tuhlaamisen jälkeen lähdemme nyt vielä Turkuun hussaamaan loputkin rahat. Täytyy käydä pyydystämässä vähän Vimpelin viemisiä, sillä me nimittäin lähdetään viettämään uutta vuotta Etelä-Pohjanmaalle!

Tällasta täällä, myös aivotärähdyksen jälkeen on elämää! Hauskaa lauantaita sinne just sulle!

perjantai 28. joulukuuta 2018

Aivotärähdyksen jälkeen

Aina, kun sairastan jonkun itselleni uuden taudin, googletan malttamattomana kaiken kyseisestä sairaudesta. Haluaisin löytää toipumiskertomuksia, jotta tietäisi onko oma paraneminen sellaista kuin pitääkin. Korvatulehduksesta löytyy paljon tarinoita netistä, mutta aivotärähdyksestä ei löydy kuin potilasohjeita ja aivovamma-artikkeleita.

Useimmista lähteistä tuli vastaan se, että aivotärähdyksen jälkeen täytyy levätä muutama päivä. Töihin voi palata jo parin päivän päästä, mutta autoa ei kannata ajaa ennen kuin on muuten oireeton. Yhden artikkelin löysin viime vuodelta, jossa kehoitettiin lähtemään liikenteeseen aika pian aivotärähdyksen jälkeen, siis lähinnä harrastamaan kevyitä kävelylenkkejä. Samaa sanoi ystäväni, joka koki myös aivotärähdyksen kuluneen puolen vuoden aikana. Liikunta ja kotona touhuaminen laittaa litkut liikenteeseen kehosta ja sitä kautta paranemista alkaa tapahtua.


Itseltäni meni tasapaino ihan rikki kaatumisen jäljiltä. En pystynyt kävelemään ulkona enkä kaupassa ilman miehen tukea ensimmäisinä päivinä enkä vielä edes kolmantena tai neljäntenä päivänä. Vasta viidentenä pysyin kaupassa pystyssä ihan itse. Silloin tajusin nilkkojen ja polvien välisen yhteyden olevan poikki ja kotona lämmittelin niveliä muutamaan eri otteeseen pyörittelemällä niitä.

Seuraavana päivänä nilkat ja polvet toimivat, mutta polvien ja lantion välinen yhteys oli yhtä pökkelö kuin nilkkojen ja polvien edellisenä päivänä. Niinpä seuraavaksi laitoin lantioon vähän liikettä ja sain senkin takaisin seitsemäntenä päivänä.

Kävelin joka päivä kaatumisen jälkeen. Niinäkin päivinä, kun olisi pitänyt levätä, kävelin vähintään lääkärissä käymään. Yritin olla pystyssä kotona niin paljon kuin pystyin. Raumalla käytiin kahdella lyhyellä kävelylenkillä ja keskiviikkona pyörittiin kaupoissa 6 tuntia.

En tiedä olisiko pitänyt levätä enemmän, mutta toistaiseksi edelleen kaikki on mennyt ihan hyvin. Eilen ajoin autoa ja olin töissä. Silmät ja pää ärtyivät, mutta eipä siinä nyt oikein auta. Väsynyt olin, mutta se johtuu lähinnä lyhyistä yöunista ja siitä, että päätin lopettaa kahvin juomisen tässä nyt samalla. En kokonaan, mutta lähes.


Aivotärähdyksestä paranee oireettomaksi 7-10 päivässä ja minulla on 10. päivä tänään. Täytyy toivoa, ettei tästä kaatumisesta jää mitään hermokipumuistoja, sillä olisi kiva tehdä töitä ja muutenkin elää ilman särkyjä.

Edelleen toivon myös, että te pysytte pystyssä, sillä aivotärähdys on ihan perseestä. Älkää hankkiko sellaista.

torstai 27. joulukuuta 2018

Vuoden parhaat 2018

* postaus sisältää mainoslinkkejä

Kulunut vuosi on ollut tapahtumarikas ihan loppuun asti. Kaikki alkoi heti tammikuussa aikamoisella rytinällä eikä se siitä tainnut hiljentyä vasta kuin syksyllä hetkeksi. Henkinen kasvu on ollut suurta ja jollain tapaa etenkin keväällä teemana oli paluu juurille. Kevään jälkeen on tuntunut siltä, että olen kotona omassa elämässäni ja ylipäätään oikealla tiellä.

Vuoden paras aamupala: marjoja ja vaniljajogurttia kollageenijauheen kera. Mmm.

Tässä muutamia parhaita asioita tältä vuodelta:

Vuoden parhaat kosmetiikkatuotteet ovat olleet Helena Rubinsteinin ripsarit (tämä), Burt's Bees jalkavoide ja ACOn kasvovoide. Yritin ennen syksyn Hulluja Päiviä kitkutella eri ripsareilla, mutta ei siitä mitään tullut. Helena Rubinsteinia parempaa en löytänyt ja päätinkin sitten lopettaa haaveilun. Ostan tästä lähtien joka kerta Hullareilta tarpeeksi monta ripsaria, joilla pärjään useamman kuukauden.

Vuoden parhaita vaate- ja kenkäostoksia en taida tähän edes listata, sillä juuri eilen poikaystävälle kitkapohjakenkien ostamisen jälkeen totesin, että tällaisesta tarpeeseen ostamisesta tulee paljon parempi mieli kuin mistään muusta. Samalla katselin, kun Vilan alerekit notkuivat neuleita ja mietin kuinka omaan vaatekaappiini ei mahtuisi vaatekaupoista tällä hetkellä yhtään mitään uutta. Vuonna 2019 ajattelin ostaa vielä vähemmän uusia vaatteita kuin tänä vuonna.


Vuoden paras päätös taisi koskea ihmissuhteita. Vuosi 2018 on se vuosi, kun minä ymmärsin, mitä on ystävyys ja rakkaus. Varsinkin jälkimmäisen voima on käsittämätön. Jokaisen ihmisen pitäisi saada jakaa arki jonkun ihanan kanssa. Parhaassa parisuhteessa kyse on kumppanuudesta

Vuoden parasta suklaata on ehdottomasti Fazerin vadelmajogurtti.

Vuoden parasta teetä on vaikea valita, sillä kaikki tee on hyvää.

Vuoden paras instastoori voisi olla Jere Jääskeläisen Sopuraha-stoori 😂 Vilman ja Laurin stoorit aiemmin olivat myös ihan parasta somesisältöä.


Vuoden paras kirja oli Aki Hintsa -Voittamisen anatomia. Se opetti, että hyvinvointi on edellytys menestykselle.

Vuoden parhaita päiviä on ollut monia. Yksi parhaista oli 23.1., kun olin töissä niin kuin maani myynyt. Sitten sattui yksi asiakas siihen ja sen seurauksena sain soittaa miehelle, josta myöhemmin keväällä tuli poikaystäväni. Hupsis! Me tiedettiin toisemme intternetistä ja vaikka olimme töissä samassa yrityksessä, emme olleet koskaan nähneet töissä. Soitin hänelle ja tiedättekö mitä hän kysyi heti sen jälkeen, kun olin esitellyt itseni? "Miksi sä mulle soitat" 😂

Vuoden paras harrastus on ollut lenkkeily. Etenkin metsälenkit, ai että ♥ Rakastan sitä hiljaisuutta ja verenpaineen laskua.


Enää pari päivää tätä vuotta. Saa nähdä tuovatko ne mukanaan jotain sellaista, mikä kuuluisi tälle listalle vai saanko elää aivotärähdyksen jälkeen edes hetken taas ihan normaalia erittäin tasaista arkea. Huomaa varmaan kumman perään olen enemmän.

Millainen sun vuosi on ollut?

keskiviikko 26. joulukuuta 2018

-10 kg

Tuntuu hämmentävältä ajatella oman olemuksen olevan 10 kiloa pienempi kuin vuosi sitten. On kerrankin saanut jotain aikaiseksi vuoden aikana eikä laihduttaminen ole jäänyt vain haaveeksi, kuten aina yleensä.

Huono olen ollut ottamaan vertauskuvia, mutta tässä nyt yksi sellainen. Vasemman puoleinen kuva on otettu ihan tammikuun alussa kahvakuulatunnin jälkeen ja oikean puoleinen tämän kuun alussa kävelylenkin jälkeen.

Tammikuussa minulla ei ollut mitään suurta suunnitelmaa. Olen laihduttanut elämästäni niin monta vuotta, etten enää oikein jaksa mitään dieettiajattelua enkä mitään muutakaan. Eniten olin toivonut, että laihtuisin vain muun elämän ohella, sillä tavalla helposti ja huomaamatta.

Toive kuulostaa ehkä hassulta, mutta nyt kun kulunutta vuotta ajattelee, juuri noin olen oikeastaan onnistunut kaikki 10 kiloa pudottamaan. Ehkä myös siksi laihdutustulokseni vuodessa on "vain" -10 kg eikä -20 kg. Hitaasti halusin laihtua, jotta pääni pysyy mukana muutoksessa. I love me -messuilla tavattu Antioksidanttiklinikan lääkäri myös vahvisti ajatukseni hitaasti laihtumisesta, sillä rasvakerroksen huvetessa vapautuu esimerkiksi kemikaaleja verenkiertoon enkä todellakaan halua kuormittaa kehoani yhtään enempää. Onhan kaikki muutos muutenkin aina uutta työstettävää sille.

Tiesin silti, etten voi laihtua, jos teen kaiken aina samaten kuin ennenkin. Oli pakko muuttaa jotain. Aloitin omasta mielestäni suurimmasta ongelmastani: suklaasta. Rajoitin suklaan kuluttamista siten, etten saanut ostaa kaupasta kokonaisia levyjä ollenkaan. Kun tätä kikkailua oli takana reilu kuukausi, universumi ja maailma tulivat mukaan peliin ja auttoivat laihtumishommaani influenssalla.

Laihtumismetodini vuonna 2018: influenssa, järjetön koivuallergia ja yliherkistyminen useille syötäville asioille sekä nyt viimeisimpänä aivotärähdys. En suosittele kokeilemaan näitä kotona. Tai missään.

Koivuallergia aiheutti sen, etten syönyt suklaata enää ollenkaan, sillä se lisää histamiinia kehossa enkä halunnut sitä. Koko syksy on mennyt hyvin vähällä sokerin syömisellä. Silti pelkkä sokerin vähentäminen ei ole avain onneen vaan tässä on mennyt ruokatottumukset myös uusiksi niin, että syön päivässä kaksi lämmintä ateriaa ja kolmen tunnin välein noin muutenkin päivän aikana. On pakko syödä, jos haluaa pitää aineenvaihdunnan toiminnassa.

Liikunta kuuluu myös arkiohjelmaan vaihtelevissa määrin. Keväällä, kesällä ja syksyllä käytiin aika paljon metsissä lenkkeilemässä. Vähitellen olen alkanut kaivata myös lihaskunnon parantamista, mutta se on nyt hetken katkolla, kunnes saan pääni taas kuntoon. Joogaa ei olla harrastettu hetkeen, mutta sitäkin kaipaan kyllä. Tuntuu hyvältä kokonaisuudelta ulkoilla, huoltaa kehoa joogalla ja rääkätä välillä itseään lihaskuntohommilla.

Täytyy toivoa, etten ensi vuonna loukkaa itseäni mitenkään ja voin keskittyä treenaamiseen kunnolla. Luulen laihtumisen kannalta kaikista tärkeintä olevan ylös sohvalta pääseminen ja kiinni liikunnasta saaminen niin kovin, ettei pysty elämään arkea liikkumatta. Silloin laihtuminen muuttuu toissijaiseksi projektiksi, joka tulee siinä sivussa. Itse en ainakaan enää pitkään ole ajatellut laihtumista ulkonäkökeskeisyyden kautta vaan tykkään siitä, kun pystyn kävelemään ylämäkiä hengästymättä kuin pieni possu.

Seuraava tavoitteeni on päästä lievän ylipainon puolelle ja siihen on matkaa nyt 2 kg. Seuraava laihdutusaiheinen postaus tulee sitten, kun olen tuon saavuttanut. Te, jotka aloitatte uuden elämän taas tammikuussa, päättäkää muuttaa joku pieni juttu arkielämässänne sellaiseksi, jonka voitte pitää läpi loppuelämän. Vain siten voitte saavuttaa pysyviä tuloksia.

tiistai 25. joulukuuta 2018

Joulunvietossa Raumalla

Hyvää huomenta! Toivottavasti sun joulu on sujunut rauhallisesti ja rennosti. Minulle lääkäri kirjoitti lihasrelaksantteja, jotta jouluni olisi vähän rennompi, höhö! En minä niitä popsinut kuin yhtenä yönä viime viikolla, sillä uni niiden kanssa ei ollut palauttavaa, vaikka lihakset kyllä aukesivat.

Viikon takaisen tapaturman jälkeen olin ihan turta niin fyysisesti kuin henkisestikin. Naamassani ei ollut tuntoa ja oli vaikea kuvitella kokevansa joskus vielä elämäniloa tai olla innoissaan joulusta.

Kuitenkin parin päivän masentuneen möllöttämisen jälkeen aloin saada kiinni taas itsestäni. Vaikka kaupassa ei pysynyt pystyssä ilman miehen tukea, paranemista tapahtui joka päivä yhden hermon verran enemmän ja alkoi vaikuttaa siltä, että vielä joku päivä pääsen taas lenkkeilemään ja elämään ihan normaalia arkea.

Matkustimme Raumalle sunnuntaina. Päivä oli ensimmäinen, kun olin pystyssä lähes koko päivän ilman lepotaukoja. Silmiin sattui, mutta päähän ei onneksi enää kovin paljon. Pystyin käymään kaupassa ilman tukea, vaikka paikallaan seisoessa huomasi jalkojen olevan vain kaksi pökkelöä, joista ei oikein sähköttynyt mitään aivoihin asti.

Kaiken päivittäisen liikkumisen myötä sain tunnon takaisin jalkoihini ja kyllä se joulumielikin tuli joulukuusen tuijottelun myötä. Kinkku oli hyvää luumurahkasta puhumattakaan!



Toiseksi parasta leipää maailmassa! Ketunleivän juureen leivottu maalaisleipä, mmm!


Käytiin kuntoutuslenkillä. Puoli tuntia, 1,5 kilometriä :D












Syömisen lisäksi ollaan käyty ulkona pienellä kävelyllä, jotta löytäisin joskus ihan oman tasapainon ja aattoillan ajelulla katselemassa ihmisten taloja. Niin valtavia pytinkejä kaikki uudet tuvat! Vaikea ymmärtää mihin ihmiset tarvitsevat niin paljon neliöitä ja toisaalta joka tupaan meni ulko-ovelle rappuset, joita en itse olisi viikon takaisen tapaturman jälkeen pystynyt menemään alaspäin ollenkaan. Toisaalta itsekin haaveilin joskus isosta talosta, mutta nyt ajatus on enemmänkin "avara". Kunhan tupaan tulee valoa jostain, se riittää.

Eilisen mietinnöistä tähän päivään: heitin instaan juuri uuden kuvan ja samalla kyselin talvikenkäsuosituksia. Minä tarvitsen talvikengät, joilla pysyy pystyssä. En omista Timberlandeja tai mitään muitakaan, mutta pitäisi viimeistään nyt. Mitkä siis hankin? Onko suosituksia?

maanantai 24. joulukuuta 2018

Hyvää joulua!


Tässä kohtaa vuotta on kai hyvä kiittää teitä rakkaat lukijani kuluneesta vuodesta. On ollut aikamoista menoa! Toivottavasti te olette säästyneet hieman vähemmillä kolhuilla kuin minä itse viime viikolla.

Me vietämme joulua Raumalla, vaikka postauksen kuva onkin ihan meidän omasta keittiöstä. Eilen jo ajeltiin tänne Raumalle ja autoni lämpöläppäviasta johtuen pidimme lämmittelytauon Laitilan ABC:lla, höhö! Ei ole ranskalainen ihan talviauto. Illalla kävimme ihailemassa raumalaisten jouluvaloja ja tänään olisi tarkoitus ulkoilla ihan päivänvalossa. Myöhemmin päivällä syvennymme kinkun syömiseen 😋

Olkoon teidänkin joulunne rauhallinen ja ihana

sunnuntai 23. joulukuuta 2018

ARVONTA: VPS:n huivi x 2

Vielä yksi arvonta tähän vuoteen ja vieläpä ennen joulua. Piti julkaista tämä jo perjantaina, mutta sattuneesta syystä jätin läppärin rauhaan.




Sain arvottavaksi 2 kpl Vepsun huiveja. En taida osata sanoa Vepsusta paljoakaan. En osaa ajatella vaasalaisia kilpailijoina samoin kuin seinäjokiset, koska juureni eivät ole niin syvällä Seinäjoella. Lisäksi täällä Turun suunnalla asuessa mikä vaan pohjalaisseura on tervetullut piristämään turkulaistäytteistä elämääni, joten kuvaan vaasalaisiakin ihan mielelläni.

Lyhyestä virsi kaunis, osallistukaa arvontaan täällä!

lauantai 22. joulukuuta 2018

Kaaduin ja löin pääni

Tällä viikolla tapahtui sellainen käänne elämässä, jonka myötä läppärini hautautui jo melkein sohvan alle. Kaivoin sen sieltä eilen takaisin, yritin kirjoittaa, mutta en pystynyt. Päähän alkoi sattua liikaa kirkkaan näytön tuijottaminen ja ylipäätään johonkin keskittyminen.

Olin tiistaina kävelemässä töistä autolleni. Keli oli jokseenkin liukas. Ennen yhtä pientä alamäkeä ja mutkaa laitoin takkini hupun takaisin päähäni, jos kaadun ja lyön pääni. Näin ajattelin. Seuraavalla askeleella kaaduin ja löin pääni.

En pääse yli siitä, että ennakoin tapahtuman ja sitten annoin sen tapahtua. Olen pysytellyt poissa somesta ja vähän kaikesta, koska fyysisen kolauksen lisäksi suurin oli myös henkinen kolaus. Syytän itseäni, en pysty samaistumaan joulumieleen enää eikä mikään muu ole tärkeää kuin omien aivojen olemassaolo.

Kaatumisella voi saada niin paljon pahaa aikaiseksi, mutta itselläni on tähän asti ollut kaikki ihan hyvin. Niskani retkahti sen verran, että kärsin sen takia kovista pääkivuista, jos tuijotan jotain liian pitkään tai yritän keskittyä. Olenkin siis kaikki päivät tähän asti yleensä koittanut touhuta jotain ja sen jälkeen levännyt makuuasennossa puoli tuntia. Makuuasentokaan ei toki ole aina helpoimmasta päästä, sillä kaikki tyynyt tuntuvat päähän liian kovilta.

Poikaystävä nauratti, muuten olisitte saaneet mun parhaan hymyn, johon pystyn tällä hetkellä eli ilmeisesti turhan vakavan naaman

Viime yö oli ensimmäinen, jonka nukuin lähes normaalisti kaatumisen jälkeen. Ensimmäisenä yönä minut herätettiin parin tunnin välein ja tiesin aina olevani Mari ja sängyssä. Jälkimmäinen ei vaan riittänyt kysyjälle vaan täytyi tarkentaa, että Raisiossa. Toissa yönä nukuin lääkärin määräämän lihasrelaksantin voimin eli todella levottomasti. Siksi päätin vetää ilman lääkkeitä, kun jumissa ei sinänsä enää ole kuin yksi päänkääntäjälihas ja päähän sattuu kaikki liika tekeminen.

Tällaista täällä. En tiedä miten ahkerasti jaksan päivitellä blogiani vuoden loppuun, mutta yritän edes. Älkää te kaatuko! Aivotärähdys ei ole kiva juttu. Olisi lohduttavaa lukea kommettiboxin puolelta, jos sinulla on ollut vastaava kokemus ja kuinka olet siitä selvinnyt.

tiistai 18. joulukuuta 2018

UUDELLEENJULKAISU: SJK - FC KooTeePee 21.7.2013

Mä en oikein enää muista mikä ristiriita-asetelma ja blogikriisi mulla oli ollut, mutta ihan hyvä, että olen päässyt siitä yli. Tämä postaus sisälsi myös kuvia agilitykisoista ja minusta, mutta otin ne pois. Keskuskentän kahvia mulla on vähän ikävä. Se oli jostain syystä tosi hyvää aina. Postaus julkaistu ensimmäisen kerran 21.7.2013:

Mut on viikonloppuna saatettu ristiriitaan tän blogin suhteen. Jäin miettimään kirjoittamista ja itteäni ehkä hieman negatiivisesti, mikä on tietysti ihan tyhmää multa. Sitten tänään eka henkilö kenen kanssa puhuin futismatsissa huudahti, että miksen oo päivittäny blogia, ihan turhaan tänäänkin käynyt.. Niin. En ole tietenkään ehtinyt.

Eilen kävin hoitamassa asioita Keskuskentällä ja samalla jäin katsomoon istumaan, kun kerrankin sain ihan vaan fanittaa jalkapalloa. Nytkin oon justiin tullut samaisesta paikasta kuvaamasta eikä kameran linssin läpi oikein pysty keskittymään itse peliin, kun tarkoituksena on kuitenkin keskittyä tilanteisiin, joista saa hyviä kuvia.

Eilen käytiin myös syömässä pikaisesti FC Casa Grandessa ja ihmettelemässä Wallsportissa agilityn MM-karsintoja.

Ilta riistäytyi käsistä.

Aamu oli kamala.

Keskuskentän kahvi paransi kaiken. Ehkä SJK:n pelaajienkin olis pitänyt maistaa sitä ennen peliä.

IMG_1268-12

IMG_1288-5

IMG_1301-8

IMG_1328-15

IMG_1344-23

IMG_1348-25

IMG_1411-34

IMG_1437-35

IMG_1451-36

IMG_1459-37

IMG_1460-38

IMG_1515-1

Melkein sain jalkapallon päähäni. Onnistuin kuitenkin harhauttamaan sitä ja se meni ohi..

..tämän pelin jälkeen en ole enää sittemmin kuvannut matseja krapulassa. Muistan, kun tuijotin taivaalta kohti päätäni tippuvaa palloa, että ahaa tuolta se tulee pitääkö mun tehä jotain. Tuijotin ja tuijotin, kunnes ymmärsin ottaa askeleen sivulle. Se oli kamalaa.

maanantai 17. joulukuuta 2018

ARVONTA: Suomen jalkapallomaajoukkueen huivi x 2

Kun aloin kuvata jalkapalloa, en ollut koskaan uhrannut ajatustakaan Suomen jalkapallomaajoukkueelle. Maailmaani kuului ainoastaan SJK, ei mitään muuta. Vasta muutettuani Turkuun, ymmärsin Huuhkajien olemassaolon. Näin töistä tullessani tienvarsimainoksen Veritaksella pelattavasta pelistä, mutta en jotenkin edes ajatellut, että voisin mennä kuvaamaan maajoukkueen matsia. Heräsin tilanteeseen tosi myöhään, mutta ehdin silti akkreditoitua onneksi.

Joka kerta, kun menen kuvaamaan maaottelua, tunnen sekä ylpeyttä että kiitollisuutta. Nekin kerrat, kun Suomi on hävinnyt, minä olen ollut onnellinen jalkapallotapahtumasta, jonka sain kokea. Suomessa ovat niin harvassa ne kerrat, kun stadion on ihan täynnä. Myös jalkapallon tasossa on pieni ero pääsarjaamme verrattuna ja se on aina virkistävää kuvaamisen kannalta.




Tänä vuonna en Huuhkajia kuvannut ollenkaan, mutta TV:n välityksellä olen seurannut heidän taivaltaan kohti EM-karsintoja, jotka pelataan ensi vuonna. Ensimmäinen karsintamatsi onkin jo maaliskuussa Italiaa vastaan, hui!




Sain arvottavaksi kaksi maajoukkueen huivia, jotka joutuivat kuvattavaksi Suomen Maskussa, josta löytyi kiva tekonurmikenttä maaleineen. Arvontaan voit osallistua täällä. Mikäli et luota omaan arpaonneen ja joululahjat ovat hakusassa, surffaile maajoukkueen nettikauppaan tekemään löytöjä! Suomea on aina mukava edustaa 😊