torstai 25. tammikuuta 2018

ALAVIREESTÄ YLÄVIREESEEN

Vaikka ympärilläni onkin muilla ihmisillä ollut hyvä fiilis ja kivoja juttuja, olen itse samaan aikaan mennyt jotenkin hukkaan itseltäni. Sukeltanut johonkin vähän syvemmälle niin sameisiin vesiin, ettei enää oikein nähnyt mihin suuntaan uida, jotta näkisi taas paremmin.

Normaalisti olen peruspositiivinen villiviikari enkä ollenkaan pitkävihainen. Nyt olen huomannut ottavani itseeni ihan eri tavalla kuin ennen. Jos joku kohtelee mua huonosti, pysähdyn ja pohdin mikä juttu sekä päätän jatkotoimenpiteet. Jatkotoimenpiteillä tarkoitan suhtautumistani huonosti kohtelevaa henkilöä kohtaan ja toisaalta omaa käyttäytymistäni, etten enää joutuisi tilanteeseen, jossa tämä huono kohtelu toteutui.

Tällaisia tilanteita on nyt osunut pari kohdalle ja ne ovat jotenkin vieneet minua kohti syvyyksiä, koska etenkin se toinen tilanne sai minut pohtimaan pitäisikö jotain muuttaa ihan kunnolla elämässäni. Kuitenkin lauantain jälkeen ymmärsin kärsivällisyyden olevan avain tässä kohtaa ja sunnuntaina auttoi suunnattomasti, kun sai jutella blogikollegoiden kanssa eri asioista. Muutenkin sain sunnuntaina ajatukset kivoihin juttuihin ja etenkin maanantaina kuvia tehdessä olin ihan fiiliksissä. Oli niin kivaa miettiä millaisen värimaailman kuviin laittaisi.


Aloin saada kiinni vähitellen pienistä asioista, niistä pienistä kivoista jutuista, jotka ovat elämäni suola. Ihmiset, valokuvaaminen, kuvien tekeminen, nukkuminen, liikunta, hyvä ruoka...

Viimeinen niitti oli tiistaina yksi puhelu töissä, johon liittyi asiakkaan ongelman ratkaiseminen. Tulin siitä jotenkin tosi hyvälle tuulelle, sain ääneeni iloisen vivahteen takaisin ja olin enemmän liekeissä kuin moneen viikkoon. Tuntui huikealta olla taas minä!


Sain jotenkin kiinni myös siitä, mikä mua työssä inspiroi. Ihmisten ilahduttaminen. Sen pidemmälle en ole tässä vielä päässyt. Sen olen aina tiennyt, että ongelmanratkaisu on suurinta huumetta mulle, mutta tuossa eilisessä casessa mua oikeastaan ilahdutti yhtä paljon yhteistyö toisen ihmisen kanssa kuin myös asiakkaan ongelman ratkaiseminen.

Kun tiistaina loistavan työpäivän päätteeksi painelin kahvakuulatunnille ja sain kuulata rockin soidessa, tunsin olevani oikeassa paikassa oikeaan aikaan. En kuollut yhtä paljon kuin pari viikkoa sitten vastaavalla tunnilla ja kotiin tullessa olin ihan lähdössä lentoon. Mies joutui kuuntelemaan omia sovituksiani biiseihin ja kun hän vaikutti hieman epäkiinnostuneelta virtapiikkiäni kohtaan, siirryin laulamaan suihkun puolelle.

MINÄ EN KOSKAAN LAULA SUIHKUSSA.

Paitsi tiistaisin, kun olen yhtäkkiä taas löytänyt itseni.

Nyt on helppo hengittää.

Kiitos

kuvat: Susanna

2 kommenttia :

  1. Ne on juurikin ne pienet jutut, jotka piristää ärsytyksen hetkinä. :) Ja liikunta! Moni asia ratkeaa hikikarpaloiden valuessa otsalohkoa pitkin, lihasten anoessa armoa ja hengityksen vinkuessa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Niin ratkeaa :D Pitää vaan puskea eteenpäin väkisin, mitä sitä väkitukko muutakaan :D

      Poista