tiistai 27. helmikuuta 2018

PIKNIKILLÄ

Mitä tulee, kun yli kolmekymppinen akka lähtee piknikristeilylle lauantaina monen muun kanssa, joille on erittäin selvää, että laivan saavuttua illalla satamaan on suuntana jatkobaari? No aivan hemmetin kova väsymys.

Tiesittekö edes, että on olemassa piknikristeilyjä, joita turkulaiset harrastavat aika usein? Niissä on siis ideana se, että lähtö on aamulla ja päivällä vaihdetaan laivaa Ahvenanmaalla. Sillä paluulaivalla sitten mennään buffetin kautta, hoidetaan ostokset ja loppuaika hengataan baarissa ja just, kun on paras meno päällä, tulee valomerkki ja ilmoitus, että laiva on saapunut satamaan.

Aivan ylihauskoja reissuja aina, mutta tosiaan, vähemmästäkin aikuinen väsyy. Ja kyllä -17 astetta pakkasta Aurajoen rannassa yöllä jäädyttää sekä reisipalat että perseen aika tehokkaasti, hyhhyh. Keskellä satusiltaa notkuminen olisi erittäin mukavaa, jos olisi vaikka 17 astetta vähemmän pakkasta.

Arvatkaa muuten, mitä yli kolmekymppinen akka menee hakemaan laivalta tärkeimpinä ostoksina? No tietysti suklaata! Ei mitään muuta.


Sivuhuomautuksena sanottakoon: kiitos kanssabilettäjille! Nyt kelpaa mutustaa Tobleronea kotona.

sunnuntai 25. helmikuuta 2018

12 SYYTÄ MIKSI LÄHDIN ETELÄ-POHJANMAALTA

* postaus sisältää mainoslinkkejä

Törmäsin facen kautta Kodin Kuvalehden artikkeliin otsikolla 12 syytä, joiden vuoksi pohjalainen on paras puoliso. Päässäni otsikko kääntyi välittömästi muotoon "12 syytä, joiden vuoksi lähdin Pohjanmaalta" lukematta artikkelia. Ei yhtään pahoja traumoja tai mitään, eipä?

En tietenkään ole avautunut blogissani koskaan siitä mitä kaikkea lähtööni Pohjanmaalta liittyi. Ei ollut kyse pelkästään siitä, että löysin miehen Turusta vaan taustalla oli muutakin. Asioita ja tilanteita, joiden takia Etelä-Pohjanmaan ilma tuntui tukalalta hengittää samaan aikaan, kun Turku tarjosi puhdasta meri-ilmaa.

Käydäänpä läpi nämä Kodin Kuvalehden väittämät, mutta vain minun näkökulmastani! Kun pohjalaisuus ei enää kaikilta osin olekaan niin upean hienoa kuin pohjalaiset kuvittelevat.

1. Hän tietää, miten asiat ovat. Muilla on mielipiteitä, pohjalaisella tietoa.
Niinpä. Pohjalaisen mielestä tämä on tietysti ihan jees, mutta kaikkien muiden mielestä rasittavaa. Pohjalaisenkin olisi hyvä välillä ymmärtää olevansa kuolevainen, joka ei tiedä kaikesta kaikkea.

2. Pohjalaisen hyve on nöyryyden ja vaatimattomuuden puute. Hänellä on niin hyvä itsetunto, ettei puolison tarvitse pönkittää sitä ylimääräisillä lirkutuksilla. Pohjalainen tietää olevansa paras, komein ja viisain muutenkin.
No tämä. Vaikka todellisuudessa pohjalaisella on niin huono itsetunto, että olisi oikein mukavaa, kun häntä nostettaisiin koko ajan jalustalle ja kehuttaisiin minkä ehditään.

3. Pohjalainen on rehti ja suorapuheinen. Puolison ei tarvitse arvailla, mistä tänään tuulee.
..eikä ymmärrä kohteliaista käytöstavoista tuon taivaallista oikeastaan. Omalle akalle voi sanoa vaikka ja mitä, koska mitä väliä sillä oikeastaan on miltä akasta tuntuu?



4. Jos naapurit hankkivat uuden sohvan, saatte itsellenne vielä hienomman. Talostakin tulee ihan pikkuusen isompi kuin naapurilla.
No tietysti. Ja tiedättekö, mikään ei ole surullisempaa kuin kateelliset ja katkerat pohjalaisakat. He keskittyvät muiden elämään unohtaen omansa ja sitten ihmettelevät vanhoina ja kärttyisinä miksi kaikki muut saivat kaiken, mutta he eivät. Niin, missähän se vika mahtaisi olla?

5. Pohjalainen ei häpeile itseään ja kääntää heikkoudetkin vahvuuksikseen. Moon täs.
Tämä on kohta, josta itse pidän kiinni läpi kaiken turkulaistumisen. Perkele.

6. Pohjalaisen järjestämiin juhliin saa ja pitää mennä ilman erillistä kutsua. Niihin on voitu kutsua leheren päällä tai sitten vain tiedetään, että Tyyne täyttää vuosia tai Aapo menee naimisiin.
Tässä taannoin on tullut ihmeteltyä hieman tätä käytöstä, mutta tämä selittää mistä se tulee. Pohjalaiset ei vaan tajua, ettei joka paikkaan voi vaan tupsahtaa.



7. Pohjalainen on sisukas tahtoihminen. Puolison ei tarvitse pelätä, että pohjalainen heittää hanskat tiskiin heti, kun tulee ensimmäinen ryppy rakkauteen. Periksi ei anneta!
Kyllä. Pohjalainen menee läpi harmaan kiven, vaikka viisaampi kiertäisi. Tämä on toinen kohta, josta pidän kiinni enkä aio koskaan unohtaa. Jos joku sanoo mun olevan laiska paska, minähän muuten näytän olevani kaikkea muuta kuin laiska paska. Siitäpähän saavat sitten!

8. Kun pohjalainen puhuu, hän puhuu asiaa. Hyvää yritetähän, mutta priimaa pakkaa tulemahan.
Kuvitelmat ovat suuria niin kuin kaikki muukin pohjalaisten päässä.

9. Pohjalainen ei kursaile. Kun kutsutaan pöytään, pohjalaista ei tarvitse moneen kertaan maanitella: hän tulee heti ja kauhoo padasta ensimmäisenä.
Varmasti. Tähän syyllistyn itsekin. Tunnen erään perheen Kaarinasta, joita on joskus ihmetyttänyt mistä mä oikein tupsahdin heidän keittiön pöytäänsä niin kuin olisi aina kuulunut sinne, mutta se röyhkeys on vaan veressä.

huppari Tepsin fanikaupasta ● takki Vila ● laukku Mango ● farkut Gina Tricot (TÄÄLTÄ)● kengät Glamorous (TÄÄLTÄ)

10. Hänen kanssaan elämä ei käy synkäksi. Mikä ristus ny o, ku ei aharista.
Se on kyllä erikoinen fiilis, jos ei tosissaan aharista. Ja monta kertaa on tullut kuultua kuinka tuon iloa ihmisten elämään, joten näin se sitten kai on. Tämä ei ole mitenkään huono ihmisominaisuus.

11. Sanonta ”kaikkea voi kokeilla paitsi kansantansseja” ei päde häneen. Hän kokeilee juuri sitä, mitä muut eivät – eikä mieti, mitä muut hänestä ajattelevat.
Kyllä. Elämässäni on ollut joskus ihminen, joka yritti osua heikkoon kohtaan sanomalla "se ja se sano susta sitä ja tätä" ja häntä ärsytti, kun ei osunut. Mä oon käynyt kovan koulun tähän liittyen Vimpelissä ja ihan yhtäkkiä ei löydy ketään ihmistä kenen ajatelmat meikäläisestä saattaisi jotenkin vaivata mua. Mä oon niinku mä oon. Ja niin kannattaa sunkin olla justiin niinku sä oot.

12. Hän uskoo selviävänsä mistä vain. Komiat pärjää aina!
Jos ei ite usko selviävänsä, kuka sitten?


Pohjalaisuudessa on siis sekä hyvät ja huonot puolensa ihan kuin missä vaan muussakin kansassa. Turkulaisissakin on tiettyä viisautta, vaikkei sitä aina ihan heti uskoisi, mutta kyllä vaan, turkulaisiltakin kannattaa omaksua jotain. Esimerkiksi se, että joskus vaikeneminen on kultaa.

kuvat: Susanna

perjantai 23. helmikuuta 2018

NÄMÄ IHANAT KEVÄTKELIT

Ah, perjantai! Tämä viikko on sujunut vähän eri tavalla kuin edellinen, sillä tästä sentään jää jotain muisteltavaakin toisin kuin kuumeisesta viime viikosta. Kun ei makaa, ei päivät kulu aivan niin hirvittävää vauhtia ja tulee vähän tehtyäkin jotain sentään. Ihmiset on luotu liikkumaan ja tekemään, ei makaamaan.






Halusin postata nämä kuvat, koska ne muistuttavat ulkona vallitsevasta ihanasta keväästä. Vaikka pakkaslukemat ovatkin aamuisin aika hirveitä, rakastan tätä vuodenaikaa! Kun aurinko lämmittää jo, päivä on pidentynyt huimasti ja ulkoilu parasta tekemistä.

Kuvat eivät ole tältä viikolta vaan alkukuusta, kun olin juuri käynyt kampaajalla edellisenä päivänä ja oli upean aurinkoinen sunnuntaipäivä. Niitä ensimmäisiä kauniita kevätpäiviä. Sitten tulinkin viikon päästä kipeäksi enkä ole pahemmin päässyt ulos nautiskelemaan. Nyt parin normaalin arkipäivän jälkeen voin sanoa jääväni eloon ja ehkä pääsen nauttimaan näistä aurinkokeleistä itsekin taas joskus ensi viikolla.

Viikonloppuna tulee nimittäin touhuiltua vähän muuta, sillä huomenna lähden laivalle ja sunnuntaina mua väsyttää. 🙊 Ajattelin ajastaa teille jotain luettavaa ainakin sunnuntaille ja hei muistattehan Caps Lookin kapselipukeutumiskurssin (mainoslinkki)! Kurssin voi ostaa (125 e) vielä tänään!

keskiviikko 21. helmikuuta 2018

IKÄ MUUTTAA PUKEUTUMISTA

* postaus sisältää mainoslinkkejä

Mun vaatekaapin järjestely -projekti on varmaan maailman hitain projekti tai siis minä sen kimpussa olen hidastellut. Aloittelin sitä jo marraskuussa, koska tuskaskelin sotkuisen kaapin takia ja kun vaatteet lojuivat muuallakin kuin kaapissa. Sopivasti siihen osui Caps Lookin kapselipukeutumiskurssi, joka mua kiinnosti enimmäkseen siltä kannalta kuinka vaatekaappinsa voisi saada järjestykseen ja myös pysymään niin.

Sain kurssilta ideoita, joiden toteuttaminen on edelleen hieman kesken, koska projektin ja minun väliin on tullut kaikenlaista. Kärsin kroonisesti vapaiden viikonloppujen puutteesta ja vasta nyt tuntuu siltä, että olen osannut sellaisia itselleni järjestää. Myös saikulla maatessani tuli mietittyä miten en vain jotenkin vieläkään osaa hallita omaa aikaani. Menen kaupungille aina ennemmin kuin suorittaisin kotona asioita loppuun. Päätin myös, että tällaisen tulee loppua ja mun on pakko alkaa keskittyä mun omaan elämään tänä herran vuonna 2018. Haluan saada asioita valmiiksi. Haluan olla se bloggaaja, jolla on jotain kerrottavaa!


Projekti on tällä hetkellä siinä vaiheessa, että vaatekaappi on suurimmaksi osaksi järjestyksessä, mutta käytävä, joka johtaa vaatekaappiini, ei ole. Ajattelin käydä vaatekasojen kimppuun jälleen ja juuri yhtenä päivänä heitinkin mulle liian pienet vaatteet yhteen jätesäkkiin. Niitä tosiaan oli jätesäkillinen ja vähän yli! Ne ovat vaatteita, joista voisin ihan hyvin luopua, mutta haluan vielä antaa itselleni mahdollisuuden, jos onnistuisin taas mahtumaan niihin.

lintutoppi TÄÄLTÄ

Seuraavaksi vuorossa on treenivaatteiden läpikäynti. Niissäkin on tällä hetkellä monta toppia, joita en halua käyttää, koska hillitön mahaosasto, mutta ehkä joku päivä mahani on haihtunut hengityksen mukana jonnekin (kysymykseen mihin läski katoaa vastaus on se, että se hengitetään pois!).

kengät TÄÄLTÄ

Kun saan käytävän putsattua ja käyttöön jäävät vaatteet paikoilleen, olen jo tosi paljon lähempänä tavoitetta, jonka itselleni asetin viime vuonna. Sen ajattelu tuntuu hyvältä eikä vaatteista luopuminenkaan tunnu enää yhtään niin vaikealta kuin vielä joitakin vuosia sitten. Olen vanhentunut ja vaatemakuni on osittain muuttunut. Siksi alle kolmekymppisenä ostetuista vaatteista luopuminen tuntuu nyt jopa ihan hyvältä.

Ja hei, jos kiinnostuitte kapselipukeutumiskurssista ja haluaisitte myös saada vaatekaappinne järjestykseen, sellainen kurssi järjestetään taas! Se alkaa 26.2. ja sen voi ostaa täältä.

tiistai 20. helmikuuta 2018

SYÖMINEN, MIKSI SE ON NIIN VAIKEAA?

Sitä kun makaa kokonaisen viikon sohvan pohjalla, voisi kuvitella ehtineen ajatella vähän kaikenlaista. Ensimmäiset 4 päivää pohdin milloin tämä kuume loppuu ja viidentenä päivänä en enää jaksanut miettiä koko asiaa, loppuu tai ei lopu.

Ainoa asia, joka on vahvasti pyörinyt mielessäni koko sairastamisen ajan, on ollut ruoka. Mitä söisi, ei tee mitään mieli, annoskoot ja miksi appelsiinit maistuu viskiltä (tsekkaa  appelsiinikuva instasta).


Ruokavalioni on ollut hieman erilainen kotona eristyksissä kuin normaalisti arjessa. Leivän syömisen lisäksi olen vetänyt parina päivänä puuroa, jogurttia ja erityisen paljon hedelmiä. Olin ihan varma, että olen laihtunut vähintään 5 kiloa viikon aikana, mutta paskat, vain 2 kiloa meni. Erilaista syömisissäni on siis ollut se, etten normaalisti syö puuroa enkä varsinkaan jogurtteja. Hedelmiä taas syön todennäköisesti turhan vähän yleensä.

Annoskokojen pieneneminen yhtäkkiä sai minut ajattelemaan arkielämäni annoskokoja. Entä jos tosissaan syön liikaa? Jos pienentäisin lounastani, laihtuisinko?

Tämä on vaikea asia, sillä vaihtoehtoja on 2: joko annoskokoni tosiaan ovat liian suuria tai voi myös olla, etten vain syö aina tarpeeksi. Että sitten paikkaan energiantarvetta iltaisin jollain mässyllä. Olen koko elämäni ajan opettanut itseäni siihen ja siksi olin aikoinaan myös läski postinjakaja, koska söin päivisin tosi vähän ja paikkasin tilannetta suklaalevyn kanssa iltaisin.



Just nyt tuntuu, että koko syöminen on ihan tyhmää ja vaikeaa. Todennäköisesti en ajattele samoin enää lauantaina laivan buffetissa. Mitkä annoskoot? 👀 💭

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

VIIKKO TAUKOA ELÄMÄSTÄ

Olen ollut poissa, mutta silti paikalla. Juurtunut sohvaan kiinni ymmärtäen ajan kuluvan pikavauhtia, kun ei tee mitään. Olen maannut. Välillä kahden peiton alla, välillä yhden, välillä ilman peittoa, villasukkien kanssa ja ilman villasukkia. 6 päivää, joista 5 kuumeessa.

Kyllä, sitä se väsymys (josta mainitsin maanantain postauksessa) ennusti. Sairautta.


Sitähän ensin ajattelisi makaamisen olevan aika raskasta, mutta ehei, ei se ole! Joskus (perjantaina) on nimittäin joutunut nukkumaan päikkäreitä, jotta jaksaa katsella taas vähän lisää tv:tä ja joskus (eilen) olisi tehnyt mieli nukkua päikkärit, jotta jaksaisi lähteä käymään jääkaapilla.

Mä en ole koskaan aiemmin ollut viittä päivää kuumeessa. En koskaan. Mä en ole tainnut koskaan aiemmin sairastaa influenssaa ja pikaisesti ajateltuna en taida haluta sitä koskaan enää sairastaakaan. Tai ylipäätään mikään kuumetauti ei oikein kiinnosta. Sain tarpeekseni kuumehommista.

Koko tauti yllätti kuin salama kirkkaalta taivaalta. Heräsin maanantaina aamuyöllä viluun, jonka ajattelin olevan hieman epänormaalia näinkin terveelle ihmiselle ja oli pakko mitata kuume. Siinä meni viikon kaikki systeemit ihan uusiksi. Olisin halunnut postata ystävänpäivänä jotain kivaa ystävyydestä tänne, mutta totesin 38 asteen kuumeen kärventävän aivosoluja liikaa enkä edes yrittänyt kirjoittaa. Enemmän kiinnosti kuluneen viikon aikana ystävyys tositilanteessa ja täytyy kyllä sanoa, että kiitollinen olen kaikille teille, jotka olette kuumeista meikäläistä jaksaneet viihdyttää.


Että tällainen pieni blogitauko tähän väliin. Ei kai viikko vielä oikeastaan edes tunnu missään.

maanantai 12. helmikuuta 2018

SOPIVASTI SOSIAALINEN VIIKONLOPPU

Niin kiva viikonloppu taas takana! Olen alkuvuodesta päässyt nauttimaan toinen toistaan mukavammista viikonlopuista, joille yhteistä tuntuu olevan sopivassa suhteessa ystävät ja oma aika. On ollut tosi tärkeää saada lauantai-iltaisin vain maata sohvan kuningattarena ylhäisessä yksinäisyydessä kaiken arjessa juoksentelun jälkeen.

On ollut toki myös tärkeää tavata ihmisiä ja menneenä viikonloppuna mulla olikin pari ystävää kylässä yhden yön verran. Kävin perjantaina ensin kuvaamassa jalkapalloa, jonka jälkeen poimin keskustasta turistit kyytiin meille viettämään laatuaikaa.


Juotiin skumppaa ja punkkua, mutta mentiin ajoissa nukkumaan, koska tytöt halusivat lauantaina keskustassa käymään. Turku on heille uutta ja ihmeellistä, joten tietysti piti päästä kävelemään jokirantaan ja käydä kahvilassa istumassa.




Eve toivoi tunnelmallista kahvilaa, joten vein heidät Café Artiin. En ollut pitkään aikaan muutenkaan käynyt siellä, joten oli senkin takia hyvä valinta. Ei aina Espresso Housea.

Lauantai jatkui pitsan tekemisellä, Hanne sheivasi meikäläisen kintut (kuulemma säärten pitää olla aina kunnossa, jos esim. katkaisee jalkansa ja joutuu jollekin nuorelle mieslääkärille) ja minä taas meikkasin Hannen. Tytöt jatkoivat meiltä matkaa laivalle ja minä jäin makoilemaan sohvalle. Olin ihan yliväsynyt, mutta vääntäydyin vielä koneelle aikomuksena pelata, mutta loppujen lopuksi istuin höpöttelemässä teamspeakissa peli auki monta tuntia ajelematta panssarivaunuilla metriäkään.

Eilen herätyskello herätti, sillä olin sopinut kuvaustreffit Susannan kanssa heti aamuun. Käytiin nappaamassa pari kuvaa Kupittaalla ja käytiin kahvilla. Vein myös Susannan Café Artiin, koska hän ei ollut ikinä ennen käynyt siellä?! Kääk!

Jälleen teemana oli jäätävä väsy ja niinpä yritin nukkua sohvalla hetken ennen kuin lähdin taas ulos. Löin lenkkivaatteet päälle ennen neljää ja lähdin zoomiputken kanssa metsästämään förin itsemurhasorsia.



Itsemurhasorsat on jostain syystä pakko käydä kuvaamassa joka vuosi kerran. Tuleepahan samalla aina käytyä förillä, kun ei sitäkään tule kovin usein jotenkin tehtyä.

Yllättäen pienen lenkkeilyn jälkeen sohva taas imaisi. Mua on viime aikoina väsyttänyt tosi usein. Ensin tein sen ihan vaan valvomalla ja nukkumalla huonosti, mutta kyllä mua välillä on väsyttänyt ihan muutenkin. Tosi outoa, koska useampi vuosi on mennyt ihan pirteissä merkeissä, mutta nyt ei. Ehkäpä vanhan akan ei kannattaisi valvoa oikeastaan yhtään, sitä varmaan kehoni yrittää kertoa.

Toivottavasti teilläkin oli kiva viikonloppu!

PS. Tänään alkaa vaatekaapin järjestely -workshop, tästä (mainoslinkki) voi rekisteröityä ekaan osaan!

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

SUOMEN CUP: FC INTER - TPS 9.2.2018

Ollaanko siellä aamukahvin äärellä? Minusta kahvi on enimmäkseen hyvää ja parhaita kahveja ovatkin: päivän ensimmäinen kahvi, kahvilassa juotu kahvi, futismatsissa juotu kahvi ja iltakahvi. Jälkimmäistä en kyllä uskalla useinkaan juoda, mutta olen onnellinen teidän kaikkien puolesta, joilla iltakahvi ei yöunia vie.

Perjantaina join päivän toisen mukillisen kahvia illalla ennen Turun derbyn alkamista. Otin jopa kuvan, mutta ihmettelen syvästi miksi kahvimuki on tässä kuvassa keskellä. En koskaan ota kuvia, joissa kohde on keskellä?!


Inter isännöi perjantaista derbyä, joten ennen matsia oli vähän eri tunnelma kuin yleensä. Sehän oli vähän kuin vieraspeli, sillä ei voinut tietää onko Interillä jotain sääntöjä kuvaamisen suhteen, koska viime kesänä ainakin Veikkausliigaa kuvatessa oli ja taas Tepsin systeemit kyllä tiedän. Loppujen lopuksi mitään ihmeempää ei ollut eikä sattunut, mitä nyt meinasin tehdä pesän tepsijätkien penkille, josta tajusin siirtyä kahvimukini kanssa samalle paikalle kuin missä edellisenkin matsin kuvasin.



Olin niin keskittynyt omiin asioihini matsiin saapuessa, etten ollut uhrannut ajatustakaan varsinaisesti koko matsille itselleen. Kuitenkin Turun derby ja annoin sen yllättää minut täysin. Kun matsi alkoi, huomasin jännittäväni ihan pirusti. Pystyin hädin tuskin kuvaamaan, kun keskityin miettimään mahtaakohan pelaajat selvitä derbystä loukkaantumatta.




Tässä maisemani suurimman osan ajasta 😁

Loppupuolella ekaa puoliaikaa totesin tuomarin linjan olevan selkeästi keltainen kortti kaikille, ihan vaan varmuuden vuoksi. Tuumasin vielä jatkoksi, jotta mahtaakohan tuomarilta loppua keltaiset kesken vielä, kun sen verran tiuhaan niitä nostelee.




Pakollinen taukokuva 😊



Ja niinpä niin, eipä taas olisi kai pitänyt sanoa ääneen, sillä toisen puoliajan ainoa kortti taisi olla punainen Pennille enkä ehtinyt saada kunnon kuvaa ollenkaan koko miehestä. Olisin tietysti halunnut Pennistä jonkun loisto-otoksen!








Matsi oli tasaisen kuuma, eikä tunnelmaa kyllä ainakaan viilentänyt tuomarin kortin heiluttelut. Kentällä näkyi myös uskomattomia tönäisyjä ja toisaalta hämmentäviä kaatumisia, joista osa vihellettiin ja osaa ei. Välillä nauroin ääneen näille ja välillä saatoin huudahtaa kentälle päin jotain, koska matsi vei ihan mukanaan. Onneksi tv-ukkelit olivat vähän kauempana eikä räkätykseni ole toivottavasti kuulunut mistään läpi.

Kannattajat loivat myös osaltaan derbytunnelmaa pieneen halliin. Oli mukava kuulla taas chantteja ja nähdä pelaajat kiittämässä omiaan matsin jälkeen.

Sen totesin, että tällaisia derbypelejä kuvaisi mieluummin ulkona, jossa voi ottaa oman tilan ja yksinään kiroilla milloin mitäkin. Jotenkin pitää pystyä keskittymään normaalia enemmän, ettei tule pallo päähän tai kukaan syöksy syliin kentältä, kun tyypit viuhtovat edestä niin samperin lujaa.

Onneksi tämä matsi on nyt pelattu ja ensikerralla voi taas keskittyä ihan vaan jalkapalloon.

FC Inter - TPS 0 - 0

torstai 8. helmikuuta 2018

EN MALTTAISI ODOTTAA

* postaus sisältää mainoslinkkejä

..että saisin ottaa käyttöön nämä seuraavat kosmetiikkatuotteet:

suihkugeeli TÄÄLTÄ ● hoitoaine TÄÄLTÄ ● shampoo TÄÄLTÄ ● silmänympärysvoide TÄÄLTÄ

..että olisi huominen ja FC Inter - TPS! Koska Turun derby, Penni ja kuvaaminen! Niin parasta, kun on taas jalkapalloa!

..että tulisi jo paljon enemmän kevät ja pääsisin itsekin potkimaan palloa!


..että ylipäätään olisi viikonloppu, sillä saan vieraakseni tänne 2 vimpeliläistä! Niin huippua, kun tulee tuollaisia ihmisiä käymään, joita ei muuten tule kovin usein nähtyä! Sitä paitsi en muutenkaan ole tekemisissä hirveästi vimpeliläisten kanssa, mikä on murteen säilymisen kannalta harmittavaa.


..että pääsisin jatkamaan mun vaateprojektia, sillä sain sitä taas hieman eteenpäin menneenä viikonloppuna. Seuraavaksi aion käydä tarkemmin läpi kaikki ne vaatteet, joihin en tällä hetkellä mahdu. Sitä odotellessa Caps Lookin ilmainen workshop pukeutumiseen ja vaatteisiin liittyen ehtii alkaa ensi viikolla. Olettehan muistaneet rekisteröityä? Jos ette, tehkää se nyt tai unohdatte kuitenkin!


..että menisi pari viikkoa ja pääsisin laivalle kaikkien hauskojen tyyppien kanssa! Ollaan lähdössä työporukalla seilaamaan ja ihan tosissaan odotan sitä, sillä edellisestä laivareissusta on jo kuukausia. Aion rikkoa mun en osta suklaata -lakkoani, koska minusta on laivareissun tuhlausta, ellei osta 3 pötkylää valkoista Tobleronea.

Vaikka kyllä mä oikeasti maltan odottaa. Paitsi vanhan kosmetiikan loppumista.

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

KOSKA SE ON TAIDETTA

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä harvemmin koen provosoituvani mistään. Olen tylsän tasainen ja joskus tuntuu, että jotkut keskustelukumppanini hakemalla hakevat sitä kohtaa, jossa ratkean lopulta kertomaan ihan oikean mielipiteeni mikä ikinä aihe onkaan. Erottelen tosin jostakin provosoitumisen ja pikkuasioista kilahtelun toisistaan, sillä jälkimmäisessä olenkin sitten turhankin hyvä ja teen päivittäin töitä tuon lapsellisen tavan kitkemiseksi itsestäni.

Provosoituminen tuo silloin tällöin kuitenkin tunteen elossa olemisesta. Kiivastun jostakin - olen elossa.

Näin kävi viime lauantaina, kun mies oli taas jättänyt tv:n päälle ja minut sohvalle nauttimaan aamupalaa. Join kahvia ja luin intternettiä, sivukorvalla kuulin jonkun ukkelin tv:ssä puhuvan Alvar Aallosta. Hän kertoi kuinka Alvar Aalto oli suunnitellut Säynätsalon kunnantalon ja jonkun toisen asentaneen hänen luomukseensa jotkut sellaiset valot, joista Alvar oli ottanut nokkiinsa käyden joskus jonain yönä kivittämässä nämä valot alas taiteilijaystävänsä kanssa. Tähän tarinaan naistoimittaja kommentoi: Alvar Aalto oli siis intohimoinen omia töitään kohtaan. Ja minä suutuin. Voi luoja, että minä kirosin.


Kyse ei ole intohimosta. Ei pätkääkään. Kyse on taiteesta. Alvar Aalto ei ollut suunnitellut niitä valoja siihen tupaan, joten niitä ei kuulunut olla olemassa. Jos joku ne valot hänen luomukseensa lisää, ei taideteos enää ole sama, se alkuperäinen millaiseksi se oli suunniteltu.

Esimerkki nykymaailmasta: otan valokuvan jollekin ihmiselle, hän käyttää sitä jossain omassa somessaan, mutta muokannut sitä omien mieltymystensä mukaan. Esimerkiksi lätkäissyt mun muokkaaman kuvan päälle VSCO- tai instafilterin tai tehnyt värikuvasta mustavalkoisen, silloin se ei enää ole kuten olin sen kuvan tarkoittanut olevan. Valokuvaajan tekemiä kuvia ei koskaan tule muokata, ellei asiasta ole neuvotellut kuvaajan kanssa erikseen.

Jos aihe herättää teissä mielipiteitä, kommenttiboksi on just teitä varten! Oletko samaa mieltä intohimosta ja taiteellisesta näkemyksestä vai enkö vain itse ymmärrä näitä termejä?

maanantai 5. helmikuuta 2018

MITEN TAMMIKUU MENI

Jokainen tammikuu alkaa aina puhtaalta pöydältä. Kuin yhdessä yössä kaikki edellisen vuoden velttous ja vetelehtimen olisi siivottu pois näkösältä sellaiseen paikkaan, josta ne eivät enää ikinä tule päivänvaloon. Intoa puhkuen on ajateltu kuinka juuri tämä laihdutuskuuri ja alkoholiton kausi varmasti pitää, eikä millään maltettaisi odottaa paremman ja terveemmän elämän tuomia tuloksia.

Menee viikko, tekee mieli suklaata tai viinaa tai jopa molempia yhtä aikaa. Menee toinen viikko, suurin osa on jo ratkennut siihen vanhaan elämään todeten uuden vuoden lupausten olevan ihan perseestä, koska niiden lupaustenhan vika se on, kun oma luonne ei kestä rasitusta.

Sitten on ihan toisenlaisia vuoden aloituksia.

Vaikkei menneisyyttään olekaan tarvinnut siivota pois mihinkään ja on ihan sujut sen kanssa miten on elänyt, jostain ihmeestä universumi olikin päättänyt mystisen uuden vuoden yön jälkeen kaataa ihmislapsen eteen ajattelemisen arvoisia asioita. Mitä minun pitäisi tehdä ammatikseni? Kenen kanssa vietän aikaani? Miten ja missä vietän aikaani? Onko minulla ikävä jalkapalloa? Laihdunko vai lihonko vain lisää?

Näitä minä olen miettinyt. Universumi päätti tuoda eteeni uudestaan ihmisiä ja asioita, joista osan kanssa olen ystävystynyt enemmän ja osalle ei ole riittänyt aikaa tarpeeksi, vaikka haluaisinkin riittävän.

Suklaa- ja viinalakkoon minun ei ole tarvinnut mennä, sillä suklaasta pääsee eroon hyvin helpolla mustavalkoisella ajattelutavalla ja viinan kanssa minulla ei ole ongelmaa. Minun ratkaisuni vuoden alusta suklaan suhteen on ollut selkeä: en saa ostaa suklaalevyä kotiin, mutta saan syödä sitä kotini ulkopuolella ja myös kotona, jos olen saanut suklaata jostain.



Tammikuu tosiaan alkoi aika rytinällä. Siinä tuli avattua monta asiaa, joista olen viime vuonna pysynyt hiljaa ja toisaalta sellaisia asioita, joita en ollut aiemmin edes nähnyt. Tiedättekö kuinka sokea ihminen on omalle ympäristölleen? Meidän kaikkien nenän edessä saattaa tapahtua pienen pieniä juttuja ja me tajutaan ne jonain kirkkaana päivänä, sitten kun aikaa on kulunut jo vuosia. Se on ihmeellistä se.

On tullut istuttua Turun Espresso Housessa niin monta tuntia, että varmaan saisin jo maksaa paikkavuokraa heille sen lisäksi mitä maksan heille kahvista ja muista sirkushuveista. Totesimmekin viimeksi Hansan ovista ulos kulkiessa Maaritin kanssa, että ehkä meidän pitää etsiä joku uusi kahvila, sillä Espresso House alkaa olla nähty.

Maaritista puheen ollen, hänen kanssaan on tullut hengattua enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä. Olemme käyneet hoitamassa asioita niin Myllyssä kuin Hansassakin, lenkkeilty ja kävimmepä eräänä torstai-iltana hörppimässä skumppaa Biodellyssa.




Yhtenä lauantaipäivänä mulla oli harvinaislaatuinen työpäivä, jolloin suuntasimme parin muun sihteerin voimin Tampereelle moikkaamaan kollegoita ja esimiestämme. Kun tulimme illalla takaisin Turkuun, täällä oli valkoinen ihmemaa ja tulin niin onnelliseksi luonnon kauneudesta. Satusilta oli tuolloin ihan todellinen satusilta.


Susannaakin kävin tapaamassa ja otimme yhdet parhaista kuvista, jotka olemme koskaan ottaneet. Tulin niistäkin niin onnelliseksi, enkä malttaisi odottaa seuraavaa kuvauspäiväämme! Ihanaa saada kunnon kuvia tänne blogiin.


Tammikuussa tuli harrastettua myös liikuntaa ihan eri tavalla kuin viime vuonna. Jaksamista on riittänyt, kunto on parantunut vähitellen enkä enää tule kipeäksi heti, jos rasitan kehoani yhtään enemmän. Siitä kiitos menee eräälle rasvaliukoiselle vitamiinille, jota tästä lähtien muistan kyllä ihan takuulla popsia heti syyskuusta alkaen. On kulkaa tukkakin alkanut kasvaa ihan eri tavalla, kun vetelen Deetä aamuin illoin lääkärin määräyksestä.


Epäilytti myös oma näkökyky, joten kävin näöntarkastuksessa. Turhaan olin epäillyt, mutta silti oli pakko saada uudet lasit. Oli erinomainen hankinta tämä. Välillä jotain muuta kuin sinistä!

Sitä näkökykyä tuli kyllä testattua, koska tätä oli niin vaikea ymmärtää:


Penni, FC Inter. En tiedä voinko päästä tästä yli millään tavalla ikinä, mutta yritän olla näkemättä tuota pelipaitaa. En silti tarkoitan, että kuvittelisin Pennin yläosattomiin aina nähdessäni, höhö! Silti minulla tulee olemaan hyvin suuri ongelma tämän asian kanssa, koska haluaisin kuvata Penniä, mutta... Ääää!


Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Tammikuun lopulla elämääni tuli vielä takaisin tankkipelikin ja sitä tässä on saanut taas ihmetellä. Että pitääkö sitä nyt niin valvoa kaikki viikonloput pelaamassa vai miten olisi kohtuu tässäkin harrastuksessa? Peliseuralaiseni tuskin on viettänyt kovin nautinnollisia hetkiä katsellessa räpellystäni. Esimerkiksi lauantaina tein saman virheen kaksi kertaa enkä ehkä voisi enempää hävetä omia aivojani. Kuka idiootti tekee saman virheen kaksi kertaa?!

Näiden kaikkien pienten asioiden summana voin todeta olleeni alkukuusta hieman hukassa, mutta sitten löysin takaisin, kun aloin saada pienistä asioista kiinni ja nyt en enää edes muista miksi hukkaan meninkään. No okei, muistan, mutta annan sen olla. Kunnes universumi jälleen pakottaa minut kohtaamaan ne asiat ja ehkä tekemään ratkaisuja. Siihen asti taidan ajella panssarivaunuilla ja nauttia jalkapallon valokuvaamisesta.

Kyllä elämä kantaa aina kaikesta huolimatta 😘