perjantai 9. maaliskuuta 2018

JALKAPALLOASIANTUNTIJA

Jalkapallokausi on ihan pian alkamassa ja siihen liittyen sain EOM-lehden Kimmo Muttilaiselta toimeksiannon, jota en muuten vieläkään ole suorittanut, vaikka pitäisi. Luettuani Kimmon viestin iski paniikki ja olinkin heti tilittämässä lähimmälle jalkapallosta jotain ymmärtävälle henkilölle kuinka en ole mikään jalkapalloasiantuntija. Samalla sekunnilla aivoissani sähkötettiin, että ehkä minun pitäisi ottaa vähän erilainen asenne koko futikseen. Pidän itseäni ikuisesti jalkapallon ulkopuolisena ihmisenä, vaikka todellisuudessa puhun futiksesta yhtä paljon kuin kaikki muutkin lajista nauttivat. On vaan niin helppoa väittää, ettei ymmärrä mistään mitään ja sen turvin sitten kirjoitella täällä blogissa matseista mitä huvittaa.


Päätin itse asiassa viimeisintä matsipostausta kirjoittaessani, etten enää aio lukea futisforumilta mitä forumistit ovat olleet matseista mieltä vaan kirjoitan ensin postaukseni ja ehkä sen jälkeen voin katsastaa, mitä muut olivat mieltä. Tiedän, että se tulee aiheuttamaan hämminkiä kommenttiboksissa, mutta esitän kuitenkin olevani saatanan rohkea pohjalaisakka, joten.. Ja toisaalta, jos kommenttiboksissa tapahtuu jotain, mikä menee tunteisiin, se tarkoittaa sitä, että multa on turha hetkeen odotella räväkkää mielipidettä yhtään mistään.



Tänä vuonna haluaisin katsoa jalkapalloa silloin tällöin sen lisäksi, että aion todennäköisesti kuvata ainakin TPS:n kaikki kotimatsit. Kaipaan sitä, että saisin keskittyä pelin katsomiseen ja sen kommentointiin. Saisin siitä itsevarmuutta koko lajia kohtaan, mutta ongelmahan on se, etten tiedä minkä seuran matseja pystyisin mennä katsomaan ilman, että himottaa kuvata. Pakko varmaan jotain kuitenkin käydä edes kokeilemassa ilman kameraa.

Nyt täytyy varmaan kerätä itsensä ja antaa se asiantuntijalausunto Kimmolle, kääks!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti