sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

VEIKKAUSLIIGA: TPS - ROPS 28.4.2018

Jotain jalkapalloa taas! Taidan syttyä liigafutikselle hitaammin tänä vuonna kuin TPS, sillä tunteeni valokuvaajilta kielletyn alueen sisällä (kenttä) tapahtuvia asioita kohtaan eivät ole oikein näyttäytyneet. Vai mahtoiko siellä kentälläkään eilen näkyä oikein mitään tunteisiin viittaavaa? Jotain jalkapalloa ilman yhtään maalia, taistelua vähemmän ja enemmän.

Minusta on ihan hauskaa välillä mennä kuvaamaan Tepsiäkin kuin millään ei olisi mitään väliä. Kuin olisin ihan kuka vain valokuvaaja ottamassa kuvia omiin tai muiden tarkoituksiin jännittämättä pelin lopputulosta. On oikeastaan ihan hemmetin siistiä kuvata välillä niin, ettei tarvitse jännittää. Sitä jännitystä oli aiempina vuosina ihan tarpeeksi. Matsista toiseen. Nyt ei onneksi ole vastaavaa, vaikka se tekee kirjoittamisesta laimeampaa, koska minäkin olen laimea.

Asiantuntijalausuntoni kotioloissa pelin jälkeen kuului näin: tylsä matsi, TPS:n kaikki energia meni RoPSin aisoissa pitämiseen, sellainen väsytystaistelu. Lopussa RoPS taisi kyllä ollakin jo vähän väsyneempi ja Tepsin veijarikaksikko Rähmönen & Blomqvist pääsi tekemään kepposia. Harmi vaan, ettei Jamppa osunut ja minäkin sössin sen ekan yrityksen kuvaamisen, kun tähtäsin maalivahtiin, mutta en osannut ennakoida kuinka pitkälle tuollaiset miehet venyvät ja siitä kuvasta jäi pallo pois. Eikä sitä sitten voinut julkaista, mrr.



Kun viimeksi kirjoitin siitä kuinka piti arvuutella mistä ja mihin valokuvaajat saavat kulkea, ei tuo eilinenkään sujunut ihan niin selkeästi kuin ennakkoon ajattelin. Että tupaan vaan siitä mistä ennenkin ja kahvit naamaan. Se ovi, josta aina on kuljettu, oli ympäröity aidoilla ja siinä sitten piti ihmetellä mistä saa mennä vai eikö saa.

Noin muuten kaikki kyllä sujui ihan hyvin. En rettelöinyt kovin paljon, en yrittänyt mennä kentälle eikä kukaan tullut kieltämään kuvaamista. Eikä tarvinnut ottaa mitään ylimääräistä killutinta kaulaan, koska nuo Veikkausliigan kuvauspassit kuulemma ovat kyllä ihan riittävät valokuvaajille. Sitä mieltä itsekin olen, koska mitä virkaa niillä passeilla muuten sitten olisi, jos kaulaan pitäisi köyttää enemmän koristeita kuin kuninkaallisilla?

















Koska TPS:llä on aina vauhti päällä heti matsin alkuun, mulla on kuvia taas enemmän ekalta puoliajalta kuin toiselta. Alkuun myös istuin hetken mun kausikorttipaikalla ihan päädyssä, mutta RoPS vei sen verran peliä toiseen päätyyn, että katsoin paremmaksi vaihtaa paikkaa laidalle. Sieltä saikin sitten kuvia paljon paremmin keskeltä kenttää ja muutenkin. Otin myös pari kuvaa vastustajien yhdestä laitamiehestä, kun kysyin perjantaina RoPSin kuvaajalta ketä mun pitäisi kuvata. En sitten kuitenkaan niitä kuvia osannut julkaista, kunhan nyt kuvasin huvikseen.






Oli ihanaa huomata Jampan tulevan kentälle. Tajusin mulla olevan aika kova ikävä hänen tekemiä upeita maaleja. Jamppa ei tee ikinä muunlaisia maaleja, aina pelkästään upeita. Harmi vaan, ettei sellaisia päästy näkemään tässä matsissa.





TPS on nyt 8. sarjataulukossa, kun ovat 4 peliä pelanneet. RoPS on edelleen sarjakärki, tosin heillä pelejä takana 6. Seuraava matsi Tepsillä on ensi viikon torstaina Ahvenanmaalla. Sinne en ole itse lähdössä mukaan, vaikka joskus kyllä täytyy saarellakin käydä kuvaamassa. Joskus sitten, kun on kesä ja punkkeja.

TPS - RoPS 0 - 0

lauantai 28. huhtikuuta 2018

RENTOUTTAVA METSÄLENKKI

Tänään on pelipäivä. Yritän täällä hukuttautua kahviämpäriin, jotta jaksaisin edes vähän enemmän innostua siitä, että saan tänään taas tehdä sitä mitä rakastan. Tuli nimittäin vahingossa valvottua yöllä johonkin neljään asti ja nyt silmiin voisi asentaa tulitikut pitämään niitä auki. Krapulaa ei sentään onneksi ole, vaikka viiniäkin vähän juotiin, myönnän.

Vietin eilen erittäin kivan illan miehen kanssa, joka usein tekee mulle ruokaa silloin, kun minä makaan keskellä olohuoneen lattiaa katsomassa jalkapalloa. Eilen ei kuitenkaan katseltu jalkapalloa vaan otettiin kamerat kantoon ja lähdettiin metsästämään sinivuokkoja. Samalla tuli räpsittyä kuvia kaikesta muustakin.


Montaa askelta ei ehtinyt metsän sisuksiin ottaa, kun piti pysähtyä heti kuvaamaan. Aurinko paistoi puiden välistä osuen vanhan metsän pohjalle. Harva asia on kauniimpi näky kuin aurinko, joka paistaa metsään tuolla tavalla.










Ilta oli ihana. Oli lämmintä, ei tuullut kuten Turussa yleensä ja linnut lauloivat. Ei ollut kiire mihinkään, kun oli perjantai-ilta. Pieni leppoisa metsälenkki rentoutti sopivasti työviikon jäljiltä, suosittelen kokeilemaan!

Nyt on pakko herätä todellisuuteen näistä kuvista ja kiskaista loput kahvit TPS-mukista naamariin. Sitten meikkaushommiin vähitellen ja valmistautumaan kuvaushommiin. Hauskaa lauantaita teille!

perjantai 27. huhtikuuta 2018

TÄN HETKEN SUOSIKKIJUTUT

Muuttosäätämisen keskellä tekee joka toinen päivä mieli viettää niin tavallista arkea kuin tilanne sallii. Mielenterveys ei jotenkin kestä pakkaamista, kun ei tiedä mihin ja milloin muuttaa. Pakko välillä vähän rentoutua ja tehdä muuta, vaikka toki selaan vuokra-asuntoja 24/7 ja odotan edelleen sitä täydellistä kotia.

Keskiviikkona tuli käytyä katsomassa viittä eri asuntoa, joista yksi oli jo melkein sitä mitä pitääkin, mutta ei ihan kuitenkaan. Siinä ei ollut parveketta ja se oli niin matalalla, että liikenteen melu jäi hieman mietityttämään. Luotan siihen, ettei tässä silti tarvitse katuojaan päätyä, vaikkei heti kelpuutakaan niitä ensimmäisiä asuntoja, joita käy katsomassa.

Keventääkseni omaa mieltäni, ajattelin nyt listata just tän hetken suosikkijuttuja. Ne eivät liity muuttamiseen vaan tavalliseen arkeen ja elämään.


1. Kun luonto alkaa heräillä talven jäljiltä. Kevään ensimmäiset kukat ovat aina niin ilahduttava näky. Puihin tulee lehdet ja kohta vihertää koko ajan enemmän. Niin parasta, kun kesä on jo ihan pian täällä!!


2. Mun hiukset on kasvaneet. Haluan ne takaisin pitkiksi ja onkin ollut kiva huomata niiden taas vähän venähtäneen. Jossain vaiheessa pitää taas käydä kampaajalla enkä osaa päättää vieläkö säätäisi vaaleiden raitojen kanssa vai antaisiko vaan kasvaa kesän yli näin. Aurinko vaalentaa kuitenkin ja blondi latva tuntuu janoavan kaiken, mikä sitä vaan ikinä voi vähän kosteuttaa.


3. The Body Shopin mansikkahoitoaine (mainoslinkki). Ei hyvänen aika miten mahtavaa litkua!! Tuoksuu melkein kuin karkki ja haperolatvatkin tuntuvat hoidetuilta pesun jälkeen. Pakko saada samaa sarjaa shampoo (mainoslinkki) vielä.

Hiuksista vielä tähän väliin sen verran, että ne ovat nykyään onnellisemmat kuin ennen. En tiedä johtuuko se pelkästään mansikkahoitoaineesta vai mistä, mutta ne käyttäytyvät kuin luonnonkihara hius ja käpertyvät söpöille kiharoille aina pesemisen jälkeen.


4. Kettukarkkijaffakeksit (mainoslinkki)! Nämä ovat hyviä! Tykkään! Kannattaa maistaa. Voisin kuvitella sopivan hyvin kahvin kaveriksi, mutta niin en ole vielä itse ehtinyt maistamaan, kun en juo kahvia arkisin kotioloissa.



5. Valokuvaaminen. Oon vihdoin innostunut taas kuvaamaan enemmän muutakin kuin jalkapalloa. On ihana kulkea luonnossa kameran kanssa, varsinkin jonkun toisen objektiivi kiinni kamerassa. Kuvaamisen myötä olen myös vähän koukussa instagramiin. Pitäisi selata sitä paljon enemmän ja seurata myös enemmän kaikkia huikeita tyyppejä.

Mitä teidän kevääseen kuuluu? Kohta on vappu!!

keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

IHASTUMISESTA

Menneinä vuosina olen ollut kova tyttö ihastumaan. Ihmisten lisäksi olen oppinut ihastumaan arjen ja elämän pieniin asioihin, mutta raastavinta on ollut ihastua ihmisiin. Miehiin. Milloin mistäkin syystä. Kun joku oli niin komea, jonkun puheet miellyttivät korvaa tai muuten vaan elätteli turhia toiveita jonkun suhteen. Ne olivat niitä nuoren tytön haihatteluja, joita ilman elämä olisi saattanut olla paljon helpompaa. Jos jotain positiivista täytyy löytää, ainakin opin käsittelemään pettymyksiä. Toistot tekevät mestarin. Ehkä.


Joskus parisuhteessa eläessä olen yllättänyt itseni ihastumalla johonkin täysin vieraaseen ihmiseen. Ilman mitään sen kummempaa kanssakäymistä. Kunhan vain ihastuin. Kohteella saattoi olla niin kauniit silmät, ei se muuta tarvinnut.

Se säikäytti. Miksi minä ihastuisin kehenkään toiseen? Toisaalta vastaavia ihastumisia oli sattunut joskus aiemminkin. Tunnistin tunteen helposti ja tiesin sen menevän ohi yhtä nopeasti kuin jostain tyhjästä syntyikin. Ja niin se menikin.


Sellaisissa pinnallisissa ihastumisissa on jotain niin ihanaa, mutta silti ne saattavat jäädä vaivaamaan pitkäksi aikaa. Etenkin, jos se tapahtuu parisuhteen aikana. Ajattelen aina ihastumisien kertovan jostain, vaikka yleensä onkin tosi vaikeaa tunnistaa se perimmäinen syy miksi niin käy. Siinäkin saattaa mennä vuosi jos toinenkin, kun yrittää saada kiinni omista haluistaan ja tarpeistaan. Tärkeää onkin yrittää miettiä mitä ihan oikeasti haluaa ja onko parisuhteessa ne kaikkia asiat, jotka pitää olla.


Näin vanhemmiten olen rauhoittunut todella paljon entisestä ja olen myös joutunut miettimään ihastumista, parisuhdetta, omia tarpeita ja tulevaisuutta. Olen myös miettinyt miten paljon paremmalta tuntuu ihastua tai jopa rakastua tasaista vauhtia koko ajan enemmän kuin se tunne, miltä jokin random pinnallinen ihastuminen johonkin on tuntunut. On sellainen tietynlainen rauha omassa päässä ja pystyy keskittyä muuhunkin kuin vain siihen kuinka ihana joku on.

Silti kaiken tasaisuuden keskellä on omat hetkensä, jolloin maailmassa ei ole ketään muita. Kun tuijotat toista syvälle silmiin niin kovin, että saatat unohtaa hengittää tai kun lauantaiaamuna kuuntelet vierestäsi tuhinaa miettien voiko olla olemassa mitään söpömpää.

❤️

tiistai 24. huhtikuuta 2018

SIELUNHOITOA

Taitaa olla kesä tulossa, kun meikäläisenkin menopeliin on nyt vaihdettu renkaat. Mulla on menny vilkku hajalle autosta tossa viime viikon lopulla ja siitä tietysti sanoin korjaamolla, kun toivoin vian olevan aika näppärästi korjattavissa tai ainakin autojen kanssa väsäävät tyypit tietäisi sanoa mikä pösöä vaivaa. Noh, kommentit vilkusta: "hei se pösö, mä vaihdoin siihen sen lampun, mutta joo ei se tosiaan toimi". Ja keskustelu siis jäi siihen. Odotin jotain lisäkommenttia jatkotoimenpiteistä, mutta sitä ei kuulunut. Seuraavaksi googletin kaikessa hiljaisuudessa renkaanvaihdon valmistumista odotellessa peugeot 407 vilkku ei toimi ja totesin, että tarttee sitten varmaan ite vähän tutkia.

En kuitenkaan vielä tutkiskellut muuta kuin Turun Pernon perämetiköitä. Mut vietiin eilen metsälenkille vetreyttämään sunnuntain jalkapalloilusta kipeytyneitä jalkoja. Metsälenkkeily auttoi muuhunkin kuin vain väsyneisiin koipiin, sillä lintuja on oikein mukava kuunnella. Hoidettiin siis sielu samalla kuntoon.


Tänään täytyy hoidella vähän muuttoasioita eteenpäin siellä missä vielä ennen pääsiäistä asuin. Haaveilen nimittäin öisin tavaroitteni hävittämisestä, joten täytyy varmaan vihdoin alkaa toteuttaa niitä unelmia. Kun päästää irti vanhasta, saa tilaa uudelle. Kevät on uuden elämän aikaa ❤️

sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

VEIKKAUSLIIGA: FC INTER - TPS 21.4.2018

Oletteko valmiit? Pitkän tauon jälkeen taas futiskuvia ja kaiken lisäksi ihan Veikkausliigaa, jes! Tässä aamukahvia juodessa sanoin tuolle miehelle kenen nurkissa pyörin, etten mä taida taaskaan kirjoittaa mitään jalkapallosta ja jäin vielä tuskailemaan miten aloitan. Sitten päätin aloittaa alusta. Eikö se ole aina paras lähestymistapa?

Osasin mennä medialle tarkoitettuihin tiloihin oikeasta ovesta sisään stadionille, mutta jäin jumiin seuraavaan oviaukkoon, jossa parveilivat muut mediahenkilöt, kun piti kaikkien nimet etsiä jostain paperista, sitten kirjoittaa oma nimi listaan ja ottaa joku Interin muoviläpyskä kaulaan roikkumaan ihan kuin oltaisiin jossain isommassakin maailmassa kuin Suomen Turussa. En edes tiedä mihin kaikkialle se läpyskä kaulassa pääsee, mutta tuskin yhtään sen kauemmaksi kuin vanhan ajan pressikortilla. Ainakin järkkärit ovat kovin herkästi kertomassa valokuvaajille missä kaikkialla me emme saa seisoa ja eilen mua jopa kiellettiin ottamasta yhtä kuvaa.

Kun kulku median tiloihin oli järjestetty eri oven kautta kuin aiemmin, oli hieman epäselvää saammeko enää kulkea työtehtäviimme samaa reittiä kuin ennen eli pelaajakäytävän kautta. Sitä ei sentään oltu keksitty vielä kieltää, onneksi. Maaotteluissa joudumme kulkea aina katsomon kautta nimittäin.





Noin muuten olin tietysti hyvällä tuulella koko sielu täynnä odotusta, kun kipitin kausikorttipaikalleni kuvaamaan. Katsoin kyllä aluksi viitsinkö edes mennä, kun mun kausikorttipaikka tuntuu olevan monen muun kuvaajan kausaripaikka myös. Menin silti, hyvin mahduin Puputin Jukan ja Tammisen Juhan väliin. (Tässä Jukan otos meitsistä. Kampauksestani vastasi erään keskikenttäpelaajan pikkusisko 😊 )

Juuri, kun olin istahtanut perseelleni saumoistaan revenneen pilkkijakkaran päälle, Inter laittoi pallon maaliin toisessa päässä ja ihmettelin tietysti mitä siellä oikein tapahtuu. Ainakin matsi alkoi vauhdikkaasti ja kuvattavaa riitti muutenkin koko ensimmäisen puoliajan ihan hyvin.

Alkuun oli myös juuri niitä ongelmia, mitä ajattelinkin. En osannut säätää valotusaikaa ja muita asetuksia sopivaksi, joten välillä tepsijätkien valkoiset paidat ylivalottuivat tosissaan ja toisaalta refleksit vaativat treeniä edelleen, koska minun pitäisi olla nopeampi kuin kamerani tarkennuksen, mikäli aion saada kunnollisia kuvia. Onneksi osuin kuitenkin suurimman osan ajasta, vaikka olihan siellä niitä väärin tarkennettujakin seassa hävyttömän paljon. Vetoan alkukankeuteen.















Hymyilytti nuo maalihalit, kun niitä ei ole tullut kuvattua pitkään aikaan Veritaksella. Etenkin nuo Jakon ja Onnin iloiset hetket oli mukava ikuistaa. Siitä koko joukkueen maalihalista Jakon maalin jälkeen en kuvaa noin läheltä saanut kunnolla. Olisi pitänyt olla toinen kamera.

Tauolla oli oman virkistäytymisen jälkeen tarkoitus mennä toiselle laidalle ottamaan perinteiset nappiskuvat, mutta enhän minä sinne päässyt, kun Pallokerho oli tunkenut yhteen nurkkaan enkä viitsinyt kävellä takaa. Jos olisin ollut kuin muina miehinä, olisin tietysti hiippaillut sieltä. Oli vaan niin jännittävä tuollainen uusi asia. Ensi kerralla teen kärrynpyöriä siellä taustalla kamera kaulassa.


Toisaalta olisin yhtä hyvin voinut jäädä vain katselemaan peliä sinne pääkatsomon eteen, koska en minä montaa kuvaa toiselta puoliajalta ottanut. Peli tuntui pyörivän enemmän siellä toisessa päässä koko ajan ja se nyt tietysti oli kovin ikävystyttävää. Jotta en olisi nukahtanut pystyyn, ajattelin ottaa kuvan kannattajien liehuvasta lakanasta, mutta mua kiellettiin. Joku setä aurinkolasit päässä tuli sanomaan, ettei varmaan kannata kuvata kannattajia ja minä tietysti hämmentyneenä katsoin paremmaksi totella. Koska aurinkolasit ja kehoittava äänensävy. En ymmärrä mikä mua vaivaa nykyään tässä Turun ilmastossa. Olisinhan voinut itsekin vetää aurinkolasit päähän ja leikkiä kuuroa. Huitoa vähän Sigmalla ympäriinsä ja silleen. 

Mikä kukaan random ukkeli on kertomaan valokuvaajalle kesken jalkapallo-ottelun mitä siellä saa kuvata?! Mistä hän tiesi mihin minä kuvaan ja kenen pyynnöstä? Oletteko joskus nähneet kuinka kuvaan mielelläni yleisöä ja sitten isken koko intternetin täyteen tuntemattomien ihmisten naaman kuvia?




Noh, ainakin TPS voitti. Oli hienoa nähdä joukkueen ja kannattajien ilo taas. Varmaan ollut mukava riekkua kylillä tuon jälkeen voittoa juhlistaen. Itse painelin syömään parin seuralaisen kanssa ja myöhään illalla kaupan kautta kotiin.

Vaikka kuulostankin vähän vaisulta kai, oli kuvaaminen silti tosi kivaa. Minua vaan häiritsi kaikki oheisvenkoilu ennen matsia ja sen aikana. Eikä oman Veikkausliiga-kauden aloittamiseen Turun derby ehkä ole paras, koska olisi hyvä päästä henkeen mukaan jo aiemmin. Osaisi jännittää derbyä sen vaatimalla tavalla ja kunnolla elää matsissa mukana. Nyt olin vain "jaa, onpas tuo Kinnusen Juri ihan helvetin taitava" ja "hmmmm niinjoo pitikös mun yrittää saada Pennistä joku kuva".

Mitä teille jäi matsista mieleen? Oliko Tepsin voitto yllätys?

FC Inter - TPS 1 - 2