maanantai 16. huhtikuuta 2018

IHANA RAUMA

Kun kehuin Turkua ihanaksi perjantain jäljiltä, täytyy tasapuolisuuden vuoksi nyt kehua sitten Raumaakin tässä samalla. Ei sillä, että Rauma tai varsinkaan raumalaiset olisivat ihmislajina minulle hurjan tuttuja, tiedän vain muutamia yksilöitä, joiden huumorintajuun totuttelu minulla on vieläkin vähän kesken. Turkulainen ja raumalainen huumorintaju eroaa siinä mielessä toisistaan, että raumalaisesta sentään tajuaa milloin se suurin piirtein heittää läppää. Turkulaisesta ei taas koskaan voi tietää onko se tosissaan ja sellainen meininkihän ei tällaisen suoraselkäisen pohjalaisen päähän mahdu mitenkään päin.

Lauantaina oli ohjelmassa Rauman valloitus. Käytiin syömässä ja meitsi pääsi turistikävelylle Vanhan Rauman puolelle. Siellä en ollut ennen käynyt, vaikka Raumalla onkin pari kertaa tullut käytyä joskus kauan sitten!














Kapeat kadut ja puutalot vierekkäin olivat mukavaa katseltavaa. Pieniä liikkeitä ja pari kahvilaa, miksei siis Raumalla varmasti viihtyisi kauemminkin. Oli myös mukava leikkiä turistia ja kuvata vähän kaikkea. Muutenkin mukava välillä haastaa silmäänsä muualla kuin futiskentän laidalla, vaikken nyt sitä jalkapalloa niin hirveästi olekaan hetkeen kuvaillut. Ja kaivoi tuo Rauma-seuralaiseni myös kameran laukusta. Kuvat meikäläisestä ovat luonnollisesti hän käsialaansa.

Tällä viikolla ei ole ohjelmassa retkeilyä vaan tiukkaa muuttolaatikoiden parissa puuhastelua, asuntojen selailua ja Turun derby! Jau!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti