keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

IHASTUMISESTA

Menneinä vuosina olen ollut kova tyttö ihastumaan. Ihmisten lisäksi olen oppinut ihastumaan arjen ja elämän pieniin asioihin, mutta raastavinta on ollut ihastua ihmisiin. Miehiin. Milloin mistäkin syystä. Kun joku oli niin komea, jonkun puheet miellyttivät korvaa tai muuten vaan elätteli turhia toiveita jonkun suhteen. Ne olivat niitä nuoren tytön haihatteluja, joita ilman elämä olisi saattanut olla paljon helpompaa. Jos jotain positiivista täytyy löytää, ainakin opin käsittelemään pettymyksiä. Toistot tekevät mestarin. Ehkä.


Joskus parisuhteessa eläessä olen yllättänyt itseni ihastumalla johonkin täysin vieraaseen ihmiseen. Ilman mitään sen kummempaa kanssakäymistä. Kunhan vain ihastuin. Kohteella saattoi olla niin kauniit silmät, ei se muuta tarvinnut.

Se säikäytti. Miksi minä ihastuisin kehenkään toiseen? Toisaalta vastaavia ihastumisia oli sattunut joskus aiemminkin. Tunnistin tunteen helposti ja tiesin sen menevän ohi yhtä nopeasti kuin jostain tyhjästä syntyikin. Ja niin se menikin.


Sellaisissa pinnallisissa ihastumisissa on jotain niin ihanaa, mutta silti ne saattavat jäädä vaivaamaan pitkäksi aikaa. Etenkin, jos se tapahtuu parisuhteen aikana. Ajattelen aina ihastumisien kertovan jostain, vaikka yleensä onkin tosi vaikeaa tunnistaa se perimmäinen syy miksi niin käy. Siinäkin saattaa mennä vuosi jos toinenkin, kun yrittää saada kiinni omista haluistaan ja tarpeistaan. Tärkeää onkin yrittää miettiä mitä ihan oikeasti haluaa ja onko parisuhteessa ne kaikkia asiat, jotka pitää olla.


Näin vanhemmiten olen rauhoittunut todella paljon entisestä ja olen myös joutunut miettimään ihastumista, parisuhdetta, omia tarpeita ja tulevaisuutta. Olen myös miettinyt miten paljon paremmalta tuntuu ihastua tai jopa rakastua tasaista vauhtia koko ajan enemmän kuin se tunne, miltä jokin random pinnallinen ihastuminen johonkin on tuntunut. On sellainen tietynlainen rauha omassa päässä ja pystyy keskittyä muuhunkin kuin vain siihen kuinka ihana joku on.

Silti kaiken tasaisuuden keskellä on omat hetkensä, jolloin maailmassa ei ole ketään muita. Kun tuijotat toista syvälle silmiin niin kovin, että saatat unohtaa hengittää tai kun lauantaiaamuna kuuntelet vierestäsi tuhinaa miettien voiko olla olemassa mitään söpömpää.

❤️

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti