sunnuntai 20. toukokuuta 2018

ME

Blogeissahan kirjoitellaan välillä vähän kaikenlaista hömpänpömppää ja yksi tällainen aihealue omasta mielestäni on ollut se kuinka universumi palkitsee, kun sille vain antaa mahdollisuuden. Olen lukenut ja omistan itsekin Rhonda Byrnen Salaisuuden (täältä, mainoslinkki!), eikä siinä, optimismi kasvaa universumitarinoita ahmiessa. Voisin ihan hyvin kirjoittaa siitä kuinka universumi on ihan kiva kaveri sekä siitä kuinka johonkin itseä suurempaan tuntuu hyvältä uskoa, mutta jotenkin sitä sellaista hehkutusta on saanut lukea muualta ihan tarpeeksi eikä vain jaksa alkaa toistella niitä samoja totuuksia. Silti mun on pakko nyt myöntää sen kuuluisan universumin olevan aikamoinen tyyppi. Välillä jekuttaa, välillä antaa hyvää.

Sitä hyvää on tänä vuonna piisannut. Sain kunnian tutustua erääseen henkilöön, jonka tavallaan olin tiennyt jo vuosia ja sen myötä elämässä on ollut tapahtumia. Välillä ehkä jopa seikkailuja 😄


Luulen, että tämä tiettyyn ihmiseen tutustuminen oli niitä juttuja, joita ei vain olisi voinut välttää mitenkään. Hän tuli ensimmäisen kerran vastaan sinä vuonna, kun olin muuttanut Turkuun. Se tosin tapahtui intternetzissä tankkipeliin liittyen ja jäi siihen, sillä minä en tuolloin pelannut aktiivisesti. Intternetzlogien mukaan olimme törmänneet samoissa ympyröissä myöhemmin parin kuukauden päästä, mutta siitä en edes muista mitään. Seuraavan kerran hänet heitettiin eteeni tänä vuonna, juuri silloin kun olin sukeltanut jonnekin todella syvälle mustaan aukkoon etsimään itseäni. Ongin itseni ylös takaisin valoon yhden puhelun voimalla. Vaikka toisessa päässä hämmentynyt mies tivasi "miksi sä mulle soitat", olin sen puhelun jälkeen maailman onnellisin. Ja vaikka kyse oli ihan vain tylsistä työasioista, jotain loksahti oikeaan suuntaan minussa.

Tuon jälkeen olen koko ajan saanut hihittää kaikelle mitä olen ehtinyt toivomaan. Kaikki on nimittäin toteutunut. Ensin toivoin, että saisin tavata tämän mystisen miehen, jotta saisin tietää miltä hän näyttää ja myöhemmin toivoin vähän enemmän. Jälkimmäisen toteutumiseen vaadittiin vähän kaikenlaista muuta säätöä ja selvittelyä, koska elämässäni oli keskeneräisiä asioita muutenkin.


Paljon on asioita tapahtunut lyhyessä ajassa ja sehän sopii minulle. Pyrin aina eteenpäin eikä mua haittaa, vaikka vauhti olisi joskus kovakin. Tuntuu silti, että tässä on ollut universumi auttamassa, koska tosi moni asia on järjestynyt itsestään lähes heti. Ihan kuin maailma olisi yhtäkkiä närkästynyt, kun en tajunnut vielä 2015 ottaa selvää tuosta ihmisestä ja nyt kaikki vaan tapahtuu.

Noh, sehän ei haittaa, koska kaikki mitä me tehdään yhdessä ilahduttaa kovin. Nytkin on jalat ihan jumissa eilisen shoppailukierroksen jäljiltä, mutta mieli virkeä, sillä kivaa oli ensin kiertää vähän Myllyssä, sitten huonekaluliikkeissä, käydä Turun keskustassa ja lopulta Raisiossa ihmettelemässä futiskenttiä. Me ollaan aina jossain. Tänään suuntana on Masku ja mitä muuta sitten ikinä keksitäänkään.


Ehkä universumi tosiaan antaa asioita, kun niiden aika on ✨

2 kommenttia :