maanantai 7. toukokuuta 2018

TÄN VIIKON TO DO

Joissakin blogeissa näkyi alkuvuodesta ja kevään aikana kivoja tulevan viikon to do -postauksia ja tietysti haluan myös itse välillä tehdä sellaisia. Tässä siis mun tän viikon ohjelmaa:

Jalkapallo

Kuvaan ainakin yhden matsin. Tänään on heti pelipäivä, sillä Tepsi pelaa vaasalaisia vastaan illalla Veritaksella. Lauantaina olisi toinen mahdollisuus kuvata futista, kun tepsimuijilla on peli silloin, mutta en vielä ole varma onko mulla aikaa. Keli ainakin olisi upea, että siinä mielessä olisi hyvä olla vähän ulkonakin.


aurinkolasit täältä mustana (mainoslinkki)

Kotiasiat

Asuntoasiat toivottavasti menevät eteenpäin vihdoinkin. Viime viikolla tuli tyrkylle yksi tosi kiva kämppä ja sitä päästään katsomaan joku päivä. Olen koko viikonlopun hokenut asuntovälittäjän nimeä siinä määrin, että hänellä varmaan korvia kuumottaa eikä hän edes tiedä miksi. Kääk! Olisipa se kämppä tosi kiva livenäkin!

Lauantaina menen siivoilemaan sitä paikkaa, jossa vielä maaliskuussa asuin aktiivisesti. Siellä on juuri sen näköistä, että olen käynyt paikkoja läpi ja sotkenut vain lisää siinä samalla.



Liikunta

Nykyään tulee liikuttua aika paljon enemmän kuin aiemmin, joten luvassa on myös ulkoilua tietysti. Tänään ei ehdi, mutta muina päivinä olisi tarkoitus käydä kääntymässä jossain. Samalla voi vahingossa päästä ruskettumaankin, kuten jo viikonlopun aikana taisi käydä.



Blogi

Matsipostaus tän illan pelistä tulee toivottavasti keskiviikkona viimeistään. Yritän ehtiä suorittaa kaiken, mutta onhan tässä elämässä aina liikkuvia osia sen verran, että mistä tuota ikinä tietää mitä arkena ehtii tai ei ehdi. Loppuviikosta on luvassa myös jalkapalloa, mikäli menen naisten peliä kuvaamaan. Eikä hätää, kyllä mä jotain höpöhöpöäkin tuuttaan tänne taas.

Hauskaa alkavaa viikkoa teille!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti