sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

VILKKU RIKKI AUTOSTA - NÄIN SE KORJAANTUI

Minun niskat eivät ole olleet ainoa toimimaton asia kuukauden sisään, autossani oli nimittäin yksi pikkuvika. Siitä ei toiminut takaa oikealta ollenkaan vilkku eikä mitkään muutkaan valot. Koska olen jokseenkin kiinnostunut autojen sielunelämästä, yritin tietysti itse miettiä ensin missä se vika mahtaisi olla, mutta noh, vaihtoehtojahan aina riittää. Hapettumiset, rele, sulake, muuten vaan väsynyt polttimo ja mitä näitä nyt on.

Kävin sitten muulla asialla yhdellä korjaamolla ja mainitsin takavilkusta, joka ei toimi. Ajattelin korjaamosetämiehen aika nopealla vilkaisulla tietävän missä vika, mutta väärässä olin ainakin tämän sedän suhteen. Hän totesi, että juu ei se toimi, vaikka vaihtoi polttimon ja keskustelu tyrehtyi siihen. Minä totesin hiljaa mielessäni turkulaiset ja miehet ja päätin vilkaista jossain vaiheessa vähän itse.

Vilkaisuajankohdaksi valikoitui kahden asuntonäytön välinen luppoaika. Siinä googletettiin ensin kuinka niihin polttimoihin edes pääsee käsiksi ja sehän ei siis ollut mikään helpoin hässäkkä vaan vaatii ensinnäkin googletustaitoa, sorminäppäryyttä ja takavuosien multitaskauskykyä (multitaskaaminenhan ei enää vuosiin ole ollut muotia, eihän). Loppujen lopuksi vilkun polttimon ihmettely oli samaa luokkaa kuin korjaamosetämiehen: "juu ei se toimi". Eikä ollut edes hapettunut tai mitään, koska sehän oli juuri vaihdettu.

Pösöstä huomaa, ettei Turussa ole satanut hetkeen ja toisaalta sen, ettei bloggaaja ole viitsinyt ajaa pesulan kautta.

Arvaatteko missä vika oli?

Minähän vein auton huoltoon tuossa joku aika sitten lopulta, koska halusin huoltaa ilmastoinnin ja ajattelin, että eiköhän toisen korjaamon pojat tuon vilkkuvalojutunkin sitten hoida. Ei mennyt kuin pari tuntia, kun puhelin soi ja poika sanoi "vaihdoin siihen oikealle taakse kaikki polttimot ja nyt ne toimii". Puhelun jälkeen ihmettelin hetken, että kuinka muka tämä nyt näin helpolla korjaantui ja että miksen sitten itse millään voinut kokeilla vaihtaa ne kaikki, kun kerran jo tiesin miten niihin pääsee käsiksi.

Kun hain auton, korjaamolla kerrottiin vilkun polttimon olleen vääränlainen. Että olisi sitten tosiaan pitänyt kokeilla vaihtaa alunperin edes se niistä kaikista polttimoista itse.


Jotkut asiat ovat niitä, mitkä kannattaa tehdä itse ja säästää ja jotkut taas niitä, joissa säästää omaa aikaa maksaen jollekin toiselle. Aina ei vain oikein tiedä kumpi valita milloinkin, mutta siksi meillä on elämä, joka opettaa. Ja google. Ja blogit.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti