lauantai 21. heinäkuuta 2018

AIKAINEN LAUANTAIAAMU



06:51 on ihan hyvä aika avata silmät lauantaiaamuna. Siinä ehtii hyvin nauttia aamupalaa parvekkeella ennen kahdeksaa ja sitten lähteä Turun torille katsomaan kuinka kalliita mustikat ovat. Kovimman vesisateen aikana oli mukava istuskella kahvilla suojassa Café Einon katon alla ja keskustella pankkien palvelumaksuista.

Loppujen lopuksi emme mustikoita ostaneet ollenkaan ja ajelimmekin Myllyyn kiertelemään kaupoissa ennen ruokaostoksille päätymistä. Kävin ostamassa vihdoin ja viimein Maui-paidan (adlink) Ginasta, koska mun kuulemma vaan pitää omistaa sellainen. Joissakin yhteyksissä lempinimeni on Mawi ja se lausutaan vähän kuin Maui.

Nyt syömään, yksi jakso Rahapajaa ja sitten seuraaviin seikkailuihin. Täytyy käydä Turun puolella vielä kääntymässä kerran tänään, kunnes illaksi kotiin tekemään jotain herkkuruokaa ja katsomaan Tepsin peliä.

torstai 19. heinäkuuta 2018

HELLEHATTU HAUSSA

* postaus sisältää mainoslinkkejä

Hellehatut ovat asustelaji, mikä näyttää hyvältä muiden päässä, mutta omassa ei. Siksi en omista yhtään sellaista, mutta tajusin tässä viikon sisään tarvitsevani sellaisen. Viikonloppuna Ruissalossa sellainen olisi ollut oikein pätevä ja monilla valveutuneilla aurinkoa palvoneilla joku hieno hattu keikkuikin päässä. Itse jonotin pukukoppiin narutoppi myttynä päätäni suojaamassa. Erittäin tyylikästä!

Hellehatuista inspiroituneena kävin maanantaina kiertämässä Myllyssä kaikki potentiaaliset hattukaupat, mutta tietenkään missään ei enää myyty hattuja ja jos myytiin, ne eivät miellyttäneet. Niinpä jouduin turvautua internetiin ja tilasinkin Asokselta hienoimman hatun, jonka löysin (ja tietysti flamingosandaalit!).

1. Booztin alesta tämä, enää yksi tietenkin vain jäljellä 2. Ginasta tämä 3. Elloksen Signe-hattu 4. Nellystä tämä

Nyt sitten iskikin kauhea hattuhimotus ja haluaisin tilata nuo kaikki, tai ainakin nuo Booztin ja Elloksen hatut. Ei väliä sopivatko ne mun päähän, olisi vain kivaa käyttää hattuja. Se Asokselta tilaamani oli myös viimeinen kappale, siksi en sitä nyt tähän linkannut. Täytyy ottaa kuvia sitten, kun se saapuu. Ehkä se ehtii ennen kuin nämä helteet ovat loppuneet.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

TILAAN YHDEN SADEKUURON, KIITOS

Ei hitto mitkä kelit! Kyllä on kelvannut istua toimistossa ja sitten startata päivän kuumimpaan aikaan koko päivän parkkipaikalla lämpöä kerännyt menopeli, jotta voi huristella sillä hikikarpalot otsalla kotia kohti. Kotona sitten taas äkkiä sohvalle maaten yrittäen olla liikuttamatta yhtään raajaa, koska hiki virtaa jo muutenkin.


Olen yrittänyt lohduttautua sillä, että ehkä keho tottuu näin lämpimään ihan samalla tavalla miten se tottuu kylmäänkin. En tiedä onko näin, tiedän vain kehon tottuvan pakkasiin, sillä aikoinaan joululomaa Saariselällä 30 asteen pakkasissa viikon päivät viettäneenä ei Vimpelin -20 tuntunut enää missään.

Toukokuun siitepölyhommien aikaan kyttäsin sadetutkaa koko ajan sateen toivossa ja nyt kyttään sääennustetta sadetutkan lisäksi ja optimistisesti hihkun aina, kun ennuste lupaakin 31 asteen sijaan 30 astetta. Yksikin aste vähemmän ja olen onnellinen.

paita Vero Moda - hame Zara - läpsyt Vagabond

Okei kuulostan aika hirvittävältä hellevihaajalta, mutta ei tämä nyt oikeasti ole minusta kovin hauskaa. En ole koskaan tykännyt kovista löylyistä enkä myöskään pitkään jatkuvista helteistä ja nyt näitä helteitä on tällä seudulla piisannut jo monta kuukautta. Sadetta ei paljon ole näkynyt, ei edes eilen, vaikka naapurikunnissa kyllä satoi.

Alan olla valmis vannomaan kautta likaisten varpaitteni (ja ne todella ovat likaiset, kiitos sandaalieni), että vähennän kosmetiikan ja muovin kulutusta, jotta meret pelastuvat. Haluan sateet takaisin, haluan happea!


Positiiviset puolet tässä vallitsevassa säätilassa: saa syödä jäätelöä mielin määrin, saa nukkua alasti mielin määrin, saa katsoa tv:tä verhot kiinni, saa olla töissä hame päällä, ulkona tarkenee hyvin ja naapurikerrostalon nuorisojengi ei jaksa ryypätä kaiket illat.

maanantai 16. heinäkuuta 2018

TROOPPISTEN ÖIDEN VIIKONLOPPU

Ah, kesä Minä tykkään! Alan saada vihdoin kiinni kesästä nauttimisesta, vaikka mulla muutamat rästihommat taustalla kummitteleekin. Olen päättänyt olla stressaamatta niistä ja elää päivä kerrallaan, sillä se on se ainoa oikea tapa itselleni tässä elämässä mennä eteenpäin. Stressaaminen on turhaa ja se sairastuttaa ihmisen. Sen sijaan viikonloppuna mukavien asioiden tekeminen mukavassa seurassa on parhainta. Pitkästä aikaa tunnen itseni todella rentoutuneeksi.

Viikonloppuun kuului vahvasti ruuanlaitto ja ruskettuminen. Ulkona ei tarvitse kovin kauaa hengata, kun iholle alkaa ilmestyä väriä, mikä on sinänsä aika harvinaista minulle. Ehkä Louis Widmerin melaniinin tuotantoa lisäävä Sun Gel ihan oikeasti toimii tai sitten ihoni kestää aurinkoa jotenkin paremmin nykyään.



flamingobikineiden yläosa täältä (mainoslinkki) 









Lauantaina lähdettiin heti aamusta asioille. Käytiin Kaarinassa asti katselemassa kukkasia ja kotimatkalla haettiin mansikoita. Mansikat asennettiin pakkaseen, illemmalla tehtiin pizzaa, katottiin Tepsin peli ja lähdettiin iltauinnille Maskuun. Käväistiin vielä Naantalissa ja sitten kotiin. Yli 20 asteen lämpötila vielä auringon laskiessa saa ihmisen nauttimaan elämästä ylipaljon. Ihan mieletöntä!


30 asteen helteellä on hyvä säätää suksien ja lumilaudan kanssa 


flamingobikineiden alaosa täältä (mainoslinkki) 






Eilen vietettiin hidas aamu, minä harrastin bloggaamista ja sen jälkeen järjestelin vaatteitani kaappiin. Aika monta säkkiä on vielä käymättä läpi ja sekös harmittaa. Tyhmää omistaa tosi paljon vaatteita, koska ei ole mitään hyvää syytä ostaa lisää. Päivällä lähdimme retkelle. Päädyimme Ruissaloon ensin uimaan ja sitten kahville. Rannalla meinasi paahtua, mutta meressä pulahtaminen hieman auttoi ja sen jälkeen oli ihanaa istua varjossa kahvilla tuijotellen merta. Kahvikuppiini hyökkäsi joku öttiäinen ja kahvilasta autolle kävellessä peura juoksi viereisellä pellolla.

Tää oli varmaan kesän paras viikonloppu tähän asti 

sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

-6 KG

Nykyään puhutaan paljon kehopositiivisuudesta, mutta minun kehopositiivisuuteni rippeet pilasi eräs lääkäri joskus touko-kesäkuussa, joka verenpaineeni mitattuaan passitti minut puntarille ja alkoi laskeskella ääneen painoindeksiäni. Totesi minun olevan merkittävästi ylipainoinen ja laski ääneen seuraavaksi kuinka monta kiloa mun pitäisi laihduttaa. "Sellainen -10 kg, juu, se olisi hyvä" hän lopuksi ilmoitti ja minä poistuin vastaanotolta hämmentyneenä sekä tietysti vihaisena. Olin juuri tuona päivänä ihan ylikierroksilla allergiaoireiden takia ja oloni oli turvonneempi kuin normaalisti. Molemmat varmasti näkyivät mittaustuloksissa enkä sitä paitsi saanut lääkärikäynniltäni mitään järkevää selitystä siihen miksi siellä olin alunperin, en nimittäin tietenkään ollut raahautunut paikalle kuulemaan elämässäni ensimmäistä kertaa lääkäriltä kuinka olen liian läski.

Olen puhunut laihduttamisesta sen 10 vuotta, kun olen harrastanut bloggaamista. Silloin 10 vuotta sitten siitä höpöttäminen oli kohtuullisen turhaa, mutta noin 3-4 vuotta sitten lihoin yllättäen aika paljon, jonka jälkeen laihtumiselle on todella ollut tilausta. Olen tiedostanut, ettei lihavuus ole kovin terveellistä, mutta en myöskään pidä siitä miten hysteerisen lääkärin lausunto minusta teki, sillä nyt ajattelen vähän liikaakin sitä kuinka mun pitäisi laihtua nyt heti äkkiä, ettei vaan mikään verisuonitauti iske.

Tällä hetkellä painoni putoaakin aika nopeaa ja välillä mietin onko sekään nyt ihan paras juttu, koska oikeasti haluaisin painon lähtevän hitaasti, jotta iho pysyy muutoksessa mukana. En vain enää pysty syömään sokeria niin kuin ennen. Olen todennäköisesti viimeksi joskus alkuvuodesta syönyt kokonaisen suklaalevyn yksinäni ja nykyään saan alas maksimissaan 1-2 riviä kerralla. Ehkä kuitenkin pitäisi olla tyytyväinen, kun paino vihdoin putoaa, vaikka mielestäni en ole edes muuttanut paljoakaan syömisiäni. Olen vähentänyt vain sokerin mättämistä ja alkanut syödä paremmin myös vapaa-ajalla, kun ennen se tahtoi olla sellaista turhaa pelkän leivän mättämistä.

13.1.2018

Tämän vuoden alussa painoin enemmän kuin koskaan. Enemmän kuin Turkuun muuttaessa, vaikka silloinkin olin jo aika iso tyttö. Tein itseni kanssa diilin, etten saa enää ostaa kokonaisia suklaalevyjä, tavoitteena vähentää sokerin syömistä näin. Se oli ihan hyvä diili, joka on tosiaan johtanut siihen, etten enää syö herkkuja välttämättä edes joka päivä.

Helmikuussa sairastin influenssan, joka vauhditti laihtumista, kun ruoka ei oikein maistunut. Siinä sairastaessa jopa appelsiinista tuli täysi olo ja tajusin pienten annoskokojen ehkä olevan ihan sopiva juttu tällaiselle yli kolmekymppiselle toimistotantalle. Kevään aikana tuli myös pelattua tankkipeliä iltaisin enkä oikein malttanut kesken pelien lähteä keittiöön. Painon putoaminen oli silloin hidasta, mutta jotain silti tapahtui. Tapahtui ehkä myös jotain ihastumisen tapaista tai ainakin jotain sinne päin, mikä ehkä myös osaltaan vaikutti ruokahaluun. Muutenkin tuli lenkkeiltyä vähän enemmän.


8.2.2018 ja 27.4.2018 - näissä ei painossa suurta eroa tainnut olla, kuvista vain toinen on otettu vähän kauempaa ja toinen lähempää ;D

Toukokuussa paino lähti vähän ylöspäin, joten kiinnitin taas huomiota annoskokoihin. Syöminen alkoi olemaan koko ajan säännöllisempää, sillä nykyisen asuinkumppanini kanssa olen oppinut syömään 2 lämmintä ateriaa päivässä. Se tuntuu luonnolliselta ja ehkäpä aineenvaihduntakin toimii sen takia vähän paremmin. Aika paljon tulee myös touhuttua kaikenlaista vapaa-ajalla. En edes muista milloin olisin viimeksi röhnöttänyt paikoillani tekemättä mitään, ellei futismatsien katsomista lasketa.

2.2.2018 ja 7.7.2018 (mun vertailukuvat on ihan pyllystä, kun missään en oo samassa asennossa ja näissäkin suurin ero omaan silmään on meikin määrä)

Nyt olen kadottanut huimat 6 kiloa alkuvuodesta (siitä tarinan alun lääkärireissusta -2 kg). Laihtuminen ei tunnu tällä hetkellä mitenkään vaikealta, vaan se tuntuu olevan muun elämisen sivutuote. Lounaan lisäksi päivällisen syöminen tuntuu ihan normaalilta ja sokeria syön todella vähän entiseen verrattuna. Tuoreita kasviksia ja marjoja haluaisin nykyruokavaliooni lisää, mutta olen vieläkin vähän varovainen, kun sain sen verran pahat ristiallergiaoireet vielä kuukausi sitten lähes kaikesta tuoreesta.

Matkaa lievän ylipainon puolelle on vielä 7 kg. Sen ajattelin saavuttaa joskus syksyllä tai loppuvuonna. Tuntuu kiloina suurelta urakalta, mutta ehkäpä se tosiaan menee tässä kaiken muun elämisen sivussa. Ajattelin ainakin olla miettimättä koko painoa ja syödä sitä, mitä tekee mieli. Tasapaino elämässä ja kohtuus kaikessa ovat ne suurimmat ratkaisut terveellisyyden kannalta.

14.7.2018

PS. Suklaan syömisen vähentämisen lisäksi olen juonut ihan säälittävän vähän alkoholia koko kesänä ja sillä todennäköisesti on vaikutusta laihtumiseen myös. Hyvä näin sunnuntaina todeta tämä asia, kun taas meni viikonloppu ilman pisaraakaan alkoholia.

lauantai 14. heinäkuuta 2018

UUSI SOHVA

Ihanaa, heinäkuinen viikonloppu! Eletään ihmisten parasta kesäloma-aikaa, mutta minulla lomaan on vielä 3 viikkoa.

Kirjoitin viikko sitten siitä, että olen ilmeisesti hieman stressaantunut vaan enpä ole enää! Tiesin kirjoittamisen auttavan, joten aloitin siitä. Maanantaina meille tuli sohva ja sekin on osaltaan auttanut rentoutumaan. Niin ihanaa, kun olohuonetta koristaa sohva ja se, kun töistä tullessaan voi rojahtaa hetkeksi makaamaan ennen kuin alkaa puuhastella arkisia vapaa-ajan askareita.




Sohva on ihan paras! Me mahdutaan siihen molemmat nukkumaan päikkäreitä ja niin kivaa tehdä pesä sohvan nurkkaan läppärin kanssa ja selata nettiä. Olen niin kaivannut sellaista!

Pelkkä sohva ei tietenkään ole pelastanut kaikelta stressiltä, mutta vähitellen tässä on olo alkanut parantua. Kuulemma pitäisi nyt viikonloppuna tehdä vain kaikkea mukavaa ja unohtaa velvollisuudet, työt yms. Kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta, joten nokka kohti kivaa viikonloppua! Kuuma ainakin on, joten siitä täytyy nauttia.

torstai 12. heinäkuuta 2018

VÄLILLÄ PIHALLAKIN

Mietin eilen instagramfeediäni jälleen, kun paiskasin sinne kuvan itsestäni makoilemassa sohvalla hashtagin #päikkärit kera. Minun feedistäni ei välttämättä huomaa nyt elettävän kuumaa heinäkuuta toisin kuin muiden ihmisten elämä tuntuu pursuavan ulkoilua ja kesää. Sitten totesin itsekseni, että ehkä minunkin instaelämä näyttäisi vähän eriltä, jos olisin lomalla.

Vähän enemmän tässä olisi silti voinut ulkoilla. Olisi voinut, jos olisi pystynyt. Usea lenkkeily-yritys loppui lyhyeen vielä joitakin viikkoja sitten, kun kaikki askeleet olivat epävarmoja ja jokin ei ehkä ollut kunnossa. Nyt tilanne on alkanut parantua ja eilen käytiin kävelemässä pitkästä aikaa jopa muutama kilometri ilman kauheaa valitusvirttä. Oli ihanaa pystyä olemaan ulkona, kävelemään ja hengittämään!






Kaikki kukkapellot ovat niin uskomattoman kauniita eikä yhtään haittaa, että Raision kaupunki tuntuu olevan aika kiinnostunut jonkun sortin vihersuunnittelusta, kun täällä on kivoja puistoalueita. Ovat sen verran uusia vielä itselle, että niitä on kiva käydä ihmettelemässä.

Toivottavasti teillä on ollut parempi lenkkeilykesä!

keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

SOTKA TURKU: KIITOS HYVÄSTÄ PALVELUSTA

Toukokuussa tuli kierrettyä Turun lähiseudun Askot, Sotkat ja Maskut tarkoituksena hankkia sekä sänky että sohva. Aloitimme ensin tärkeimmästä eli sängyn katselusta ja lähdimmekin sänkymetsälle ihan aluksi vain katselemaan tarjontaa. Ensimmäisessä kaupassa kimppuumme hyökkäsi myyjä, joka ei halunnut ymmärtää meidän vain katselevan saati edes sitä, ettemme oikeastaan olleet kovinkaan paljon keskustelleet keskenämme millaista sänkyä olemme ostamassa vaan halusimme ensin nähdä tarjonnan ja sitten ehkä puhua tarkemmin siitä, mitä haluamme. En tietenkään tiedä huonekalukaupan myyntihommista sinänsä mitään, mutta voisin kuvitella, ettei monikaan asiakas ole valmis ostamaan monen tonnin käyttötavaraa sillä samalla sekunnilla, kun astuu liikkeeseen tai edes siellä hetken kiertelyn jälkeen. Ehkä jotkut ovat, mutta tuskin suurin osa?

Myyjän käytös sai minut närkästymään ja ulos painellessani taisin tilittää miehelle, jonka kanssa sängyn tulisin jakamaan, asiakaspalvelun ja myyntityön perusoppeja, jotka itse opin 90-luvun lopulla Alajärven kauppiksessa. A) et prkl voi 3 kertaa hyökätä asiakkaan kimppuun, jos hän on jo kerran sanonut, ettei kaipaa apuasi, jos et ekan kontaktin aikan pystynyt häntä koukuttamaan ja b) et vaan voi suuttua asiakkaalle, jos ehdottomasi vaihtoehdot eivät miellyttäneet häntä.

Seuraavassa kaupassa sai elää rauhassa ja seuraavaksi vaihdoimmekin paikkakuntaa siirtyen Turun puolelle koemakaamaan Sotkan ja Askon sängyt. Molemmissa liikkeissä myyjät tietysti kysyivät voivatko auttaa ja kun vastasimme vain katselevamme, saimme ihan rauhassa makoilla kaikki sängyt läpi. Hyvä niin, sillä emme vieläkään tienneet mitä haluamme muuta kuin testata eri vaihtoehtoja. 

Palasimme joihinkin liikkeisiin vielä 2-3 kertaa testailemaan ja siinä sivussa tietysti katseltiin aina sohvatkin läpi. Turun Sotkassa ihastuimme erääseen sohvayksilöön jo ennen kuin olimme sitä sänkyäkään lopullisesti päättäneet mistään ostaa. Eräänä perjantai-iltana kokoonnuimme porukalla ihastuttavan sohvan ympärille miettimään voisiko se olla se oikea tulevaan olohuoneeseemme. Sohvan sävy mietitytti, koska sen piti sopia yhteen olemassa olevan karvamaton kanssa. Karvamatto onneksi on kotoisin Askosta, joten niinpä lainasimme Sotkan puolelta sohvakangasta palasen ja astelimme seinän toiselle puolelle Askoon katsomaan mahtaisivatko ne sopia yhteen.

Totesimme maton ja sohvan sävyjen riitelevän turhan hyvin keskenään, sillä matto on lämmin ja sohva kylmä. Palasimme Sotkan puolelle istumaan ja pohtimaan tilannetta. Myyjä nimeltä Johanna saapui paikalle kysymään voisiko auttaa ja avauduin hänelle sävypoliittisten ongelmieni kanssa. Minulla oli puhelimessani kuva Askon puolelta, joten lainasin hänelle puhelintani, jotta hän pystyi hakemaan Askosta oikean palan mattoa sohvan luo ja pääsimme yhdessä käymään läpi eri sävyvaihtoehtoja.

Leikimme yhden palan olevan meidän lattia, matto siihen päälle ja sohva kruunaamaan koko juttu. Päät yhdessä kääntelimme kangastilkkuja karvamattopalan päälle ja yhteen ääneen mutisimme "liian kylmä, onko tää vähän kylmä, hmm liian lämmin, tää vois ehkä olla hyvä". Meillä oli ihan samat näkemykset eri sävyistä sekä siitä mikä minkäkin kanssa sopii ja se oli aika hauskaa.

Valitsemamme kangas ei enää kuulunut tehtaan valikoimiin, mutta onneksemme sitä löytyi vielä sen verran, että he pystyivät meille siitä sohvan valmistamaan. Johanna vain oli joutunut tekemään kunnon salapoliisihommat tämän tiedon eteen, sillä kaikki tehtaan sähköpostit olivat olleet asetuksella out of office juuri sinä maanantaina, kun hänen piti se tieto meille sieltä saada. Odotin puhelua häneltä myöhään iltapäivään ja puhelun jälkeen hieman nauratti millaisen työn hän oli joutunut tekemään meidän eteen, sillä lopulta hän oli saanut jonkun johtajaihmisen kiinni, jonka kautta asia oli selvinnyt. Hymyilytti ja nauratti siis se, että olin todellakin tavannut kaltaiseni persoonan, sillä itsekin välillä kaivan vaikka maanraosta ratkaisun asiakkaalle, jos tilanne sitä vaatii. Harvemmin vain olen vastaavaan palveluun törmännyt missään, mutta nyt kun törmäsin, tajusin kuinka hyvältä se tuntuu.

Seuraavaksi neuvottelin Johannan kanssa kangastilkkujen lainaamisesta meille Raisioon, sillä halusin nähdä karvamaton palan ja sohvatilkun tämän asunnon lattiaa vasten, jotta tietäisin sopivatko ne varmasti. Ongelmana oli tilauksen lukkoon lyömisen aikataulu ja se, ettemme vielä tienneet minä päivänä saamme avaimet. Johanna venytti tilauksen tekemistä päivällä, jolloin aika riitti kaikkeen säätämiseen ja pääsimme varmistamaan sisustusratkaisumme.

Sitten alkoikin odotus, kunnes viime perjantaina sain viestin, että sohva on saapunut ja kutsun käymään myymälässä sopimassa toimituksesta. Minä soitin sillä sekunnilla puhelinnumeroon, joka viestissä oli. Iloinen Johanna vastasi ja minä kiljuin "mulle tuli just viesti, että sohva on siellä", johon Johanna "niin tuli, kun minä justiin sen viestin lähetin". Kysyin häneltä oliko hän jo nähnyt sohvaa ja että onko se hieno, mutta hän ei ollut ehtinyt vielä ihastelemaan varaston puolelle. Sovittiin toimitus maanantaille.




Kun sohva sitten tuli, siellä oli mukana Johannan terveiset. Ainakin oletan tämän olevan häneltä.


Ja kyllä, hyvältä näyttää! Hyvältä näyttää myös Turun Sotkan asiakaspalvelu, tykkäsin! Iso hankinta vaatii aikaa ja välittämistä myyjältä. Nyt olemme sen verran tyytyväisiä asiakkaita, että saatamme joku päivä käydä samaisessa liikkeessä kiertelemässä muiden huonekalujen toivossa. Meiltä nimittäin puuttuu vielä oikeat yöpöydät sekä olohuoneen pöytä. Ja saatamme ehkä tarvia myös jonkun rahin sohvan kaveriksi. Kiitos siis Sotkan suuntaan, tapaamme seuraavassa jaksossa!

sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

VEIKKAUSLIIGA: TPS - PS KEMI 7.7.2018

Eilinen oli taas niitä kuvauspäiviä, kun lounasta näkertäessäni juuri ennen lähtöä mietin olevani hieman huonovointinen taas vaihteeksi. Ei olisi tietenkään ollut mikään pakko lähteä, mutta halusin, sillä ulkoilma ja kuvaaminen ovat ennenkin auttaneet. Ainakin jalkapallon valokuvaus on hyvä mahdollisuus saada ajatukset johonkin muuhun kuin omaan olotilaansa.

Kaivoin siis hyllyn päältä eteisestä jonkun lehtikasan alta kuvauspassin kaulaani ja sitten lähdettiin. Auto oli kuin sauna sen kylvettyä koko aamun auringossa kadun varressa. Aurinko porotti muutenkin ihan ylikuumasti, joten asuvalintani ainakin osui ihan oikeaan, kun olin vetässyt farkkushortsit päälleni. Taidan laittaa myöhemmin tänään kuvan instaan asukokonaisuudestani.





En muista tänä kesänä vielä kertaakaan auringon paistaneen niin lämpöisesti kuin eilen. Tiina oli kiikuttanut vettä pressiin, se ilahdutti. Me kuvaajat tarvitsemme vettä myös kentän laidalle ja onkin täysin järjetöntä, että se on kielletty. Emme saa viedä omia pulloja koko tapahtumaan, mutta meille ei myöskään tarjota mahdollisuutta saada vettä tapahtumassa kentän laidalle, johon me sitä erityisesti tarvitsisimme. Räikein tilanne oli taannoin Tampereella, kun kuvaaja ei saanut vesipulloa kentän laidalle, mutta vieressä seisoneilla pallopojilla oli omissa limsapulloissa vettä kyllä. Muutenkin edelleen kyllästyttää kuvaajia koskevat säännöt, mutta toisaalta pohjalaisittain ajateltuna pitäisi kai röyhistellä rintaa ja olla onnellinen, kun olemme niin suuri turvallisuusuhka jokaisessa pelissä, että meitä pitää ihan vahtia ja varsinkin asettaa kaikenlaisia sääntöjä. Ehkä meidän kuvaajien pitäisi joskus järjestäytyä ja tahallaan vähän sipsutella kentällä, seisoa edessä pelaajien astellessa kentälle, heittää vesipullot kentälle, käskeä tuomarin keskeyttää peli ja pyytää pelaajia näyttelemään edellinen tilanne uudestaan kuvan saamisen takia tai mitä nyt vaan ikinä voisi keksiä meidän tekevän sen sijaan, että istumme 2 x 45 min kausikorttipaikoillamme kiroillen edessä juoksevaa tuomaria tai turhan adhd-mallisia pallopoikia. 

Monenhan meistä ei edes tarvisi olla kuvaamassa näitä pelejä, koska aika harva edes on siellä rahallisen toimeksiannon takia. Meistä usea kuvaa jalkapalloa, koska rakastaa sitä mitä tekee. Niin kuin minä. Kun haluan juosta kentällä, menen Kerttulaan. Kun haluan olla jalkapallohuligaani, menen kannattajakatsomoon. Kun haluan kuvata jalkapalloa, kuvaan sitä. Kun haluan vettä, haluan vettä. Yksinkertaista?







Ja kun TPS haluaa tehdä maaleja, TPS tekee maaleja. No okei, se ei ole ollut tällä kaudella ihan niin yksinkertaista, mutta onneksi he keksivät eilisessä matsissa kuinka tehdään maaleja. Eka puoliaika oli aika tylsä alkuun, mutta Jonni herätti koko Kupittaan iskemällä pallon maaliin. Onnellinen jalkapalloilija on kyllä ihana näky.

Ennen onnellisen Jonnin näkemistä ohitseni lipui optimismia huokuva Onni. Onnissa oli se, mikä minulta on puuttunut jo hetken aikaa, sellainen vilpitön onnistumisen aura. Hän käveli kevyesti lämmittelemään huikaten koko valokuvaajarivistölle, että ottakaa musta sitten kuvia. Totesin hänelle iloisesti, että tietysti, kun ei täällä päässä oikein muuta tapahdu. Turkkarin kuvaaja henkisesti potkaisi mua polveen, ettei tuommosta saa sanoa, höhö. Se vähän lipsahti! Mutta ei kai se Onni siitä mitään välittänyt, juoksenteli edelleen kevyen iloisena haluten itsestään kuvia. Otin kyllä, mutta taisin saada parempia toiselta puoliajalta, kun tyyppi oli kentällä.


Sain myös vettä. Pyysin Tepsin huoltojoukoilta oman vesipullon ja sain sellaisen. Muuten en olisi pysynyt tolkuissani, kun jo kotoa lähtiessä oli hieman heikko olo jostain syystä. Olo onneksi parani, kun tauolla söin Tammisen sanoin kotimaista vihannesta.


Toinen puoliaika oli aika tylsä taas alkuun. Heräsin jossain vaiheessa siihen, etten ollut ottanut yhtään kuvaa ja päätin twiitata aiheesta, koska viimeksikin twiitattuani TPS teki heti maalin ja voittivat. Kun kirjoitin twiittiä, kemiläiset tekivät maalin ja juuri, kun olin julkaissut twiitin, laittoi Onni pallon maaliin toisessa päässä. Että kannatti sitten vissiin taas pukea voittoalkkarit ja kirjoittaa voittotwiitti.






Aika iloista porukkaa löytyi pelin päätteeksi kuvattavaksi. Onhan se mukavaa, kun alkaa maaleja syntymään ja sarjataulukossakin pääsee vähän ylöspäin.

Pelin jälkeen mullakin alkoi olla parempi olo ja myöhemmin tunsin itseni pitkästä aikaa aika normaaliksi. On ollut ilmeisesti kaikenlaisia hormonimyllerryksiä viime aikoina ja nyt tuntui kuin ne olisivat kaikki antaneet periksi. Pystyin juomaan kahviakin ihan hyvin, kun kävimme Halisilla voittokahvilla pelin jälkeen. Kuvat tein illalla jo, mutta postausta on kivempi kirjoittaa aamukahvia juodessa, jonka tosin ryystin jo kauan sitten.

TPS - PS Kemi 3 - 2