keskiviikko 8. elokuuta 2018

EKOJEN LOMAPÄIVIEN JÄLKEEN

Lomalla oleminen on aina jotenkin hämmentävää. Kun yhtäkkiä koittaakin täydellinen vapaus. Vapaus tehdä ihan mitä vaan, vapaus valvoa kuinka myöhään ikinä haluaa, vapaus mennä ihan mihin vaan, vapaus olla tekemättä yhtään mitään.

Univelkaisen heinäkuun jälkeen olin ihan varma, että nukun koko tän mun loman alun, mutta mitä vielä. Heräämisaikani tähän asti: 6:42, 6:50, 6:10 ja 7:05. Parina viimeisimpänä aamuna on kyllä tullut nukuttua ensimmäisen heräämisen jälkeen vielä muutama tunti lisää, mutta hieman silti ihmetyttää tämä nykyinen sisäinen kelloni.

Parasta lomalla on se, että voi valvoa. Olisin halunnut kääntää nyt heti rytmini niin, että valvon vähintään kahteen yöllä ja nukun mihin jaksan, mutta en voi. Velvollisuuteni on nimittäin huomenna olla kyttäämässä lähimmän Iittalan myymälän ovella kello 7:00 aamulla, koska lupasin käydä ostamassa äitille uuden muumimukin, jota myydään ainoastaan yhden päivän ajan. Mukin saa tilattua myös netistä (mainoslinkki), mutta minä haluan sen livekaupasta.




Ohjelmaa lomapäiville tuntuu olevan ja ensimmäinen lomareissukin on jo vahvasti mielessä. Ollaan käyty valokuvaamassa, kierrelty kaupoissa (ensin oli hakusassa uusi lakana ja sitten shortsit) ja mietitty mitä ihmettä syötäisiin, kun lomalla täytyy kotona syödä vähän enemmän kuin yleensä. Ollaan saunottu, katsottu Netflixiä ja mietitty minä päivänä lähdetään ajelemaan Etelä-Pohjanmaalle.




Tänään käyn siivoilemassa jälkiäni siellä missä ennen asuin, käydään kiertämässä Myllyssä, mennään kahville Duussin kanssa ja väijymään Elinaa Kupittaalle. Tavallaan jokilaivoille olisi myös mukava ehtiä jossain kohtaa, kun en ole koko kesänä käynyt ja näin jo untakin yksi yö ryyppäämisestä 😄

paita Gina Tricot - toppi Lindex - shortsit Crocker  - läpsyt Vagabond

Aurinkoista päivää just sulle! ☀️

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti