torstai 16. elokuuta 2018

KANSANTAUTINA KAPEAKATSEISUUS

Parin päivän loikoilu maaseudulla teki hyvää. Se tekee aina. Siellä on tilaa hengittää ja ajatella. Kun yrittää kuunnella kuuluuko mistään mitään ääniä, voi todeta maailman olevan hiljaistakin hiljaisempi. Jos jotain kuuluu, ääni lähtee jostain eläimestä. Sielu ja mieli lepäävät sellaisessa ympäristössä.


Kävimme ensimmäisenä Vimpeli-päivänämme ajelemassa Lappajärven kautta Kauhavalle ja sieltä eteenpäin Lapualle sekä Seinäjoelle emmekä voineet välttyä näkemästä autioituneiden ja ränsistyneiden talojen lisäksi tyhjiksi jääneitä liiketiloja pienissä keskustoissa. Niitä oli surullisen paljon. Lisäksi vähän syrjemmässä vastaan tuli muutamia aavemaisen autioita bensa-asemia pihat täynnä halkeilevaa asfalttia tontin ympärillä horsmat rehottaen.

Se on harmi. Tylsää kuinka pienet kylät ovat kuolleet vähitellen, eikä tilanne siitä parane, kun päättävät tahot haluavat viedä ihmisille tärkeitä palveluita koko ajan kauemmaksi suurempiin keskittymiin. Jos Vimpelissä ei olisi yhtä Suomen parhaista pesäpallojoukkueista, kaunista Saarikenttää ja Rannilan mäkeä täynnä menestyviä teollisuusyrityksiä, ei Vimpelissä olisi muuta kuin vanha autio meijeri, vanhainkoti ja vain muisto elämästä, jolloin kylällä saattoi ajaa ambulanssi vastaan joka päivä.


En ymmärrä mikä järki tätä maata on yrittää ajaa siihen suuntaan, että me kaikki asuisimme kerrostaloissa kaupungeissa? Meistä tulee hulluja betoniviidakoissa, vaikka hulluja meistä tulisi, jos me kaikki asuisimme maaseudulla. Meidän kaikkien pitäisi nähdä sekä kaupunkeja että maaseutua. Ettei kosketus luontoon unohtuisi, että elämänkatsomus laajentuisi, että näkisimme suurten keskittymien ja toisaalta pienten kylien meille antamat mahdollisuudet.

Jokainen ihminen tarvitsee maaseutua pysyäkseen järjissään, kun taas pelkästään maalla asuvien kannattaisi kiertää maailmaa hieman, jotta kapeakatseisuus ei kasvaisi verenpainetautia suuremmaksi kansantaudiksi. Sillä kapeakatseisuudesta me ihmiset tässä maassa kärsimme. Niin poliittisia päätöksiä työkseen tekevät kuin se toinen ääripää, joka ei koskaan ole matkustanut 80 kilometria kauemmaksi omasta kotitalostaan.

lakis

Elämää kannattaa nähdä muutenkin kuin päättymätöntä pitkää suoraa eteenpäin, koska ympärillämme on paljon nähtävää, koettavaa ja tajuntaa laajentavia asioita. Älykkyys on sitä, että ymmärtää maailmaa ja ihmisiä eri näkökulmista. Eikö? Mikä on sinun kokemuksesi kapeakatseisuudesta? Uhraatko ajatuksiasi usein maaseudulle ja heidän heikentyville palveluille?

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti