keskiviikko 24. lokakuuta 2018

KUN LAIHTUMINEN PELOTTI

Puhuin viime vuonna ystävälleni siitä, kun mua jotenkin pelotti laihtuminen. Kyllä, kuulitte oikein. Tai siis luitte. Olin monta kertaa tehnyt jo saman: ensin laihdun pari kiloa ja sitten iskee paniikki muutoksesta. Että housut alkavat lököttää, pienenen ja mahdun taas vanhoihin vaatteisiini. Sitten olikin helpompi vain syödä vähän lisää suklaata, jotta en varmasti laihtuisi, vaikka samaan aikaan silti haaveilin tosi paljon painonpudotuksesta. Olin kävelevä ristiriita.

En osannut selittää pelkoani ystävälleni kovin hyvin. Näin jälkikäteen olen vahvasti sitä mieltä, että se oli muutospelkoa ja sitä, että kuvittelin kai rasvakerroksen olevan kuin joku suoja tai kilpi ulkomaailmaa vastaan. Pidin kynsin ja hampain kiinni jostain turvallisesta, etten muuttuisi ja kaikki muu sen myötä.


Loppujen lopuksi ihan kaiken muun piti ensin muuttua, jotta pääsin yli peloistani ja pystyin kohtaamaan maailman uutena ihmisenä. Olen joutunut keskittymään kaikkeen muuhun kuin laihtumiseen, joten olen onnistunut laihtumaan siinä sivussa tekemällä parempia valintoja arjessani. Nyt, kun housut jo lököttävät, ei ole enää paluuta ja pakko hyväksyä se, ettei enää ole niin suurta rasvakerrosta suojelemassa minua maailmalta.


Ehkäpä täytyy korjata ajatusmaailmaa niin, että tiukka liha on löllölihaa vahvempaa, joten pois alta risut, männynkävyt ja pala latvaa! Ja ennen kuin tietyt blogiani lukevat henkilöt tukehtuvat aamupalaansa, kun minä kirjoitan tiukasta lihasta, tiedän kyllä sinne olevan vielä matkaa. Nyt onkin vain kyse henkisestä muutoksesta, jota ilman fyysinen muutos ei ole mahdollista.


Uskalla sinäkin päästää irti tavoista, joiden tiedät sinua turmelevan, sillä niiden tilalle saat takuuvarmasti parempia rutiineja. Eihän se niin vaarallista ole, vaikka housut tippuisivat jalasta, eihän?

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti