lauantai 20. lokakuuta 2018

MESSUJEN JÄLKEEN

Nyt on I love me -messuilta selvitty kotiin asti. Oli kyllä huikea messupäivä eilen tyttöjen kanssa, vieläkin on hyvä mieli! Vaikka saavuttiin messuille jo ysiltä aamulla, saatiin kierrettyä joka paikka vasta puoli viiteen mennessä iltapäivällä. Niin paljon oli kaikkea nähtävää ja tietysti sitä jäi suustaan kiinni vähän sinne sun tänne.

Itse en hirveästi shoppaillut kosmetiikkaa, mutta auta armias kun näin joogablokkeja erään kojun hyllyillä.. Sinnehän minä ampaisin ja mukaan tarttui myös kauan etsimämme massage roller, joka on ihan huikea vekotin, jos on niskahartiajumeja! Ei ole nyt heittää tähän linkkiä tuohon värkkiin, mutta eilisessä instastoorissani on siitä kuva.


Yksi kiinnostavimmista keskusteluista messuilla tuli käytyä Antioksidanttiklinikan erään lääkärin kanssa eri vitamiineista, kun itseä on tässä mietityttänyt D-vitamiinin lisäksi kaikki ne aineet, jotka vaikuttavat ihoon ja limakalvoihin. Todennäköisesti olen laiminlyönyt hieman A-vitamiinin saantia ainakin, joten täytyy alkaa sitä pyydystämään jostain ruokavalioon. Imeytymistä odotellessa jouduin ottaa käyttöön ihan ulkoisen aseen ja nyt koitan hoitaa ärtynyttä nenääni A-vitamiinitipoilla (mainoslinkki).



Nyt tässä ryystetään aamukahvit vielä ja sitten taidetaan suunnata kohti Paraista, sillä pakko saada yhdet yli-ihanat heijastimet jostain ikkupikkuputiikista, joka niitä myy. Ne heijastimetkin ovat jonkun ikkupikkuyrityksen tuotteita ja ne tietysti olisi voinut myös tilata netistä, mutta minä en ole koskaan käynyt Paraisilla ja haluan nähdä millainen kylä se on.

Huikean hauskaa lauantaita just sulle! 😘

4 kommenttia :

  1. Paraisillä minäkin, tosin vain läpikulkumatkalla viemässä laumaani hoitoon Nauvoon. Viettäkää kiva päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa! Parainen oli aika hiljainen pitäjä :P

      Poista
  2. Voi nuo messut unohtui kokonaan, toivottavasti ensikerralla mahdollista.

    VastaaPoista