keskiviikko 10. lokakuuta 2018

UUSI LAJI-IHASTUS: JOOGA

Olen usein kuullut kaverin suusta kuinka jooga on aivan liian hidastempoinen liikuntalaji eikä sitä sen takia pysty harrastamaan. Itse olen joskus käynyt muutamilla joogatunneilla ja erityisesti ilmajoogaa testaamassa, mutta en saanut niistä sinänsä irti sen syvällisemmin mitään. Olivat kivoja tapoja liikuttaa kropan eri osia ja rentoutua, mutta siinä se.

Joogan haastavuus oli myös yksi tekijä miksi saattoi aina olla helpompi vain unohtaa koko homma. Ei olisi silti ikinä kannattanut antaa periksi, sillä joogan ihanuuden taitaa tajuta vasta toisella kerralla. Kun on vähän jo päässyt jyvälle hengittämisestä tai ainakin sen verran, että muistaa unohtaneensa hengittää tai että nyt ei mennyt ihan niin kuin piti. Niin minulle ainakin kävi viime viikolla.

joogamatto täältä (mainoslinkki)


Joogasin kotona joku aika sitten yhden kerran. Tehtiin aurinkotervehdystä ja vähän muuta. Huomasin, että kyse on keskittymisestä. Joogatessa täytyy keskittyä siihen, mitä tekee ja vielä tärkeämpää: siihen, miltä tuntuu juuri sillä hetkellä.

Toiselle joogakerralle sain miehen seuraksi. Halusin nähdä kuinka lähes kaksi metriä pitkä entinen jalkapalloilija innostuu aurinkotervehdyksistä ja alaspäin katsovista koirista ja kyllä, niin hän innostuikin! Hän yllättyi kuinka rankkaa se olikin ja niin varmasti yllättyisivät kaikki nekin, joiden mielestä jooga on liian hidastempoista.

Itse olen päässyt elämässä siihen kohtaan, kun liian hidastempoinen tarkoittaa keskittymistä. Keskittyminen taas tarkoittaa mielen puhdistamista kaikesta sitä rasittavasta, jonka myötä tulee rentoutunut ja seesteinen olo.


Nyt olenkin sitten ihan koukussa joogaan 🙏 En ole vielä lukenut aiheesta kovin paljon, mutta sen verran googletin, että tiedän joogan poistavan myrkkyjä kehosta ja alentavan verenpainetta. Molemmat tulikin jo huomattua, sillä jooga laittaa ihmisen juoksemaan vessassa ja joogan jälkeen on tosi rauhallinen olo.

Namaste ❤️

2 kommenttia :

  1. Toi on niin totta, että joogaan pääsee sisälle vasta muutaman kerran jälkeen :D Mutta sit ku pääsee niin tekee terää!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Ja ihana olo nyt ku on tajunnu joogan hienouden vihdoin :)

      Poista