sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Liigakarsinta: TPS - KPV 3.11.2018

Kun aloin kuvata jalkapalloa, en tiennyt jalkapallosta tuon taivaallista. Menin vain kentän laidalle, aloin kuvata, jäin koukkuun ja vähitellen aloin ymmärtää, mitä kentällä tapahtuu. Useinkaan en näe mitä siellä tapahtuu, koska kuvaaminen on eri asia kuin jalkapallon katsominen.

Turkuun muuttaessani jalkapallossa tärkeää oli muukin kuin pelkkä jalkapallo. Kaipasin kannattajilta tukea joukkueelleen, enemmän yleisöä katsomoon, lämmintä yhteisöä, jalkapalloon rakastuneita pelaajia ja koutsia, joka osaa tartuttaa kaikkiin ympärillään rakkauden lajiin, jos sitä ei vielä ollut. Se on se juttu, jota kotimaista potkupalloa hyljeksivät suomalaiset eivät koskaan tule löytämään. Se on rakkaus omaa seuraa kohtaan. Ne kaikki tunteet, jotka pelaajat välittävät meille kentältä ja jotka me myötäelämme kentän ulkopuolella.

Jalkapallossa on siis kyse itse jalkapallon lisäksi tunteista. Siksi minäkin kuvaan. Haluan taltioida tunteita kentältä ja sen ulkopuolelta. Mitä enemmän saan kiinni tunteista ja tunnelmista, sitä syvemmin tietysti itsekin elän pelaajien ja pelin mukana. TPS on tarjonnut minulle kaikkea sitä, mitä jalkapallon kuuluu olla. Ihana yhteisö, vielä upeampi yleisö (olitte mahtavia eilen), kannattajat (joita ei tarvitse hävetä), pelaajat (joita on aina ilo kuvata) ja koutsi, jota tykkään kuunnella, kun hän puhuu jalkapallosta (ja muutenkin).

TPS on myös ainoa seura, jonka mukana olen ollut näkemässä niin nousun kuin putoamisenkin. Kuvaaminen on kivaa voitosta voittoon, mutta jalkapallo ei ole aina sitä. Välillä menee paremmin ja välillä vähän huonommin. TPS on taistellut jo monta vuotta. Ensin noususta takaisin Veikkausliigaan ja koko tämän kauden tippumista vastaan. Säilyminen ei ollut paljosta kiinni ja tietysti toivoin, että TPS olisi pysynyt Veikkausliigassa. TPS kuuluu sinne, ei divareihin.

KPV oli voitettavissa, mutta niin ei nyt käynyt. Kuuntelin ekaa karsintamatsia radiosta enkä ollut uskoa todeksi sitä, että siellä tosiaan kairattiin rautakangilla reikiä nurmikkoon, jotta vesi katoaisi kentältä johonkin. Uskomatonta, että matsi pelattiin tuollaisissa olosuhteissa. Eikö suomalaisessa jalkapallossa olisi jo aika laittaa kentät ja katsomot kuntoon, jos kerran havitellaan paikkaa ylimmällä sarjatasolla? Niinhän ihmistenkin kuuluu töissä pukeutua sen mukaan mihin he haluavat urallaan nousta eikä niin, että pukeudutaan huppareihin ja odotetaan ylennystä. Elämässä kuuluu toimia sen mukaan, mitä tavoittelee eikä herätä tilanteeseen sitten, kun se on jo päällä. Mrr.

Noh, jotain kuvia eilisestä matsista tähän väliin.











Tepsin maali ekalla puoliajalla pisti hymyilyttämään, mutta samaan aikaan jännitti vielä enemmän. Pelotti ihan superpaljon pystyykö TPS pitämään tämän näin tai jopa tekemään vielä yhden maalin enemmän. Sitten KPV tasoitti ja pettymys oli suuri.










Kiitos kaudesta 2018. Niinpä, kiitos. Vaikka mun kuvauskausi 2018 on ollut hieman nihkeä erinäisten asioiden takia, ainakin nämä kaksi viimeistä kotipeliä sain kuvata ilman mitään säätämistä. Piilarit tuntuivat hyviltä silmissä, meikit eivät valuneet, ei ollut mitään allergiapaskaa tai muutakaan häiritsevää. Maalihalit jäivät vähäisiksi, mutta niitäkin sentään muutama nähtiin kauden aikana.

Vaikea taas jotenkin ymmärtää, että tämä oli tässä. Nyt pari kuukautta kuvauslepoa ja sitten taas sama ralli päälle.

Tepsijätkät: 💪

TPS - KPV 1-1

⚽⚽⚽

SEURAA MINUA

2 kommenttia :

  1. Turun Palloseuralla oli Veikkausliigassa 33 ottelua aikaa varmistaa sarjapaikka. Karsinnoissa olosuhteet olivat yhtä huonot tai yhtä hyvät molemmille osapuolille. Sitten tiestysti voidaan muistella Tepsin parin kauden takaisia touhuja Urheilupuistossa. Olivatko siellä olosuhteet kunnossa? Oliko esimerkiksi valoja jne.?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän sillä oli. Ja mitä olosuhteisiin tulee, eikö Urheilupuistossa ollut valot yläkentällä? Paavo Nurmella ei tainnut olla, mutta eipä se nyt mikään ikuinen Tepsin kotikenttä ollut edes.

      Poista