lauantai 15. joulukuuta 2018

Liike lähtee lantiosta

Huomenta! Siinähän kävi sitten niin, että ne kadoksissa olleet kuvat, joista höpötin edellisessä postauksessa, löytyivät lopulta. Ne olivat luonnollisesti paikassa, jossa ne eivät millään logiikalla olisi voineet olla, mutta olivat kuitenkin. Eikös kaikki hukassa oleva ole aina jossain sellaisessa paikassa?

Selästä en mene sanomaan mitään, se on olevinaan parempi, mutta silti siellä on joku vieläkin väärin. Se nimittäin väsyi eilen oikealta puolelta tosi nopeasti, kun vähän kumartelin piparkakkulinnan osia tehdessä. Tänään mennäänkin metsään, sillä jos mikään muu kotikonsti ei auta, metsä viimeistään auttaa näihin ongelmiin. Metsässä joutuu vähän nostella jalkojaan ja jalkojen alle jää epätasainen alusta aika usein. Ne molemmat tekevät hyvää ihmisraajoille ja lantiolle.


Tää viikko oli mun tän vuoden viimeinen iltavuoroviikko enkä voisi onnellisempi olla. Ensi viikolla mulla on tavallaan mahdollisuus mennä ulos valoisaan aikaan, ainakin melkein. Kolmelta todennäköisesti on yhtä pimeää kuin iltavuoroviikkojen aamuina yhdeksältä.

Tulisipa lunta.



Joulukalenteri antoi tänään luomivärejä (mainoslinkki)! Tätä olen odottanut, jes! Meikeistä just luomivärit ovat musta parhaita ja siitä syystä ehkä omistan niitäkin vähän liikaa. Oletteko miettineet pystyttekö kuluttamaan loppuun elinaikananne meikkejä, jotka omistatte? Minä olen ja tiedän, etten saa millään käytettyä omiani. Hyvin harvoin käytän mitään luomiväriä niin paljon, että se kuluisi loppuun.

Näihin rattoisiin tunnelmiin, nyt aamupalan kimppuun ja ulos lenkille!

2 kommenttia :