perjantai 14. joulukuuta 2018

Vuoden toiseksi pimeimmän viikon kaikki kriisit

Olen pääsääntöisesti aina hyvällä tuulella ja vastoinkäymiset harvoin saavat mieltäni latistumaan, sillä vihaan olla huonolla tuulella. Ongelmat pyrin ratkaisemaan heti, jotta pääsen eteenpäin. Aina kuitenkaan asiat eivät ratkea siltä istumalta ja sen sain jälleen tällä viikolla todeta, viimeksi eilen. 

Kulutin vapaa-ajastani monta tuntia yhden ainoan asian selvittämiseen silti selvittämättä sitä. Missä ovat Marin elämän tärkeimmät kuvat eli kuvat SJK:n noususta Veikkausliigaan? Ei löydy kansiota mistään. Ei niin yhtään mistään. En tajua. Olen jopa meidän Matsipäivä-kirjaan laittanut yhden kuvan siitä kansiosta, Cleaverin tuuletuskuvan. Olen siis jostain kaivanut siitä raakaversion kesällä 2016. Silti kuvakansiota ei vain ole missään.



Muitakin kriisejä on piisannut. Maanantaina täytin vuosia ja tavallaan mulla on ikäriisi. Olen sen ikäinen, että mun olisi kuulunut jo synnyttää tässä elämässä. Toisaalta mietin synttäripäivänä kuinka onnekas olen, kun olen saanut elää 35 vuotta ilman mitään vakavampia sairauksia. Tai mistäs minä tiedän, mitä kaikkea minussa muhii tämän viime vuosien liiallisen ylipainon takia, mutta toistaiseksi ainakin olen lähes terve.

Lähes terve siksi, että maanantaina töissä houkuttelin kollegani lankuttamaan mun kanssa minuutin verran, koska halusin osallistua Helsinki City Running Dayn joulukalenteriarvontaan ja siinä sattui olemaan lankutus liikkeenä. No lankutettiin sitten ja oltiin voittajia. Seuraavana päivänä alaselkäni oli hieman kipeä oikealta puolen, kunnes eilen se ärtyi niin paljon, että hyvä kun istua pystyi. Ei oikeastaan edes pystynyt. Päätin väkisin eilen illalla koittaa naksauttaa selästä jonkun kohdan paikoilleen ja siinä lantiota kierrellessä jotain naksahtikin. Nyt toivottavasti olen taas kunnossa, mutta töissä sen vasta tietää, kun siellä tulee eniten istuttua.


Keksin alkuviikosta myös kriiseillä instan suhteen. En vain ole tyytyväinen feediini, kun jotain puuttuu. Joku oma juttu. Päätin kokeilla taas erilaista lähestymistä ja sen seurauksena yritän taas kaivaa kameran käyttöön. Jos tungen instaan vain kameralla otettuja kuvia, täytyy minun valokuvata enemmän ja se on ihan tervetullut juttu. Valokuvaaminen on ihanaa, vaikka sitä harrastaisi pimeässä kerrostalokolmiossa.


Että sellaista. Toivottavasti näen jonkun unen, jossa mulle kerrotaan missä mun SJK:n nousukuvat on. Mrr.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti