tiistai 19. marraskuuta 2019

Näitä pohdin nyt...

postauksen kuvien kengät saatu blogin kautta

Olen tietoisesti jalkapallokauden jälkeen vähentänyt blogin parissa vietettyä aikaa, sillä olen päättänyt tulla kirjoittelemaan vain silloin, kun on kirjoitusfiilis. Aika usein kyllä olisi, mutta hitto, kun ei tässä arjessa oikeasti vain ehdi kaikkea samana iltana, mitä haluaisi. Haluaisin nimittäin joka päivä katsoa yhden jakson sen hetkistä lempisarjaa, kirjoittaa blogia, postata instaan jotain syvällistä, urheilla, lukea kirjaa, keskustella Tahkiksen kanssa kaikenlaista ja mielellään vielä valokuvata. Ihmisen arki nyt vaan sattuu olemaan sitä, että näistä asioista täytyy valita joka ilta ne kaksi juttua, jotka varmasti ehtii tekemään ja aika usein ne valinnat ovat sekä urheilla että postata instaan jotain syvällistä. Tai edes jotain.

Huomaan ajattelevani usein nykyään sitä kuinka kaipaan keskittymistä johonkin luovaan. En tiedä onko uuden opettelu ja jatkuva ympärillä oleva hälinä töissä tehnyt sen, että pääni todella huutaa keskittymistä. Osaan kyllä keskittyä siellä töissä, mutta jotenkin nyt tarvitsee jotain ekstraa. Onneksi on tämä blogi, sillä tämä, mitä teen juuri nyt, on just sitä, mitä olen jo useamman päivän kaivannut. Ah. Te, ketkä tätä luette, kiitos kun olette siellä. ❤️ Kirjoittaminen tuntuu just nyt henkireiältä! Niin ihana tehdä tätä näin, että annan itselleni muutamia päiviä aikaa nimenomaan hengähtää ja sitten onkin jo kova tarve päästä taas kirjoittamaan.



Keskittymisen tarpeen lisäksi olen pohtinut milloin voisin hankkia tuulihousut. Kyllä. Luitte oikein. Minä tarvitsisin tuulihousut. Mutta kun minulla on tämä vuosi ilman uusia vaatteita -haaste, joten en voi vain mennä www.sportamore.com ja ostaa niitä housuja. Haluaisin myös edelleen vihreän neuleen ja Huuhkajien fanipaidan. Tavallaan haluaisin myös Helmareiden fanipaidan, mikäli sellaisia on edes olemassa. Ja kyllä, olen nähnyt sen instassa pyörivän meemin, jonka saatesanoissa puhutaan usein siihen sävyyn, etteivät naiset ole saaneet tarpeeksi huomiota jalkapallosaavutuksiensa myötä. Suutuin siitä vähän, vaikka arvostan kyllä naisjalkapalloilijoita, mutta raivostuttaa silti. Ymmärrän, jos naisjalkapalloilija itse tuo esille, että btw mekin ollaan olemassa, mutta eikö sitä olemassa olemista pitäisi tuoda esille muulloinkin kuin nyt miesten nimenomaan ollessa pinnalla ja toisaalta, miksi ihmeessä sellaiset tahot ottavat kantaa asiaan, jotka eivät ole aiemmin edes tienneet Suomessa olevan naisjalkapalloilijoita? Tai ylipäätään jalkapalloa. Miksi miehet ja koko Suomi eivät saisi kohkata Huuhkajien EM-karsintamenestyksestä, kun nyt vihdoin se nähtiin? Jos naiset ovat olleet miehiä parempia, ei se mikään ihme tässä maailmassa ole, kun ainahan kaiken takana on nainen. Eikö niin? Se instameemi on vähän sama kuin lapsena saisi ekat Levikset, johon joku rikkaan lapsi kuittaa nälvivällä äänensävyllä "mä sain mun ekat Levikset 2 vuotta sitten ja kesällä olin muuten Kanarialla". Ehkä lajia siis voisi tuoda esiin jotain muutakin kautta, koska miesten aika nauttia on just nyt ja naisten joku toinen päivä.


Muita asioita, joita pohdin nyt: pitäisi mennä syömään iltapalaa ja tehdä vielä kaikkea muutakin. Meni niin paljon aikaa sanojen asetteluun äsken, ettei tässä oikein muuta enää ehdi jaaritella. Kiitos, kun olit mukana ja toivottavasti en loukannut tunteitasi kertomalla oman mielipiteeni jalkapalloasiaan.

PS. Luulen asiakaspalvelijan työn opettavan minut kirjoittamaan ystävällisiä lopetuksia. Ihan uutta minulle.

lauantai 16. marraskuuta 2019

Ihanaa Huuhkajat ihanaa!

Tänä aamuna jalkapallokansa hieroo unihiekkaisia silmiään toisenkin kerran, sillä eilinen tuntuu unelta. Onko se totta? Voittiko Suomi tosiaan? Mennäänkö me kisoihin? Kyllä me mennään!! Ihan mieletöntä!!

Olitko sä eilen katsomassa peliä livenä tai hulinoimassa jossain muuten vaan? Minä en nimittäin ollut ja koenkin itseni nyt hieman huonoksi ihmiseksi. En akkrennut matsiin lopulta ollenkaan, koska elämässä oli muutoksia meneillään enkä siis tiennyt, mitkä mahdollisuuteni olisivat työvuorojen varjossa lähteä Helsinkiin. Vapaapäivää en ajatellut ollenkaan, koska vapaat on lusittu. Niinpä meillä oli kisakatsomo kotona kaikilla herkuilla.



Herkuista puheen ollen taisin luvata eilen ääneen, että nyt loppuu tämä suklaan syöminen. Jos kokeilisi oikein, että mitä tapahtuu, kun on syömättä suklaata vähän pidemmän aikaa. Tosi hyvä päätös, kun omat synttärit ja joulu edessä, mutta on tässä niihin synttäreihinkin onneksi vielä pari viikkoa.

Tämä vuosi ei ole ollut merkittävä laihtumisen suhteen, toisin kuin edellinen, joten ajattelin ensi vuodesta tehdä taas sellaisen -10 kiloa -vuoden. Onneksi tämä vuosi on kuitenkin ollut merkittävä jalkapallossa, kun TPS nousi takaisin Veikkausliigaan, Tepsinaiset jatkavat Naisten Liigassa ja nyt Huuhkajat vievät meidät EM-kisoihin. Aaaaaaaa! I H A N A A ! 

Nyt me lähdetään fiilistelemään jalkapallomaailmaa ulos aamulenkille! See you later!

maanantai 11. marraskuuta 2019

Kohti englannin kielen osaamista

postaus sisältää mainoslinkkejä, merkitty *-merkillä

Joidenkin mainospuheiden mukaan tänään on universumin suurin shoppailupäivä, mutta itse hieman epäilen. Ehkä tuolla jossain Aasiassa, mutta entä muualla maailmassa? Ootko sä nettishoppaillut tänään hulluna? Minä en, enkä kyllä edes aio.

Ensinnäkin minun vuosi ilman uusia vaatteita -haaste jatkuu edelleen (nyt on viides kuukausi meneillään) ja toiseksi välttelen nykyään aika paljon nettishoppailua, sillä sitä harrastaessa tuli osteltua aina vähän liikaa, koska millään ei koskaan voinut tilata vain yhtä asiaa vaan aina ostoskoriin piti saada muutakin. Kuinka tyhmää olisi nimittäin ollut maksaa postikulut vain yhden asian tähden?

Eilen shoppailin livenä. Ostin jutun, jonka ostamista olin ajatellut jo pidempään. Nyt se vain tuli ajankohtaiseksi uuden työn myötä ja asian hankkiminen tuntui hyvältä idealta oitis. Kyse oli kirjasta. 


Olen tässä vähitellen ollut nimittäin viemässä itseäni kohti englannin kielen opettelemista. Kirjoitin siitä postauksenkin alkuvuodesta, mikä taisi kannattaa, sillä olen kuullut unelmista ääneen puhumisen olevan hyvästä. Näin ilmeisesti jälleen, sillä olen tuon postauksen kirjoittamisen jälkeen vähän väliä ollut höpisemässä enkkua töissä ja nyt viimeistään, kun työssäni täytyy myös osata kirjoittaa sitä. Niinpä tosiaan menin sitten ja ostin ensimmäistä kertaa kirjan englanniksi.



Kyse on Sophie Kinsellan tämän vuoden teoksesta, *I Owe You One. *Suomeksi Sitä saa mitä antaa, joka ei ole vielä ilmestynyt. Minun oli tarkoitus hankkia Kinsellan uusin *Shopaholic-sarjaan kuuluva opus, mutta sitä ei kirjakaupassa näkynyt ja mukaan tarttui saman kirjailijan eri teos. Minusta Sophie Kinsella kirjoittaa parasta hömppää maailmassa ja siksi siis olin hänen kirjojensa perässä. Jos sinä haluat yhdistää sekä lukemisen että sinkkupäivän tarjoukset, *Adlibriksestä saa tänään 11 % alennusta kirjoista koodilla SINKKU.

lauantai 9. marraskuuta 2019

Viikko uudessa työssä takana ja hengitän edelleen

Kun pääsin eilen kotiin töistä kaupan kautta (Prisma perjantaina kello 16 jälkeen on aina hyvä idea), istahdin perseelleni päivittämään LinkedIniin, notta hengitän edelleen viikon aspatätinä olon jälkeen. Välillä on viikon sisään saattanut tuntua siltä, etten oikein hengitä ja naamaa on kuumottanut kunnolla, mutta eilen olin erittäin paljon rauhallisempi jo kuin sitä edellisenä päivänä. Se on hyvä juttu se, sillä en pidä stressaamisesta.

Nyt tuntuu siltä, että saan taas kiinni vanhasta arjesta. Rauhasta ja mukavasta tekemisestä. Uutta työtä ei tarvitse enää niin paljon jännittää, kun on päästy jo tekemiseen kiinni eikä tarvitse arvuutella, mitä valintoja elämässään tekisi. Valinnat on toistaiseksi tehty ja nyt vaan mennään sen mukaan. Nyt voi keskittyä siihen, mitä tehtäisiin tänä viikonloppuna eikä enää tarvitse suhata myöskään kahden asunnon väliä, kun se vanha on hoidettu pois alta jo ennen meidän Kuusamon lomaa.

Arki best ❤️ Niin sanoo duussi aina instassa ja hän on kyllä ihan oikeassa.



Olen tällä viikolla tehnyt muutakin kuin paininut uusien asioiden opettelun kanssa. Olen kotona riuhtonut pahvilaatikoita kasoittain tyhjäksi ja ainakin kymmenen odottelee tuolla poistoa tästä asunnosta. Tiistaina tein pikaisen vatsistreenin ja mulla oli pitkästä aikaa pari päivää sen jälkeen vatsikset ihan kunnolla kipeät. Olin hämmentynyt, kun mun on ollut vuoden ajan tosi vaikea saada lihaksia kunnolla kipeäksi. Ilmeisesti niissä on kuitenkin jotain elämää, kun nyt kipeytyivät yli kuukauden treenitauon jälkeen.

Tätä mä tarkoitan sillä, kun alkaa saada vanhasta arjesta kiinni. Kun ehtii treenata asunnon järjestelyn lisäksi ja pääsee aamulenkille viikonloppusin halutessaan. Tänä aamuna me ei haluta, koska päätettiin nukkua pitkään ilman herätyskelloa ja ulkona on niin masentavan harmaata, että suuntaamme mieluummin keskustaan kahville ja kukkakauppoihin. Tarvitsen myös uuden aluslakan kynsiin, sillä konmaritin mun kynslakat just joku ilta heittämättä mitään pois kuitenkaan. Järjestin ne siis väreittän kasoihin, totesin niitä olevan ihan helevetisti ja päätin alkaa käyttää niitä taas. Että ne joskus kuluisivat pois. Nyt mulla on siis tollainen vanha lila lakka kynsissä ilman aluslakkaa, joten ovat jo pian kulumassa pois. Jos on vinkata joku hyvä aluslakka, laita kommenttiboxiin viestiä!

Nyt Hietala kuittaa, täytyy pukea ja lähteä sinne kylille! Vi ses later alligator!

keskiviikko 6. marraskuuta 2019

Miten unohtaa laihtuminen

Olin vielä viisi vuotta sitten ihan järkyttävä pitäisi-ihminen. Tiedäthän, sellainen että vähän kaikkea pitäisi tehdä, mutta ikinä mitään ei saanut aikaiseksi. Minun piti laihduttaa 15 vuotta elämästäni, mutta en kuitenkaan koskaan laihtunut. Paitsi kerran, kun lopetin suklaan syömisen iltapalaksi ja keskityin syömään oikeita välipaloja. Niin ja toisen kerran, kun aloin käydä salilla enkä ollut vielä pilannut kroppaani stressillä ja yksitoikkoisella ruokavaliolla.

Lopulta kyllästyin ainaiseen laihduttamiseen ja päätin lopettaa sen. Lopetin laihduttamisen ajattelun kaikkine lieveilmiöineen, kuten jokaisen suupalan kyttäämisen ja oman kropan senttien miettimisen. Kun tein kevyttä toimistotyötä liikkumatta vapaa-ajalla kunnolla ja syömättä monipuolisesti, kuinka viitsin olettaa saavani jotain tuloksia? Oli vain jotenkin tosi vaikea saada kiinni terveellisestä ruokavaliosta ja vielä enemmän liikkumisesta osana normaalia arkea.

Laihtumisen toivomisessa mitään sen eteen kuitenkaan tekemättä on kyse äärimmäisen paatuneesta itsensä huijaamisesta. Minä olin siinä tosi hyvä. Uskon, että moni muukin ikilaihduttaja on. Mutta arvatkaa mitä! Minulla on ilosanoma! Itsensä huijaamista voi harjoittaa eri tavalla!



Nyt kun olen muutamia kertoja käynyt patikoimassa useamman tunnin reittejä, joista viimeisin oli kilometreissäkin jo vähän jotain, olen tajunnut, että jokaisen elämäntapamuutosta tekemässä olevan pitäisi käydä keskivaativalla luontopolulla. Että ymmärtäisi miksi omaa kehoa täytyy liikuttaa, miksi täytyy olla voimaa ja miksi, herran tähden, täytyy syödä kunnolla! Pieni Karhunkierros ei esimerkiksi ole helppo rapakuntoiselle ja jos ei syö kunnolla, ei vain jaksa. Ei ikinä selviä kierrokselta pois ja jää metsään kisaamaan kuukkeleiden kanssa rusinoista, kunnes kylmettyy kuusen alle. Metsäreitillä unohtaa täydellisesti laihduttamisen, koska siellä haaste on selviytyä, ei laihtua.

Sitähän elämänkin kuuluu olla. Selviytymistä, keskittymistä hyviin asioihin ja kaikkea muuta paitsi ikuista laihduttamista. Elämäntapamuutos on vasta sitten muutos, kun pystyy lisäämään hyvät rutiinit arkeensa niiden vanhojen rinnalle, mikäli niitä vanhoja sitten enää edes kaipaa.

Minä en ainakaan kaipaa. Minä pidän tästä nykyminästä, joka on töiden jälkeen käynyt kaupassa, tehnyt 10 minuutin vatsistreenin, siivonnut hieman eteistä (sisustin), tyhjännyt astianpesukoneen ja lakannut kynnet. Siinä on kaikki asiat enemmän kuin mitä ikinä sain aikaiseksi aikakaudella, kun piti tehdä. 


Jos haluat tehdä elämäntapamuutoksen niin kuin minä tein, tässä ohjeet: aloita ulkoilu. Kun liikunnasta tulee osa arkea, kaikki muukin sujuu siinä sivussa kivuttomasti. Jopa voimakkaasti välillä. Muutos ei ole nopea, mutta se on silti muutos.

sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Niin kaunis kuukkeli

Kuusamosta on nyt palauduttu Vimpelin kautta ja olihan tuo aivan mahtava miniloma! Meidän mökki oli niin kiva, saunassa sai tosi hyvät löylyt ja sänky oli ihan super. Peitot olivat ylimuhkeat ja aamuisin sai kaivella itseään esiin sieltä jostain vällyjen välistä. Oli ihanaa saada taas kosketus pakkaseen ja lumeen, kun ei näistä etelän talvista koskaan tiedä onko seuraavat kolme kuukautta vesisadetta vai mitä.

Pieni Karhunkierros oli mahtava kokemus ja edusti taas itsensä ylittämistä monilta osin, kun en ollut koskaan aiemmin noin pitkää matkaa talsinut ja harvemmin tullut ulkoiltua kuutta tuntia muutenkaan. Kuukkelit olivat ihana lisä patikointipolun varrella, ne ikään kuin toivottivat meidät retkeilijät tervetulleeksi metsäänsä.

Kuukkeli on kaunis varisten heimoon kuuluva lintu, joka on pari- ja paikkauskollinen. Kuukkeli on luonnostaan todella peloton ja jopa kesy, joten sen saa lennähtämään kädelleen tosi helposti ainakin niissä paikoissa, joissa se on tottunut näkemään usein ihmisiä. Me kävimme ruokkimassa kuukkeleita ja kaupan päälle hömötiaisia Konttaisten parkkipaikalla, jossa on talviruokintapaikka. Sinne kannattaa Kuusamossa suunnata, jos haluaa tavata kuukkelin.





Kuukkelit asuvat nykyään lähinnä pohjoisessa, vaikka ovat alunperin eläneet etelää myöten. Etelässä on hakattu heidän suosimat vanhat havu- ja sekametsät, joten he ovat lähteneet karkuun ylemmäs eivätkä ole palanneet, vaikka metsä olisikin kasvanut takaisin. Tylsää, sillä kuukkeleiden touhujen seuraaminen on todella hauskaa puuhaa. Kuukkelin ruokkiminen saattaisi auttaa liian kiireisiä etelän ihmisiä unohtamaan arkihuolet, mutta nyt noita ihania höyhenpalleroita joutuu lähteä ruokkimaan useamman tunnin ajomatkan päähän.



Hömötiaiset yllättivät meidät täysin, kun saavuimme parkkipaikalle. Istuimme autossa ja pohdimme ääneen, että missä täällä muka lintuja on. Nousimme ulos autosta emmekä ehtineet kissaa sanoa, kun hömötiaiset olivat piirittäneet meidät ja kovin vaativasti huutelivat ruuan perään. Yksi meinasi istua kamerani päälle ennen kuin oli ruokaa kintaassa edes. Kuukkeleita väijyessä tiaiset istahtelivat tuon tuosta piponi päälle, kameran päälle ja saman kohtalon koki myös Tahkis. Ihme otuksia. Suorastaan röyhkeitä.



Iltalehdessä oli viikonloppuna juuri juttua kuukkeleiden kesyttämisestä sekä kädestä ruokkimisesta ja perinteisesti kommenttiosiosta löytyy tuomitseva puheenvuoro, koska on kyse villieläimestä eikä sitä saisi kesyttää. Itse ajattelen villieläimen ja ihmisen lähentymisessä olevan pelkästään hyvää, sillä mikään ei ole vaarallisempaa kuin ihminen, joka vieraantuu luonnosta.

lauantai 2. marraskuuta 2019

Maanantaina alkaa uusi arki

Ihailen lumisadetta takapihan pellon päällä ja voin tuntea kuinka innostunut ilmapiiri ympärilläni on, kun tiedossa on pitkä ajomatka tänäänkin. Eilen lähdimme kauniin valkoisista maisemista Rukalta ja saavuimme pimeään lähes lumettomaan Vimpeliin myöhään iltapäivällä. Kyllä tämä maisema täällä lunta kaipaakin, mutta ajaminen räntäsateessa ei ole se mielekkäin juttu välttämättä. Tänään on kuitenkin mentävä, sillä pitäisi vähän ehtiä rauhoittua kotona ennen kuin palataan arkeen maanantaina.

Minä tosin en palaa ihan siihen samaan arkeen kuin mistä lähdin viikko sitten. Juuri ennen lomaani torstaina minulla soi puhelin töistä tullessani ja minulle tarjottiin asiakasneuvojan työtä uudessa tiimissä. Päätin ottaa työn vastaan, sillä asiakaspalvelu on vahvuuteni. Työpaikkani ei muutu, eivätkä työajatkaan kovin paljon, vain työpöydän paikka toimistossa sekä esimies vaihtuu.

Maanantai onkin siis jokseenkin jännittävä tällä kertaa. Siitä on monta vuotta, kun olen viimeksi vaihtanut työtä. Tällä kertaa ei tarvitse ihan kaikkea opetella alusta, sillä asiakasneuvojana keskityn myös rahtiin, kuten sihteerin työssäkin tein. Ihanaa päästä tekemään välillä jotain uutta!



Meidän piti tänä aamuna mennä Lakikselle uusiin portaisiin, mutta tuo keli muutti suunnitelmat, kun ideana oli kuntoilun lisäksi nähdä maisemia. Nyt näkyvyys ei ole omaa nenää paljon pidemmälle, joten mitä sitten kuntoilemaankaan. No ei vaiskaan, kuntoilu on aina hyvä asia kelistä riippumatta, mutta meillä on tällä viikolla jo Pieni Karhunkierros alla, joten ei ole niin justihin menemmekö ulos aamusta vai ehkä vasta illasta.

Nyt täytyy alkaa neuvotella monelta lähdemme ja pakata Nelimarkan leivät reppuun mukaan! Turussa nähdään!

torstai 31. lokakuuta 2019

Pieni Karhunkierros oli kaunis

Me tehtiin se! Kiersimme eilen Pienen Karhunkierroksen ja olipa kyllä mahtava kierros! Ne maisemat, riippusillat, kosket ja kuukkelit ❤️ En millään olisi halunnut tulla pois sieltä, mutta kilometrit vähenivät koko ajan ja kylmäkin vaivasi heti, jos vähänkin pysähtyi. Puhelin otti sään Vuotungista jossain kohtaa ja näytti pakkasta -9 astetta, joten koko kierroksen ajan on ollut ihan tarpeeksi raikas ilma. Alussa tuntui jopa vähän lämpöiseltä, mutta loppua kohti tuntui siltä kuin pakkanen olisi kiristymässä.

Minulla ei mitkään maailman parhaat pakkassään vaellusvaatteet ole vaan kokosin asuni kerrostamalla sen, mitä pystyin. Olen tämän reissun aikana tajunnut, etten omista mitään kunnollisia toppahousuja ja se yksi takki, joka pakkaseen olisi sopinut, ei sattunut mukaan enkä tiedä tarkalleen missä se on muuton jäljiltä. Toivottavasti jossain.

Kaikissa Pientä Karhunkierrosta koskevissa nettijutuissa kerrotaan lähtöpaikan olevan Juumassa, mutta huomasimme Basecamp Oulangan ohi kävellessä, että siitä lähtiessä matka olisi ollut hieman lyhyempi. Ei se silti haitannut, sillä Juumasta lähtien matkallamme oli kaksi riippusillan ylitystä enemmän ja lopussa näimme melkein auringon sen laskiessa kaukaisuuteen.



Vähän ennen Myllykoskea tuli vastaan tuttu maisema instagramista, sama laituri ja sama lampi aina. Ennen kuin Tahkis ehti kaivaa kameraansa laukusta hihkuin hänelle hänen ystävänsä olevan myös paikalla, koskikara se nimittäin siellä syöksysukelteli. Laiturin lähistöllä meni hassut jäljet, jotka todennäköisesti kuuluivat saukolle.




Siilastuvan jälkeen jonkin matkan päästä tuli vastaan kiva puro, jota oli pakko jäädä kuvaamaan. Otin kuvat, laitoin kameran reppuun ja tongin laukkua vielä ottaakseni vesipullon, mutta touhuni keskeytti Tahkis, joka kuiskaili "kulta, kato!". Nousin seisomaan ja edessäni pönötti kuukkeli. Hän oli kuullut ihmiset ja rapinaa, mikä tietysti tarkoittaa hänelle ruokaa. 



Seuraavana vuorossa oli toisen kerran riippusillan ylitys. Olin jännittänyt riippusiltoja taas etukäteen, sillä tiesin pelkääväni niitä. Korkeat paikat ja riippusillat, eww. Altistukseni aiemmin kesällä Hossassa oli kuitenkin selkeästi auttanut, koska jo ensimmäisen sillan puolivälissä rentouduin hieman ja nyt olen aika pitkälti sitä mieltä, että riippusillat tuovat kivan lisän tällaisiin vaellushommiin. Ainakin ne ovat kuvauksellisia.




Harrisuvannolla pysähdyimme lounastamaan eikä sitä tarvinut tehdä yksin. Meillä oli seurana muutama hömötiainen, neljä kuukkelia ja yksi orava, jotka kaikki olivat kovin nälkäisiä. Sai katsella kamojensa perään, ellei halunnut oravaa tai tiaista ruokakippoihin.

Olin lukenut aiemmin, että Pieni Karhunkierros kierretään kesäaikaan myötäpäivään ja talviaikaan vastapäivään johtuen reitin varrella olevasta isosta laskusta/noususta. Me kiersimme vastapäivään, koska talvihan täällä jo on ja se oli kyllä ihan hyvä valinta. Iso nousu oli paljon turvallisempi ajatus kuin iso lasku, kun näitä portaita katsoo.


Eivätkä nämä siis olleet ainoat portaat siinä nousussa. Nämä olivat vain yhdet monista. Pari kertaa meinasi loppua reisipaloista voima kesken askelluksen, mutta ylöspäin oli jatkettava.


Seuraavan kuvan maisema oli mielestäni yksi hienoimmista koko reitillä. Joku nimeämätön suolampi kyseessä, joka ei ottamassani kuvassa ole yhtään niin kaunis kuin livenä.







Pieni Karhunkierros on pisin kävelylenkki, jonka olen tehnyt, yli 12 kilometriä. Ennen retkeä jännitti riippusiltojen lisäksi tuo matka, mutta olin hämmästynyt kuinka hyvin jaksoin painava reppu selässä. Jalat eivät väsyneet yhtään samalla tavalla kuin 10 kilsan asfalttilenkillä kotioloissa, vaikka maasto Oulangan kansallispuistossa oli yhtä ylä- ja alamäkeä. Voinkin kai todeta patikoinnista tulevan aina sellainen olo, että pystyy mihin vaan, sillä keskellä erämaata ei ole olemassa käsitettä luovuttaminen.

Kierros oli upea kokemus! Kiitollinen saa olla siitä, että meillä täällä Suomessa on tällaisia kansallispuistoja ja vaellusreittejä. 🙏

tiistai 29. lokakuuta 2019

Irtiotto arjesta

tuote saatu yhteistyönä, merkitty *-merkillä

Me ollaan vihdoin saavuttu Kuusamoon! Lähdettiin sunnuntaina jo reissuun, kun mentiin ensin Raumalle yhdeksi yöksi, sitten Vimpeliin yhdeksi yöksi ja tänään ajeltiin sitten tänne Rukalle. Tarkoitus on kiertää Pieni Karhunkierros, kun se oli jo kesällä suunnitelmissa, mutta menimmekin Hossaan. 12 kilometriä patikointia kuulostaa rankalta ja kesällä kunnon kannalta tuntui paremmalta idealta kiertää joku vähän lyhyempi reitti. Tällä hetkellä tuo 12 kilometriä kuulostaa aivan yhtä rankalta, mutta nyt ei auta, edessä se on!

Edessä ovat myös miljoonat riippusillat, mutta ajattelin murehtia niitä vasta huomenna. Sitten, kun olen niiden äärellä ja vaihtoehtoina ovat joko jänistäminen tai rohkeus.


*reppu Gaston Luga - takki H&M - farkut Cubus

Latasin Oulun jälkeen puhelimeen porokellon, josta oli kyllä paljon iloa matkalla tänne Kuusamoon. Kun rekisteröidyin, pystyin tekemään itse hälytyksiä muille autoilijoille ja olinkin sormi napilla koko matkan niin, että Tahkis naureskeli vähän väliä. Naureskelusta huolimatta tosi hyödyllinen applikaatio, kun muutkin tuntuivat käyttävän sitä ahkerasti. Harmi, ettei vastaavaa ole tehty hirvien varalle.

Nyt täytyy alkaa vakavasti harkita iltapalan tekemistä, sillä rytmimme on näin lomalla varhaisempi kuin arkena. Tänään heräsimme jo kuudelta ja huomenna todennäköisesti yritetään samaa, sillä olisi hyvä päästä patikoimaan mielellään jo ennen päivän valkenemista.

Onko Pieni Karhunkierros sulle tuttu?

sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Liigakarsinta: TPS–KPV 24.10.2019

ONNEA TPS! Seinäjoelta kuului loistavia uutisia, kun TPS voitti KPV:n toisessa liigakarsinnassa tänä iltana. Turussa pelataan ensi kaudella Veikkausliigaa taas kahden eri seuran toimesta ja se on kyllä tosi kiva juttu.

Minä en tällä kertaa lähtenyt vieraspeliin kuvaamaan karsintaa, kun on ollut vähän muuta ruuhkaa elämässä. Torstaina kävin liigakarsinnan ensimmäisen osan kuvaamassa Veritaksella ja ajattelin nyt vielä sen matsin kuvat julkaista, vaikka eivät nyt enää niin uusia olekaan.










Mulla ei henkilökohtaisesti ollut torstaina kovin hyvä päivä ja kun astelin kentän suuntaan stadionin sisuksista, tuli mua vastaan Tinke KPV:n univormu niskassa ja mä olin silmät teelautasen kokoisena notta sääkin oot täällä! Tinke ihmetteli että missäs muuallakaan ja mä olin edelleen vaan ihan puulla päähän lyöty. Olin koko viikon keskittynyt ihan kaikkeen muuhun paitsi liigakarsintoihin enkä ollut ajatellut jalkapalloa tuon taivaallista. En ollut varautunut yhtään törmäämään tuttuihin, mutta tuli kyllä hyvä mieli tuosta kohtaamisesta.

Ensimmäinen osa liigakarsinnasta loppui tasapelilukemissa, joten ratkaisu jäi tälle illalle. TPS oli selkeästi maalintekotuulella ja hyvä niin. Kiitos TPS! Nakit ja muusi! 🙏

TPS–KPV 0–0