keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Puhelu, joka muutti kaiken vuosi sitten

Olen suurimman osan elämästäni ollut vähän pihalla siitä, mikä haluaisin olla isona. Niin kuin työkseni. Ammatiltani. Osaan puhua aiheesta vain yhden lauseen verran ja se kuuluu näin: "en oikein tiedä mikä minusta tulee isona".

Nyt olen jo aika iso, mutta en vieläkään tiedä. Vuosi sitten olin todella syvällä näiden mietteiden kanssa, sillä työelämässäni oli pari sellaista konfliktia, jotka saivat minut puhisemaan raivosta itsekseni. Muistan, kun laitoin instaan kuvan, jossa on teksti "Sometimes I get to the point of frustration, that I just become silent.", koska saadessani tarpeeksi on vain parempi olla hiljaa. Vihata, olla hiljaa, kerätä itsensä ja nousta taas voittajana ylös.

Tuon instakuvan laittamisen jälkeen meni pari päivää, kun olin jälleen samassa pisteessä. Ajattelin universumin yrittävän kertoa jotain siihen suuntaan, että varmaan pitäisi jo osata päättää mitä haluaisin alkaa tehdä isona oikeasti, mutta olin väärässä. Se kertoi vasta muutamaa tuntia myöhemmin vastauksia ammatinvalintakysymykseen itselleen ominaisella tavalla, ovelasti. Ovelinta asiassa lienee se, ettei työelämäni muuttunut, mutta koko muu elämä kyllä.


Olen pari kertaa kertonutkin täällä blogissani miten nykyinen parisuhteeni sai alkunsa yhdestä puhelusta töissä. Siitä tulee tänään vuosi.

Ihana vuosi.


Vaikka edelleen olen samassa työssä kuin vuosi sitten, siihen yhteen merkittävään puheluun johtanut tapahtumaketju antoi ainakin yhden vastauksen. Minä motivoidun siitä, kun saan pelastaa ihmisiä pulasta mielellään yhdessä jonkun toisen prosessin osan kanssa. Niin kävi vuosi sitten ja monta kertaa sen jälkeen. Pitkään aikaan en ole seilannut syvissä vesissä siksi, etten tietäisi mikä haluaisin olla isona, olen vain seilannut.

Olen ajatellut oman uran rakentuvan sitten, kun sen aika on. Oletin sen ajan olleen vuosi sitten, kun asioille olisi pitänyt tehdä jotain työelämää ajatellen, mutta ei se ollutkaan. Olikin vain aika löytää intohimo oman työn sisältä, se jokin miksi herätä joka arkiaamu lähteäkseen työpaikalle ja jättää uran ajattelu sivuun siksi aikaa, kun muuttaa kaiken muun elämästään.

Tässä sitä sitten ollaan. Seilailemassa. Jonain päivänä tiedän, mikä musta tulee isona.

4 kommenttia :

  1. Tosi kiva teksti Mari <3 Ei aina tosiaan tarvitsekaan tietää ja nykyään "isona" ehtii sitä paitsi tehdä niin montaa eri juttua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jei kiitos! :) :) Ehkä sitä tosiaan ehtii vielä vaihtamaan suuntaa, mitä tuota murehtimaan :D

      Poista
  2. Olin 8.luokan vanhempainillassa. Siellä kerrottiin, että tällä ikäluokalla tulee olevaan seitsemän (7) ammattia työurallaan. Eli ei tosiaan tartte tietää mikä tulee isona...

    VastaaPoista