torstai 21. maaliskuuta 2019

Mitä kosmetiikkaa käytän nyt

* postaus sisältää mainoslinkkejä ja osa tuotteista saatu blogin kautta

Kosmetiikka-aiheisia postauksia pyydetään aina välillä, joten täältä tuloo! Tiesittekö muuten, että mua häiritsee tosi paljon välillä, kun puhun joko turkua tai pohojammaata mun instastooreissa? Jään aina itse kuuntelemaan itseäni, kun puhun ja lopulta sekoan sanoissani eikä koko puhumisesta tule yhtään mitään. On vaan niin väärän kuuloista, jos lyhentelen sanoja tai vastaavasti lisäilen tavuja johonkin. En tiedä kiinnittääkö kukaan muu huomiota mun murresanoihin, mutta itsellä särähtää korvaan vähän väliä.

Noh, se kosmetiikka. Elän kosmetiikan suhteen aikaa, jossa tärkeintä on päästä eroon joistakin vanhoista tuotteista, jotta saan uusia käyttöön. Olen saanut jonkun verran testiin tuotteita enkä malttaisi odottaa, että saan korkata ne käyttöön. Toisaalta näissä tällä hetkelläkin käytössä olevissa seassa on blogin kautta saatuja tuotteita myös.


Kasvovetenä minulla on nyt käytössä ihan just käyttöön otettu Farfallan laventelikasvovesi. Vaikuttaa kivalta, hyvin rauhoittavalta kuten laventelista voi päätellä. Farfalla on itselleni hieman vieraampi merkki. Törmäsimme tähän tyttöjen kanssa messuilla viime syksynä ja sain pari putelia testiin. Nyt vasta otin käyttöön tämän kasvoveden ja ainakin ensikokemus on hyvin positiivinen. Farfalla on luonnonkosmetiikkaa eikä heidän tuotteitaan testata eläimillä.

Silmänympäryksille käytän vaihtelevasti Dr Botanicalsin öljyä (täältä) ja Clarinsin voidetta (täältä). Kumpikin pinkkejä puteleita ja kivan kosteuttavia. Etenkin tuo öljy on kyllä hintalaatusuhteeltaan aika erinomainen.



Yövoiteina käytän vaihtelevasti aivan ihanaa ja ylikosteuttavaa ESPAn terapiavoidetta (täältä) ja Cliniquen myöskin hyvin kosteuttavaa voidetta (täältä). Epätoivoisesti yritän kuluttaa ACOn voidetta (tämä) päivisin ja epätoivoista se on siksi, etten malttaisi odottaa sen loppuvan jo. Meillä on viharakkaussuhde sen kanssa. Se ei ehkä ole ihan paras minun iholleni jostain syystä. En oikein tiedä eikö sen teho riitä vai onko siinä jotain ainesosia, jotka eivät vain sovi vai mikä juttu, mutta ACO ei nyt oikein lähde.


Arkimeikkini on tällä hetkellä nopea. Otin Avrilin BB-voiteen (täältä) käyttöön juuri, vaikka sain sen blogin kautta jo viime vuonna. Ihan kiva voide on hän. Ripsivärinä mulla on Lookfantasticin boksin mukana tullut douccen maskara (tämä), joka ei aluksi kovin vakuuttava ollut. Se varisi kuin olisi ollut kovinkin kuiva, mutta nyt viime aikoina se on pysynyt ihan hyvin siellä missä pitääkin. En silti tämän kokemuksen perusteella ostaisi tuotetta. Kulmiin suttaan Glomineralsia ja huuliin ihanaa Boho Green Make Upin huulipunaa sävyssä Capucine (täältä, saatu blogin kautta). Sävy on just täydellinen tähän kevääseen.


Oliko mukana sulle tuttuja tuotteita? Ripsarisuosikkeja saa aina listata kommenttiboxiin, otan mielelläni suositteluja vastaan!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti