tiistai 30. huhtikuuta 2019

Curly Girl Method -kuulumiset

Siitä on nyt pari kuukautta, kun innostuin Curly Girl metodista todenteolla. Kun ei ole lähes vuoteen värjännyt hiuksia ollenkaan ja kuitenkin kaipaa jotain piristystä, on kiva, että piristystä voi keksiä ihan vain hoitamalla suortuviaan eri tavalla. 

Ensimmäinen kuukausi oli kivaa kuhertelua kihartuvien hiusten kanssa, kunnes ne alkoivat rasvoittua yhtäkkiä aivan liian nopeasti minun makuuni. En ole koskaan ollut ihminen, joka pesee hiuksiaan päivittäin enkä aikonut nytkään alkaa sellaiseksi. Mitä harvemmin tarvii pestä, sen parempi mielestäni. Tykkään ajatuksesta ihon omista rasvoista, koska jokin funktio niidenkin olemassaololla täytyy olla. Nykyajan ihmiset pesevät vähän liian paljon itsestään ja elinympäristöstään bakteereja pois.

Liian nopeasti likaantuvat hiukset eivät tosiaan olleet mun juttu, joten jouduin siirtyä pesemään tukkaa shampoolla hoitoaineen sijasta. Löysinkin sopivasti Wikkeltä alennuksesta jo muutenkin halvan oliivishampoon, jolla olen nyt sitten pessyt noin kuukauden päivät. Sen saman kuukauden verran hiukseni ovat alkaneet palailla kuivempaan malliin, kun olen tainnut samalla unohtaa päivittäisen freshauksen, mrr.

hiukset pesty samana päivänä

Edessä häämöttää myös seuraava kampaaja-aikakin jo. Silloin tukka saa kyytiä Curly Girl metodin vastaisesti ja se on ihan ok. Vaikka metodista voikin saada itselleen uskonnon, minä en kykene ihan niin orjalliseen elämään. Menen hakemaan kesätukan kampaajalta raitojen muodossa ja blondaushan nyt on ehkä huonoin asia, minkä voi tukalleen tehdä tätä metodia ajatellen.

Kampaaja-ajan lähestyminen on saanut miettimään miten aion jatkaa kiharoiden suhteen enkä rehellisesti sanottuna tiedä. Minua vaivaa ne muutamat avaamattomat shampoopullot ja väärät hoitoaineet pesuhuoneessa, jotka haluaisin käyttää pois ennen kuin hamstraan lisää silikonittomia ja sulfaatittomia hiusaineita. Tässä maailmassa on muutenkin jo tarpeeksi turhia muovipurnukoita ja haluaisin edes joskus käyttää shampoot loppuun.

shampoo oliivi (myydään S-ryhmän kaupoissa ainakin) - hoitoaine The Body Shopin shea (mainoslinkki) - hiuksiin jätettävä hoitoaine (ei todennäköisesti CGM-hyväksytty) latvasuoja - geeli As I Am smoothing gel (mainoslinkki)


Jos palaan kampaajalla käymisen jälkeen vanhoihin tuotteisiin, jotain silti jää metodista käyttöön. Hiustenkuivaustapa ja jätettävillä hoitoaineilla läträäminen. Hiuksia en ole harjannut kahteen kuukauteen enkä totta puhuen edes kaipaa harjaa enää. Alkuun se tuntui vaikealta, mutta nyt ihan normaalilta.

Mites sillä puolen ruutua, ootko lähtenyt testailemaan Curly Girl hommia?

sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Naistenliiga: TPS - TiPS 27.4.2019

Eilen pääsin taas kuvaamaan jalkapalloa pitkästä aikaa. Vähän jännitti etukäteen kuinka koivuallergisen käy yläkentällä koivujen keskellä, mutta hyvin selvisin. Edelleen vetelen ilman lääkitystä menemään, vaikka periaatteessa matsia kuvatessa olisikin voinut antihistamiinia vähän popsia, mutta toisaalta taas ei, sillä vähän oli vain nenä tukossa eikä mitään sen kummempaa.

Olen hämmentynyt siitä miten hyvin nenäni tänä keväänä kestää koivua, kun viime vuonna oli pakko vetää lääkkeitä kukinnan alusta asti. Moni asia on toisin kuin vuosi sitten, joten ehkäpä olen palailemassa siihen elämään, jossa koivu aiheutti vain pientä ärsytystä eikä mitään kunnon allergiaa. Tai sitten koivu on tänä vuonna vaan tosi laimea viime vuoteen verrattuna, vaikka ennusteet pelottelivat ihan muulla?

Lämpimät kelit ovat tuoneet mukanaan muutakin kuin siitepölyn. Matsin aikana muutama mehiläinen häiriköi, perhonen lensi kuvausetäisyydelle, leppäkerttu tuli syliin ja minä sain valokuvata maassa istuen. Ihan paras kuvauskorkeus, kun on kyse jalkapallosta.










Tauolla mutustelin maailman parasta mokkapalaa ja kävin etsimässä poikaystävän kanssa kentän reunalta yhden osan, joka oli tippunut kolmannen kerran ensimmäisen puoliajan aikana kamerasta. Toisella puoliajalla vastavalosuoja sitten taas lähti irti kaksi kertaa ihan yhtäkkiä ja tuli olo, että koko kamera ilmeisesti haluaa hajota käsiin just nyt.







 





Jalkapallo oli jonkin verran viihdyttävää. TiPSin tekemät maalit latistivat tunnelmaa ainakin omalta osaltani, mutta toisella puoliajalla olin vielä toiveikas. TPS tekikin yhden maalin, mutta pari lisää olisi tietysti ollut paras. TPS sai yleisön jännittämään loppua kohti, kun muutaman kerran kuului sellainen kohahdus, että olisi voinut kuvitella olevansa isommallakin stadionilla.

Ekalla puoliajalla tuntui, että kuvasin yhtä ja samaa hyökkääjää ja toisella puoliajalla vasta hämmentynyt olinkin, kun edelleen se sama emäntä pyöri minun tähtäimessä. Mietin jo puolen vaihtojakin, että eikö nyt kaiken järjen mukaan pitäisi olla joku eri naama tällä sivulla, mutta ei, sama muija viuhtoi menemään nenäni edessä. Kuvasin siis 90 minuuttia samaa pelaajaa, mutta onneksi näissä kuvissa on vähän silti vaihtelua.

Miltä peli sinun silmääsi näytti?

TPS - TiPS 1 - 2

lauantai 27. huhtikuuta 2019

Kesäkukkia ja aurinkorasvavinkki aurinkoihottumaan taipuvaiselle iholle

Huomenta! Kotiuduttiin reissusta keskiviikkona ja ai että kuinka ihanaa oli tulla kotiin. Kodin tuoksu ja kaikki ne rutiinit, joita toistan arjessa ja myös lomalla. Ensimmäinen yö omassa sängyssä ja ensimmäinen aamupala, mmm.

Reissussa tuli sellainen olo, että parvekkeelle on saatava jo kukkia, vaikka tiedän nyt olevan hieman turhan aikaista. Vielä voi tulla vaikka ja mitä yöpakkasia, joten hörsylöiden kanssa täytyy olla tarkkana, ettei pakkanen pääse yllättämään.

Olemme parin päivän aikana kiertäneet kaikki alueen kukkapaikat ja nyt olen onnellinen, kun löysimme eilen Kukkatalosta Raisiosta just sellaisen marketan, jota pyydystin jo viime kesänä. Tavoistani poiketen ostin myös pari orvokkia. Ajattelin rakentaa ihanan sekamelskapuutarhan parvekkeellemme, mutta nyt täytyy kyllä odottaa hetki, koska tämä ei tosiaan ole ihan oikea aika hamstrata vielä kesäkukkia.



Marketan vieressä on tuubi ihan parasta aurinkorasvaa ihottumaan taipuvaiselle iholle. Minut yllättää aurinkoallergia joka kevät, kun elättelen toiveita, ettei sitä enää vain tulisi. Joka kerta se on silti tähän asti tullut ja joudun kaivaa Louis Widmerin Sun Gelin kaapista avuksi. Sitä kun laittaa, ei iske minkään valtakunnan syyhy illalla. Ihan loistava tuote. Jos kärsit aurinkoihottumasta, suosittelen kokeilemaan! Itsellä se ainakin auttaa. Bonuksena vielä se, että se lisää melaniinin tuotantoa eli ruskettumisen pitäisi olla helpompaa. Muissakin Louis Widmerin tuotteissa on ilmeisesti sama ominaisuus tuon aurinkoihottuman suhteen eli niiden kaikkien pitäisi toimia herkälle iholle hyvin, täältä (mainoslinkki) voi shoppailla mikäli kiinnostuit.


Naamalle olen käyttänyt tämän kevään ja etenkin tämän kuluneen viikon tätä ACOn kasvoille tarkoitettua aurinkorasvaa (mainoslinkki). Se on tukkinut leukani hyvin, kun nyt siinä kasvaa ikuisesti yksi jättinäppy. Ajattelin tuon jälkeen kokeilla jotain muuta merkkiä, koska kosmetiikkaa on ihan kiva vaihdella ja testailla.


Tänään saa taas sutia naamaan ja muualle aurinkovoiteita, kun ohjelmassa on Tepsin naisten futismatsin kuvaaminen klo 16 Urheilupuiston yläkentällä. Jokohan uskaltaa kuvaamaan shortsit jalassa vai mahtaako olla liian aikaista?

PS. Mun hiukset niin kaipaavat jo kampaajaa, mutta vielä pitäisi vajaa kuukausi räpistellä. Ajattelin myös kirjoittaa jossain vaiheessa ennen sitä mitä mun Curly Girl -metodille kuuluu.

keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Miltä parempi kunto tuntuu

Olin niitä lapsia, jotka eivät niin kovin loistaneet koulun liikuntatunneilla. En taipunut siltaan, kuten notkeimmat meidän luokalta, pesäpallossa joskus osuin ja joskus en ja rakastin suunnistaa yksin. Suunnistaminen oli itse asiassa tosi hauskaa eikä hiihtämisessäkään mitään vikaa ollut. Muistan etäisesti joutuneeni kiusatuksi yläasteen liikuntatunnilla jossain ulkona, mutta en enää sitä mikä oli homman nimi. Kiusaaminen oli kohdallani loppujen lopuksi aika lievää tai sitten vain aika kultaa muistot. En pidä siitä, että jäädään vellomaan johonkin menneeseen, sillä mitä väliä jollain peruskoulussa tapahtuneella on ihan oikeasti tässä vaiheessa elämää?

Ennemmin muistelen kivoja juttuja, kuten sitä, että eräällä liikuntatunnilla kaveri sanoi mun vatsalihasten pilkottavan. Se oli hassua, koska päivääkään en ollut asian eteen mitään tehnyt. Olin vain niin laiha.






Mulla ei ollut mikään hyvä kunto nuorena mielestäni. Kyllä minä lenkkeilin silloinkin, mutta aika lyhyitä lenkkejä koiran kanssa. Möyrin metsissä pyörällä, koska rakastin metsäpoluilla pyöräilyä. En pitänyt juoksun treenaamisesta, mutta yritin, kunnes luovutin. Hengästyin aina ihan saateristi enkä koskaan päässyt siihen kohtaan, jossa olisin tuntenut kuntoni parantuneen jotenkin ja hölkkääminen olisi ollut helpompaa. Sitä ei vain tullut. Minä vain hengästyin ja koko touhu oli ihan perseestä.

Parikymppisenä jatkoin satunnaista lenkkeilyä. Jossain kohtaa pystyin hölkkäämään 10 kilometriä, mutta vauhti ei kyllä tuolloin mikään kova ollut. En silloinkaan saanut kehitettyä kuntoani sellaiseksi, että olisin kokenut jonkun "wow tältäkö tuntuu, kun ei hengästy" -hetken.

Viime vuonna ensimmäistä kertaa se hetki tuli vastaan. Kävelin Turun Kauppiaskatua ylöspäin kiireisin askelin ja huomasin, etten hengästynyt oikeastaan ollenkaan. Se oli ihana tunne! Olin aina hengästynyt arjessani helposti kaikissa ylämäissä ja rappusissa, mutta yhtäkkiä kuntoni olikin parantunut niin paljon, etten enää puuskuttanut kuin pieni possu.

Parempi kunto ei siis tarkoita pelkästään sitä, että jaksan lenkillä juosta enemmän vaan tärkein juttu onkin omassa arjessa jaksaminen. Etteivät ennen niin paljon vaatineet askareet kuormita enää niin paljon. Pystyy tekemään enemmän, jos haluaa!






On ollut tosi silmiä avaavaa päästä kokemaan parempi fyysinen kunto. Mulla ei oikeasti ollut hajuakaan siitä miltä sellainen tuntuu ennen kuin nyt eläessäni tätä ajanjaksoa, jolloin mulla on vihdoin peruskunto, joka todennäköisesti pitäisi kaikilla perusterveillä ihmisillä olla.

Luulen raudanpuutteen olleen se syy miksi hölkän hinkkaaminen lapsena oli niin vaikeaa. Ja ettei kunto kehittynyt. Vasta nyt, kun olen hieman yrittänyt hoitaa ferritiiniä paremmaksi, ovat lihakseni ja hapenottokykyni myös päässeet kehittymään. Raudan lisäksi oman osuutensa takuulla tekee D-vitamiini, jota syön edelleen ja aion myös syödä kesälomani alkuun asti.



Tiedätkö sä miltä hyvä kunto tuntuu? Onko sulla aina ollut hyvä kunto vai miten? Pärjäsitkö lapsena hyvin liikunnassa?

tiistai 23. huhtikuuta 2019

Arpainen päämääränä, Lehtimäen kautta

Googlettelin sunnuntai-iltana lähiseudun luontopolkuja ja törmäsin juttuihin Arpaisesta, jonka alueella kulkee muutamia polkuja Suomenselän harjumaisemissa. Kuvat harjun päältä näyttivät niin hienoilta, että sinne oli päästävä myös itse.

Katsoin googlemapsista mistä Arpaiseen pääsee, mutta en sen kummemmin ajatellut asiaa. Olen liikaa tottunut Turun seudulla, että sen kun ajaa luontopolkumetsien parkkipaikoille ja lähtee metsään. Se ei olekaan täällä erämaassa ihan samanlaista. Mies oli fiksumpi ja tutki missä Arpaisten parkkipaikat ovat. Lähdimme yrittämään pohjoiselle parkkipaikalle, joka sijaitsee osoitteessa Haasia-ahontie 400. Ajoimme ensin Ähtäristä Niemisvedentietä pitkästä, kunnes käännyimme Löytömäentielle ja hetken päästä Haasia-ahontielle. Haasia-ahontie oli muuten hyvä, mutta Rantatien risteyksessä se jatkui lumihankena. Siitä olisi ollut 4 kilometriä vielä Arpaisten parkkipaikalle. Käännyimme takaisin ja yritimme nähdä mihin aiemmin tien yli lentänyt teeri oli pinkonut.

Diesel oli jo lähtiessä aika lopussa, mikä ei myöskään ollut ehkä paras lähtökohta erämaaseikkailulle. Oikein kaupunkilaiset liikenteessä. Minä stressasin hupenevasta polttoaineesta niin paljon, että oli lähdettävä Lehtimäelle tankkaamaan. Sinne oli kuitenkin vain 25 kilometriä matkaa.

Pysähdyimme 4 kertaa kuvaamaan lintuja.  Ensin teeriä, sitten maakotkaa ja haukkaa, joutsenia sekä lopuksi pellollisen verran sekalaista seurakuntaa hanhista joutseniin.



Maakotkan ja haukan kuvaamisessa tuli kiire, kun he pyörivät koko ajan etäämmälle puiden yläpuolella. Minä yritin sohia vanhalla 70D:lläni ja Sigman pitkällä putkella, mutta ei ole kotkan kuvaaminen ihan sama kuin jalkapallon valokuvaus. Taivaalla ei ole mitään kiintopistettä, josta voisi hakea tarkennuksen paitsi jos vahingossa osuu siihen lintuun. Minulla ei tässä nyt ole yhtään kuvaa siitä kaksikosta, kun en tiedä aikooko miesolento laittaa jossain vaiheessa instaan jotain vai ei. Voin vaikka itse vilauttaa omassa instastoorissa tänään yhtä kuvaa.

Lehtimäen tankkausreissun jälkeen ajoimme takaisin tukikohtaan, söimme ja lähdimme uudestaan yrittämään sinne Arpaisten harjulle. Sinne on toinenkin lähestymissuunta, Ähtäristä Rämäläntietä ja sieltä paria muuta pikkutietä pitkin. Viimeisin tie oli ihan järkyttävä, vähän turhan upottava. Sitäkään kautta emme päässeet autolla asti parkkipaikalle ja ihan hyvä niin, sillä pösö olisi varmaan uponnut sinne. Itselläkin meni jalka läpi tiestä paluumatkalla, eww.





Hieno paikka Arpainen silti oli. Emme toki käyneet kovin syvällä metsässä, kun oli sen verran lunta ja polut olivat hieman vaikeakulkuisia harjujen alaosissa. Soiniin päin menevä harjun päällä kulkeva polku vaikutti ihanalta juosta eikä maisemissakaan vikaa ollut.

Takaisin ajellessa näimme taas jonkun haukan ja vähän matkan päässä teeri istui puussa. Tai mikä lie metsoeläin mahtoi olla.



Tämän retkeilyn jälkeen maistui kodassa paistettu makkara ja iltasauna. Nyt tuntuu vähän jaloissa, kun on tunkattu harjuja ylös ja ylipäätään auringon lämmittämässä lumihangessa. Tarinan opetus: erämaahan lähtiessä kannattaa tutkia ilmakuvista millaisia teitä on tarjolla, missä luontopolkujen parkkipaikat ovat ja etsiä instasta viimeisimmät päivitykset paikoista missä kunnossa polut ovat. Ainiin ja auto kannattaa tankata ennen kuin lähtee mihinkään.

maanantai 22. huhtikuuta 2019

Pikkupandoja ja lumileopardi

Huomenta Ähtäristä! Täällä on tuulista ja harmaata, mutta ehkä tuo tuosta vielä auringoksi muuttuu. Eilen oli heti aamusta aurinko päällä ja oli pakko lähteä ulos heti, kun vaan aamupalalta kerkesi. Suuntasimme eläinpuistoon, koska pikkupandat on vain pakko päästä näkemään aina. En kestä kuinka söpöjä pieniä nallekarhuja ne ovat! Haluan lemmikiksi oman pikkupandan!









Lumileopardin kanssa kävi ihan hyvä tuuri, kun hän oli piilossa yhden pusikon takana. Osoitin häntä sormella ja 10 muuta ihmistä huomasi, että siellähän se kattimatilainen nukkuu. Elukka ymmärsi tulleensa nähdyksi, heräsi ja lopulta nousi vaihtamaan paikkaa.

Olen kiertänyt eläinpuiston aika monta kertaa ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin lumileopardin vähän lähempää. Upea eläin tuollainen iso kissimirri tuon häntänsä kanssa.




Eläinpuiston lippu on kaksi päivää voimassa, joten tänään menemme vielä uudestaan kierrokselle illemmalla, koska tuntuu, että puolet eläimistä jää aina näkemättä päivällä kiertäessä. Esimerkiksi saukot ja majavat olisi ihana nähdä ulkona temmeltämässä. Ja jos ei muuta, pikkupandoja voi aina käydä tuijottamassa jonkun vartin verran.