lauantai 13. huhtikuuta 2019

Silmälääkärin tuomio silmistäni ja apua kuiville silmille

* postaus sisältää mainoslinkkejä

Aivotärähdyksen jälkeen minulle määrättiin kokovartalojumin helpottamiseen lihasrelaksanttia, jonka varoitusteksteissä lukee silmänpainetaudista jotain. Muistin, että minun olisi pitänyt käydä silmälääkärin vastaanotolla jo puoli vuotta sitten, koska olen todennäköisesti ikuisessa silmänpaineseurannassa. Niinpä heti seuraavana arkipäivänä varasin soittoajan lääkärille lähetettä varten.

Sain lähetteen ja aikaa kului ennen kuin olin valmis ottamaan härkää sarvista varatakseni ajan kivalle silmälääkärisedälle. Aikaa kului niin paljon, että jouduin soittamaan uudestaan lääkärille, koska lähetteeni oli vanhentunut vain kaksi päivää aiemmin, kun olisin vihdoin ollut valmis hoitamaan sen silmäläärihomman.

Minulle on vähän kasaantunut kaikenlaisia ns. virallisempia juttuja, jotka tässä täytyisi hoidella, joten päätin aloittaa silmälääkäristä, koska se on näistä se kaikkein pahin vitsaus. Stressasin koko juttua varmaan kaksi päivää ennen h-hetkeä ja vielä odotushuoneessakin jännitti vähän turhan paljon.

Loppujen lopuksi silmänpaineen mittaus eikä silmänpohjien tutkiminen eivät kumpikaan olleet niin hirvittäviä asioita, että olisi tarvinnut siirtää käyntiä monta kuukautta ja vielä stressata siihen päälle. Ne olivat nopeasti ohi eikä silmien puudutuskaan kestänyt kuin sen pari tuntia. Pupillit alkoivat myös hiljalleen palautua.


Silmäni saivat terveen paperit ainakin melkein. Ainoa "vika" niissä on niiden järjetön kuivuus. Sain määräyksen alkaa käyttää silmätippoja aamuin illoin, aina kun käytän piilareita ja aina kun lähden lenkille tuuliseen säähän.

Kuivien silmien oirekirjo on yllättävän laaja: kirvely, roskantunne, punoitus, kutina, ärsytys, vetistys, polttelu, kuivuudentunne, valonarkuus, väsyneet silmät, näöntarkkuuden vaihtelut, helposti ärtyvät silmät ja vetistely. Minulla oireena ovat olleet ainakin väsyneet silmät, tuo näöntarkkuuden vaihtelu, punoitus aamuisin ja valonarkuus. Varsinkin valonarkuus oli minulle uutta tietoa, sillä viime kesänä sitä googlettaessani sain tuloksia vain liittyen johonkin a-vitamiinin puutteeseen.

Silmien kuivuuteen on olemassa omia omegoita, mutta ne menevät nyt vähän kategoriaan miksi syödä tyrniöljyä purkista, kun sitä voi syödä tyrnistäkin? Jos jotain kuitenkin kiinnostaa, esimerkiksi tämä valmiste on silmiä varten.


Minä käytän nyt iltaisin Oftageliä (täältä) ja päivisin vetisempää Oculacia (täältä). Jälkimmäistä en tosin ole vielä testannut, mutta tänään laitan ennen kuin lähden kuvaamaan Tepsinaisten kauden ekaa matsia yläkentälle päivällä.

Tällainen pieni kuivien silmien tietoisku tähän aamuun. Höpöttelin tästä jo instastoorissani vähän, mutta tässä nyt sitten vähän enemmän aiheesta.

Hauskaa lauantaita teille ja muistakaa tekin pitää silmien terveydestä huolta!

2 kommenttia :

  1. Miksi sulla seurataan silmänpainetta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska ne on viitearvojen yläpäässä. Parin vuoden välein täytyy käydä tutkituttamassa tilanne.

      Poista