sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Äitienpäivää ja muuta höpinää

*postaus sisältää mainoslinkin House of Organicille*

Hyvää äitienpäivää! Toivottavasti äiti-ihmiset ovat saaneet tänään mieluisat herätykset 😊 Meillä on heräilty tavanomaisesti nukkuen vähän turhan pitkään, kun on tullut keräiltyä ilmeisesti univelkaa viikon aikana taas. Ensi viikolla pyhä tavoite on mennä nukkumaan joka ilta ihan ajoissa!


Tein kuulkaa eilen sellaisen jutun, että pesasin hiukseni ihan sopimattomilla tuotteilla Curly Girl metodia ajatellen. Juu-u! Minua on koko metodin harrastamisen ajan vaivannut nuo käyttämättömät shampooni sun muut ja siis haluan käyttää ne pois ennen kuin alan läträtä tosissani Curly Girl -sopivilla aineilla. Niinpä siis pesin hiukseni eilen Attituden kosteuttavalla shampoolla*, jonka olen siis saanut viime syksynä blogin kautta. Haluan käyttää sen pois nyt ensimmäisenä.


Väärin pestyjen hiusteni kanssa menin eilen vielä kuvaamaan jalkapalloa, mutta vielä en ole niitä kuvia tehnyt. Ajattelin katsella postauksen naisten pelistä valmiiksi huomiselle vasta, jotta päästään nyt aamulla heti ulos lenkille, kun ei olla viikkoon käyty. Alkaa kroppa tosissaan jo vaatia ulos menemistä.

Ihanaa päivää sulle, me lähetään ulos!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti