sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Kakkonen: KaaPo - FC Honka/Akatemia 4.5.2019

Kävin eilen kuvaamassa Kakkosta Kaarinassa, kun KaaPo pelasi FC Hongan Akatemiaa vastaan. Kakkosen lohko B on hyvin mielenkiintoinen tänä vuonna, kun sieltä löytyy KaaPon lisäksi myös SalPa ja Pallo-Iirot. Tänä vuonna on siis monta mahdollisuutta mennä kuvaamaan ns. paikalliskamppailuja.

Tämä eilinen kamppailu FC Hongan Akatemiaa vastaan oli sellaista jyystöä, etten ole hetkeen jalkapallokentällä nähnyt. Koko ajan joku kaatoi jonkun erilaisilla menetelmillä, joista yleisimpiä olivat toisen jalkoihin kompastuminen, omiin jalkoihin kompastuminen, toisen päälle hyppääminen, muuten vaan törmäily ja se legendaarisin: toiseen nojaaminen, kunnes se toinen lähtee pois alta. Toisen puoliajan lopussa kentällä yritettiin pelata jalkapalloa, mutta ei mennyt pallo maaliin sitten millään.






Huomasin siinä kuvatessa voikukkien jo kukkivan täysillä. Tämä oli erittäin oleellinen havainto, eikö!




Tauolla maistui taas mokkapala ja kahvi, nams! Peli ehti jo jatkua ennen kuin minä kerkesin takaisin asemiin, mutta ei siinä tapahtunut mitään ihmeellistä sillä välin onneksi.



Kuvasin molemmat puoliajat valon kannalta tosi tyhmästi. Olisi pitänyt jäädä päädyssä maalin toiselle puolen heti alussa, mutta en tehnyt niin ja kärsin valinnastani loppuun asti. Valokuvaajalla on aurinkokeleillä usein kaksi vaihtoehtoa: joko kuvaa vastavaloon ja saa yleisön taustalle tai kuvaa myötävaloon, mutta taustalla on pelkkää mehtää tai peltoa. Yleensä kuviin halutaan nimenomaan yleisö taustalle, joten valinta saattaa tosiaan välillä olla turhan vaikea, kun katsoo mistä suunnasta valo tulee. Olisipa maailma, jossa valokuvaajalta kysyttäisiin kuinka päin kenttä täytyy rakentaa 😉 Tai olisipa Suomessa niin isot stadionit, ettei oikeastaan ole väliä mistä päin aurinko paistaa, kun reunat ovat täynnä katsomoita.

Mitä mieltä sä olit tästä pelistä?

KaaPo - FC Honka Akatemia 0 - 0

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti