lauantai 18. toukokuuta 2019

Koko päivä auringossa

*postaus sisältää mainoslinkkejä Apteekkituotteisiin, Tokmannille ja Ellokselle*

Huomenta! Tänään onkin luvassa vähän erilainen päivä, kun ohjelmassa on lähinnä pelkkää jalkapalloa. Menen kuvaamaan nyt päivällä yhtä turnausta ja sitten myöhemmin iltapäivällä Naisten Liigaa.

Näin kalkkilaivan kapteenina olin eilen vähän huolissani kuinka mun iho kestää hellepäivän auringossa, kun en oikein ole esimerkiksi jalkojani vielä pahemmin huljutellut paisteessa. Käteni reagoivat valoon edelleen ihottumalla, joten kovin vastaanottavainen auringon sädetykselle en tunnu vieläkään olevan.


Kun teininä totesin, etten pahemmin rusketu, en ole sen jälkeen ruskettumisen perään haikaillut. Mitä sitä turhaan itseään käristämään, kun ei se johda mihinkään ainakaan terveelliseen? Ruskettuminenkin on ihon vastustusreaktio säteitä vastaan, etteivät ne pääsisi yhtään syvemmälle. Silti kaikesta huolimatta ihailen jonkun verran heitä, jotka ruskettuvat. Mietin aina mahtavatko he käyttää ollenkaan aurinkorasvoja vai onko heidän värinsä kenties purkista eikä taivaalta. Nykyään mitään kun ei voi uskoa, mitä näkee, sillä lähes kaikki on huijausta (terve ajattelutapa, eikö?).


Kävin eilen hamstraamassa aurinkorasvoja tätä päivää varten, kun meillä on ollut vain 30 suojakertoimen tavaraa kropalle. Vichy oli alennuksessa apteekissa, joten piti ostaa sekin samalla, kun oon haaveillut tuosta aineesta jo viime kesänä. Sen pitäisi aktivoida melaniinin tuotantoa ja sekös sopii minulle. Epäilen kyllä mahtaako minun kehostani löytyä koko melaniinia ylipäätään. Netissä sitä myydään täällä* ja halvemmalla kuin apteekissa mielestäni. Niveaa ostin kroppaa varten täksi päiväksi ja jos tuon läpi rusketun, on se varmaankin aikamoinen ihme (netissä täällä*). Tavoitteeni on rusketusta enemmän selvitä tästä päivästä palamatta. Naamaan mietin ensin jotain apteekista, mutta sitten törmäsin alennuksessa olevaan Clarinsiin (tämä*), joka vaikutti hyvin kosteuttavalta, joten kokeilen sitä myös tänään.

Toivottavasti osaan kerrostaa mönjiä niin paljon, etten muutu kovin punaiseksi vielä keskipäivän jälkeen ja pystyn kuvaamaan naisten pelin myöhemmin 😄 Kaikesta huolimatta niin ihanaa, kun aurinko paistaa ja saan tänään valokuvata paljon! Nähdään kentillä!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti