lauantai 11. toukokuuta 2019

Ykkönen: TPS - TPV 9.5.2019

Tämän kauden ensimmäinen arkipeli osui kuluneen viikon torstaille, kun TPS pelasi kotonaan Tampereen Pallo-Veikkoja vastaan. Se oli Tepsin kauden eka kotiottelu myöskin. Päästiin kaikki haistelemaan Veritaksen luonnonnurmea ja ihastelemaan Ääritalon lukuisia yrityksiä häiriköidä vastustajan maalivahtia.




Kauden ensimmäinen Veritas-matsi on tunnelmaltaan aina erityinen. Kun ei yhtään tiedä mitkä kaikki säännöt tällä kertaa ovat voimassa, mistä mennään tupaan sisälle ja tajuaa, ettei vieläkään muistanut ajatuksen palaakaan siitä, kun ovea vartioivalle järjestysmiehelle olisi pitänyt tehdä se pirun sienipiirakka. Oikeasti, tehkää nyt joku hänelle sienipiirakka, kun minä en ikinä muista!

Pressissä olisi ollut pullaa, mutta minä tulin jälleen kerran paikalle niin myöhään, ettei murujakaan ollut enää jäljellä korissa. Otin teetä ja olin kiitollinen, kun aina on tarjolla kahvia ja teetä. Jokaisessa futismatsissa pitäisi olla jokin tila medialle ja edes jotain virvokkeita, sitä mieltä olen. Nykypäivänä ei ole itsestäänselvyys, että media edes tulee paikalle, koska maailmassa kisataan näkyvyydestä. Kuka sitä antaa ja kenelle, kas mietitäänkö sitä hetki?

Aiemmista kausista viisastuneena otin turvallisuuspäällikön välittömästi puhutteluun, koska minä haluan tietää mitkä minun rajani ovat. Olin ajatellut Tepsin palattua Ykköseen, että turvallisuuspäällikön säännötkin palaavat sarjatasoa alemmas, mutta hän on jäänyt Veikkausliigaan kuten myös Tepsin kuvausliivit. Ilmeisesti voin kohta kaivaa kaapista Veikkausliiga täältä tulee Tepsi -paidan, koska selkeästi Tepsissä ollaan henkisesti Veikkausliigassa. Se ei tietenkään ole väärin, sillä henkinen työ on puoli voittoa ihan kaikessa. Ehkä kauden lopussa Veikkausliiga häämöttää, kun jo alusta asti ollaan kuin mitään Ykköstä ei olisi olemassakaan.

Turvallisuuspäällikkö ei siis anna minun tälläkään kaudella kipittää kentän laitoja nurmikon puolella enkä minä saa huljutella varpaitani ihanan silkkisellä Veritaksen nurmikolla. Olen tästä kovin katkera. Ei ole olemassa mitään niin ihanaa nurmea kuin Veritaksen nurmi ja minun varpaani haluavat kokea silkin allaan aina, kun on siihen sopivat olosuhteet. Mmm.






Tauolla söin makkaraa, kun katsomokätyrini suostui hakemaan sitä minulle. Nälkähän tuossa tulee joka kerta, kun tuommosia täysillä juoksevia ukkeleita katselee sen 45 minuuttia.

Makkaran syömisestä johtuen en todellakaan ehtinyt kuvaamaan itselleni tyypillisesti nappiksia. Otin toisen puoliajan alussa lämmittelemässä olleen Jampan kengistä kuvan sen jälkeen, kun olin anellut häntä menemään kentälle tekemään maaleja.









Pelin loputtua pakenin paikalta hyvin nopeasti, vaikka mietinkin, että ehkä tällä kaudella voisi taas käväistä pressin puolella pelin jälkeen aiheuttamassa pahennusta. Juntunen-debyyttini on jäänyt mieleen hyvin, höhö! 

Itse valokuvaamisesta sen verran, että toisen puoliajan aikana vaihdoin kameraa hetkeksi. Otin vanhalla 70D:llä pari kuvaa ja melkein itku tulee, kun sillä on vaan niin ihana kuvata jalkapalloa. Löydän miehet kentällä sillä paljon paremmin kuin 5D:llä. En tiedä huomaatteko te mitään eroa kuvanlaadussa kahden rungon välillä, mutta minä huomaan Lightroomin avulla kyllä. Vaikea siis päättää kumpaa kameraa käyttäisi.

Tänään menen kuvaamaan naisten peliä ja ensi viikolla sitten taas miehiä keskiviikkona, jos oikein muistan. Tässä on pari tällaista kahden matsin viikkoa, jau!

TPS - TPV 2 - 1

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti