sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Kesäloman jälkeen uuteen arkeen

Kun kesäloma kuukausi sitten alkoi, kuvittelin palaavani ihan samanlaiseen arkeen kuin ennenkin neljän viikon päästä. Sellaiseen, jossa suunnitellaan viikon treenit ennakkoon, ehditään venytellä, joogata ja kasvattaa lihaksia sekä järjestellä kotia rauhassa. Jossa iltalenkit ovat enemmän sääntö kuin poikkeus ja välillä ostetaan irtokarkkia tarjouskilohintaan. Sitä semmoista minun ja Jonin kivaa tasaista arkea, jota tässä on elelty nyt vuoden verran täällä Raisiossa.

Todennäköisesti saan syyttää itseäni kaikesta, kun kesäloman automatkoilla moni lauseeni oli tyyliä "muutetaanko tänne", "muutetaanko Tromssaan, sä meet töihin Valakarin Simon futisseuraan ja mä valokuvaan niitä", "jos mä johonkin täällä Norjassa haluaisin muuttaa, se olis tää Skibotn", "mieti, jos perustettais tuollainen kahvila maantien kylkeen" ja nyt viimeksi Kaarinassa ruusupuistossa käydessä "sit ku mulla on oma piha, mä istutan sinne just tätä tummaa ruusua, niin hieno!". Kaarinassa lausutusta lauseesta meni vajaa tunti, kun sähköpostiin kilahti vuokrasopimuksen irtisanomislappu.

Että kai sitä vaan jotenkin pitäisi pitää päänsä kiinni välillä. Vaikka totuushan on, että Vimpelistä Raisioon palatessa ei tuntunut kovin hyvältä, kun toisen pyörä oli pöllitty ja muutakin pientä ilkivaltaa taas harrastettu rappukäytävässä. Silloin tunne oli kovin vahva sen osalta, että voi luoja kun saisi asua jossain, missä ei tarvitsisi koko ajan pelätä tulevansa ryöstetyksi.

Universumi kuuli taas ja tässä sitä mennään, kohti uutta tuntematonta. Ei tietoa missä asutaan, milloin ja kenen omistamassa tuvassa. Ostetaanko jo oma vai vuokrataanko joku ylipieni kaksio vähän halvemmalla? Ja kaikista tärkeintä ehkä; millä paikkakunnalla? Täällä jossain vai Ivalossa?



Sitä en tiedä, mitä universumi on suunnitellut mun työelämälle, sillä yt:t paukku päälle ja tässä sitten saa syksyyn asti jännitellä täytyykö uuden kodin lisäksi pistää hakuun uusi työkin vai miten tällä kertaa käy. Muutamat yt:t olen jo käynyt läpi, mutta joka kerta ne ovat yhtä stressaavia, vaikkei edes stressaisi. Olen aika varma, että pelkkä yt-sanan kuuleminen nostaa jokaisen normaalin ihmisen verenpainetta, vaikka yt ei edes koskettaisi itseä.



Onneksi kesäloma oli mahtava ja olen nyt monta kokemusta rikkaampi. Tein juttuja, joissa ylitin itseni ja olen niistä pirun ylpeä! Kirjoitan niistä erikseen joku kerta, mutta pakko sanoa kesälomatekemisteni antaneen voimaa ja tällä kertaa palaan arkeen kovempana kuin koskaan. Muutokset ovat mahdollisuuksia.

lauantai 29. kesäkuuta 2019

Kyljet kipeänä, mutta ei haittaa

Luin tänä aamuna twitteristä keskustelua, jossa puhuttiin siitä miten vanhemmiten tulee kaikenlaista kremppaa. Alle nelikymppisenä kuulemma alkaa sattua akillesjänteet ihan mystisesti, johon ratkaisu on kylmillä keleillä nilkkojen suojaaminen etenkin lenkkeillessä. 50-vuotiaana jos mikään ei satu aamulla herätessä, kannattaa ensimmäisenä tarkistaa pulssi.

Vanhenemisen ongelmia odotellessa itse totesin tänä aamuna molempien kylkieni olevan ihan sikakipeät. Parhaat asennot ovat makaaminen ja istuminen.

Tiedän kyllä, mistä tämä kylkijumi tuli. Kävimme eilen kiertämässä viiden kilsan lenkin, josta juoksimme pienen osan. Mieleni teki juoksemaan ja halusin tietää miten jaksan pitkän tauon jälkeen. Edelliset lenkit ovat olleet monen tunnin metsälenkkejä luontopoluilla vaativassa maastossa.

Jaksoin yllättävän hyvin. Jalat nousivat ja vauhti oli kovempi kuin koko keväänä samalla pätkällä enkä lopussa ollut ihan rikki, kuten viime kerralla. Ei tarvinnut keräillä itseään montaa minuuttia vaan pystyi jatkamaan matkaa heti.

Aika siistiä! Metsätunkkauksesta on siis ollut jotain hyötyä!



Seuraavaksi täytyy rasvata naama ja lähteä Prismaan, sillä jääkaapissa ei ole enää kuin valo. Täytyy ostaa ruuat ensi viikon maanantaille asti, koska tarvii taas alkaa suunnitella enemmän töihinpaluun myötä. Pitkätkin lomat loppuu joskus.

torstai 27. kesäkuuta 2019

Vuosi ilman uusia vaatteita - miten himoshoppaajan käy?

Törmäsin tiistaina instassa Pikseleitä ja psykologiaa -tilillä haasteeseen vuosi ilman uusia vaatteita ja se jysähti takaraivoon kunnolla. En tiedä miksi, sillä olenhan ennenkin kyseisestä haasteesta kuullut ja lukenut, mutta unohtanut asian heti, koska en ole kokenut olevani ihminen, joka tarttuu haasteisiin. En ikinä voisi olla vuotta ilman suklaata tai edes viikkoa ilman suklaata, koska miksi kiusata itseään? Silti tämä vuosi ilman uusia vaatteita -juttu pysäytti ensimmäistä kertaa ja vuorokauden sitä pohdittuani ajattelin, että miksipä ei. Olen kuitenkin ostanut vaatteita viimeksi kesäkuun alussa ja reissussa ollessa en edes muistanut olevan olemassa jotain nettikauppoja. Ei ollut kertaakaan olo, että hei nyt muuten mä tarvisin uudet housut tai olispa kiva joku uusi hame.

Mietin sitä siis jo matkan aikana kuinka hassua, ettei pohjoisessa kaukana ostoskeskuksista kaivannut mitään uutta tai ylipäätään shoppailua, mutta auta armias kun tulee takaisin tänne betoniviidakkoon kauppakeskusten naapuriin, kyllä sitten tarvii sitä ja tätä ja tuota. Heti. Aina jotain uutta uuden perään.

Niinpä päätin lähteä mukaan haasteeseen ja olen nyt sitten vuoden ostamatta uusia vaatteita. Periaatteessa multa ei puutu mitään, joten voisi luulla tämän olevan helppo juttu.



Selasin instaa haasteen tiimoilta ja siihen kuuluu se, että alusvaatteita saa tietysti ostaa ja vuodessa on sallittua hankkia 3 uutta vaatetta sekä 3 käytettyä. Minähän en kirppareilla hirveästi käy, vaikka joskus tekisi mieli, joten saa nähdä muuttuuko tämäkin haasteen aikana. Jotenkin haluaisin olla ostamatta yhtään mitään, mutta katsotaan nyt tuleeko tarvetta käyttää tuota yhteensä kuuden vaatteen osto-optiota.



Viimeksi olen ostanut vaatteen 1.6., joten ensi vuoden kesäkuuhun asti tässä sitten pitäisi pärjätä. Ootteko messissä seuraamassa miten akan käy? Oletko koskaan ollut tässä haasteessa mukana tai harkitsetko? Lähdetkö nyt mukaan?

tiistai 25. kesäkuuta 2019

Henningsværista Skibotniin

Sunnuntaina Vimpelistä lähtiessä pohdin ensin ääneen autossa ja sitten vielä instastoorissa tarvitseeko blogin postausaikojen olla niin tarkasti määriteltyjä? Olen kuitenkin aina eniten tykännyt kirjoittaa ns. livenä, rennosti just nyt ja ajastaminen tekee bloggaamisesta omalla kohdallani liian jäykkää.

Ennen vanhaan postasin usein iltaisin, koska olin tosi päiväkirjamainen kirjoittelija. Sitten vuosi tai pari sitten päätin alkaa ajastaa postaukset aamuiksi, koska se nyt vaan tuntui hauskalta idealta kokeilla. Nyt kuitenkin puolen vuoden aikana olen monta kertaa huomannut, että kaipaan ylipaljon tässä hetkessä kirjoittamista ja monta kertaa jää kokonaan kirjoittamatta, kun tuntuu, ettei paras teksti irtoa ajastetuksi.

Haluan pystyä kirjoittamaan blogia vaikka keskellä yötä, jos siltä tuntuu. Nyt kirjoitan tätä iltapäiväkahvin ja päivällisen välimaastossa, juuri kaupasta tulleena. Olemme Raumalla ja istun sohvalla Tekniikan Maailmaa lukevan miehen vieressä. Meidän oli tarkoitus mennä tänään kiertämään Äyhönjärvi, mutta molempia väsyttää aivan liikaa, kun ollut taas niin raskas kesälomapäivä: ei olla tehty yhtään mitään.

Perjantaina 14. päivä olimme Lofooteilla. Heräsimme Kabelvågissa teltasta ja sen päivän ohjelmassa oli Henningsværissa käyminen. Kirjoitin jo aiemmin Henningsværin mahtavasta futiskentästä, josta matkamme jatkui hetkeksi vielä Henningsværissa maisemia katsellen ennen kuin ajelimme siltojen yli takaisin päätielle.





 Kirkko Lofooteilla matkan varrelta




Ruohokanukka 

Lofooteille lähtiessä kannattaa miettiä millä autolla lähtee

 Lødingenin jälkeen jossain

Bjerkvikin jälkeen pohjoiseen päin mentäessä kannattaa pitää silmät auki ja siis toki myös pohjoisesta alaspäin tullessa, jos uskaltaa, koska etelään päin se on alamäki. Kun sieltä katsoo Narvikin suuntaan, näkee todella korkealta vuonon ja maisemat hyvin kauas. Ihan mieletön kohta. Kuvia ei ole, sillä olin toimintakyvytön jännittäessäni korkeaa paikkaa ja mutkaista tietä.


Henningsværista lähtiessä emme tienneet mihin asti ajamme ja missä olemme yötä. Ennen Nordjosbotnin risteystä täytyi päättää menisimmekö Tromssaan yöksi, mutta leirintäaluegooglailun jälkeen päätimme jatkaa kohti pohjoista suoraan. Päädyimme lopulta Skibotniin isolle leirintäalueelle Olderelv Campingiin, joka vaikutti siltä, että monet asuvat siellä vähän enemmänkin omissa pikkumökeissään.

Skibotnista tuli jostain syystä olo, että sinne minä voisin muuttaa. En tiedä miksi, sillä olihan Lofootitkin aika upeat. Skibotnissa ei sinänsä ole yhtään mitään muuta kuin vuoria, vettä, lampaita ja patikointireittejä. Silti siinä on jotain kotoista.


Meidän leirinaapureina Skibotnissa oli joku pariskunta parin tenavan kanssa, jotka kertoivat asuvansa pohjoisessa jollain saarella ja tulevansa joka vuosi Skibotniin, koska siellä on lämpöisempi. Kuulostaa hauskalta tavalta elää. Siltä, että elämässä keskittyy muuhunkin kuin siihen, minkä ripsarin ostaisin seuraavaksi kun työhönpaluu koittaa.

maanantai 24. kesäkuuta 2019

Mitä kosmetiikkaa käytin reissussa

*postaus sisältää mainoslinkkejä Lookfantasticille, Kicksiin ja The Body Shopiin + osa postauksen tuotteista saatu blogin kautta*

Toimitus myymälään 0 e lukee Sokoksen nettikaupassa. Klikkaan tuotteen ostoskoriin ja menen kassalle, mutta enpä vain saakaan toimitusta ilmaiseksi vaan siinä on taas joku konnankoukku "tilaa näin ja näin paljon, jotta saat ilmaisen toimituksen". Tiedättehän mitä silloin tapahtuu? Katoan kaupasta ja yritän löytää jonkun toisen vaihtoehdon, mistä voisin tilata haluamani asian halvemmalla. Vaikka siis Sokoksen nettikauppaa halvemmalla on vähän vaikea löytää, mutta kuitenkin. Ihan vaan periaatteesta. Mulle toimituskulut on aina ihan totaalinen turn off nettikaupassa. En usko olevani ainoa vai miten sä ajattelet?

Hyvä tuuri kävi lopulta, kun mies totesi mun himoitseman kasvovoiteen olevan tarjouksessa Stockalla ja siellä on ilmaiset toimituskulut sekä myymälään että postiin. Ei muuta kuin räpeltämään yhdeltä yöllä tilausta yhdestä voiteesta, kun ei sitä enää voinut jättää odottelemaan Turun keskustassa käyntiä, koska olen noin kuukauden puhunut siitä kuinka tuo tietty voide on pakko hankkia. Se on lähes ainoa, joka toimii mun oikuttelevalle iholleni. Kyse on siis tästä voiteesta* ja tosiaan se on nyt Stockalla alennuksessa (75 ml), jos joku muukin samaa voidetta himoitsee.

Tuo Cliniquen voide loppui just ennen kuin lähdimme reissuun, joten jouduin pakkaamaan muita juttuja mukaan. Pärjäsin niilläkin ihan hyvin, mutta osa tuntui, ettei sopinut aivan täydellisesti mun iholle.


Päivisin käytin näitä:

🌼 Clarinsin aurinkosuoja kasvoille (täältä*). Ostin sen toukokuussa, kun aiempi loppui ja tuo on kyllä ihanan kosteuttava. Tykkään myös tuoksusta ja tuntuu, ettei tuo tuki naamaa samoin kuin aurinkorasvat yleensä.

🌼 First Aid Beautyn kosteusvoide (täältä*), jota voi käyttää esimerkiksi meikin alla tai ihan vaan yksinään. Käytin sitä aurinkovoiteen alla ja totesin monta kertaa siitä lähtevän niin hauska kuulto, että hyvin tuota voisi käyttää tosiaan myös meikin alla. Tulisi varmaan aika kivan näköinen lopputulos.

🌼 Louis Widmerin aurinkogeeli on ihan must. Lisää melaniinin tuotantoa ja sopii niille ketkä saa auringosta ihottumaa. Tuo voide pitää itselläni sen ainakin kurissa. Löytyy apteekin hyllyltä. Mies käytti matkan aikana Vichyn aurinkovettä, joka myös lisää rusketusta ja hän on kyllä yliruskea nyt. Että jos rusketuksen perässä juoksee, osta tämä*.

🌼 Vain parina päivänä sain laittaa Ziajan päivävoidetta (tuote saatu blogin kautta), kun satoi vettä tai ei oltu ulkona aamusta iltaan. En ole aivan varma tämän sopivuudesta iholleni, täytyy testailla joskus taas sadepäivinä, vaikka sellaisiahan ei siis ole tulossa, sillä täällä Raisiossa ei sada koskaan. Ei edes eilen, vaikka mereltä vyöryi sadepilvet tänne.


Iltavoitelut:

🌼 Farfallan kasvovesi (tuote saatu blogin kautta) lähti mukaan, koska se on ainoa kasvovesi, jonka omistan just nyt. Haluaisin jo hamstrata varastoon jonkun uuden, koska joskus tuo nykyinen kuitenkin loppuu, mutta vaikea päättää minkä haluaisin. En oo testaillut kasvovesiä niin paljon, että osaisin valita jonkun hyvän (vinkkejä otetaan vastaan!). Tykkään tuosta laventelista, joka Farfallan kasvovedessä on, se tosiaan rauhoittaa ja tekee iholle hyvää.

🌼 Dr Botanicalsin silmänympärysöljy (täältä*) on edelleen kovassa käytössä. Yksi tippa, josta riittää molempiin silmiin. Hyvä tuote minusta.

🌼 Avant-merkin hyaluronihappoa sisältävä seerumi (täältä*) oli viime hetken valinta reissukassiin, sillä en ole pahemmin seerumeita käyttänyt. Muut bloggaajat niitä hehkuttavat aina ja minä olen murissut itsekseni, koska ne muutamat seerumit, joita yritin käyttää, aiheuttivat iholleni jonkun punoituksen enkä tykkää sellaisesta. Kuvittelin, ettei mikään seerumi sovi minulle ja olin ilman. Sitten rohkaistuin kokeilemaan taas uutta ja tämä sopikin! Ei mitään ihoärsytyksiä! Olen vieläkin niin onnellinen, kun voin käyttää seerumia 😍

🌼 First Aid Beuatyn yleisvoide (täältä*), joka käy päästä varpaisiin. Niinpä olen sitä sitten käyttänyt loman aikana kasvovoiteena iltaisin. Ihan ok, tekee tehtävänsä, mutta kyllä minä sitä Cliniqueta vähän kaipailen.

🌼 Koko kropalle suihkun jälkeen The Body Shopin vartalovoi (tämä*). Joku voide oli pakko ottaa mukaan, joten kävin ostamassa tuollaisen pienen putelin, joka sopii just hyvin matkalle.

Näillä pärjäsi hyvin pari viikkoa eivätkä vieneet tilaa aivan liikaa. Kasvovesi oli vähän jööti mukaan, mutta otin silti. Loppukesän käytän todennäköisesti aika pitkälti näitä samoja, mutta kasvovoiteen vaihdan vähän parempaan. Eikö ole ihanaa kesällä, kun iho voi paljon paremmin ja ilman meikkiä oleminen on helppo valinta? Vai onko sulle? Mua ahdistaa ajatus meikistä kesällä, mutta tavallaan kyllä kaipaan sitä jo vähän.

lauantai 22. kesäkuuta 2019

Kyllä maalla on mukavaa

Varmaan myöhäisin lauantaipostaus tämä, kun tänään tuli nukuttua melkein kymmeneen! Kamalan myöhään, hyhhyh. Ollaan kierrelty ulkona kaiket yöt siilien näkemisen toivossa ja nukkumaanmeno venynyt joka kerta.

Siilejä ei olla silti nähty, mutta hyttysiä senkin edestä. Oon saanut viikon aikana niin monta hyttysenpistoa, ettei enää pitäisi tuntua missään.


Täällä maalla eläminen on kyllä erilaista kuin kaupungissa. Täällä on rauhallista ja hiljaista, eikä koko ajan tarvitse olla menossa johonkin. Ei ole kauppakeskuksia mihin lähteä kahville ja pyörimään, on vain nurmikko, joka pitäisi leikata ja talo, jossa riittää aina tekemistä.

Ei ole naapureita, jotka varastavat pyöriä eikä aina ulos lähtiessään tarvitse miettiä osuuko seuraava askel lattialle räpötettyyn viinaan, kuten yleensä meidän kerrostalon hississä. Ei tarvitse kuunnella naapureiden riitoja eikä miettiä jaksaisiko vielä lähteä hakemaan kaupasta mässyä. Kauppaan on sen verran pitkä, ettei sinne viitsi lähteä jonkun yhden asian takia, kun kuitenkin joutuisi mennä autolla.


Maalla voi joka aamu herätessään käydä katsomassa vieläkö lemmikkivaris hengaa pihapiirissä. Niin se tänäkin aamuna löytyi yhdeltä vakiopaikaltaan, pihlajan alta nukkumasta. Se menee ihan pienelle kerälle nukkuessaan ja hereillä ollessaan se puhuu muille variksille sanoen "kraak". Se on saanut virtaa tosi paljon viime päivinä ja se hyppii eteenpäin kovaa vauhtia. Hassu otus, joka todennäköisesti ihan pian oppii lentämään.

PS. Ootteko törmänneet lehtijuttuun meistä? Se ilmestyi jo pari viikkoa sitten, mutta en ole ehtinyt vinkkaamaan täällä.

perjantai 21. kesäkuuta 2019

Ihanaa juhannusta!

Täällä ollaan, Vimpelissä! Me vietetään juhannus täällä maaseudun rauhassa ja hiljaisuudessa. Tänään mennään ehkä mato-ongelle mökille ja iltapalaksi syödään pavlovaa, jota ei vielä ole edes tehty.



Tulimme Vimpeliin keskiviikkona Hossasta, läheltä Kuusamoa. Ajomatkaa oli ihan tarpeeksi, mutta sen jälkeen tässä onkin tullut huilattua, kun ei ole ollut mitään pakollista. Eilen kävimme Alajärvellä kaupassa ja pullakahvilla Luoma-ahon leipomossa. Loppupäivä meni Vaakun touhuja seuraillessa ja myöhemmin illalla kävimme vielä ajelulla.


Vaakku on meidän lemmikkivaris. Se oli löytynyt pihasta haahuilemasta reilu viikko sitten ja äiti on sitä ruokkinut siitä lähtien. Se asuu joka aamu samassa paikassa puuladon vieressä, josta se lähtee päiväkävelylle laajentaen reviiriä koko ajan. Se ei vielä lennä, mutta treeni on kovaa päivittäin. Se sanoo kraak ja juttelee isompien varisten kanssa, joista emme oikein ole päässeet selvyyteen onko joku niistä hänen emonsa vai miksi ne isommat pyörivät puissa tässä lähellä pitäen Vaakkua silmällä.



Vimpelin juhannus on mieleeni, kun luonto kukkii ja täällä yötön yö ei ole aivan yhtä kirkas kuin pohjoisemmassa. Aurinko laskee kunnolla yöllä, mutta täydellisen pimeää ei silti ehdi tulla missään vaiheessa. Lappajärvi on kaunis meteoriitin luoma lätäkkö ja ilma on puhdasta hengittää. Täällä on hyvä olla lomalla 😊

Ihanaa keskikesän juhlaa sulle, nauti! 💛

torstai 20. kesäkuuta 2019

Henningsværin jalkapallokenttä on pakko nähdä

Toisen Norjassa vietetyn yön jälkeen pakkasimme kamat autoon ja suuntasimme pösön nokan jälleen kohti etelää. Matka Kabelvågista Henningsværiin ei ollut pitkä, vain 25 minuutin ajelu ja pääsimme ihmettelemään elämää pienessä kalastajakylässä.

Henningsvær oli meidän tämän kertaisen lofoottiajelun päätepiste. Kävimme kääntymässä jalkapallokentällä Veikkausliigapallon kanssa, otimme vähän kuvia ja sitten posottelimme tiehemme.





Tämä Henningsværin kenttä on nähtävyys. Voin kuvitella kuinka mahtavia futiskuvia kentältä saisi, kun takana siintää meri ja vuoret. Tekonurmi oli aika pitkää ja toisaalta pohdimme kuinka monta palloa mereen on hukattu tuolta toiselta laidalta. Entinen maalivahti halusi testata kuinka pitkän sivurajaheiton hän pystyy heittämään (pitkän!) ja olin varma, että pallo lentää mereen, kun hän viskasi sen juuri siihen suuntaan.



Henningsvær oli muuten hyvin kodikas ja pieni kylä. Kadut olivat yhtä kapeita ja ahtaita kuin Suomesssa jossain Vanhassa Raumassa tai Vanhassa Porvoossa. Tie Henningsværiin on myös kapea ja mietinkin mahtaako talvikuukausina käydä edes mielessä kylästä poistuminen, jos tuolla siis asuisi. Ja toisaalta, mihin tuollaisesta kalastajakylästä haluaisi pois koskaan? Lofooteilta ja Norjasta joutuu hetken ajella, jotta pääsee johonkin toisenlaisiin maisemiin.

tiistai 18. kesäkuuta 2019

Lofootit ovat paratiisi

Kun olimme putkahtaneet lautasta ulos Lødingenissa torstaina, jatkoimme ajelua kohti Lofootteja päämääränä joku paikka mielellään läheltä Henningsværia. Matkaa Henningsværiin siinä vaiheessa oli reilu 100 kilometriä, mutta matka-aika lähempänä kahta tuntia ja olimme olleet liikenteessä jo reilut pari tuntia muutenkin.

Kun olin valmiiksi jo jännittyneessä tilassa Norjan tieosuuksista johtuen, ei laskeutuminen Lofootteja kohti kovin helppo ollut. Matka alkoi Lødingenista ylämäellä risteykseen, joista toinen vei Narvikiin ja toinen Lofooteille. Ylämäki jyrkkeni risteyksen jälkeen liikennemerkin kera, jonka prosenttimäärää en painanut päähäni, sillä olin jo saanut tarpeekseni mäistä. Siinä mielessä vähän heikko homma, kun oltiin kuitenkin Norjassa ja lähin tasainen tie oli jossain Suomessa todennäköisesti. Lasku oli ihan jäätävä sen hetkiseen mielentilaani ja olin ihan varma vielä seuraavana yönäkin, etten pääse koskaan pois, koska ne jyrkät laskut vaan olivat ihan hirvittäviä.


Alkujärkytyksen jälkeen ei enää tullut mitään pahoja kohtia paitsi yksi tunneli, joka ensin laski ihan tosissaan ja sitten noustiin vastaava määrä ylös. Eikä siis sekään ollut edes mikään kamala asia, nyt kun sen tietää. Toisaalta pösön kuskina toiminut Joni on erinomainen kulkuneuvojen liikuttelija, joten siinä mielessä koin oloni turvalliseksi. En itse olisi koskaan osannut ajaa alamäkiä niin hyvin kuin hän.


Vaikka tiet tosiaan alkuun tuottivat tuskaa minulle, samaan aikaan ihailin turkooseja vesiä ja muutenkin maisemia, joista toistelin jatkuvasti olevani paratiisissa. Lofoottien luonto on käsittämätön. Vuoret ovat korkeita ja vesi puhdasta. Joka puolella on vihreää ja rantojen hiekka valkoista. (Tiesittekö, että puhdas vesi on väritöntä ja vesi näyttää turkoosilta kalkkiperäisissä vuoristoissa, kun eroosion irroittamaa kalkkihiekkaa ja -pölyä kulkee veden mukana.)


Ajoimme lopulta Svolværista hieman eteenpäin ja majoituimme leirintäalueelle nimeltä Sandvika Fjord- Og Sjøhuscamping. Asensimme teltan paikkaan, josta näkyy meri ja kaukana siintävät lumihuiput, sillä mikä sen parempaa kuin tuijottaa teltasta merelle. Joimme kahvit ja katsoimme Helmareiden pelin. Minua harmitti, kun en päässyt kuvaamaan matsia, vaikka toisaalta samaan aikaan en halunnut olla kovin harmissani, koska olin kuitenkin Lofooteilla.











Yöttömän yön ilta-aurinko oli ihanan pehmeä ja auringon siirryttyä vuorten taakse me siirryimme pesemään hampaita huoltotupaan. Lokit pitivät kunnon konsertin telttamme edustalla ja hiljenivät vasta, kun aloin mutista ääneen vähän enemmän jostain lokkipaistista.

Ilma Kabelvågissa oli todella hyvä hengittää yöllä. En muista milloin olisi viimeksi tuntunut samalta herätessä. Ei pölyä, eikä mitään tukkoisuutta. Yö oli myös lämmin, joten teltassa nukkuminen oli hyvin miellyttävää muutenkin.

Perjantaina matkamme jatkui taas, siitä lisää seuraavassa postauksessa.