torstai 20. kesäkuuta 2019

Henningsværin jalkapallokenttä on pakko nähdä

Toisen Norjassa vietetyn yön jälkeen pakkasimme kamat autoon ja suuntasimme pösön nokan jälleen kohti etelää. Matka Kabelvågista Henningsværiin ei ollut pitkä, vain 25 minuutin ajelu ja pääsimme ihmettelemään elämää pienessä kalastajakylässä.

Henningsvær oli meidän tämän kertaisen lofoottiajelun päätepiste. Kävimme kääntymässä jalkapallokentällä Veikkausliigapallon kanssa, otimme vähän kuvia ja sitten posottelimme tiehemme.





Tämä Henningsværin kenttä on nähtävyys. Voin kuvitella kuinka mahtavia futiskuvia kentältä saisi, kun takana siintää meri ja vuoret. Tekonurmi oli aika pitkää ja toisaalta pohdimme kuinka monta palloa mereen on hukattu tuolta toiselta laidalta. Entinen maalivahti halusi testata kuinka pitkän sivurajaheiton hän pystyy heittämään (pitkän!) ja olin varma, että pallo lentää mereen, kun hän viskasi sen juuri siihen suuntaan.



Henningsvær oli muuten hyvin kodikas ja pieni kylä. Kadut olivat yhtä kapeita ja ahtaita kuin Suomesssa jossain Vanhassa Raumassa tai Vanhassa Porvoossa. Tie Henningsværiin on myös kapea ja mietinkin mahtaako talvikuukausina käydä edes mielessä kylästä poistuminen, jos tuolla siis asuisi. Ja toisaalta, mihin tuollaisesta kalastajakylästä haluaisi pois koskaan? Lofooteilta ja Norjasta joutuu hetken ajella, jotta pääsee johonkin toisenlaisiin maisemiin.

tiistai 18. kesäkuuta 2019

Lofootit ovat paratiisi

Kun olimme putkahtaneet lautasta ulos Lødingenissa torstaina, jatkoimme ajelua kohti Lofootteja päämääränä joku paikka mielellään läheltä Henningsværia. Matkaa Henningsværiin siinä vaiheessa oli reilu 100 kilometriä, mutta matka-aika lähempänä kahta tuntia ja olimme olleet liikenteessä jo reilut pari tuntia muutenkin.

Kun olin valmiiksi jo jännittyneessä tilassa Norjan tieosuuksista johtuen, ei laskeutuminen Lofootteja kohti kovin helppo ollut. Matka alkoi Lødingenista ylämäellä risteykseen, joista toinen vei Narvikiin ja toinen Lofooteille. Ylämäki jyrkkeni risteyksen jälkeen liikennemerkin kera, jonka prosenttimäärää en painanut päähäni, sillä olin jo saanut tarpeekseni mäistä. Siinä mielessä vähän heikko homma, kun oltiin kuitenkin Norjassa ja lähin tasainen tie oli jossain Suomessa todennäköisesti. Lasku oli ihan jäätävä sen hetkiseen mielentilaani ja olin ihan varma vielä seuraavana yönäkin, etten pääse koskaan pois, koska ne jyrkät laskut vaan olivat ihan hirvittäviä.


Alkujärkytyksen jälkeen ei enää tullut mitään pahoja kohtia paitsi yksi tunneli, joka ensin laski ihan tosissaan ja sitten noustiin vastaava määrä ylös. Eikä siis sekään ollut edes mikään kamala asia, nyt kun sen tietää. Toisaalta pösön kuskina toiminut Joni on erinomainen kulkuneuvojen liikuttelija, joten siinä mielessä koin oloni turvalliseksi. En itse olisi koskaan osannut ajaa alamäkiä niin hyvin kuin hän.


Vaikka tiet tosiaan alkuun tuottivat tuskaa minulle, samaan aikaan ihailin turkooseja vesiä ja muutenkin maisemia, joista toistelin jatkuvasti olevani paratiisissa. Lofoottien luonto on käsittämätön. Vuoret ovat korkeita ja vesi puhdasta. Joka puolella on vihreää ja rantojen hiekka valkoista. (Tiesittekö, että puhdas vesi on väritöntä ja vesi näyttää turkoosilta kalkkiperäisissä vuoristoissa, kun eroosion irroittamaa kalkkihiekkaa ja -pölyä kulkee veden mukana.)


Ajoimme lopulta Svolværista hieman eteenpäin ja majoituimme leirintäalueelle nimeltä Sandvika Fjord- Og Sjøhuscamping. Asensimme teltan paikkaan, josta näkyy meri ja kaukana siintävät lumihuiput, sillä mikä sen parempaa kuin tuijottaa teltasta merelle. Joimme kahvit ja katsoimme Helmareiden pelin. Minua harmitti, kun en päässyt kuvaamaan matsia, vaikka toisaalta samaan aikaan en halunnut olla kovin harmissani, koska olin kuitenkin Lofooteilla.











Yöttömän yön ilta-aurinko oli ihanan pehmeä ja auringon siirryttyä vuorten taakse me siirryimme pesemään hampaita huoltotupaan. Lokit pitivät kunnon konsertin telttamme edustalla ja hiljenivät vasta, kun aloin mutista ääneen vähän enemmän jostain lokkipaistista.

Ilma Kabelvågissa oli todella hyvä hengittää yöllä. En muista milloin olisi viimeksi tuntunut samalta herätessä. Ei pölyä, eikä mitään tukkoisuutta. Yö oli myös lämmin, joten teltassa nukkuminen oli hyvin miellyttävää muutenkin.

Perjantaina matkamme jatkui taas, siitä lisää seuraavassa postauksessa.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Rentouttavat lauttamatkat Norjassa

Saavuimme keskiviikkona Norjaan ja jäimme yöksi Ballangeniin leirintäalueelle, tästä matkamme ensimmäiseen postaukseen.

Torstaiaamu valkeni Norjan Ballangenissa aikaisin, sillä aurinko ei mennyt nukkumaan ollenkaan, mutta me vähän yritimme. Yö oli hieman viluinen minun makuuni eikä lämmintä ollutkaan kuin joku 7-8 astetta. Sain todeta vanhan makuupussini tulleen tiensä päähän.

Söimme aamupalan teltan vieressä, kävimme leirintäalueen suihkussa ja päätimme seuraavaksi ajaa etelään, mikä tarkoitti kahta lauttamatkaa. Aika pian Ballangenin jälkeen täytyi mennä lyhyt lauttamatka Skarberget-Bognes, josta vaihtoehtoina olisi ollut ajaa eteenpäin tai hypätä toiseen lauttaan, jolla pääsi Lødingeniin. Menimme Lødingeniin, josta jatkoimme ajelua kohti Lofootteja.


Skarbergetin lauttaranta

Matka Ballangenista Skarbergetiin oli hieman ennen Skarbergetiin laskeutumista minun makuuni jännittävä. Ensin tuli 8 % nousu, joka jatkui ja jatkui eikä siis siinä mitään, mutta tuollainen nousu tarkoittaa aina joko tosi kovaa laskua tai vain kovaa laskua. Ennen Skarbergestiä lasku oli niin kamala, että tärisin lauttarannassa hetken ennen seuraavaa koetusta. En nimittäin ikinä ennen ollut matkustanut metriäkään millään autolautalla, joten jännittävä lisähän se oli reissuun.

Asioiminen autolautan kanssa oli kuitenkin erittäin helppoa. Mentiin jonoon, nainen rahasti meiltä kruunuja ja ajoimme ohjausten mukaan paattiin. Portit kiinni ja turistit kannelle ihailemaan maisemia, hyvin yksinkertaista.


Ehdimme Bognesissa lautalta heti seuraavan lautan jonoon mukavasti, virkailija työnsi jonkun lapun käteen ja sanoi, että maksu lautalla henkilökunnalle (en muista enää kuinka se oli englanniksi muotoiltu ja norjaksi nyt vielä vähemmän). Maksuluukku löytyi nopeasti lautalta ja siitä päästiin suoraan ruokajonoon. Mutusteltiin eväät ja mentiin taas kannelle katselemaan vuoria.

Bognes-Lødingen

Nämä molemmat lauttamatkat olivat erittäin rentouttavia, kun sai vaan istua ja joku muu ajoi. Ei siis sillä, että olisin itse ajanut metriäkään koko reissulla, mutta autossa istuessa saa valppaana seurata liikenteen tapahtumia ja tietysti maisemiakin. Joku näitäkin pidempi lauttamatka olisi mennyt ihan hyvin, joten se perinteisempi Bodøsta lautalla Lofooteille olisi ollut ihan hyvä vaihtoehto. Me ei sitä tällä kertaa valittu, koska katsottiin jo ennen reissuun lähtöä sen hinnan olevan reilu satanen ja päätettiin skipata.

Lødingenistä jatkoimme Lofooteille päin autolla, siitä lisää seuraavassa postauksessa. Meidän matkan tän hetken meininkejä voi seurata instassa mun ja Jonin tilien kautta.

lauantai 15. kesäkuuta 2019

Norjassa mennään edelleen

Huomenta Norjasta! Istun puoliksi teltassa ja puoliksi ulkona huljutellen villasukkiani mielettömän lämpöisessä aamuauringossa, joka posottaa vuorten yltä suoraan telttaamme. Ympärillä kulkee ihmisiä ja vähän kauempaa voi kuulla lampaiden kilikellojen äänen.

Olemme Skibotnissa, jonne saavuimme eilen illalla hyvin myöhään. Ajoimme Henningsværista eilen koko päivän kohti pohjoista ja tänne lopulta päädyimme. Vaihtoehtona oli mennä Tromssaan, mutta päätimme lopulta kääntyä kohti Kilpisjärveä. Täytyy mennä joku toinen kerta fanittamaan Valakarin Simon jalkapalloa Tromssaan, sitten kun on jotain pelejä.


En tiedä yhtään mihin tänään menemme. Periaatteessa sillä ei ole mitään väliä, koska Suomenkin lappi on täynnä nähtävää ja vielä ei ole mikään kiire alaspäin kartalla. Ihanaa reissata näin, ettei ole tarkkaa suunnitelmaa ja aikataulua.


Yöttömiä öitä on tullut ihmeteltyä koko viikko. En ole montaakaan yötä nukkunut kunnolla ja pitkään valon takia, mutta jaksan silti hämmästellä korkealla olevaa aurinkoa kaiket päivät ja illat. Näin aamusta on ihanaa, kun tuo mollukka lämmittää jo kunnolla ja illalla on hauska seurata pehmeän valon leikkiä vuorilla.

Nyt täytyy mennä syömään, aamupuuro odottaa. Kuvia ja tunnelmia suoraan reissun päältä voi seurailla instan kautta.

torstai 13. kesäkuuta 2019

Retkeilemässä pohjoisessa

Pakattiin sunnuntaina pösö täyteen tavaraa ja lähdettiin ajelemaan. Tavoitteena oli ajaa Tornioon ja jatkaa siitä joko Kilpisjärven tai Ruotsin kautta Norjaan. Sunnuntaina säätiedotusta tutkiessa totesin Kilpisjärvellä satavan lunta maanantaina ja tiistaina, joten päätimme jäädä Tornioon suoraan kahdeksi yöksi.

Tornio on minulle etäisesti tuttu nuoruudesta, kun siellä tuli käytyä muutamia kertoja sukulaisten luona. Niinpä nytkin piti ehdottomasti päästä käymään Haaparannalla kaupassa hakemassa päron sodaa ja hallon sodaa, vaikka ne ihan ylimakeita juomia ovatkin. Halusin näyttää Jonille myös Kukkolankosken, sekin kun on aika vaikuttava nähtävyys.

Tiistaina jatkoimme Torniosta Kukkolankosken kautta Ruotsiin. Ajattelimme ensin, että jäisimme Jällivaaraan, mutta päätimme sieltä jatkaa vielä Kiirunaan.

Kiiruna on hämmentävä kaivoskylä, Ruotsin pohjoisin kunta. Kaivostoiminta näkyy maisemassa todella ja se onkin Kiirunassa hyvin keskeinen juttu, sillä koko kylä joudutaan siirtää kaivostoiminnan takia. Louhinta jatkuu kaupungin alla ja tosiaan koko kaupunki siirretään siksi, ettei se vajoa lopulta. Hämmentävää. Siirtotyöt näkyivät olevan käynnissä, sillä kokonainen kerrostalo oli purkamista vaille valmis ja siitä vähän matkan päässä pari uutta tulossa tilalle.

 Juotiin kahvit ja syötiin Haaparannalta ostettua suklaata Camp Ripanin mökissä.

Kiivettiin Luossavaaralle, josta näkyy Kebnekaise. 




Eilen jatkoimme matkaa Kiirunan Camp Ripanista Norjaan päin. Matkaa Narvikiin oli googlemapsin mukaan 2 h 20 min, mutta meillä matkaan meni huomattavasti kauemman, kun pysähdyttiin vähän sinne sun tänne syömään, käymään Abiskon karkkikaupassa ja kuvaamaan maisemia.

Maisemat - ne olivat pysäyttäviä todellakin. Lumihuippuja, korkeita vuoria, järviä, hurjana pauhaavia koskia ja vuorten vesiputouksia. Maisema muuttui todella karuksi Ruotsin ja Norjan rajalla, kunnes aloimme laskeutua kohti Narvikia.





Iltapäiväkahvit eilen Ballangenin leirintäalueella.

Maisemat Norjan puolella ovat huikeita tietysti myös, täällä tosiaan riittää ihmeteltävää pienelle ihmisille Suomen etelästä. Ensimmäinen yö teltassa Norjassa vietetään leirintäalueella, mutta saa nähdä mikä mahtaa olla seuraava leiriytymisranta. Matka jatkuu Lofooteille pian!

maanantai 10. kesäkuuta 2019

Rahapäiväkirja viikko 23

*postaus sisältää mainoslinkkejä Scandinavian Outdooriin ja Stadiumiin*

Tiesin tän kuun rahapäiväkirjasta tulevan erilainen aikaisempiin verrattuna, kun lomalla rahankäyttö on ihan erilaista kuin arkena, mutta enpä tiennyt kuun ensimmäiselle viikolle osuvan hirvittävän paljon kaikkea. En ollut ajatellut yhtään kuinka paljon reissuun lähteminen vaatii rahallisia uhrauksia jo ennen sitä itse seikkailua, olen vain miettinyt matkustaessa menevän rahaa yleensä jonkun verran.

Tuhlasin viime viikolla rahaa niin paljon, että oksat pois ja pala latvaa:

ostettiin teltta* ja makuualustat

maanantai

hernekeitto + pannari 10,50 e
makuualusta* + sukat* 88,85 e
teltanostokahvit 6,10 e
Prisma 22,93 e



tiistai

2 emalimukia 22 e
pizza 21,40 e


keskiviikko

nukkumatti 5,50 e
piilarineste 5 e
retkilautanen 6,90 e
Citymarket 7,83 e
Lidl 7,17 e
Prisma 41,64 e


torstai

retkiruoka 8,90 e
hampparilounas 11 e
ulkoiluhousut 11,25 e
Sale 2,49 e

perjantai

Supermarket 11,74 e


lauantai

kahvi + kakku 7,50 e
nukkumatti 5,50 e


sunnuntai

kahvi + suklaapatukka 2,55 e
kahvi + suklaapatukka 3 e
hammasharja 2,35 e

Rahaa meni yhteensä koko viikon aikana huikeat 313,60 euroa. Tuli ostettua parit nukkumatit tuliaiskukiksi eri paikkoihin, joista muuten toinen sai vähän runtua, kun pyysin asiakaspalvelijaa ilmeisesti hieman väärin sanakääntein palvelemaan minua. Sanoin hänelle "viitikkö heittää tän pakettiin", johon sain silmienpyörityksen vastaukseksi ja "kai mää voin". Hän tosiaan sitten paketoi kukan niin pieneen sykkyrään, etten ole koskaan nähnyt viherkasvia pakattavan sillä tavalla. Se on kuulkaa tarkkaa millä kielellä pyytää palvelua Varsinais-Suomessa. Kun nyt sattui taas tällainen pohjalainen lipsahdus liian lähellä Raision ja Turun rajaa, lopputulos ei ollut kaunis. Eikä siinä, kyllähän sitä itse kukin asiakaspalvelija on loman tarpeessa näihin aikoihin vuotta. Ymmärrän hyvin, itselläkin helpotti heti, kun loma alkoi.

Tänään tämä tuh-lai-lee -tyttö taitaa viedä rahansa Ruotsiin, mutta sitä ennen täytyy mennä syömään. Vi ses!

sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Naisten Liiga: TPS - Ilves 6.6.2019

Futiskansaa on tainnut tänään hymyilyttää heti aamusta, sen verran makea voitto jäi Suomelle eilen takataskuun ukkosten saartamalta Ratinalta. Itsehän en paikalla ollut kuvaamassa ja jäinkin miettimään olenko jotenkin tyhmä vai mikä minua vaivaa, kun en alunperinkään aikonut akkreta kyseiseen matsiin. Jotenkin ei vain tule lähdettyä Tampereelle Huuhkajien perässä, vaikka jalkapallon valokuvauksen intohimoisena harrastajana minun varmaan pitäisi niin tehdä. Täytyy miettiä tätä hiljaa itsekseen hetki.

Tänä kesänä ei onneksi tarvitse sanoa kahta sanaa siitä menenkö kuvaamaan Naisten Liigaa vai en. Todellakin menen! Olen alusta asti tykännyt naisten meiningistä jalkapallokentällä. Se on jotenkin niin erilaista kuin miesten futis, positiivisella tavalla. Minusta jokaisen ihmisen kannattaisi edes kerran elämässään käydä katsomassa naisten futista ja syödä siinä samalla ihania mokkapaloja kahvin kera.

Me ei lähdetty reissuun vielä ekalla lomaviikolla, joten ehdittiin käydä kuvaamassa Tepsinaisten peli ennen kuin futiksen kesätauko iski päälle. Torstaina sutasimme itsemme päästä varpaisiin aurinkorasvan peittoon ja suuntasimme yläkentälle. Oli kuuma! Ei silti haitannut edes vähää alusta, sillä rakastan tätä kesää. Rakastan sitä, kun voin mennä kuvaamaan jalkapalloa shortsit jalassa ja huljutella paljaita varpaita kentän laidalla. Kun kukaan huoltaja ei kävele ohitseni ja moiti minua viluisen näköiseksi, kuten suurimman osan vuodesta käy.




Ihana nähdä Riakin välillä! Pitäisi varmaan lähteä joskus maailmalle pelaajien perässä kuvaamaan :)








Yritin muistaa kuvata molempia joukkueita taas. Tuntuu olevan todella vaikeaa sisäistää kummankin joukkueen kuvaaminen! Heräsin taas ekalla puoliajalla jossain kohtaa, että ainiin, ei pelkkää Tepsiä vaan kumpaakin.





Perjantaina tuli pitkästä aikaa puheeksi tämä kuvaaminen erään ihmisen kanssa ja kerroin siitä, kun olen vuosien aikana kuullut usein kuvieni olevan erilaisia. Mulla meni vuosia tajuta, mitä ihmiset sillä tarkoittavat, vaikken minä sitä täysin vieläkään tiedä. Vaikea nähdä samaa, mitä muut. Sanoinkin myöhemmin Jonille, että olisi hauskaa, jos joku mahtava ja suuri tutkijakriitikko joskus antaisi tuomion mun kuvista ja sanoisi lopuksi, että juu, se erilaisuus tulee vain siitä, kun Hietala istuu maassa. Minusta se, miltä korkeudelta kuvat otetaan, merkitsee erittäin paljon. Se on valokuvauksen perusasia. Valitse korkeus ja rakenna kaikki muu siihen päälle. Kuvankäsittely viimeistelee otoksen.

Toisaalta aikoinaan Ilkan kuvatoimituksen pienimuotoisen työhaastattelun jälkeen ymmärsin ottavani kuvat luonnostaan kultaisen leikkauksen mukaan. Osittain sitä kultaisen leikkauksen ajatusta on myös julkaistavaksi valitsemissani futiskuvissa, mutta silti se on toisarvoinen asia. Silmääni miellyttää, kun tarkan kohteen edustalla tai taustalla on pelaajia sopivin välein. Te, jotka kuviani olette jo pidemmän aikaa seuranneet, olette varmasti huomanneet tämän toistuvuuden.









Onneksi välillä on näitä pelejä, kun kuvaaminen sujuu ja kotijoukkue vielä nappaa voiton. Tämän pelin jälkeen on itselläkin hyvä mieli jäädä pienelle futiskuvaustauolle keskittyen kuvaamaan vain luontoa.

Valokuvausta on hyvä pysähtyä välillä miettimään. Kiireessä ei kehity.

TPS - Ilves 1 - 0