maanantai 29. heinäkuuta 2019

Tulossa blogiin

Kun aloin eilen kirjoittaa postausta, aloitin sen ensin ajatuksilla siitä kuinka uusi asia itsensä voittaminen minulle on. Pyyhin kappaleet pois ja aloitin alusta. Olin aloittanut kirjoittamaan tarinaa aivan eri asiasta kuin alunperin piti, sillä alkuperäinen aihehan oli lähinnä sen korkeanpaikankammon voittaminen eikä pelkästään itsestään jonkun asian irti saaminen.

Sitten katsoimme Netflixistä ilmastonmuutosdokumentin, josta pikkuveljeni oli aiemmin höpissyt. Dokumentti vahvisti ajatusta siitä, että jotain on tehtävä, nyt heti.

Ja kuinka sattuikaan, tänään on maailman ylikulutuspäivä. Olemme käyttäneet maapallon tänä vuonna tarjoamat luonnonvarat tänään ja loppuvuoden elämme velaksi, josta en ole varma voimmeko koskaan maksaa sitä edes takaisin. Paljon saisi tapahtua, jotta ilmastonmuutosta voitaisiin hidastaa.


Kahdesta eilen päässä pyörineestä eri aihealueesta aion jossain vaiheessa tulevaisuutta kirjoittaa postaukset ainakin näistä:

💛 itsensä voittaminen fyysisesti ja miksi se on tärkeää

💛 itseltään vaatiminen ja henkinen kehitys

💛 kestävä kehitys ja kuluttaminen

💛 vuosi ilman uusia vaatteita -haasteen kuulumiset

💛 somevaikuttajan rooli ilmastonmuutoksen keskellä + kaupalliset yhteistyöt

💛 kosmetiikka, jonka loppumista odotan nyt ja mitä tulee tilalle

Miltä kuulostaa? Onko jotain aivan muita juttuja, joista haluaisit mun kirjoittavan?

sunnuntai 28. heinäkuuta 2019

Ölökyn ylitys oli mahtava kokemus

Minulla on korkeanpaikankammo. Hillitön sellainen. En mene mihinkään korkealle, jos sieltä on vaikea päästä alas. Ritiläportaat, niitä en kulje ollenkaan. Lintutornit ja muut - jätän ne suosiolla väliin. Rajoittava vaiva, eikö?

Kävimme meidän kesälomareissun alussa Haaparannalla yhdellä luonnonsuojelualueella lenkillä ja siellä koko muu seurue kiipesi lintutorniin, jopa yksi sukulaiseni. Jäin monttu auki lintutornin alapuolelle piipittämään, koska kuvittelin kaikkien muidenkin samoja geenejä kantavien pelkäävän korkeita paikkoja. Asia ei kuitenkaan olekaan näin vaan tätini on kuulemma se, joka maalaa taloista ne korkeimmat paikat. Kuulostaa kamalalta, mutta samalla mietin voisinko jotenkin päästä yli kammostani.

Matkamme jatkui Torniosta Kiirunaan, jossa kiipesimme laskettelurinteen päälle. Tunturille kiipeäminen on eri asia kuin lintutornit, sillä laskettelurinteestä pääsee alas monella eri tyylillä, toisin kuin rappusia. Sitten tulivat Norjan maantiet, jotka olivat aika hirveitä välillä, mutta loppujen lopuksi niihinkin varmasti voi tottua. Matkamme loppupuolella päädyimme Hossaan, jossa päätimme suorittää Ölökyn ylityksen, joka on siis yksi reitti Hossan kansallispuistossa. Se sisältää kanjonin ylityksen riippusillalla.

Mitä luulette millainen yhdistelmä on korkeanpaikankammo ja riippusilta? Kamala.

Päätin silti tehdä sen. Googletin ennen lähtöä kuinka korkeanpaikankammosta voi päästä yli ja jossakin artikkelissa kerrottiin, että pelkojen voittamiseen auttaa, kun altistaa itseään vähän kerralla. En tiedä onko Ölökyn ylitys vähitellen altistamista, mutta tein sen silti.

Reitti lähtee Julmasta Ölkystä ja se on tasoltaan vaativa. Ylityksen pituus oli noin 6 kilometriä ja sitä olisi voinut jatkaa kymmeneen kilsaan, jolloin reitin nimi olisi ollut Ölökyn ähkäsy. Ähkäsyyn voi myös liittää riippusillan ylityksen, jos haluaa.

Metsässä oli kaunista ja kyllä, reitti oli tosiaan hieman vaikeakulkuinen. Parin kilometrin tarpomiseen meni aikaa helposti yli tunti ja jos yhtään pysähtyi, hyttyset olivat heti kimpussa. Alkoi myös sataa jossain vaiheessa ja ylityksen jälkeen vielä enemmän.


Riippusillalle johti hyvin jyrkät kiviportaat. Huonoilla kengillä laskeutumisesta ei olisi tullut yhtään mitään. En koe alaspäin menemistä portaissa nykyään vahvuudeksi, vaikka ennen vanhaan postinjakajana pystyin juoksemaan niitä tämän tuosta.

Yritimme ensin ylittää rotkojärven niin, että Joni menee edeltä ja minä perässä, mutta riippusillan pomppiminen oli minulle ihan liikaa ja palasin lähtöpisteeseen. Annoimme erään perheen mennä ensin ja siinä hyttysten syötävänä katselin kateellisena, kun perheen lapset juoksivat siltaa pitkin ja minä 35-vuotias itseäni isommille uhitteleva nainen en kyennyt edes kävelemään sitä.

Kun silta oli tyhjä, päätin tasaisin askelin kävellä sitä pitkin toiselle puolelle. Vielä hymyilytti lähtiessä.



Päästessäni toiselle puolen polveni tutisivat ihan sikana ja toivoin, että Joni olisi ollut sillä puolen, koska olisin halunnut hypätä hänen syliinsä turvaan. Ölökyn ylitys oli ihan kamala! Silta notkui kuin mikäkin, alla oli vettä ja korkea pudotus. En voinut jäädä kammoltani edes kuvaamaan keskelle siltaa, mitä kaikki muut tekivät. Minulle suurinta oli vain se, että pääsin yli, vaikka pelkäsin enemmän kuin koskaan.

Ylityksen jälkeen fiilis oli melkein voittamaton, mutta tiesin seuraavan haasteen olevan ihan vieressä. Sillalta täytyy kiivetä ylös ensin jyrkkiä kiviportaita ja sitten vielä ritiläportaita, joista ensimmäinen osuus on kierreporrasversio. Ne olivat vielä niin jyrkät, että minä menin niitä osittain nelinkontin, kun en nyt vain satu olemaan mikään ritiläporraseläin. Kierreportaiden jälkeen portaat jatkuivat vielä suorina, mutta se oli jo voiton puolella se.

Sade yltyi, joten emme voineet jäädä ihmettelemään sen enempää vaan jatkoimme lähtöpistettä kohti. Hienot maisemat kyllä olivat ja metsä oli ihana.




Koko reitin kiertämiseen meni aikaa noin 2,5 tuntia ja sen jälkeen jalat olivat ihan muusia. Se oli kovin fyysinen suoritus elämässäni tähän asti pienen henkisen kasvun saattelemana. Olo kierroksen jälkeen oli mahtava! Sain voimaa siitä, että kykenin voittamaan pelkoni ja itseni. Se oli jotain, mitä en ole koskaan ennen tehnyt ja vieläkin tuntuu siltä, että pystyn mihin vain, koska pystyin kävelemään rotkojärven yli riippusiltaa pitkin. Ihan mieletöntä!

Ootko sä uhmannut sun kammoja? Uskaltaisitko ylittää rotkojärven?

lauantai 27. heinäkuuta 2019

9 km aamulenkki

Huomentapäivää, kuten mun yläasteen aikainen enkun opettaja tapasi sanoa päivästä ja kellonajasta riippumatta. Me tultiin just lenkiltä! Päätettiin herätä kuudelta ja lähteä ulkoilemaan, sillä tänä viikonloppuna nuo lämpötilat eivät oikein suo sellaista mukavaa lenkkeilyolosuhdetta. Nythän tuo kello ei ole vielä pal mitään ja Artukaisissa on jo 27 astetta, jei! 

Oon koko loppuviikon tarkkaillut puhelimen sääennusteappia, jotta onko lauantaina 31 vai 32 astetta ja mites tuo sunnuntai ja ihan loppumetreillä asetelma muuttui niin, että tänään on 31 ja huomenna 32. Meillä sisällä on vain 27 astetta tämän kesän lämpöennätys, mutta eiköhän se siitä vielä vähän kiipeä ylöspäin.

Olen tänä kesänä hokenut ulkona aina kun on lämmintä, kuinka ihanaa on, mutta rajat ne on minullakin. Onneksi yli 30 asteen lämpöä ei ole kuin nämä kaksi päivää ja sitten voidaan taas palata ihmislukemiin. Viime kesä oli ihan järkyttävä, kun turhan lämmintä riitti viikkotolkulla. Lämmönsietokykyni toki on jostain syystä tänä kesänä ihan eri luokkaa kuin aiemmin ikinä, joten se on ihan positiivinen puoli tässä kaikessa.




Haunisten allas oli meidän tän aamun lenkki muutamien paarmojen kera. Muuten oli tosi kivaa, kun edellisestä metsälenkistäkin oli jo aikaa. Mukava päästä vähän nostelemaan jalkoja enemmän ja kiipeämään kalliolle.

Loppupäivän ohjelmassa ei ole oikein mitään. Pistetään verhot kiinni (on jo) ja katotaan tv:tä 🙊 Kaupassa lähdetään käymään vaan ensin, jotta on jotain syötävää, mutta tosiaan muuta ei ole tiedossa. Ihan kiva välillä näin.

Hauskaa lauantaita sulle! Nautitaan tästä kesästä, vaikka onkin kuuma!

torstai 25. heinäkuuta 2019

Reissupäiväkirja: Rovaniemeltä Hossaan

Iltaa täältä nektariinikulhon ääreltä! Täällä on ainakin 24 astetta kuuma, siis ulkona. Täällä meidän kämpässä elohopea on kivunnut jo 27 asteeseen, joten ehkä nukun ensi yönä tai ehkä en. Eikä mulla nyt edes niin ole väliä, mutta toivottavasti Joni saa nukuttua, kun olen muutenkin valvottanut häntä viimeiset 3 viikkoa 🙊 Meidän työvuororytmit ei oikein ole loman jälkeen kohdanneet, joten minä aina venytän iltoja, kun toisen pitäisi jo nukkua. Nytkin tuo häärää tuolla meidän huomisten eväiden kanssa, vaikka uniaika on ollut jo aikoja sitten.

Kesälomareissulla oli yöunet myöskin kortilla, kun yötön yö koetteli meitä pohjoisessa. Eipä oltu osattu sellaiseen varautua jotenkin. Taas näitä, kun on iät ja ajat puhuttu yöttömästä yöstä, mutta me etelän hetelmät ei vaan tajuta, mitä se tarkoittaa ennen kuin olemme keskellä sitä. Se on jotenkin niin järjetöntä joka kerta, mutta ihminen vain tuntuu olevan eläin, joka ei tosissaan tajua muiden ihmisten olosuhteita ennen kuin kokee ne itse. Niinpä olimme onnellisia, kun pääsimme viettämään yhden yön kaiken telttailun jälkeen hotellissa, sillä se tarkoittaa ihan oikeita pimennysverhoja.

Kilpisjärveltä ajelimme Rovaniemelle hotelliin yöksi ja se oli ihanaa. Sokos Hotel Vaakunassa oli niin jumalainen sänky, että kaipaan sinne välillä takaisin ja kaiken kruunasi revontulivalotaide. Ihana paikka!



Se oli sunnuntai-ilta, kun olimme Rovaniemellä ja maanantain valjettua jatkoimme matkaa kohti Kuusamoa sekä Hossaa. Kävimme ihmettelemässä eläimiä Kuusamon suurpetokeskuksessa ja kierroksen jälkeen ajelimme vielä Hossaan. Olimme yrittäneet googlettaa koko edellisen illan mihin Hossaan menisimme yöksi ja tarkoitus oli jatkaa vielä telttailua, mutta Hossassa totesimme, ettemme taida pystyttää telttaa harjumaaperälle muurahaisten ja käpyjen keskelle. Lopulta ajelimme vielä vähän eteenpäin ja löysimme Hossan Lomakeskuksesta hotellihuoneen, vaikka mökkikin olisi kelvannut.






Kun olimme hetken olleet huoneessamme, päätimme ottaa vielä toisenkin yön samassa paikassa ja niin jäimme Hossaan viettämään kesälomaa hetkeksi. Vieressä oli kuitenkin Hossan kansallispuisto, mikä tarkoitti patikointimahdollisuuksia ja kuuleman mukaan läheisen Öllörin vesi on lähes turkoosia, mutta sitä emme valitettavasti saaneet ikuistettua kuviin, kun osuimme paikalle hieman huonoon aikaan. Joka paikka oli täynnä siitepölyä nimittäin. Tässä postauksessa ei ole Öllöristä kuvaa vaan tuo alin on Hossanjärvi. 

Seuraavassa jaksossa kerronkin sitten, mitä kivaa tekemistä keksittiin Hossan kansallispuistossa toisena päivänä Hossassa 😊 Ootko sä koskaan käynyt Hossassa?

tiistai 23. heinäkuuta 2019

Ykkönen: TPS - FC Haka 20.7.2019

Viime viikolla oli kolmen suora joukkueurheilua: FC Inter - Brøndby IF, Vesattaret - Fera ja TPS - FC Haka. Jalkapallomatsit kuvasin, mutta pesistä olin katsomassa ilman kameraa.

TPS - FC Haka oli tärkeä ottelu, sillä TPS keikkuu sarjakakkosena ja Haka taas johtaa sarjaa. Oli mukava mennä kuvaamaan lämpimänä kesäpäivänä, etenkin kun oli juuri päässyt hyvin kuvaamisen makuun torstaisen ottelun myötä.

Vähän myöhässä tuli lähdettyä Veritakselle, joten ehdin juuri ja juuri nielaista puolikkaan mustikkapullan ennen kuin kipitin viimeisen pelaajan perässä kentän laidalle. Olisi voinut toki aiemminkin lähteä kotoa, mutta taistelin toisen piilarin kanssa turhan pitkään ja jotenkin se aika taas vaan meni.










Jalkapallo oli sopivan vauhdikasta, koska molemmat puoliajat loppuivat ihan yhtäkkiä. Ensimmäinen varsinkin - ihmettelin sitä Tiinallekin ääneen miten näin pääsi käymään, että onkin jo tauko. En koskaan muista kokeneeni vastaavaa. Toinen puoliaika oli lähes yhtä vauhdikas, mitä nyt Hakaa alkoi lopussa kiinnostaa ajanpeluu turhan paljon.







Hakan ajanpeluu oli samalla niin huvittavaa, mutta myös ärsyttävää. Tepsiläiset hermostuivat ja minäkin vähän, mutta enimmäkseen nauratti, kun sitä esittämistä seurasi. Hakan yksi jätkä jäi makaamaan maalin eteen, nousi kuitenkin ylös, mutta lyyhistyi takaisin. Kun aikaa oli kulutettu tarpeeksi, hän nousi ja juoksi kuin mitään ei olisikaan, koska mitäpä sitä muutakaan terve mies kentällä tekisi. Maalivahti ei myöskään oikein löytänyt sopivaa potkupaikkaa vaan pallo piti ensin asettaa vasemmalle puolen, mutta hitsi fengshui ei osunutkaan kohdalleen vaan ehkä oikealta puolelta olikin parempi potkaista. Ai että.




Hakan tappioton putki jatkui edelleen ja aika kumma on, jos eivät nouse suoraan Veikkausliigaan. Jos TPS karsii, en ole vielä karsintamatsitonta syksyä päässyt näkemään Turussa. Se on outo syksy siinä vaiheessa, kun ei karsintoja tarvitse kuvata.

TPS - FC Haka 2 - 3

sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

Eurooppa-liiga: FC Inter - Brøndby IF 18.7.2019

Kaiken jalkapallosta avautumisen jälkeen pääsin torstaina kokemaan pitkästä aikaa pelipäiväfiiliksen, kun tutisin jo aamusta innosta ja iltapäivällä Kupittaan valot nähtyäni totesin jännittäväni kovasti. Enpä muista milloin olisin viimeksi jännittänyt ennen matsia. Onneksi peli pelattiin tutulla stadionilla, joten sen puolesta ei ollut mitään ihmeteltävää. Paitsi tietysti alati muuttuvat säännöt, jotka joka kerta tuntuvat uskomattoman tyhmiltä. 

Tällä kertaa valokuvaajien kulku kentälle oli pressitilaa ajatellen kauimmaisesta kulmasta ulkopuolelta, mikä nyt sinänsä on tietysti parempi kuin F-katsomon portaat kalliiden kamojen kanssa yleisön seassa. Valokuvaajien tila kentällä oli rajoittunut päätyihin kulman ja maalin väliin vieläpä just niin päin, ettei katsomoa ollut mitään mahdollisuutta saada jokaiseen kuvaan taustalle. What were UEFA thinking? Tämä ei tietenkään olisi ollut ongelma, jos olisi voinut luottaa siihen, että myös olympiapuoli olisi ollut täynnä. Onneksi me valokuvaajat kuitenkin aina sopeudutaan näihin olosuhteisiin ja otamme työtämme vaikeuttavista asianhaaroista huolimatta elämämme parhaat kuvat niin maaotteluissa kuin tällaisissa muissa isoimmissa matseissa, joissa elintilaamme rajoitetaan joka kerta vähän vielä lisää. Ne kuvittelevat, ettemme me huomaa tai välitä, mutta kyllä me huomataan. 😈




Kuvasin pitkästä aikaa omalla kameralla. Mulla oli koko kesäkuun käytössä lainakamera Canonilta, joka mun täytyisi muistaa huomenna palauttaa. Lainakamera oli pätevä ja kiva, mutta tykkään kyllä omastakin. Sigmalla pääsee riittävän pitkälle ja täyskenno on aika jees.

Sillä tavalla perinteisesti tietysti kuvailin, etten tarkistanut asetuksia heti alkuun ja ihmettelin, miten oon niin huono tarkentamaan, mutta auttoi hieman kun vaihtoi servon päälle. Ei silläkään toki aina ihan osu kohteeseen, mutta se kuitenkin helpottaa pysymään vauhdissa mukana.








Alkukesästä tuli niin paljon kuvapyyntöjä pelaajilta, että päätin jossain vaiheessa opetella kuvaamaan molempia joukkueita. Usein ne pyynnöt tulivat just sen toisen joukkueen ihmisiltä ja heistä tuntui välillä löytyvän aika heikosti materiaalia, joten päätin yrittää aina kuvata molempia joukkueita. Niin nytkin sitten, olin Interin hyökkäyspäädyssä, mutta pyrin kuvaamaan joukkueesta riippumatta sitä kenellä on pallo.

Tauolla kipusin F-katsomon kautta ylös ja sitten taas alas pressiin nakertamaan jonkun sinne jättämiä digestivekeksejä. Pressin parhaat keksit -palkinto on ja pysyy Seinäjoella, sieltä saa kumminkin dominoita.









Toisella puoliajalla päästiin näkemään matsin ainoat kaksi maalia. Ne olivat hienoja molemmat, vaikka en minä niitä mitenkään hyvin nähnytkään siitä vierestä. Harmitti tosi paljon, kun kolmas jäi tulematta. Kaksi maalia ja voitto ei riittänyt Brøndbytä vastaan, kun Brøndby leipoi edellisessä matsissa turhan monta kertaa pallon verkkoon Moisanderin selän taakse.

Matsi oli kaiken kaikkiaan mielestäni tosi hyvä. Siinä oli vauhtia, se muistutti jalkapalloa ja kannattajat jaksoivat kannattaa koko pelin ajan. Jopa Interin kannattajat. Kiitos siitä! Oli tietysti myös ihanaa, kun Arajuuri päästettiin kentälle lopussa, vaikken minä hänestä onnistunut mitään hyviä kuvia saamaan. Interin Valencic vaikutti aika kovalta duunarilta, tykkäsin.

Sitä toivon, että kaikki matsit Suomessa olisivat yhtä vauhdikkaita kuin tämä oli, koska näitä kuvatessa pysyy hereillä ja västäräkit säikähtelevät minua eikä toisinpäin. Mitä mieltä sinä olit tästä pelistä?

FC Inter - Brøndby IF 2 - 0