keskiviikko 3. heinäkuuta 2019

Vuosi ilman uusia vaatteita -haasteessa yllättävä takaisku

*postaus sisältää mainoslinkin Gina Tricotiin*

Menin eilen töihin seitsemäksi, kuten joka aamu tällä viikolla. Vähän ennen ensimmäistä taukoani huomasin housuissani jotain hieman hassua ja menin sitä vessaan ihmettelemään, kun en keskellä kahvihuonetta viitsinyt alkaa housujani sen enempää räpeltää.

Olin pukenut aamulla päälleni Ginasta kesäkuun ensimmäisenä päivänä ostetut pellavahousut, joiden vyötärö tulee ylös ja joissa on kangasvyö, mikä tekee sen, että housut on pakko laittaa paidan päälle. Tämän postauksen housut siis kyseessä, jossa tietysti on juuri joku pitkähihainen eikä näy tarkalleen vyötärö niin kuin se eilen oli.

Vyötärön sulkee kaksi metalliosaa, sellaiset hakaset, tiedättehän. Sitten tulee vielä vyö, joka kiristää housut niin, ettei maha vilku mistään välistä. Paitsi toki, jos toinen hakasista menee hajalle, sitten alkaa napa pilkottaa nätisti tai se aluspaita, jos housut ovat sellaisen päällä. Voitte ehkä kuvitella kuinka kaunis näky sellainen on?


Niin minulle kävi kesken työpäivän. Alempi hakanen oli mennyt rikki ja minä jouduin vetämään paidan housuista tuohon päälle, mikä nyt vasta hienon näköistä oli, kun vyön rusetti on kuitenkin aika muhkea. Ärsytti.

Ärsyttää vieläkin vähän. Housut kestivät tasan kuukauden. Ne eivät edes olleet minulle mitenkään kireät vaan olisin sittenkin voinut ottaa niistä pienemmän koon. Käydessäni reklamoimassa myymälässä, lähdin pois tyhjin käsin, sillä noita housuja ei heillä enää ollut. Kuinka olisikaan voinut olla, ovathan ne pellavaa ja aivan ylihalvat. Myös ylihuonot minun kohdallani. Enpä tiedä onko enää luottamista pikamuotikauppojen tekeleisiin. Onko köyhällä varaa ostaa halpaa?

Vuosi ilman uusia vaatteita -haasteeni sai tästä sekä henkisen että fyysisen kolauksen, sillä vaatekaappini oli täydellinen pellavahousujen kera. Nyt sieltä puuttuvat ne tyystin. En halua, että vuoden päästä minulla on kilometrin mittainen lista, mitä kaikkia vaatteita minun täytyy ostaa sitten, kun on taas lupa. Haasteenhan tarkoitus on opettaa pärjäämään vähemmällä. Jokaisessa vaatekaapissa on silti kulmakivensä ja minusta pellava kuuluu perusvaatevarastoon.

Joten, mitä teen? Netissä *näitä nimittäin näyttäisi vielä olevan. Alennushintaan. Saako rikkoutuneen tilalle hankkia uuden?

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti