torstai 31. lokakuuta 2019

Pieni Karhunkierros oli kaunis

Me tehtiin se! Kiersimme eilen Pienen Karhunkierroksen ja olipa kyllä mahtava kierros! Ne maisemat, riippusillat, kosket ja kuukkelit ❤️ En millään olisi halunnut tulla pois sieltä, mutta kilometrit vähenivät koko ajan ja kylmäkin vaivasi heti, jos vähänkin pysähtyi. Puhelin otti sään Vuotungista jossain kohtaa ja näytti pakkasta -9 astetta, joten koko kierroksen ajan on ollut ihan tarpeeksi raikas ilma. Alussa tuntui jopa vähän lämpöiseltä, mutta loppua kohti tuntui siltä kuin pakkanen olisi kiristymässä.

Minulla ei mitkään maailman parhaat pakkassään vaellusvaatteet ole vaan kokosin asuni kerrostamalla sen, mitä pystyin. Olen tämän reissun aikana tajunnut, etten omista mitään kunnollisia toppahousuja ja se yksi takki, joka pakkaseen olisi sopinut, ei sattunut mukaan enkä tiedä tarkalleen missä se on muuton jäljiltä. Toivottavasti jossain.

Kaikissa Pientä Karhunkierrosta koskevissa nettijutuissa kerrotaan lähtöpaikan olevan Juumassa, mutta huomasimme Basecamp Oulangan ohi kävellessä, että siitä lähtiessä matka olisi ollut hieman lyhyempi. Ei se silti haitannut, sillä Juumasta lähtien matkallamme oli kaksi riippusillan ylitystä enemmän ja lopussa näimme melkein auringon sen laskiessa kaukaisuuteen.



Vähän ennen Myllykoskea tuli vastaan tuttu maisema instagramista, sama laituri ja sama lampi aina. Ennen kuin Tahkis ehti kaivaa kameraansa laukusta hihkuin hänelle hänen ystävänsä olevan myös paikalla, koskikara se nimittäin siellä syöksysukelteli. Laiturin lähistöllä meni hassut jäljet, jotka todennäköisesti kuuluivat saukolle.




Siilastuvan jälkeen jonkin matkan päästä tuli vastaan kiva puro, jota oli pakko jäädä kuvaamaan. Otin kuvat, laitoin kameran reppuun ja tongin laukkua vielä ottaakseni vesipullon, mutta touhuni keskeytti Tahkis, joka kuiskaili "kulta, kato!". Nousin seisomaan ja edessäni pönötti kuukkeli. Hän oli kuullut ihmiset ja rapinaa, mikä tietysti tarkoittaa hänelle ruokaa. 



Seuraavana vuorossa oli toisen kerran riippusillan ylitys. Olin jännittänyt riippusiltoja taas etukäteen, sillä tiesin pelkääväni niitä. Korkeat paikat ja riippusillat, eww. Altistukseni aiemmin kesällä Hossassa oli kuitenkin selkeästi auttanut, koska jo ensimmäisen sillan puolivälissä rentouduin hieman ja nyt olen aika pitkälti sitä mieltä, että riippusillat tuovat kivan lisän tällaisiin vaellushommiin. Ainakin ne ovat kuvauksellisia.




Harrisuvannolla pysähdyimme lounastamaan eikä sitä tarvinut tehdä yksin. Meillä oli seurana muutama hömötiainen, neljä kuukkelia ja yksi orava, jotka kaikki olivat kovin nälkäisiä. Sai katsella kamojensa perään, ellei halunnut oravaa tai tiaista ruokakippoihin.

Olin lukenut aiemmin, että Pieni Karhunkierros kierretään kesäaikaan myötäpäivään ja talviaikaan vastapäivään johtuen reitin varrella olevasta isosta laskusta/noususta. Me kiersimme vastapäivään, koska talvihan täällä jo on ja se oli kyllä ihan hyvä valinta. Iso nousu oli paljon turvallisempi ajatus kuin iso lasku, kun näitä portaita katsoo.


Eivätkä nämä siis olleet ainoat portaat siinä nousussa. Nämä olivat vain yhdet monista. Pari kertaa meinasi loppua reisipaloista voima kesken askelluksen, mutta ylöspäin oli jatkettava.


Seuraavan kuvan maisema oli mielestäni yksi hienoimmista koko reitillä. Joku nimeämätön suolampi kyseessä, joka ei ottamassani kuvassa ole yhtään niin kaunis kuin livenä.







Pieni Karhunkierros on pisin kävelylenkki, jonka olen tehnyt, yli 12 kilometriä. Ennen retkeä jännitti riippusiltojen lisäksi tuo matka, mutta olin hämmästynyt kuinka hyvin jaksoin painava reppu selässä. Jalat eivät väsyneet yhtään samalla tavalla kuin 10 kilsan asfalttilenkillä kotioloissa, vaikka maasto Oulangan kansallispuistossa oli yhtä ylä- ja alamäkeä. Voinkin kai todeta patikoinnista tulevan aina sellainen olo, että pystyy mihin vaan, sillä keskellä erämaata ei ole olemassa käsitettä luovuttaminen.

Kierros oli upea kokemus! Kiitollinen saa olla siitä, että meillä täällä Suomessa on tällaisia kansallispuistoja ja vaellusreittejä. 🙏

tiistai 29. lokakuuta 2019

Irtiotto arjesta

tuote saatu yhteistyönä, merkitty *-merkillä

Me ollaan vihdoin saavuttu Kuusamoon! Lähdettiin sunnuntaina jo reissuun, kun mentiin ensin Raumalle yhdeksi yöksi, sitten Vimpeliin yhdeksi yöksi ja tänään ajeltiin sitten tänne Rukalle. Tarkoitus on kiertää Pieni Karhunkierros, kun se oli jo kesällä suunnitelmissa, mutta menimmekin Hossaan. 12 kilometriä patikointia kuulostaa rankalta ja kesällä kunnon kannalta tuntui paremmalta idealta kiertää joku vähän lyhyempi reitti. Tällä hetkellä tuo 12 kilometriä kuulostaa aivan yhtä rankalta, mutta nyt ei auta, edessä se on!

Edessä ovat myös miljoonat riippusillat, mutta ajattelin murehtia niitä vasta huomenna. Sitten, kun olen niiden äärellä ja vaihtoehtoina ovat joko jänistäminen tai rohkeus.


*reppu Gaston Luga - takki H&M - farkut Cubus

Latasin Oulun jälkeen puhelimeen porokellon, josta oli kyllä paljon iloa matkalla tänne Kuusamoon. Kun rekisteröidyin, pystyin tekemään itse hälytyksiä muille autoilijoille ja olinkin sormi napilla koko matkan niin, että Tahkis naureskeli vähän väliä. Naureskelusta huolimatta tosi hyödyllinen applikaatio, kun muutkin tuntuivat käyttävän sitä ahkerasti. Harmi, ettei vastaavaa ole tehty hirvien varalle.

Nyt täytyy alkaa vakavasti harkita iltapalan tekemistä, sillä rytmimme on näin lomalla varhaisempi kuin arkena. Tänään heräsimme jo kuudelta ja huomenna todennäköisesti yritetään samaa, sillä olisi hyvä päästä patikoimaan mielellään jo ennen päivän valkenemista.

Onko Pieni Karhunkierros sulle tuttu?

sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Liigakarsinta: TPS–KPV 24.10.2019

ONNEA TPS! Seinäjoelta kuului loistavia uutisia, kun TPS voitti KPV:n toisessa liigakarsinnassa tänä iltana. Turussa pelataan ensi kaudella Veikkausliigaa taas kahden eri seuran toimesta ja se on kyllä tosi kiva juttu.

Minä en tällä kertaa lähtenyt vieraspeliin kuvaamaan karsintaa, kun on ollut vähän muuta ruuhkaa elämässä. Torstaina kävin liigakarsinnan ensimmäisen osan kuvaamassa Veritaksella ja ajattelin nyt vielä sen matsin kuvat julkaista, vaikka eivät nyt enää niin uusia olekaan.










Mulla ei henkilökohtaisesti ollut torstaina kovin hyvä päivä ja kun astelin kentän suuntaan stadionin sisuksista, tuli mua vastaan Tinke KPV:n univormu niskassa ja mä olin silmät teelautasen kokoisena notta sääkin oot täällä! Tinke ihmetteli että missäs muuallakaan ja mä olin edelleen vaan ihan puulla päähän lyöty. Olin koko viikon keskittynyt ihan kaikkeen muuhun paitsi liigakarsintoihin enkä ollut ajatellut jalkapalloa tuon taivaallista. En ollut varautunut yhtään törmäämään tuttuihin, mutta tuli kyllä hyvä mieli tuosta kohtaamisesta.

Ensimmäinen osa liigakarsinnasta loppui tasapelilukemissa, joten ratkaisu jäi tälle illalle. TPS oli selkeästi maalintekotuulella ja hyvä niin. Kiitos TPS! Nakit ja muusi! 🙏

TPS–KPV 0–0

lauantai 26. lokakuuta 2019

Mökömökö-Mari ja keskeneräiset asiat

Täällä on taas herätty synkän ja myrkyisän yön jälkeen. Nukuttiin taas aivan liian pitkään, mutta minä olin unentarpeessa todella. Oli aamuvuoroviikko enkä vain millään ole taas voinut mennä ajoissa nukkumaan, joten vajausta kerääntyi ja siihen päälle vielä suorituskeskeinen viikko, kun aikaa olla itsensä kanssa ei hirveästi ollut. Lopputuloksena oli ensin torstaina aivan saaterin kärttyinen Hietala ja eilen muuten vaan väsynyt akka. Kaiken vielä on kruunannut se, etten ole harrastanut mitään liikuntaa koko viikolla ja sekin alkaa vähitellen ärsyttää. Ihmisen täytyy harrastaa liikuntaa, jotta nimenomaan jaksaa tällaisia viikkoja ja elämänmuutoksia kuin tässä nyt on ollut.


Vähemmästäkin stressaa:


Tämä meidän ympäristö on ollut tällainen jo hetken ja tulee vielä olemaan. Tällä viikolla ollaan keskitytty Raision asunnon hoitamiseen luovutuskuntoon ja tänään mennään tekemään viimeinen silaus vielä. Tuli vain pieniä muuttujia matkalle, sillä talvirenkaat on ihan pakko vaihtaa nyt ja minä en ollut jaksanut laittaa tikkua ristiin asian suhteen ennen kuin juuri äsken. Heräsin todellisuuteen, jossa rengashotelli maksaa 80-120 euroa ja nostin kauhean mekkalan, kun mun maailmassa haluaisin säilyttää renkaat ihan itse omassa tallissa ilmaiseksi. Oli vain kauhea työ etsiä tältä seudulta joku hieman edullisempi vaihtoehto, mutta kyllä sellainen sitten löytyi. Nyt on renkaanvaihtoaika sovittu ja hoidetaan se nyt sitten ensin ennen kuin pääsemme Raision viimeistelyyn.

Meillä alkoi loma juuri ja siksi tässä painaa päälle tämä asuntoasia sekä nuo renkaat. Täällä pitäisi myös vähän järjestellä, jotta saadaan Tahkiksen kone vihdoin paikoilleen ja ulkoinen kovo päälle, sillä mulla on levytila niin vähissä tästä läppäristä, etten saa torstain futiskuvia siirrettyä mihinkään tällä hetkellä. Tässä siis elellään reunalla vähän joka asian kanssa, mutta olkoon tämä päivä se, kun nämä kaikki saadaan kuntoon ja voidaan ihan oikeasti nauttia lomailusta.

Nyt täytyy mennä! Lähdetään hakemaan renkaita vanhasta säilytyspaikasta ja sitten vaihtamaan! Ootko sä jo huolehtinut sun renkaanvaihtoasiat kuntoon?

keskiviikko 23. lokakuuta 2019

Instagramkriisin kautta onneen

Siitä on nyt reilu vuosi, kun aloin houkutella tuota toista meidän perheen puoliskoa käyttämään instagramia, koska hän oli kuitenkin aiemmin elämässä harrastanut valokuvaamista. Työni tuotti tulosta tammikuun 17. päivä, kun ensimmäinen kuva pärähti Tahkiksen tilille. Sen jälkeen olemme esitelleet toisillemme muiden upeita travelblogger-tyylisiä instatilejä pohtien voisimmeko itse jonain päivänä matkustella ympäri maailmaa valokuvaten ja instagrammaten.

Voisimme tietysti, on vastaus kysymykseen, sillä nykynuoriso tietää kaiken tässä maailmassa olevan mahdollista. Täytyy vain tehdä töitä unelman eteen.


Olen paukuttanut omalle instatililleni kuvaa toisen jälkeen ja pölissyt pää punaisena joka päivä instastoryssa, mutta mitään ei tunnu tapahtuvan. Ainakaan positiiviseen suuntaan. Ainoa kehityssuunta on viime aikoina ollut alaspäin ja sekös on taas mietityttänyt. Niin paljon, että olen jopa tehnyt excelin, jossa seuraan eri kuvien menestystä (jota hädin tuskin on).

Tajusin, ettei mun seuraajamäärä ole vuodessa noussut kovinkaan paljon. Olen toistanut samoja asioita ja saanut samoja tuloksia. Mieleeni hiipi ajatus mallia "pitäisi varmaan kokeilla tehdä jotain eri tavalla, jotta saisi erilaisia tuloksia".


Sitten keskustelimme Tahkiksen kanssa jälleen muiden ihmisten instatileistä toissa päivänä ja pohdimme tyyliä valokuvata sekä etenkin muokata kuvia. Tuo kuvankäsittely kun tuntuu olevan instassa se juttu, jolla osa bloggaajista myös tienaa myymällä omia presetejä. Minä vastarannan kiiski en vieläkään ole sortunut ostamaan valmiita presetejä, sillä minusta itseään valokuvaajaksi tituleeraavan ei ole hyväksyttävää käyttää kuin vain itse tekemiään presetejä, ei muiden omia.

Olen tainnut silti olla väärässä. Kuvankäsittely ei ole se tärkein osaamisalue instaa ajatellen vaan mitenköhän olisi se ihan valokuvaaminen? Eikö instan idea ole loistaa kuvilla?

Keskustelumme sai aikaan sen, että minä päätin alkaa taas valokuvaamaan. Kaikkea. Ottaa kameran mukaan ulos ja kuvata ne kaikki oravat, linnut sekä maisemat, jotka vastaan tulee. Laittaa ne instaan. No more photos taken with the Huawei! Ja niin olen vieläkin todella onnellinen tästä päätöksestä.


Valokuvaaminen tekee minut onnelliseksi. Ei pelkkä jalkapallon valokuvaus vaan kaikki valokuvaus. Haluan jakaa oikeita kuvia instatililläni, räpeltää Lightroomissa niin pitkään kuin vaatii löytää omat tapani muokata kuvat. Olen niin kiitollinen Tahkikselle (🤗), kun käytiin maanantaina instakeskustelu ja vihdoin lamppu syttyi päässäni. Näin minä haluan tätä tehdä! Valokuvata ihan oikeasti, panostaa siihen, mitä teen!

🙏😘

lauantai 19. lokakuuta 2019

I love me -messujen saalis ja kuulumisia lauantaihin

postaus sisältää mainoslinkin, merkitty *-merkillä

Meillä oli eilen Susannan ja Marian kanssa perinteinen perjantaireissu I love me -messuille. Aika järkyttävää, mutta en ollut nähnyt Mariaa vuoteen! Viimeksi juurikin tällä samaisella reissulla, kun kävimme messuilla yhdessä.

Reissu tyttöjen kanssa on ihanan virkistävä aina, kun ilmeisesti vähän huonosti tulee muuten vietettyä aikaa tyttöseurassa. Mukava kierrellä kosmetiikkapuolen osastoja läpi, pysähtyä ihastelemaan eri merkkien puteleita ja sitten taas jatkaa matkaa, kunnes täytyy keksiä jotain syötävää.

Messut vaikuttivat jotenkin pienemmiltä tänä vuonna? Missä oli Eleven? Entä Biodelly? Muita isoja osastoja kuitenkin löytyi ja esimerkiksi 4Dreamin osastolla (7f110) kävin katselemassa Boho Green Make-Upin ihania meikkejä (oma messumeikki koostui osittain kyseisen merkin tuotteista). Keskellä Weecosin osastoa (6s70) oli aivan järjettömän hienoja korviksia, joita en kuitenkaan sitten ostanut, vaikka vähän kiinnostikin. Changen messutarjoukset olivat mahtavia ja ihan lopuksi ostinkin yhdet rintsikat 25 eurolla (normaali hinta 75 e).



Ostin theBalmin silmämeikinpohjustusvoiteen (*netissä täällä), koska oon kuullut sitä kehuttavan ja haluan nyt itsekin kokeilla vihdoin. Tuli vastaan niin sopivasti yhdellä osastolla, joten päätin nappasta siitä mukaan, ettei tarvitse netistä tilata. We Love The Planet -dödön (*tämä) sain testiin 4Dreamin osastolta ja Luonkos-öljykakku (*tämä) on myös pressilahja. Kiva päästä kokeilemaan kuinka nämä toimivat. Mitä vähemmän muovijätettä, sen parempi. Löysitkö sä messuilta mitään tai ootko vasta menossa sinne?

Nyt täytyy varmaan mennä vaihtamaan vaatteet ja taidetaan lähteä Raisioon tyhjäämään loppuja rojuja asunnosta pois, jotta päästään siivoamaan asuntoa joskus. Turussa olisi tänään myös jalkapalloa, mutta mulla taitaa nyt mennä muuttojutut jalkapallon edelle, koska arkena on ollut niin vähän aikaa hoitaa elämää kuntoon. Halutaan päästä eroon tuosta vanhasta asunnosta jo vähitellen, kun meillä kolkuttelee lomakin jo pian ovella eikä silloin enää huvita olla kiinni missään.

Ihanaa lauantaita! Länsiluuta lakaisee taivaan 😉

keskiviikko 16. lokakuuta 2019

EM-karsinta: Suomi–Armenia 15.10.2019

Tänään on näkynyt joka tuutissa uutisia ja kuvia eiliseen Huuhkajien makeaan voittoon liittyen, ettei se auttanut töiden jälkeen muu kuin kaivaa kamera esiin, töötätä muistikortti lukijaan ja valuttaa kuvat koneelle. Juteltiin poikaystävän kanssa siinä samalla siitä, kuinka voisin näitä futiskuvia vähän nopeamminkin tänne nettiin tuottaa. Niin ennen tuli tehtyäkin, mutta jotenkin tänä vuonna olen matsin jälkeen kaatunut sohvalle väsyneenä enkä ole edes harkinnut mitään kuvien läpikäyntiä. Niin eilenkin, möllöttelin vain sohvalla ja aina kun uutisissa näkyi pätkä matsista, osoitin telkkaria ja huikkasin poikaystävälle, että tuolla mä olin! Ihan hyvin siinä samalla olisi voinut laittaa kuvat koneelle edes, jotta ne olisivat olleet tänään valmiina odottamassa. Omaan prosessiin täytyy selkeästi tehdä muutos parempaan.

Olen tällä viikolla ollut töissä viiteen, joten eilen mulla oli töissä mukana kaikki mahdolliset kamat, joita tarvitsen yhden jalkapallo-ottelun kuvaamiseen ja ajelin Liedosta suoraan Veritakselle. Se oli ihan järkevää, sillä aika pitkälti viimeisiä parkkipaikkoja stadionin pihasta vietiin silloin puoli kuuden pintaan. Vähän puhisin, kun en saanutkaan autoani aina ja ikuisesti ennen käyttämälleni hiekkakentälle, mutta onneksi lähistöltä löytyi toinen paikka. Akkren hakemisessa ei ollut mitään suurempia haasteita, sillä on ilo tuntea jo suhteellisen hyvin tiettyjen ovien järjestysmiehet eikä siis tarvinnut alkaa säätämään minkään pressikortin kanssa, kuten joskus aiemmin joissakin peleissä. Sen kun vaan toivotti hyvää iltaa ovimiehelle ja tepasteli tupaan ilmoittautumaan.

Tällä kertaa meidän valokuvaajien työtila oli eri paikassa kuin ennen, mikä oli kyllä mielestäni hyvä ratkaisu. Veritaksen lehdistötila on aika ahdas, joten ihan hyvä, että me kuvaajat saimme mennä pölisemään ja vaihtamaan kuulumisia ikiomaan paikkaan. Tarjolla oli totuttuun tapaan ruokaa, mikä myös lämmittää aina nälkäisen emännän mieltä. Jotain muutakin välillä kuin digestivekeksejä.

Maha täynnä pääsi hyvällä mielellä siirtymään kentän laidalle odottelemaan pelin alkamista ja arvuuttelemaan onko nyt tarpeeksi vaatteita päällä vai ei. Päätin lähteä liikkeelle yhdellä merinovillapaidalla ja vaihtaa tauolla toisen, jos on kylmä. Ennen peliä vähän vilutti, mutta eipä sitä oikeastaan enää sitten muistanut, kun tuli muuta ajateltavaa.









Kiirehdin viimeisten joukossa valitsemaani päätyyn toivoen mahtuvani johonkin rakoon istumaan, sillä seisominen on vihoviimeinen korkeus kuvata jalkapalloa. Mitä alempana, sen parempi. Löysin paikan parin kuvaajan välistä ja mietin, että Tampereellakin taisi viimeksi sataa, kun Suomi voitti, ehkä siis nytkin voitaisiin voittaa. Ajatusleikin jälkeen keskityin vain kuvaamaan, välillä kaivaten Tammisen kanssa juttelua, se kun on ollut tapana kaikissa aiemmissa maaotteluissa, joita olen ollut kuvaamassa. Toisella puoliajalla tajusin Tammisen kuvaavan eri päädyssä.














Ensimmäinen maali oli ihana. Siksi niin monta kuvaa samasta tilanteesta, tuuletus, maalihali, onnea ja lisää haleja. Niin söpöjä ❤️


Tauolla kävin nappaamassa herkullisen voisilmäpullan kitusiini, join teet ja sitten taas pikaisesti toiseen päätyyn. Jännitti edelleen kovin paljon matsin lopputulos, mutta onneksi Pukki oli maalintekotuulella, niin kuin hän usein on tänä vuonna ollut. Taitava ukkeli! Kuten toki kaikki muutkin joukkueessa pelaavista. Ilo kuvata aina!










Yllä oleva kuva sai minut repeämään nauruun, huomaatte varmaan miksi?

Myös voitto pisti hymyilyttämään. Tulihan se sieltä! Ei muuta pitänytkään kuin voittaa, niin mahtavaa! Ja oli ilo olla todistamassa sitä livenä, loppuunmyydyllä stadionilla. Se meteli, mikä ihmisistä lähti, ai että! Kuulosti ja näytti ihan jalkapallolta ❤️


Kiitos Huuhkajat ❤️ OI SUOMI ON!

Suomi–Armenia 3–0