maanantai 11. marraskuuta 2019

Kohti englannin kielen osaamista

postaus sisältää mainoslinkkejä, merkitty *-merkillä

Joidenkin mainospuheiden mukaan tänään on universumin suurin shoppailupäivä, mutta itse hieman epäilen. Ehkä tuolla jossain Aasiassa, mutta entä muualla maailmassa? Ootko sä nettishoppaillut tänään hulluna? Minä en, enkä kyllä edes aio.

Ensinnäkin minun vuosi ilman uusia vaatteita -haaste jatkuu edelleen (nyt on viides kuukausi meneillään) ja toiseksi välttelen nykyään aika paljon nettishoppailua, sillä sitä harrastaessa tuli osteltua aina vähän liikaa, koska millään ei koskaan voinut tilata vain yhtä asiaa vaan aina ostoskoriin piti saada muutakin. Kuinka tyhmää olisi nimittäin ollut maksaa postikulut vain yhden asian tähden?

Eilen shoppailin livenä. Ostin jutun, jonka ostamista olin ajatellut jo pidempään. Nyt se vain tuli ajankohtaiseksi uuden työn myötä ja asian hankkiminen tuntui hyvältä idealta oitis. Kyse oli kirjasta. 


Olen tässä vähitellen ollut nimittäin viemässä itseäni kohti englannin kielen opettelemista. Kirjoitin siitä postauksenkin alkuvuodesta, mikä taisi kannattaa, sillä olen kuullut unelmista ääneen puhumisen olevan hyvästä. Näin ilmeisesti jälleen, sillä olen tuon postauksen kirjoittamisen jälkeen vähän väliä ollut höpisemässä enkkua töissä ja nyt viimeistään, kun työssäni täytyy myös osata kirjoittaa sitä. Niinpä tosiaan menin sitten ja ostin ensimmäistä kertaa kirjan englanniksi.



Kyse on Sophie Kinsellan tämän vuoden teoksesta, *I Owe You One. *Suomeksi Sitä saa mitä antaa, joka ei ole vielä ilmestynyt. Minun oli tarkoitus hankkia Kinsellan uusin *Shopaholic-sarjaan kuuluva opus, mutta sitä ei kirjakaupassa näkynyt ja mukaan tarttui saman kirjailijan eri teos. Minusta Sophie Kinsella kirjoittaa parasta hömppää maailmassa ja siksi siis olin hänen kirjojensa perässä. Jos sinä haluat yhdistää sekä lukemisen että sinkkupäivän tarjoukset, *Adlibriksestä saa tänään 11 % alennusta kirjoista koodilla SINKKU.

lauantai 9. marraskuuta 2019

Viikko uudessa työssä takana ja hengitän edelleen

Kun pääsin eilen kotiin töistä kaupan kautta (Prisma perjantaina kello 16 jälkeen on aina hyvä idea), istahdin perseelleni päivittämään LinkedIniin, notta hengitän edelleen viikon aspatätinä olon jälkeen. Välillä on viikon sisään saattanut tuntua siltä, etten oikein hengitä ja naamaa on kuumottanut kunnolla, mutta eilen olin erittäin paljon rauhallisempi jo kuin sitä edellisenä päivänä. Se on hyvä juttu se, sillä en pidä stressaamisesta.

Nyt tuntuu siltä, että saan taas kiinni vanhasta arjesta. Rauhasta ja mukavasta tekemisestä. Uutta työtä ei tarvitse enää niin paljon jännittää, kun on päästy jo tekemiseen kiinni eikä tarvitse arvuutella, mitä valintoja elämässään tekisi. Valinnat on toistaiseksi tehty ja nyt vaan mennään sen mukaan. Nyt voi keskittyä siihen, mitä tehtäisiin tänä viikonloppuna eikä enää tarvitse suhata myöskään kahden asunnon väliä, kun se vanha on hoidettu pois alta jo ennen meidän Kuusamon lomaa.

Arki best ❤️ Niin sanoo duussi aina instassa ja hän on kyllä ihan oikeassa.



Olen tällä viikolla tehnyt muutakin kuin paininut uusien asioiden opettelun kanssa. Olen kotona riuhtonut pahvilaatikoita kasoittain tyhjäksi ja ainakin kymmenen odottelee tuolla poistoa tästä asunnosta. Tiistaina tein pikaisen vatsistreenin ja mulla oli pitkästä aikaa pari päivää sen jälkeen vatsikset ihan kunnolla kipeät. Olin hämmentynyt, kun mun on ollut vuoden ajan tosi vaikea saada lihaksia kunnolla kipeäksi. Ilmeisesti niissä on kuitenkin jotain elämää, kun nyt kipeytyivät yli kuukauden treenitauon jälkeen.

Tätä mä tarkoitan sillä, kun alkaa saada vanhasta arjesta kiinni. Kun ehtii treenata asunnon järjestelyn lisäksi ja pääsee aamulenkille viikonloppusin halutessaan. Tänä aamuna me ei haluta, koska päätettiin nukkua pitkään ilman herätyskelloa ja ulkona on niin masentavan harmaata, että suuntaamme mieluummin keskustaan kahville ja kukkakauppoihin. Tarvitsen myös uuden aluslakan kynsiin, sillä konmaritin mun kynslakat just joku ilta heittämättä mitään pois kuitenkaan. Järjestin ne siis väreittän kasoihin, totesin niitä olevan ihan helevetisti ja päätin alkaa käyttää niitä taas. Että ne joskus kuluisivat pois. Nyt mulla on siis tollainen vanha lila lakka kynsissä ilman aluslakkaa, joten ovat jo pian kulumassa pois. Jos on vinkata joku hyvä aluslakka, laita kommenttiboxiin viestiä!

Nyt Hietala kuittaa, täytyy pukea ja lähteä sinne kylille! Vi ses later alligator!

keskiviikko 6. marraskuuta 2019

Miten unohtaa laihtuminen

Olin vielä viisi vuotta sitten ihan järkyttävä pitäisi-ihminen. Tiedäthän, sellainen että vähän kaikkea pitäisi tehdä, mutta ikinä mitään ei saanut aikaiseksi. Minun piti laihduttaa 15 vuotta elämästäni, mutta en kuitenkaan koskaan laihtunut. Paitsi kerran, kun lopetin suklaan syömisen iltapalaksi ja keskityin syömään oikeita välipaloja. Niin ja toisen kerran, kun aloin käydä salilla enkä ollut vielä pilannut kroppaani stressillä ja yksitoikkoisella ruokavaliolla.

Lopulta kyllästyin ainaiseen laihduttamiseen ja päätin lopettaa sen. Lopetin laihduttamisen ajattelun kaikkine lieveilmiöineen, kuten jokaisen suupalan kyttäämisen ja oman kropan senttien miettimisen. Kun tein kevyttä toimistotyötä liikkumatta vapaa-ajalla kunnolla ja syömättä monipuolisesti, kuinka viitsin olettaa saavani jotain tuloksia? Oli vain jotenkin tosi vaikea saada kiinni terveellisestä ruokavaliosta ja vielä enemmän liikkumisesta osana normaalia arkea.

Laihtumisen toivomisessa mitään sen eteen kuitenkaan tekemättä on kyse äärimmäisen paatuneesta itsensä huijaamisesta. Minä olin siinä tosi hyvä. Uskon, että moni muukin ikilaihduttaja on. Mutta arvatkaa mitä! Minulla on ilosanoma! Itsensä huijaamista voi harjoittaa eri tavalla!



Nyt kun olen muutamia kertoja käynyt patikoimassa useamman tunnin reittejä, joista viimeisin oli kilometreissäkin jo vähän jotain, olen tajunnut, että jokaisen elämäntapamuutosta tekemässä olevan pitäisi käydä keskivaativalla luontopolulla. Että ymmärtäisi miksi omaa kehoa täytyy liikuttaa, miksi täytyy olla voimaa ja miksi, herran tähden, täytyy syödä kunnolla! Pieni Karhunkierros ei esimerkiksi ole helppo rapakuntoiselle ja jos ei syö kunnolla, ei vain jaksa. Ei ikinä selviä kierrokselta pois ja jää metsään kisaamaan kuukkeleiden kanssa rusinoista, kunnes kylmettyy kuusen alle. Metsäreitillä unohtaa täydellisesti laihduttamisen, koska siellä haaste on selviytyä, ei laihtua.

Sitähän elämänkin kuuluu olla. Selviytymistä, keskittymistä hyviin asioihin ja kaikkea muuta paitsi ikuista laihduttamista. Elämäntapamuutos on vasta sitten muutos, kun pystyy lisäämään hyvät rutiinit arkeensa niiden vanhojen rinnalle, mikäli niitä vanhoja sitten enää edes kaipaa.

Minä en ainakaan kaipaa. Minä pidän tästä nykyminästä, joka on töiden jälkeen käynyt kaupassa, tehnyt 10 minuutin vatsistreenin, siivonnut hieman eteistä (sisustin), tyhjännyt astianpesukoneen ja lakannut kynnet. Siinä on kaikki asiat enemmän kuin mitä ikinä sain aikaiseksi aikakaudella, kun piti tehdä. 


Jos haluat tehdä elämäntapamuutoksen niin kuin minä tein, tässä ohjeet: aloita ulkoilu. Kun liikunnasta tulee osa arkea, kaikki muukin sujuu siinä sivussa kivuttomasti. Jopa voimakkaasti välillä. Muutos ei ole nopea, mutta se on silti muutos.

sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Niin kaunis kuukkeli

Kuusamosta on nyt palauduttu Vimpelin kautta ja olihan tuo aivan mahtava miniloma! Meidän mökki oli niin kiva, saunassa sai tosi hyvät löylyt ja sänky oli ihan super. Peitot olivat ylimuhkeat ja aamuisin sai kaivella itseään esiin sieltä jostain vällyjen välistä. Oli ihanaa saada taas kosketus pakkaseen ja lumeen, kun ei näistä etelän talvista koskaan tiedä onko seuraavat kolme kuukautta vesisadetta vai mitä.

Pieni Karhunkierros oli mahtava kokemus ja edusti taas itsensä ylittämistä monilta osin, kun en ollut koskaan aiemmin noin pitkää matkaa talsinut ja harvemmin tullut ulkoiltua kuutta tuntia muutenkaan. Kuukkelit olivat ihana lisä patikointipolun varrella, ne ikään kuin toivottivat meidät retkeilijät tervetulleeksi metsäänsä.

Kuukkeli on kaunis varisten heimoon kuuluva lintu, joka on pari- ja paikkauskollinen. Kuukkeli on luonnostaan todella peloton ja jopa kesy, joten sen saa lennähtämään kädelleen tosi helposti ainakin niissä paikoissa, joissa se on tottunut näkemään usein ihmisiä. Me kävimme ruokkimassa kuukkeleita ja kaupan päälle hömötiaisia Konttaisten parkkipaikalla, jossa on talviruokintapaikka. Sinne kannattaa Kuusamossa suunnata, jos haluaa tavata kuukkelin.





Kuukkelit asuvat nykyään lähinnä pohjoisessa, vaikka ovat alunperin eläneet etelää myöten. Etelässä on hakattu heidän suosimat vanhat havu- ja sekametsät, joten he ovat lähteneet karkuun ylemmäs eivätkä ole palanneet, vaikka metsä olisikin kasvanut takaisin. Tylsää, sillä kuukkeleiden touhujen seuraaminen on todella hauskaa puuhaa. Kuukkelin ruokkiminen saattaisi auttaa liian kiireisiä etelän ihmisiä unohtamaan arkihuolet, mutta nyt noita ihania höyhenpalleroita joutuu lähteä ruokkimaan useamman tunnin ajomatkan päähän.



Hömötiaiset yllättivät meidät täysin, kun saavuimme parkkipaikalle. Istuimme autossa ja pohdimme ääneen, että missä täällä muka lintuja on. Nousimme ulos autosta emmekä ehtineet kissaa sanoa, kun hömötiaiset olivat piirittäneet meidät ja kovin vaativasti huutelivat ruuan perään. Yksi meinasi istua kamerani päälle ennen kuin oli ruokaa kintaassa edes. Kuukkeleita väijyessä tiaiset istahtelivat tuon tuosta piponi päälle, kameran päälle ja saman kohtalon koki myös Tahkis. Ihme otuksia. Suorastaan röyhkeitä.



Iltalehdessä oli viikonloppuna juuri juttua kuukkeleiden kesyttämisestä sekä kädestä ruokkimisesta ja perinteisesti kommenttiosiosta löytyy tuomitseva puheenvuoro, koska on kyse villieläimestä eikä sitä saisi kesyttää. Itse ajattelen villieläimen ja ihmisen lähentymisessä olevan pelkästään hyvää, sillä mikään ei ole vaarallisempaa kuin ihminen, joka vieraantuu luonnosta.

lauantai 2. marraskuuta 2019

Maanantaina alkaa uusi arki

Ihailen lumisadetta takapihan pellon päällä ja voin tuntea kuinka innostunut ilmapiiri ympärilläni on, kun tiedossa on pitkä ajomatka tänäänkin. Eilen lähdimme kauniin valkoisista maisemista Rukalta ja saavuimme pimeään lähes lumettomaan Vimpeliin myöhään iltapäivällä. Kyllä tämä maisema täällä lunta kaipaakin, mutta ajaminen räntäsateessa ei ole se mielekkäin juttu välttämättä. Tänään on kuitenkin mentävä, sillä pitäisi vähän ehtiä rauhoittua kotona ennen kuin palataan arkeen maanantaina.

Minä tosin en palaa ihan siihen samaan arkeen kuin mistä lähdin viikko sitten. Juuri ennen lomaani torstaina minulla soi puhelin töistä tullessani ja minulle tarjottiin asiakasneuvojan työtä uudessa tiimissä. Päätin ottaa työn vastaan, sillä asiakaspalvelu on vahvuuteni. Työpaikkani ei muutu, eivätkä työajatkaan kovin paljon, vain työpöydän paikka toimistossa sekä esimies vaihtuu.

Maanantai onkin siis jokseenkin jännittävä tällä kertaa. Siitä on monta vuotta, kun olen viimeksi vaihtanut työtä. Tällä kertaa ei tarvitse ihan kaikkea opetella alusta, sillä asiakasneuvojana keskityn myös rahtiin, kuten sihteerin työssäkin tein. Ihanaa päästä tekemään välillä jotain uutta!



Meidän piti tänä aamuna mennä Lakikselle uusiin portaisiin, mutta tuo keli muutti suunnitelmat, kun ideana oli kuntoilun lisäksi nähdä maisemia. Nyt näkyvyys ei ole omaa nenää paljon pidemmälle, joten mitä sitten kuntoilemaankaan. No ei vaiskaan, kuntoilu on aina hyvä asia kelistä riippumatta, mutta meillä on tällä viikolla jo Pieni Karhunkierros alla, joten ei ole niin justihin menemmekö ulos aamusta vai ehkä vasta illasta.

Nyt täytyy alkaa neuvotella monelta lähdemme ja pakata Nelimarkan leivät reppuun mukaan! Turussa nähdään!