lauantai 30. marraskuuta 2019

Pukkipalon kierros ja nuotio, joka syttyi sittenkin

postaus sisältää mainoslinkin, merkitty *-merkillä

Tiedän nyt olevan joku maailmankaikkeuden paskin aika julkaista blogipostaus, mutta tapojeni mukaisesti uhmaan kirjoittamattomia sääntöjä välittämästä niistä paskan vertaa, koska minä satuin just nyt tulemaan kotiin ja haluan kertoa tarinoita tästä päivästä. Päivä on ollut ihana.

Kun avasimme verhot aamulla, huokaisin syvään kaukana horisontissa kajastavan oranssin vuoksi. En ole nähnyt kirkasta taivasta Turussa aamulla herätessä varmaan koko syksynä – en ainakaan muista. Toisaalta en välttämättä muista edes eilistä päivää, joten sanaani tässä asiassa ei ehkä kannata luottaa.

Söimme nopeasti aamupalan, teimme eväät mehtäretkeä varten ja pukeuduimme. Muistin yhtäkkiä kesken jonkun lauseen (puhun suhteellisen paljon itsekseni, koska miksi ei) urheiluhousulaatikkoa penkoessa omistavani hiihtohousut, jotka sopivat pikkupakkaseen hieman paremmin kuin yhdet turhan ohuet ulkoilupöksyt, joita olen syksyn aikana käyttänyt ja aina valittanut kylmemmillä keleillä perseeni olevan ihan jäässä. Tässä talven kolkutellessa olen tajunnut todella tarvitsevani ihan oikeat *retkeilyhousut ja niinpä nyt kuluneen viikon alehuumassa meninkin tilaamaan yhdet. Niiden saapumista odotellessa ulkoilen nyt sitten hiihtohousuilla, jotka tosiaan onneksi muistin aamulla, sillä muuten ei pakkaslenkkeilystä tulisi yhtään mitään. Ei ole kivaa haikata perse jäässä.

Saanen tässä välissä mainita: haikkaaminen on taas yksi maailman turhin tapa raiskata suomen kieltä. Älkää tehkö niin. Lupaan, etten enää koskaan käytä kyseistä sanaa missään kirjoitetussa tekstissä.

Retkemme kohdistui tänään Pukkipalon kierrokselle Kurjenrahkan kansallispuistoon. Siellä oli lunta, joko ilveksen tai supikoiran jälkiä ja märkiä puita nuotiopaikalla. Valo oli koko päivän ihan täydellinen ja nähtiinpä taas tikkakin tositoimissa. Hän koputti, mutta tiedä sitten oliko ketään kotona. Polku oli osin hyvin märkä ja muutamat kerrat ylitimme suoalueita pitkospuut veden alla, mutta ei haitannut. Kun kaikki ei suju luonnossa aina ihan niin justihin, se tekee näistä retkistä mukavia ja kiinnostavia. Välillä joutuu vähän ajatella ratkaisua edessä oleviin esteisiin ja joskus nostella jalkoja enemmän kuin peruslenkillä.




4,5 tuntia tällä kertaa ulkoiltiin, vaikka ei Pukkipalon kierrokseen oikeasti niin kauan mene aikaa. Jos sen vain kävelee, aikaa menisi ehkä pari tuntia. Meillä kaikki aika meni valokuvaamiseen ja nuotion sytyttämiseen. Jotenkin tuli pohjalainen olo noiden märkien puiden kanssa tyyliin "kun tänne nyt tultiin paistamaan makkaraa, minähän muuten sytytän nämä puut, onhan tässä joku pari tuntia vielä aikaa ennen kuin tulee pimeä". Ja niin sitä sitten hinkattiin paperia ja kaarnaa nokisten puiden alle niin kauan, että siitä nuotio tuli. Tuli haisteltua savua jonkun verran. Mmm. Makkaratkin olivat enimmäkseen savustettuja kuin kunnolla ihanalla hiilloksella paistettuja. Se hiillos nimittäin sammui yhtä nopeasti kuin keskiverto suomalainen pikkujouluissa.

Retken jälkeen kävimme kotona pyörähtämässä, kunnes lähdimme taas liikenteeseen. Menimme Motonetiin ostamaan perseenalustoja, aseöljyä ja lumilapion autoon. Sieltä siirryimme Myllyyn ostamaan kalsareita ja nahkahanskoja. Jäimme syömään pitsat sinne ja lopuksi vielä Kupittaan Cittarin kautta. Tunti sitten tulimme kotiin ja seuraavaksi voisikin suunnitella nukkumaanmenoa, koska huomenna on päivä uusi kirkkaan taivaan kanssa. Se tarkoittaa jälleen ulkoilua ja valokuvaamista ♥ 

perjantai 29. marraskuuta 2019

Älä osta mitään, mutta käytä hyväksesi Black Friday silti

postaus sisältää mainoslinkkejä, merkitty *merkillä

Päätin mun kesäloman loppumetreillä lähteä kokeilemaan pystyisinkö olemaan vuoden ostamatta uusia vaatteita. Olin juuri palannut meidän lomareissusta, jonka aikana ei tullut kaivattua yhtään ostoskeskuksia tai ylipäätään ostamista. Ajattelin tämän pohjalta selviäväni kyllä ilman uusia vaatteita ihan varmasti.

Kuukaudet ovat kuluneet ja olen huomannut kaiken ostamisen vähentyneen sen myötä, etten saa ostaa vaatteita. On todella paljon helpompi hahmottaa oma talous, kun ei koko ajan ole ostamassa jotain. Suhtautuminen kuluttamiseen ja shoppailuun on myös muuttunut paljon sekä erottaa tosi paljon helpommin, mikä on tärkeää. Olen nyt haaveillut puoli vuotta vihreästä neuleesta, joten todennäköisesti sen hankkiminen tulee joku päivä tarpeeseen. Tarvitsemme myös uuden kahvinkeittimen, ehkä pyörän tai jopa auton ja villa-alkkarit.


Näitä yksittäisiä tarvittavia asioita kun listailee paperille, on paljon helpompi selailla nettiä Black Fridayn kaltaisena päivänä. Tiedän tänään olevan kulutushysterian vastapainona älä osta mitään -päivä, mikä on tosi hyvä, mutta ymmärrän myös sen puolen, että Black Fridayn tarjoukset kannattaa käyttää hyödyksi, jos oikeasti tarvitsee jotain. Varsinkin jotain isompaa.


Itse aion tänään tsekata *Sportamoren alet niiden villa-alkkareiden toivossa ja katsoa löytyisikö Jolielta minun *lempparihuulipunani, jonka jo kerran omistin, mutta kadotin viime pääsiäisenä.  Ostatko sinä jotain tänään?

keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Pari päivää kotosalla

postaus sisältää mainoslinkin, merkitty *-merkillä

Olen tässä viettänyt pari päivää kotosalla, mutta huomenna vihdoin palaan takaisin töihin. Täytyy sanoa heti alkuun, ettei tällainen kotona vetelehtiminen oikein ole mistään kotoisin enkä siis oikein tiedä voisinko ikinä olla täyspäiväinen somevaikuttajatyöläinen. En ainakaan ilman sosiaalisia kontakteja voisi, vaikka tämä kirjoittamispuoli kyllä sujuu. Juuri viime viikollahan kaipasin sitä, että saisin vain istahtaa alas ja keskittyä kirjoittamiseen. Kannatti taas toivoa, sehän toteutui nopeammin kuin ehti kissaa sanoa.

Täällä on tosiaan nyt möllötetty maanantaista alkaen. Mitä olen tehnyt? Sain vihdoin ja viimein purettua sängyn vierestä yhden sotkuröykkiön, josta suurin osa oli vaatteitani. Kolme päivää minä kulutin siihen, mutta lopulta olen saanut kaikki vaatteeni kaappiin asti ja muut rojut myös piilotettua johonkin. Voimme vihdoinkin ristiä makuuhuoneen valmiiksi ja hankkia yöpöydät.

No olen minä muutakin tehnyt. Maanantaina tuunasin CV:täni puoli päivää ihan vaan huvikseen, koska en ole sitä pahemmin koskaan edes ajatellut, että se voisi näyttää paremmaltakin. Eilen kävin hakemassa kalenterin itselleni ja myöhemmin päivällä kävin osteopaatilla. Illemmalla leivoin juustosarvia ja tänään olen ollut vähän enemmän kuutamolla elämästä. En ole siis tehnyt mitään kovin järkevää, vain käynyt puhumassa linnuille ja oraville ulkona sekä valokuvannut hieman.







*BYBIn öljy saatu 





 "The happiest day of my life was when I found out that you also loved me."

Nyt juon kahvia ja seuraavaksi taidan mennä sohvalle lukemaan kirjaa. Jännittävää 😄

tiistai 26. marraskuuta 2019

Somevaikuttamisen laidalta

Olen parin päivän ajan ajatellut taas kuukkeleita niin paljon, että takaisin Kuusamoon on varmaan päästävä ensi vuonna. Ne tulivat uniin toissa yönä varmaankin vain siksi, kun törmäsimme viikonloppuna kahdessa eri metsässä hömötiaisiin ja Kuusamossa käydessä ei ollut hömötiaista ilman kuukkelia. Jostain syystä asuinkumppanini ei oikein usko tähän sanontaan täällä etelässä, sillä täältä ovat kuukkelit kadonneet 90-luvun jälkeen.

Uneni innoittamana eilen kauppaan kävellessä kuikuilin puihin, mutta ainoat isot linnut oksilla olivat vain mustarastaita ja harakoita. Ei yhtään kuukkelia. Tänä aamuna aloin taas googlettaa sen toivossa, että jostain löytyisi tieto kuukkeleista Etelä-Suomessa, mutta ei. Sen sijaan löysin linkin, josta voi tehdä lahjoituksen kuukkelin kotimetsään Kymenlaaksoon tai alkaa kuukkelikummiksi!

  
Mitä enemmän kuljen luonnossa, sitä tärkeämmäksi se minulle tulee. Samaan aikaan mitä enemmän käyn läpi vaatekaappiani ja yritän saada kaiken mahtumaan sinne, sitä enemmän minua alkaa ällöttää. Metsässä vietetyn viikonlopun jälkeen ostaisin mieluummin kuukkelille palan ikimetsää tai hankkisin oman luonnonsuojelualueen kuin menen ostamaan yhtään uutta vaatetta. Minulla on vaatteita niin paljon, että voin elää niillä seuraavat 10 vuotta.

Tästä syystä suhtaudun nykyään varauksella kaikkiin instagramjulkaisuihin, jotka alkavat sanoin kaupallinen yhteistyö. Jos rehellisiä ollaan, kuulun niihin, jotka skippaavat ne lukematta. Ymmärrän kaupallisten yhteistöiden olevan somevaikuttajan palkkaa, mutta vaikuttaja ei voi vaatia seuraajiltaan sinänsä mitään. Tässä tilanteessa, kun alamme nähdä ilmastonmuutoksen seuraukset, on äärimmäisen tärkeää, että he keihin yritetään vaikuttaa, eivät haksahda ihan kaikkeen vaan ostavat pelkästään tarpeeseen.

Olen myös törmännyt siihen, että muutamat somevaikuttajat eivät enää tee kaupallisia yhteistöitä. Yksi ainakin ilmoitti vähentävänsä niiden määrää ja valitsevansa tarkasti mihin lähtee mukaan. Onko tämä somevaikuttajien tulevaisuus? Ei enää haluta vaikuttaa myymällä kaikkea, mikä vaan irtoaa vaan näytetään omalla esimerkillä, mikä on tärkeää? Tähän itse haluan uskoa.


Itsehän en ole pahemmin kaupallisia yhteistöitä tehnyt (muutamia silloin tällöin), joten on helppo huudella vaikuttamisen laidalta. Jos tekisin, haluaisin olla mukana kamppiksissa, jotka edistävät suomalaista jalkapalloa tai liittyisivät jotenkin luontoon sekä ulkoiluun.

Herättikö tämä höpinä ajatuksia? Haluaisitko oman kuukkelin? Millainen luontosuhde sulla on?

sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Koko viikonloppu ulkona

En haluaisi tällä hetkellä istua ollenkaan, en ainakaan jalat maata kohti vaan ennemmin nostaisin ne ylös seinää vasten lepäämään hetkeksi. On tullut nimittäin hieman käveltyä. Eilen piti mennä ihan vaan palauttavalle pienelle metsäretkelle, mutta päädyimmekin Paimion luontopolulle, joka kävi kuntoilusta viimeiset kaksi kilometriä. Pääsin riemusta kiljuen ihan oikeille temppuradoille, kun osasta kallioita lasketeltiin köysistä kiinni pitäen alas ja muutaman kerran myös ylös. Mitä sitä kaupunkien kiipeilypuistoihin menee, kun voi kiipeillä metsissä ja kallioilla.

Paimion luontopolku oli ihana. Heti alkumetreillä huokailin ihastuneena. Polku meni suoalueiden välistä, kunnes käännyimme oikealle metsäpolulle ja päädyimme pienen suolammen rantaan. Olimmekin hetken jo miettineet mistä lähistöltä löytyisi joku suolampi ja nyt sekin sitten selvisi.

Suomaisemista siirryimme vajaan parin kilometrin jälkeen metsään ja kiipesimme kalliota pitkin näkötornille. Seuraava nähtävyys sen jälkeen oli pirunpelto ja loput kaksi kilometriä olikin sitten hieman haasteellisempaa maastoa. Kokonaisuudessaan paikka oli tosi kuvauksellinen ja nousi yhdeksi lempparireiteistä ihan heittämällä.




Tänään ohjelmassa oli vähän pidempi metsävaellus ja raivoisan googlettelun jälkeen päädyimme suuntaamaan Kuhankuonon retkeilyreiteille Karevan kiertoon. Olemme aiemmin käyneet Karevansuolla pienen pätkän, mutta emme koskaan ole poikenneet Kullaanvuoren suuntaan sieltä. Nyt pääsimme näkemään Karevansuota vähän enemmänkin sekä muutamat kivat metsäosuudet kierron varrelta.

Lähdimme reissuun Ruskolta hiihtomajalta, josta kävelimme Karevansuolle ja sieltä Kullaanvuoren kautta takaisin autolle. Pidimme lounastauon Kullaanvuoren laavulla, vaikka se olikin meidän retken loppupuolella. Hyvin jaksoi silti!




Kilometrejä tuli yhteensä Paimion luontopolulta reilu 4 km ja Karevan kierrosta 11 km. Tällä hetkellä olo on erittäin väsynyt enkä haluaisi enää hetkeäkään olla jaloillani, sillä kävimme vielä tekemässä pienen ostoskeskusrundin tuon päivän metsäkierroksen jälkeen.

Kerrankin pystyy sanomaan, että on tullut oltua ulkona ihan kunnolla viikonlopun aikana eikä valoisaa aikaa ole hussattu olemalla sisällä. Suosittelen ❤️

lauantai 23. marraskuuta 2019

Etelän kaamos

Tuijotan ikkunasta sälekaihtimien välistä pitsiverhon alareunan alta taivasta, joka ei vain aukene. Se on yhtä harmaa kuin talven kaunein villakangastakki. Se on ollut harmaa lokakuusta alkaen ja pelkään pilvipeitteen kasautuneen niin suureksi massaksi auringon eteen, ettemme tule näkemään valoa ennen ensi vuoden tammikuuta.

Koska sää on asia, johon emme voi vaikuttaa tältä istumalta (ilmastonmuutoksen kautta pitkällä aikavälillä), en aio pilvisyyden antaa vaikuttaa itseeni vaan viikonloppujen valoisana aikana suunta on ainoastaan ulos. Ulos menemme tänäänkin, mutta emme vielä tiedä minne. Tänään olisi tarkoitus tehdä joku lyhyt palauttava lenkki, sillä minä olin koko eilisen aamusta iltaan asti työreissussa Helsingissä. Huomenna sitten suuntaamme suolle retkelle – ehkä Saloon tällä kertaa.



Valoa pimeyteen tuo se, kun meillä on vihdoin siistiä. Joni ahkeroi koko alkuviikon täällä siivoten kaikki muuttojämäkasat pois. Oli jo aikakin järjestellä täällä, mutta hommaa vauhditti se, kun meillä oli pari yötä mun pikkuveli vaimonsa kanssa (vaimoineen meinasin kirjoittaa, kuulostaa monikolta? :D) kylässä. Oli ihanaa, kun saatiin asunto kuntoon ennen heidän tuloaan. Vieläkin hämmästelen kuinka paljon meillä on lattiaa, kun kävelen olohuoneesta keittiöön. Meillä on tosi paljon tilaa! Avaraa! Me tarvitsemme ehdottomasti vielä yhden maton paljaita lattioita peittämään, mikä ei siis minua haittaa yhtään. Mattoja on mukava ostaa.

Muita asioita: kävin eilen Mall of Triplassa ja kiersin Reservedin. En kokenut hillittömän isoa ostoskeskusta ihan omakseni, kun muutenkin nykyään nämä meidän keskustelut kotona menevät näin:

M: Mennäänkö Myllyyn tänään, siellä olisi Europe House (Espresso House suomeksi)?
J: Ei kai nyt hyvänen aika, sehän on ihan täynnä (Mylly siis) kuitenkin. Mitä muuta Myllystä tarvisi?
M: Hmmmmm, ei nyt tule mieleen mitään.

..kun ei vaan tarvitse mistään mitään (paitsi pari isompaa juttua, joita voi kytistellä Black Fridayna). Parempi varmaan mennä sinne ulos kävelemään vaan. Se on ilmaista eikä kuormita luontoa.

tiistai 19. marraskuuta 2019

Näitä pohdin nyt...

postauksen kuvien kengät saatu blogin kautta

Olen tietoisesti jalkapallokauden jälkeen vähentänyt blogin parissa vietettyä aikaa, sillä olen päättänyt tulla kirjoittelemaan vain silloin, kun on kirjoitusfiilis. Aika usein kyllä olisi, mutta hitto, kun ei tässä arjessa oikeasti vain ehdi kaikkea samana iltana, mitä haluaisi. Haluaisin nimittäin joka päivä katsoa yhden jakson sen hetkistä lempisarjaa, kirjoittaa blogia, postata instaan jotain syvällistä, urheilla, lukea kirjaa, keskustella Tahkiksen kanssa kaikenlaista ja mielellään vielä valokuvata. Ihmisen arki nyt vaan sattuu olemaan sitä, että näistä asioista täytyy valita joka ilta ne kaksi juttua, jotka varmasti ehtii tekemään ja aika usein ne valinnat ovat sekä urheilla että postata instaan jotain syvällistä. Tai edes jotain.

Huomaan ajattelevani usein nykyään sitä kuinka kaipaan keskittymistä johonkin luovaan. En tiedä onko uuden opettelu ja jatkuva ympärillä oleva hälinä töissä tehnyt sen, että pääni todella huutaa keskittymistä. Osaan kyllä keskittyä siellä töissä, mutta jotenkin nyt tarvitsee jotain ekstraa. Onneksi on tämä blogi, sillä tämä, mitä teen juuri nyt, on just sitä, mitä olen jo useamman päivän kaivannut. Ah. Te, ketkä tätä luette, kiitos kun olette siellä. ❤️ Kirjoittaminen tuntuu just nyt henkireiältä! Niin ihana tehdä tätä näin, että annan itselleni muutamia päiviä aikaa nimenomaan hengähtää ja sitten onkin jo kova tarve päästä taas kirjoittamaan.



Keskittymisen tarpeen lisäksi olen pohtinut milloin voisin hankkia tuulihousut. Kyllä. Luitte oikein. Minä tarvitsisin tuulihousut. Mutta kun minulla on tämä vuosi ilman uusia vaatteita -haaste, joten en voi vain mennä www.sportamore.com ja ostaa niitä housuja. Haluaisin myös edelleen vihreän neuleen ja Huuhkajien fanipaidan. Tavallaan haluaisin myös Helmareiden fanipaidan, mikäli sellaisia on edes olemassa. Ja kyllä, olen nähnyt sen instassa pyörivän meemin, jonka saatesanoissa puhutaan usein siihen sävyyn, etteivät naiset ole saaneet tarpeeksi huomiota jalkapallosaavutuksiensa myötä. Suutuin siitä vähän, vaikka arvostan kyllä naisjalkapalloilijoita, mutta raivostuttaa silti. Ymmärrän, jos naisjalkapalloilija itse tuo esille, että btw mekin ollaan olemassa, mutta eikö sitä olemassa olemista pitäisi tuoda esille muulloinkin kuin nyt miesten nimenomaan ollessa pinnalla ja toisaalta, miksi ihmeessä sellaiset tahot ottavat kantaa asiaan, jotka eivät ole aiemmin edes tienneet Suomessa olevan naisjalkapalloilijoita? Tai ylipäätään jalkapalloa. Miksi miehet ja koko Suomi eivät saisi kohkata Huuhkajien EM-karsintamenestyksestä, kun nyt vihdoin se nähtiin? Jos naiset ovat olleet miehiä parempia, ei se mikään ihme tässä maailmassa ole, kun ainahan kaiken takana on nainen. Eikö niin? Se instameemi on vähän sama kuin lapsena saisi ekat Levikset, johon joku rikkaan lapsi kuittaa nälvivällä äänensävyllä "mä sain mun ekat Levikset 2 vuotta sitten ja kesällä olin muuten Kanarialla". Ehkä lajia siis voisi tuoda esiin jotain muutakin kautta, koska miesten aika nauttia on just nyt ja naisten joku toinen päivä.


Muita asioita, joita pohdin nyt: pitäisi mennä syömään iltapalaa ja tehdä vielä kaikkea muutakin. Meni niin paljon aikaa sanojen asetteluun äsken, ettei tässä oikein muuta enää ehdi jaaritella. Kiitos, kun olit mukana ja toivottavasti en loukannut tunteitasi kertomalla oman mielipiteeni jalkapalloasiaan.

PS. Luulen asiakaspalvelijan työn opettavan minut kirjoittamaan ystävällisiä lopetuksia. Ihan uutta minulle.

lauantai 16. marraskuuta 2019

Ihanaa Huuhkajat ihanaa!

Tänä aamuna jalkapallokansa hieroo unihiekkaisia silmiään toisenkin kerran, sillä eilinen tuntuu unelta. Onko se totta? Voittiko Suomi tosiaan? Mennäänkö me kisoihin? Kyllä me mennään!! Ihan mieletöntä!!

Olitko sä eilen katsomassa peliä livenä tai hulinoimassa jossain muuten vaan? Minä en nimittäin ollut ja koenkin itseni nyt hieman huonoksi ihmiseksi. En akkrennut matsiin lopulta ollenkaan, koska elämässä oli muutoksia meneillään enkä siis tiennyt, mitkä mahdollisuuteni olisivat työvuorojen varjossa lähteä Helsinkiin. Vapaapäivää en ajatellut ollenkaan, koska vapaat on lusittu. Niinpä meillä oli kisakatsomo kotona kaikilla herkuilla.



Herkuista puheen ollen taisin luvata eilen ääneen, että nyt loppuu tämä suklaan syöminen. Jos kokeilisi oikein, että mitä tapahtuu, kun on syömättä suklaata vähän pidemmän aikaa. Tosi hyvä päätös, kun omat synttärit ja joulu edessä, mutta on tässä niihin synttäreihinkin onneksi vielä pari viikkoa.

Tämä vuosi ei ole ollut merkittävä laihtumisen suhteen, toisin kuin edellinen, joten ajattelin ensi vuodesta tehdä taas sellaisen -10 kiloa -vuoden. Onneksi tämä vuosi on kuitenkin ollut merkittävä jalkapallossa, kun TPS nousi takaisin Veikkausliigaan, Tepsinaiset jatkavat Naisten Liigassa ja nyt Huuhkajat vievät meidät EM-kisoihin. Aaaaaaaa! I H A N A A ! 

Nyt me lähdetään fiilistelemään jalkapallomaailmaa ulos aamulenkille! See you later!

maanantai 11. marraskuuta 2019

Kohti englannin kielen osaamista

postaus sisältää mainoslinkkejä, merkitty *-merkillä

Joidenkin mainospuheiden mukaan tänään on universumin suurin shoppailupäivä, mutta itse hieman epäilen. Ehkä tuolla jossain Aasiassa, mutta entä muualla maailmassa? Ootko sä nettishoppaillut tänään hulluna? Minä en, enkä kyllä edes aio.

Ensinnäkin minun vuosi ilman uusia vaatteita -haaste jatkuu edelleen (nyt on viides kuukausi meneillään) ja toiseksi välttelen nykyään aika paljon nettishoppailua, sillä sitä harrastaessa tuli osteltua aina vähän liikaa, koska millään ei koskaan voinut tilata vain yhtä asiaa vaan aina ostoskoriin piti saada muutakin. Kuinka tyhmää olisi nimittäin ollut maksaa postikulut vain yhden asian tähden?

Eilen shoppailin livenä. Ostin jutun, jonka ostamista olin ajatellut jo pidempään. Nyt se vain tuli ajankohtaiseksi uuden työn myötä ja asian hankkiminen tuntui hyvältä idealta oitis. Kyse oli kirjasta. 


Olen tässä vähitellen ollut nimittäin viemässä itseäni kohti englannin kielen opettelemista. Kirjoitin siitä postauksenkin alkuvuodesta, mikä taisi kannattaa, sillä olen kuullut unelmista ääneen puhumisen olevan hyvästä. Näin ilmeisesti jälleen, sillä olen tuon postauksen kirjoittamisen jälkeen vähän väliä ollut höpisemässä enkkua töissä ja nyt viimeistään, kun työssäni täytyy myös osata kirjoittaa sitä. Niinpä tosiaan menin sitten ja ostin ensimmäistä kertaa kirjan englanniksi.



Kyse on Sophie Kinsellan tämän vuoden teoksesta, *I Owe You One. *Suomeksi Sitä saa mitä antaa, joka ei ole vielä ilmestynyt. Minun oli tarkoitus hankkia Kinsellan uusin *Shopaholic-sarjaan kuuluva opus, mutta sitä ei kirjakaupassa näkynyt ja mukaan tarttui saman kirjailijan eri teos. Minusta Sophie Kinsella kirjoittaa parasta hömppää maailmassa ja siksi siis olin hänen kirjojensa perässä. Jos sinä haluat yhdistää sekä lukemisen että sinkkupäivän tarjoukset, *Adlibriksestä saa tänään 11 % alennusta kirjoista koodilla SINKKU.

lauantai 9. marraskuuta 2019

Viikko uudessa työssä takana ja hengitän edelleen

Kun pääsin eilen kotiin töistä kaupan kautta (Prisma perjantaina kello 16 jälkeen on aina hyvä idea), istahdin perseelleni päivittämään LinkedIniin, notta hengitän edelleen viikon aspatätinä olon jälkeen. Välillä on viikon sisään saattanut tuntua siltä, etten oikein hengitä ja naamaa on kuumottanut kunnolla, mutta eilen olin erittäin paljon rauhallisempi jo kuin sitä edellisenä päivänä. Se on hyvä juttu se, sillä en pidä stressaamisesta.

Nyt tuntuu siltä, että saan taas kiinni vanhasta arjesta. Rauhasta ja mukavasta tekemisestä. Uutta työtä ei tarvitse enää niin paljon jännittää, kun on päästy jo tekemiseen kiinni eikä tarvitse arvuutella, mitä valintoja elämässään tekisi. Valinnat on toistaiseksi tehty ja nyt vaan mennään sen mukaan. Nyt voi keskittyä siihen, mitä tehtäisiin tänä viikonloppuna eikä enää tarvitse suhata myöskään kahden asunnon väliä, kun se vanha on hoidettu pois alta jo ennen meidän Kuusamon lomaa.

Arki best ❤️ Niin sanoo duussi aina instassa ja hän on kyllä ihan oikeassa.



Olen tällä viikolla tehnyt muutakin kuin paininut uusien asioiden opettelun kanssa. Olen kotona riuhtonut pahvilaatikoita kasoittain tyhjäksi ja ainakin kymmenen odottelee tuolla poistoa tästä asunnosta. Tiistaina tein pikaisen vatsistreenin ja mulla oli pitkästä aikaa pari päivää sen jälkeen vatsikset ihan kunnolla kipeät. Olin hämmentynyt, kun mun on ollut vuoden ajan tosi vaikea saada lihaksia kunnolla kipeäksi. Ilmeisesti niissä on kuitenkin jotain elämää, kun nyt kipeytyivät yli kuukauden treenitauon jälkeen.

Tätä mä tarkoitan sillä, kun alkaa saada vanhasta arjesta kiinni. Kun ehtii treenata asunnon järjestelyn lisäksi ja pääsee aamulenkille viikonloppusin halutessaan. Tänä aamuna me ei haluta, koska päätettiin nukkua pitkään ilman herätyskelloa ja ulkona on niin masentavan harmaata, että suuntaamme mieluummin keskustaan kahville ja kukkakauppoihin. Tarvitsen myös uuden aluslakan kynsiin, sillä konmaritin mun kynslakat just joku ilta heittämättä mitään pois kuitenkaan. Järjestin ne siis väreittän kasoihin, totesin niitä olevan ihan helevetisti ja päätin alkaa käyttää niitä taas. Että ne joskus kuluisivat pois. Nyt mulla on siis tollainen vanha lila lakka kynsissä ilman aluslakkaa, joten ovat jo pian kulumassa pois. Jos on vinkata joku hyvä aluslakka, laita kommenttiboxiin viestiä!

Nyt Hietala kuittaa, täytyy pukea ja lähteä sinne kylille! Vi ses later alligator!

keskiviikko 6. marraskuuta 2019

Miten unohtaa laihtuminen

Olin vielä viisi vuotta sitten ihan järkyttävä pitäisi-ihminen. Tiedäthän, sellainen että vähän kaikkea pitäisi tehdä, mutta ikinä mitään ei saanut aikaiseksi. Minun piti laihduttaa 15 vuotta elämästäni, mutta en kuitenkaan koskaan laihtunut. Paitsi kerran, kun lopetin suklaan syömisen iltapalaksi ja keskityin syömään oikeita välipaloja. Niin ja toisen kerran, kun aloin käydä salilla enkä ollut vielä pilannut kroppaani stressillä ja yksitoikkoisella ruokavaliolla.

Lopulta kyllästyin ainaiseen laihduttamiseen ja päätin lopettaa sen. Lopetin laihduttamisen ajattelun kaikkine lieveilmiöineen, kuten jokaisen suupalan kyttäämisen ja oman kropan senttien miettimisen. Kun tein kevyttä toimistotyötä liikkumatta vapaa-ajalla kunnolla ja syömättä monipuolisesti, kuinka viitsin olettaa saavani jotain tuloksia? Oli vain jotenkin tosi vaikea saada kiinni terveellisestä ruokavaliosta ja vielä enemmän liikkumisesta osana normaalia arkea.

Laihtumisen toivomisessa mitään sen eteen kuitenkaan tekemättä on kyse äärimmäisen paatuneesta itsensä huijaamisesta. Minä olin siinä tosi hyvä. Uskon, että moni muukin ikilaihduttaja on. Mutta arvatkaa mitä! Minulla on ilosanoma! Itsensä huijaamista voi harjoittaa eri tavalla!



Nyt kun olen muutamia kertoja käynyt patikoimassa useamman tunnin reittejä, joista viimeisin oli kilometreissäkin jo vähän jotain, olen tajunnut, että jokaisen elämäntapamuutosta tekemässä olevan pitäisi käydä keskivaativalla luontopolulla. Että ymmärtäisi miksi omaa kehoa täytyy liikuttaa, miksi täytyy olla voimaa ja miksi, herran tähden, täytyy syödä kunnolla! Pieni Karhunkierros ei esimerkiksi ole helppo rapakuntoiselle ja jos ei syö kunnolla, ei vain jaksa. Ei ikinä selviä kierrokselta pois ja jää metsään kisaamaan kuukkeleiden kanssa rusinoista, kunnes kylmettyy kuusen alle. Metsäreitillä unohtaa täydellisesti laihduttamisen, koska siellä haaste on selviytyä, ei laihtua.

Sitähän elämänkin kuuluu olla. Selviytymistä, keskittymistä hyviin asioihin ja kaikkea muuta paitsi ikuista laihduttamista. Elämäntapamuutos on vasta sitten muutos, kun pystyy lisäämään hyvät rutiinit arkeensa niiden vanhojen rinnalle, mikäli niitä vanhoja sitten enää edes kaipaa.

Minä en ainakaan kaipaa. Minä pidän tästä nykyminästä, joka on töiden jälkeen käynyt kaupassa, tehnyt 10 minuutin vatsistreenin, siivonnut hieman eteistä (sisustin), tyhjännyt astianpesukoneen ja lakannut kynnet. Siinä on kaikki asiat enemmän kuin mitä ikinä sain aikaiseksi aikakaudella, kun piti tehdä. 


Jos haluat tehdä elämäntapamuutoksen niin kuin minä tein, tässä ohjeet: aloita ulkoilu. Kun liikunnasta tulee osa arkea, kaikki muukin sujuu siinä sivussa kivuttomasti. Jopa voimakkaasti välillä. Muutos ei ole nopea, mutta se on silti muutos.

sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Niin kaunis kuukkeli

Kuusamosta on nyt palauduttu Vimpelin kautta ja olihan tuo aivan mahtava miniloma! Meidän mökki oli niin kiva, saunassa sai tosi hyvät löylyt ja sänky oli ihan super. Peitot olivat ylimuhkeat ja aamuisin sai kaivella itseään esiin sieltä jostain vällyjen välistä. Oli ihanaa saada taas kosketus pakkaseen ja lumeen, kun ei näistä etelän talvista koskaan tiedä onko seuraavat kolme kuukautta vesisadetta vai mitä.

Pieni Karhunkierros oli mahtava kokemus ja edusti taas itsensä ylittämistä monilta osin, kun en ollut koskaan aiemmin noin pitkää matkaa talsinut ja harvemmin tullut ulkoiltua kuutta tuntia muutenkaan. Kuukkelit olivat ihana lisä patikointipolun varrella, ne ikään kuin toivottivat meidät retkeilijät tervetulleeksi metsäänsä.

Kuukkeli on kaunis varisten heimoon kuuluva lintu, joka on pari- ja paikkauskollinen. Kuukkeli on luonnostaan todella peloton ja jopa kesy, joten sen saa lennähtämään kädelleen tosi helposti ainakin niissä paikoissa, joissa se on tottunut näkemään usein ihmisiä. Me kävimme ruokkimassa kuukkeleita ja kaupan päälle hömötiaisia Konttaisten parkkipaikalla, jossa on talviruokintapaikka. Sinne kannattaa Kuusamossa suunnata, jos haluaa tavata kuukkelin.





Kuukkelit asuvat nykyään lähinnä pohjoisessa, vaikka ovat alunperin eläneet etelää myöten. Etelässä on hakattu heidän suosimat vanhat havu- ja sekametsät, joten he ovat lähteneet karkuun ylemmäs eivätkä ole palanneet, vaikka metsä olisikin kasvanut takaisin. Tylsää, sillä kuukkeleiden touhujen seuraaminen on todella hauskaa puuhaa. Kuukkelin ruokkiminen saattaisi auttaa liian kiireisiä etelän ihmisiä unohtamaan arkihuolet, mutta nyt noita ihania höyhenpalleroita joutuu lähteä ruokkimaan useamman tunnin ajomatkan päähän.



Hömötiaiset yllättivät meidät täysin, kun saavuimme parkkipaikalle. Istuimme autossa ja pohdimme ääneen, että missä täällä muka lintuja on. Nousimme ulos autosta emmekä ehtineet kissaa sanoa, kun hömötiaiset olivat piirittäneet meidät ja kovin vaativasti huutelivat ruuan perään. Yksi meinasi istua kamerani päälle ennen kuin oli ruokaa kintaassa edes. Kuukkeleita väijyessä tiaiset istahtelivat tuon tuosta piponi päälle, kameran päälle ja saman kohtalon koki myös Tahkis. Ihme otuksia. Suorastaan röyhkeitä.



Iltalehdessä oli viikonloppuna juuri juttua kuukkeleiden kesyttämisestä sekä kädestä ruokkimisesta ja perinteisesti kommenttiosiosta löytyy tuomitseva puheenvuoro, koska on kyse villieläimestä eikä sitä saisi kesyttää. Itse ajattelen villieläimen ja ihmisen lähentymisessä olevan pelkästään hyvää, sillä mikään ei ole vaarallisempaa kuin ihminen, joka vieraantuu luonnosta.

lauantai 2. marraskuuta 2019

Maanantaina alkaa uusi arki

Ihailen lumisadetta takapihan pellon päällä ja voin tuntea kuinka innostunut ilmapiiri ympärilläni on, kun tiedossa on pitkä ajomatka tänäänkin. Eilen lähdimme kauniin valkoisista maisemista Rukalta ja saavuimme pimeään lähes lumettomaan Vimpeliin myöhään iltapäivällä. Kyllä tämä maisema täällä lunta kaipaakin, mutta ajaminen räntäsateessa ei ole se mielekkäin juttu välttämättä. Tänään on kuitenkin mentävä, sillä pitäisi vähän ehtiä rauhoittua kotona ennen kuin palataan arkeen maanantaina.

Minä tosin en palaa ihan siihen samaan arkeen kuin mistä lähdin viikko sitten. Juuri ennen lomaani torstaina minulla soi puhelin töistä tullessani ja minulle tarjottiin asiakasneuvojan työtä uudessa tiimissä. Päätin ottaa työn vastaan, sillä asiakaspalvelu on vahvuuteni. Työpaikkani ei muutu, eivätkä työajatkaan kovin paljon, vain työpöydän paikka toimistossa sekä esimies vaihtuu.

Maanantai onkin siis jokseenkin jännittävä tällä kertaa. Siitä on monta vuotta, kun olen viimeksi vaihtanut työtä. Tällä kertaa ei tarvitse ihan kaikkea opetella alusta, sillä asiakasneuvojana keskityn myös rahtiin, kuten sihteerin työssäkin tein. Ihanaa päästä tekemään välillä jotain uutta!



Meidän piti tänä aamuna mennä Lakikselle uusiin portaisiin, mutta tuo keli muutti suunnitelmat, kun ideana oli kuntoilun lisäksi nähdä maisemia. Nyt näkyvyys ei ole omaa nenää paljon pidemmälle, joten mitä sitten kuntoilemaankaan. No ei vaiskaan, kuntoilu on aina hyvä asia kelistä riippumatta, mutta meillä on tällä viikolla jo Pieni Karhunkierros alla, joten ei ole niin justihin menemmekö ulos aamusta vai ehkä vasta illasta.

Nyt täytyy alkaa neuvotella monelta lähdemme ja pakata Nelimarkan leivät reppuun mukaan! Turussa nähdään!