keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Pari päivää kotosalla

postaus sisältää mainoslinkin, merkitty *-merkillä

Olen tässä viettänyt pari päivää kotosalla, mutta huomenna vihdoin palaan takaisin töihin. Täytyy sanoa heti alkuun, ettei tällainen kotona vetelehtiminen oikein ole mistään kotoisin enkä siis oikein tiedä voisinko ikinä olla täyspäiväinen somevaikuttajatyöläinen. En ainakaan ilman sosiaalisia kontakteja voisi, vaikka tämä kirjoittamispuoli kyllä sujuu. Juuri viime viikollahan kaipasin sitä, että saisin vain istahtaa alas ja keskittyä kirjoittamiseen. Kannatti taas toivoa, sehän toteutui nopeammin kuin ehti kissaa sanoa.

Täällä on tosiaan nyt möllötetty maanantaista alkaen. Mitä olen tehnyt? Sain vihdoin ja viimein purettua sängyn vierestä yhden sotkuröykkiön, josta suurin osa oli vaatteitani. Kolme päivää minä kulutin siihen, mutta lopulta olen saanut kaikki vaatteeni kaappiin asti ja muut rojut myös piilotettua johonkin. Voimme vihdoinkin ristiä makuuhuoneen valmiiksi ja hankkia yöpöydät.

No olen minä muutakin tehnyt. Maanantaina tuunasin CV:täni puoli päivää ihan vaan huvikseen, koska en ole sitä pahemmin koskaan edes ajatellut, että se voisi näyttää paremmaltakin. Eilen kävin hakemassa kalenterin itselleni ja myöhemmin päivällä kävin osteopaatilla. Illemmalla leivoin juustosarvia ja tänään olen ollut vähän enemmän kuutamolla elämästä. En ole siis tehnyt mitään kovin järkevää, vain käynyt puhumassa linnuille ja oraville ulkona sekä valokuvannut hieman.







*BYBIn öljy saatu 





 "The happiest day of my life was when I found out that you also loved me."

Nyt juon kahvia ja seuraavaksi taidan mennä sohvalle lukemaan kirjaa. Jännittävää 😄

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti