tiistai 31. joulukuuta 2019

Tavoitteiden toteutuminen tänä vuonna

En tee lupauksia uudelle vuodelle, mutta tykkään asettaa tavoitteita aina vuoden alussa. Kun kirjaa ylös tavoitteet, unelmat ja haaveet, niiden toteutuminen tuntuu varmemmalta. Mitään ei kuitenkaan saa aikaiseksi, jos ei välillä pydähdy tarkastelemaan tilannetta missä nyt ollaan menossa ja paljonko on vielä tehtävää.

Vuoden viimeisenä päivänä viimeistään on tilinpäätöksen aika. Käydäänpä siis läpi kuinka hyvin mun tän vuoden tavoitteet toteutuivat.



Ensimmäinen ja vuoden alussa tärkein tavoitteeni oli tasapaino. Olin juuri vähän aikaa sitten kaatunut ja lyönyt pääni, enkä todellakaan halua enää yhtään ainoaa aivotärähdystä elämässäni. No miten tässä sitten kävi? Hyvin! Erään toisen jutun myötä elämääni tuli lihaskuntotreeni ja olin syksyyn mennessä onnistunut treenaamaan syviä vatsalihaksia niin, että mulla oli hetken aikaa elämäni paras ryhti. En myöskään kaatunut Pukkipalon kierroksella perseelleni, vaikka olin kovaa kyytiä kaatumassa lumihankeen. Onnistuin ihmeen kaupalla korjaamaan asentoani.

Toinen tavoitteeni onkin nimenomaan ollut vatsalihasten hankkiminen. Onnistuin siis tässä, mutta tällä hetkellä ovat vähän heikommassa hapessa, kun ei ole hetkeen flunssan takia voinut oikein treenata.

Niskahartiaseudun terveys on ollut kolmas tavoitteeni ja siitä nyt en tiedä. Tällä hetkellä yhtä heikko meininki kuin vatsalihaksilla just sen takia, etten ole voinut treenata. Lapojen väli kaipaa liikettä ja lihaksia, jotta veri kiertää.




Neljäntenä olen maininnut rahan ja kuluttamisen. Tämäkin onnistui! Päätin kesäkuussa haastaa itseni olemalla ostamatta uusia vaatteita vuoteen. Sillä tiellä olen edelleen. Tämä haaste on mullistanut rahakäsitykseni ja säästämisen. Nykyään hallitsen rahaa eikä raha minua. Parhautta!



Matkustamisen suhteen olen unelmoinut ihanien maisemien valokuvaamisesta. Tämäkin toteutui, kun teimme kesälomareissun Norjaan ja Suomen lappiin. Lisäksi lokakuussa kävimme vielä Kuusamossa erikseen. Juttelin poroille ja näin luontoa, se oli tavoitteena.

Juokseminen on mainittu myös tavoitelistassani ja sitä me treenattiin jossain vaiheessa kesää, mutta sitten se jäi. Kevään tullen tätä voisi viritellä taas.


Ensi vuonna sitten asetan uudet tavoitteet tai syvennän vanhoja - katsotaan sitä ensi vuoden puolella. Nyt haluan toivottaa kaikille teille mahtavaa uutta vuotta ja kiittää tästä kuluneesta vuodesta. On ollut mahtavaa ja toivottavasti ensi vuosi on vielä upeampi!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti