keskiviikko 25. marraskuuta 2020

Hyyppärän luontopolku

Suuntasimme sunnuntaina tutustumaan uuteen luontopolkuun Kiikalaan, lähelle Saloa. Hyyppärän harjualueelle Kiikalaan on avattu syksyllä uusi Hyyppärän luontopolku, joka kiemurtelee harjuja pitkin ja johdattelee käymään Kiikalan upealla kultalähteellä. Reittivaihtoehtoja on kaksi, eikä kumpikaan ole kovin pitkiä, mutta nousut ja laskut menevät kyllä urheilusta. Jos on seikkailumieltä ja haluaa tutkia seutuja vähän enemmän, alueella vilisee polkuja ja ihasteltavaa merkittyjen reittien lisäksi.

hyyppärän luontopolku











Reitillä oli tosiaan useita jyrkkiä laskuja, joten ihan huonojalkaiselle en tätä retkikohdetta suosittele. Hyvät kengät täytyy muutenkin olla, millään New Balanceilla ei ole mitään asiaa tuonne. Jos kengät ja koivet on kunnossa, sitten ei muuta kuin tutustumaan Hyyppärän harjualueeseen, joka on muuten Kolmannen Salpausselän reunamuodostumaa.

Onko tämä paikka sulle jo tuttu?

sunnuntai 15. marraskuuta 2020

Säästöprojekti: "Kulta, tilasin taas lisää lankaa!"

 Vannoin kesällä alkavani säästämään ja kirjoittamaan siitä julkisesti, jotta säästöä jopa tulisi. Noh, sittemmin on ollut hieman hiljaista ihan yleisesti täällä blogin puolella, kun taas pankkitililläni ei. Siellä on käynyt valtava kuhina koko syksyn, mutta ei mitenkään positiivisessa mielessä.

Ei voi sanoa, että olisin säästänyt rahaa oikeastaan yhtään. Ehkä muutaman hassun satasen.

Haluatteko tietää mihin olen hussannut?

Olen ostanut lankaa. Lots of yarns. Ensin sukkalankoja lähipiirin sukkia varten, sitten langat yhtä spontaania paitaprojektia varten, sitten toiseen paitaprojektiin ja viimeksi työkaverin pipoa varten. Niin paljon lankaa, etten todellakaan aio laskea paljonko olen hussannut lankoihin tänä syksynä. Too much.

Tilasin kaksi eri mekkoa ja kahdet eri kengät. Niin ja yhdet housut! Housuista olen haaveillut 1,5 vuotta, joten sallin sen itselleni. Mekot olivat sellaisia sivuhankintoja, joita ilman olisi kyllä pärjännyt. Toiset kengät olivat nahkaiset nilkkurit ja toiset olivat juoksukengät. Jälkimmäisistä olen aivan onnessani. Ehkä parhaat juoksukengät, jotka olen koskaan omistanut.

asics gel nimbus

Suurin tuhlauserä ylivoimaisesti näistä kaikista on uusi kamera. Tein kaupat Olympuksen kanssa menneellä viikolla enkä voisi onnellisempi olla, kun vihdoin tein päätöksen tähän asiaan liittyen. Olen miettinyt uutta objektiivia ja uutta kameraa todella pitkään. Toivon uuden hankintani tuovan sen onnen, jonka sen kuvittelen ainakin tuovan.

Muita pieniä ostoksia: kaksi uutta Marimekko-mukia, Devoldin kerrasto ja kalenteri ensi vuodelle.

Tämän kaiken tuhlaamisen myötä säästöprojektini niin sanotusti lähtee alusta. Kautta kiven ja kannon: vuonna 2021 en osta lankaa koko ajan. Ok?

torstai 12. marraskuuta 2020

Retkellä pitkän tauon jälkeen: Kangenmiekan kierros

Kun Varsinais-Suomessa haluaa lähteä metsään, tuntuu vaihtoehtoja olevan lukuisia. Kuitenkaan aina ei jaksa kiertää samoja reittejä vaan mieli janoaa päästä näkemään uutta. Nyt vuoden harkinnan jälkeen otimme suunnaksi Kuhankuonon reitistöön kuuluvan Kangenmiekan kierroksen. Instagram näyttää kierroksella olevan Käärmelähteen ja jonkin ihme pääkalloviritelmän. Halusimme nähdä onko kierroksella mitään muuta.

Kuten aina meidän mehtäretket, tämäkin alkoi tunkkaamisella. Noustiin mäki ylös ja todettiin kipuamisen olevan aika raskasta, enkä oikein ymmärtänyt, miten olen koskaan voinut nousta kokonaisen tunturin päälle. Pian päästiin ihanaan metsään, jonka takaa näkyi hieman surullisempi metsä: hakkuu-aukea. Metsäautoteitä pitkin kuljettiin jonkun verran kuin myös ihan rehellistä hiekkatietä. Siinä mielessä ymmärrän, ettei kyseinen kierros välttämättä ole niin suosittu, koska tiellä nyt ihminen pystyy lenkkeillä milloin tahansa ja kun lähdetään mehtään, silloin halutaan mehtään.





käärmelähde

Kierroksen loppupäässä on laavu, jossa pysähdyimme syömään. Olin ihan jäässä, kun lähdimme eteenpäin ja tuntui kuin olisi ollut pakkasta. Ehkä olikin, hengitys höyrysi sen verran.

Lopuksi nähtiin vielä suo ja molemmat korpit, jotka olivat jo alkumatkasta maisemissa. Pitivät normaalin rääkynän lisäksi hassua klipklopääntä, josta päättelimme jonkinlaisen syyssoitimen olevan meneillään. Korppien lisäksi nähtiin kettujahtimies, yksi kauris, yksi kanalintu sekä kuultiin kettujahtikoirien haukuntaa joka puolelta, käpytikka ja paljon hömötiaisia. Kierros ei siis siinä mielessä ollut yhtään tylsä ja ehkä normaalia hienomman siitä teki aurinko, joka kunnioitti meitä läsnäolollaan monta tuntia.

Sai taas todeta kuinka luonto tekee mielelle hyvää. Tehtäispä mekin luonnolle.

torstai 5. marraskuuta 2020

Mun tän vuoden joulukalenteri

Ollaan kovasti yritetty miettiä, mitkä joulukalenterit hommattais tänä vuonna, mutta jotenkin kosmetiikkaversioista ei olla päästy mihinkään päätökseen. Niitä on niin monta erilaista, eri merkkejä ja lopulta mitään naamarasvoja erikoisempaa ei periaatteessa tarvitse. Välillä houkuttaa Lumene ja välillä taas ei mikään.

Yksi joulukalenteri mulla kuitenkin on ja se on yllättäen lankajoulukalenteri! Kun kuulin elokuussa lankakauppojen myyvän joulukalentereita, olin aivan innoissani. Sellaisen halusin, mutta kaikki myytiin loppuun ihan hetkessä. Keskipohjanmaalainen Wool Me Once Fibers kuitenkin ilmoitti adventtikalenterista elosyyskuun vaihteessa ja minä olin kärppänä tilaamassa heti, kun ne tulivat myyntiin. Niin nappasin itselleni iloa joulukuun pimeyteen ja nyt en tietenkään malta odottaa, että pääsen availemaan luukkuja.

wool me once


joulukalenteri

Oon muutenkin ihan rakastunut Wool Me Once -lankoihin. Vyyhtien värisävyt ovat ihan täyttä nerokkuutta ja välillä haluan ihan vaan selailla nettikauppaa läpi, vaikken edes olisi ostamassa mitään. 😄 

Tällä hetkellä teen Wool Me Oncesta tilatusta Gold Glitter Sock -langasta Laura-sukkia.  Niistä on jo toinen sukka valmis ja toinen ihan alussa. Teen hyvin hitaasti niitä, sillä palmikot eivät ole mitään maailman nopeimpia tehtäviä. Muutenkin mulla on samaan aikaan pari muuta neulomishommaa kesken, kun on vähän lipsahtanut ja lähtenyt käsistä...

Onko sulla jo joku joulukalenteri odottelemassa?

torstai 29. lokakuuta 2020

Koukussa työmatkapyöräilyyn

kaupallinen yhteistyö Addnature.fi kanssa

Kun autoni alkoi osoittaa ensimmäisiä ikääntymisen merkkejä tänä vuonna juhannuksen kulmilla, iski ihan järjetön stressi. Auto oli vielä tuolloin ainoa kulkuväline, jolla pääsin töihin, joten sen ei olisi ollut varaa mennä rikki. Päätinkin pelko perseessä alkaa säästää rahaa uutta autoa varten. Samoihin aikoihin Tahkis lausui taikasanat: on kuulemma olemassa pyörien jälkisähköistys. Jos on olemassa jo pyörä ja haluaa siihen sähköt, se onnistuu! Innostuin todella paljon, sillä omistin pyörän, mutta en käyttänyt sitä.

Lähestyin erästä turkulaista pyöräliikettä ja hoitelin sähköt nykyiseen pyörääni. Tämä helpotti todella paljon autoahdistustani, sillä jokainen päivä voi olla pösön viimeinen. Nyt minulla on pyörä, jolla pääsen kulkemaan.

Heti ensimmäisen pyöräilypäivän jälkeen olin ihan koukussa. Työmatkapyöräily on ihan mahtavaa! Aamulla raikas ilma saa ihmeitä aikaan kehossa ja mielessä, eikä haittaa, vaikka vähän tuulisi. Se on silti virkistävää ja mukavaa. Iltapäivisin voi ottaa urheilun kannalta enemmän jos haluaa ja jättää sähköavustukset pienemmälle. Niin tein juuri tänään ja nyt olo on just sopivan rasittunut. Ei tarvitse mennä erikseen lenkille, jos ei halua.

pyöräily

merinovilla

Olen itse aivan tuore työmatkapyöräilijä, mutta muutama vinkki minulla olisi silti jakaa tällä vähäiselläkin kokemuksella. Jos siis sinä siellä ruudun toisella puolella pohdit työmatkapyöräilyn aloittamista, minä kannustan kokeilemaan. Tässä lista siitä, miten minä etenin:

1. Jälkisähköistin pyörän paikallisessa pyöräliikkeessä. Maksoi tonnin.

2. Pyöräilin Tahkiksen kanssa mun työmatkan eräänä sunnuntaina, koska paatuneena autoilijana mulla ei ollut vähäisintäkään hajua milloin mulla on pyöräilijänä oikeus ajaa auton eteen ja milloin ei. Tiedän, jäätävän huonoa käytöstä ihmiseltä, joka ajaa autoa, mutta väitän, etten ole ainoa tämän asian kanssa. Kävi ilmi, että työmatkani varrella oli vain yksi kohta, jossa minun kuuluu väistää ja muissa autoilijoiden. Muutenkin on hyvä testailla eri reittejä, koska aina autolla kuljettu reitti ei ole se paras ja nopein pyörällä.

3. Ajattelin ensin tarvitsevani repulle jonkun korin, mutta käytäntö osoitti ajatuksen turhaksi. Parhaiten itselläni reppu kulkee selässä, vaikka saattaakin hieman hiostaa. Sähköllä täysillä avustuksilla ajaessa ei hikoa mitenkään liikaa, jos ollenkaan. Sehän se sähkön idea on.

anorakki

4. Oikean vaatetuksen löytäminen. Lämpimillä keleillä varustukseeni kuuluu: juoksutrikoot, vaellussukat, merinovillapaita (ohut/lyhythihanen) ja tuulenpitävä takki. Kylmillä keleillä tuulenpitävät housut, paksumpi merinovillainen paita (Devoldin paidat ovat järjettömän ihania!!) sekä hieman paksumpi tuulenpitävä takki. Valitsin itselleni Addnaturen verkkokaupasta merinovillapaidaksi Devoldin hupparin, joka sopii työmatkapyöräilyn lisäksi myös muuhun ulkoiluun. Ei tule kylmä.  Housut löysin sadehousuosastolta, nekin aivan loistavat jalassa. Näiden lisäksi takiksi halusin pitkään himoitsemani anorakin, Fjällrävenilta. Hieman ohuempi malli, joten ei sovi pakkasille niinkään vaan juuri tämän hetken keleille, kun Turussa ainakin on edelleen 10 astetta plussan puolella. Anorakista löytyy monta eri taskua sekä iso mahalaukku, johon voi ujuttaa kaiken omaisuutensa. Selkäpuoli on just sopivan pitkä pyöräilyä ajatellen, ei tule selälle kylmää. Varusteisiin kannattaa panostaa, ettei jää pyöräilemättä sääolosuhteiden takia, kuten itse olen joutunut tekemään ennen kuin sain kunnon housut ja paidan.

5. Pyörästä huolehtimisen opetteleminen on myös osa pyöräilyharrastusta. Täytyy huolehtia, että etu- ja takavalot toimivat, ettei käy niin kuin minulle aluksi. Luulin siis alkuun takavaloni toimivan ihan itsekseen, kunnes työpäivän aikana eräs ammattikuljettaja jututti minua vastaan tullessaan, että sulla ei tainnut aamulla takavalo palaa. Olin ihan ihmeissäni ja kun aikani räppäsin painikkeiden kanssa, tulihan siihen masiinaan valo. Etuvaloni myös kaipaa säännöllistä lataamista pyörän akusta nyt puhumattakaan. Uuden tieliikennelain mukaan pyörässä täytyy olla etu- ja takavalo.



Toivon todella, että nämä mukavat syyskelit vielä jatkuvat, jotta saan nauttia pyöräilystä. Mustaa jäätä hieman karsastan, mutta se nyt ei ole kivaa millään kulkupelillä. Pelkkä kylmä ei niinkään haittaa, koska siihen voi varautua kunnon vaatetuksella.

Millainen työmatka sulla on, pyöräiletkö tai voisitko kuvitella pyöräileväsi sitä?

sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Treenitauko: takareisi revähti

Kesäloman jälkeen tulimme hankkineeksi talouteemme älykelloja kaksin kappalein. Houkutteli jälleen kerran erinomaisen fyysisen kunnon kehittäminen, jotta ensi kerralla tunturille kiivetessä ei olisi keuhkot niin kovilla kuin tänä vuonna ja sitä varten tekee mieli aina aloittaa juokseminen. Tiedän vanhastaan, että lempein tapa kehittää itseään juoksijana on seurata sykkeitä ja niinpä siis älykello kuulosti mukavalta ostokselta.

Ja sitä se on ollutkin. On tehnyt hyvää nähdä syvän unen määrät, mitata sykkeitä lenkkeillessä ja katsoa kuinka kauhea piikki tuli, kun säikähti taas jotain aivan turhaa ulkona. Kello kieltämättä myös motivoi juoksemaan.

Pääsimme juoksuharrastuksessa niin pitkälle, että eräänä syyskuisena sunnuntaiaamuna pyöräilimme Kaarinan keskuskentälle juoksemaan intervalleja. Olin toisiksi viimeisellä juoksuosuudella, kun toisessa takareidessä napsahti ilkeästi. Lopetin juoksemisen siihen ja nilkutin vaihtopenkille odottamaan juoksukaverini saavan oman treeninsä päätökseen. Pyöräilimme kotiin ja googletin tietysti, mitä eroa on revähdyksellä ja jollain muulla lihasperäisellä ongelmalla. Jos tulisi mustelma, kyse olisi revähdyksestä. Jos se tulee nopeasti, vamma ei ole kovin syvällä, mutta jos se tulee parin päivän päästä, vamma on jossain syvemmällä.

Haalea mustelma näkyi jo samana iltana takareiden alaosassa, josta päättelin kyseessä olevan tyhmä revähdys. Pahensin tilannetta seuraavan viikon keskiviikkona ottamalla sukkia pois jalasta perse pystyssä, jolloin sama paikka venähti taas uudelleen. Sattui niin saateristi. Henkisesti vielä enemmän, koska tyhmyys. Mikä pakko on aina tehdä asioita perse pystyssä? Etenkin, jos takareisi on herkässä tilassa.






Kävin osteopaatilla ja sain kunnon käsittelyn koiville. Reisipalat olivat aikalailla tukossa, mutta kyllä ne siitä taas aukesivat. Sen viikon jalat olivat tosi hyvät ja tuntui siltä, että vamma vihdoin paranee. Sitten tuli lauantai, jolloin halusin lähteä käymään kävellen keskustassa. Taas perse pystyssä ähelsin kenkiä jalkaan ja naps. Tällä kertaa hieman pienempi naps, mutta naps kuitenkin.

Jälleen kerran sain mennä osteopaatille hoidattamaan vammaa kuntoon, kun taas piti toheloida. Eikö voi kerrasta oppia? Toisesta nyt sitten ainakin, tuon jälkeen olen ymmärtänyt olla venyttämättä lihasta liikaa. Nyt se on jo kaksi viikkoa pysynyt koossa ja alkaa tuntua ihan hyvältä! Ensi viikolla on jo lupa kokeilla vähän hölkkäämistä, mutta taidamme ensin aloittaa ihan vaan reippaalla kävelyllä.



Ihanaa päästä taas ulkoilemaan kunnolla, kunhan enää ei napsahtelisi. Tämän vuoksi emme ole käyneet hirveästi metsässäkään viime aikoina, mutta aikomus on pian taas mennä! Kamala ikävä kuksakahvia ja soita!

maanantai 12. lokakuuta 2020

Neuloosin ääreltä - taas

Minä olen vihdoin tänä syksynä kokenut elämäni ensimmäisen some- ja blogitauon. Olen postannut viimeksi kuukausi sitten, silloinkin kuulumisia. Sen jälkeen päivät muuttuivat viikoiksi ja viikot jo lähes kuukausiksi, paitsi tietysti nyt, kun tällä postauksella rikon päivää vaille kuukauden hiljaisuuden täällä blogin puolella.

Syitä hiljaisuuteen on.

Kaikki alkoi heti kesäloman alussa. Elin täyttä elämää, mutta tunsin tyhjyyttä aina, kun avasin instan. Minulla ei ollut mitään sanottavaa. Kaikki suuret tarinat elämän upeudesta, metsien parantavasta voimasta ja retkeilyn tuomasta hyvinvoinnista oli jo kerrottu tai jos ei, muut ainakin kertoivat minun puolestani. Sometin kuitenkin edelleen urhoollisesti päivittäin, mutta tyhjät tynnyrit kolisivat päässäni tuolloin, koska ei minulla ihan oikeasti ollut mitään sanottavaa.

Ihmettelin luomisen tuskaani, mutta en oikein tiennyt, mistä se johtui oikeastaan ja mihin se oli menossa. Retkeilin maailman parhaan Jonin kanssa vapaana velvoitteista Kuusamon metsissä ja mietin, että kyl kai sitä laihtuisi kotioloissakin, jos näin paljon joka päivä kävelisi. En mitenkään hirveästi jaksanut välittää siitä, etten oikeastaan ollut kovin kiinnostunut instagramista.


Sitten tultiin kotiin. Arki ja työt alkoivat. Väänsin yhden blogipostauksen ja ajattelin, että tästä se lähtee. Instagram oli jo alkanut hieman maistua, etenkin neulomistili, jonka perustin.

Ei se kuitenkaan lähtenyt kunnolla. Postailin ja postailen edelleen instaan pari kertaa viikossa uuden kuvan, mutta storyja sentään tykitän edelleen päivittäin. Se on kivaa, se mua kiinnostaa. En vain jaksa päivittää instaa vain siksi, että pitäisi. Kun pitäisi olla aktiivinen, sitä ja tätä ja tuota ja näyttää rikkaalta, jotta olisi miljoona seuraajaa. En mä halua tehdä sosiaalista mediaa siksi, että mulla olisi seuraajia joku tietty määrä vaan mä haluan välillä kertoa kannattaako takareittään reväyttää intervalleja juostessa tai ylipäätään kannustaa toteuttamaan itteään. En myöskään näytä tällä hetkellä yhtään miltään, sillä en ole jaksanut varata kampaajalle aikaa saati meikata.

Tämä blogi sitten taas. Ajattelin, että postaan tännekin vasta sitten, kun on jotain asiaa. Jotain muutakin kuin pelkkiä kuulumisia. Voi olla, että sitä joutuu odotella vielä hetken tai sitten pian alkaa lyytin lisäksi myös Hietala kirjoittaa. Mistäs näistä koskaan tietää. Tällä hetkellä neulominen taitaa antaa saman tyydytyksen kuin sanansäilä ja voin kertoa, etten ole pariin viikonloppuun oikein muuta puuhaillutkaan. Tällä hetkellä saan sanansäilätyydytyksen täytettyä myös töissä, joten sekin jotenkin on vähentänyt tarvetta kiekua täällä yhtään mitään.


Kaiken kaikkiaan oma hiljaisuuteni on tuntunut minusta todella hyvältä ja avartavalta. Kaipaan sosiaalisuutta, mutta ennemmin livenä kuin mediassa. Ehkä koronavuosi alkaa jättää jälkeään jo minuunkin ja kasvan ulos siitä, mitä olen ollut viimeiset 10 vuotta? Aikansa kutakin. Harmaat hiukset eivät tule yksin.

sunnuntai 13. syyskuuta 2020

Kuulumisia

Tein juuri pienen viherkasvikierroksen instastoryyn ja totesin kuinka kivaa on, kun sai aamun lenkistä energiaa ja nyt on kuin eri ihminen. Käytiin tosiaan aamupalan jälkeen hieman hölköttelemässä tuolla, vaikka hieman alunperin arvelutti, kun olin jotenkin turhan väsynyt. Nyt en enää ole. Ihan hyvä juttu siis, kun lähdettiin kokeilemaan lenkkeilyä.

Ostettiin reilu viikko sitten itsellemme vihdoin älykellot ja siitä on nyt lähtenyt pieni juoksukunnon parannusoperaatio. Kun eihän me olla oikeen edes juostu vaan pari kertaa aina yritetty ja sitten se on jäänyt. Nyt on paljon helpompi, kun treenit jää talteen kilometreineen sekä syketietoineen ja niitä voi verrata. Hieman masentunut olen ollut kellon kertomasta kuntoiästä, mutta haluan luottaa siihen, että kyllä se siitä vielä kohenee.

Mitä noin muuten kuuluu? Minähän en sitten kesäloman aikana postaillut pahemmin muuta kuin metsäretkijuttuja, kun jotenkin sitä teki mieluummin kaikkea muuta kuin oli koneella. Tuntuu, että instankin päivittely on nyt kokenut jonkun muutoksen, kun saatoin lomalla keksiä uusia tuulia instagramiini. Perustin neulehommille oman tilin (madebyimppu) ja nyt myöhemmin vielä futikselle (marihietalaphotography).

Oon aina pohtinut mun blogin sisältöä ja sittemmin instan rajausta, mutta sinnikkäästi pitänyt kiinni siitä, että futis kuuluu näihin kanaviin. Nyt päätin rajata sen kuitenkin ulos ja keskitän jatkossa futisjutut tuonne instaan, omalle tililleen. Jos koen tarvetta kuitenkin kirjoittaa futiksesta laajemmin suomeksi, pidätän oikeuden tehdä sen täällä blogissa.

villasukka miehelle

Oon siis neulonut viime aikoina niin paljon, että se vaati oman instatilin. Neulominen on todella rentouttavaa ja pidän siitä, kun saan opetella uutta. Se fiilis on niin mahtava, kun oppii uutta. Luulin esimerkiksi aina, että kantapään tekeminen on jotain ylempää matematiikkaa, kuten se vähän onkin, mutta ei silti vaikeaa.

puuvillatehdas

Kesän jäljiltä olen sitä mieltä, että välttelen farkkuja vielä parin kilon verran. En halua vielä edes kokeilla mahtuvatko ne jalkaan ja yritän keksiä kaikkia muita tapoja pukeutua töihin. Eräänä päivänä olin sukkahousut jalassa, seuraavana jumppatrikoot. Selitän myöhemmin miksi. Sitä ennen taidan kertoa vähän keskiviikon futismatsista.

tps - fc haka

Kävin tosiaan pitkän tauon jälkeen näyttäytymässä Veritas Stadionilla kameran kanssa. Oli hauskaa, vaikka tuomaripeli oli ihan eri peli kuin kentän peli. En muista koska olisin viimeksi kokenut vastaavia tunteita futiskentän laidalla ja siksi olenkin nyt erittäin inspiroitunut lajista jälleen. Hyvin pitkästä aikaa. Tuntuu hyvältä. ♥

työmatkapyöräily

Ja tässä viimeisessä kuvassa näette erittäin tyytyväisen työmatkapyöräilijän. Minä pyöräilin ensimmäistä kertaa ikinä perjantaina töihin ja takaisin. Se oli mahtavaa, vaikka matkan varrella olevat lukuisat liikennevalot hieman hakristavat. Eivät silti niin paljon kuin autolla ajaessa. Tämä oli myös se syy miksi seikkailin toimistossa trikoot jalassa. En jaksanut alkaa miettiä mitään vaatteiden vaihtoa, koska juoksuhousut ovat aika mukavat ja käytän niitä muutenkin nykyään hyvin usein ihmisten ilmoilla.

Täällä siis ollaan arjessa kiinni aika tiukasti jo, eikä se ole haitannut yhtään. Oli mukava olla lomalla, mutta niin on myös mukavaa, kun on aikataulut ja rutiinit. Mitä sulle kuuluu?

sunnuntai 6. syyskuuta 2020

Kansallispuiston uumenista takaisin sivistykseen

Kolmas vaelluspäivä Urho Kekkosen kansallispuistossa valkeni kirkkaana Taajoslaavun läheisyydestä hyvin nukutun yön jäljiltä. Nukuin kuin tukki sen yön enkä ollut herännyt edes siihen, kun riekot tappelivat kaukaisuudessa. Olin virtaa täynnä, sillä näytti olevan tulossa kaunis päivä ja meillä oli enää viimeinen rutistus ensimmäistä vaellustamme jäljellä.

taajoslaavu

Valtasimme koko laavun aamupalapuuhiin, sillä paikassa ei ollut edellisen iltapäivän jälkeen näkynyt ketään muita. Kaunis tunturipuromaisema vain meidän kahden. Kelpasi syödä puuroa ja juoda aamukahvit kaikessa rauhassa ennen kuin lähdimme jatkamaan matkaamme.


Noin nelisen kilometriä käveltyämme saavuimme Luulammelle (nähtiin matkalla kuukkeleita!!). Siellä on tupa, jossa toimii kahvila. Meidän tuurillamme kahvila oli auki ja sain letun kermavaahdon kera. Ai että. Arvoimme taukoa pitäessämme kumman reitin valitsemme Kiilopään valloitukseen, 4 km suoraa nousua Luulammelta vai 6 km hieman maltillisemmin. Olin alunperin suunnitellut 6 kilometrin mukaan, joten siitä pidimme kiinni.

Nousuja koko vaelluksellamme oli niin paljon, että Kiilopäätä kohden mennessä totesin ääneen loivassa ylämäessä "onpa kivaa, kun on tasaista". Se ihan oikeasti tuntui siltä, se oli hassua. Eilen Turun keskustassa vastaava loiva ylämäki tuntui ihan vanhalla tavalla ylämäeltä ja ärsytti, koska olisi kiva, jos kaikki loivat ylämäet tuntuisivat tasaiselta, kuten Kiilopäälle mennessä.






Ei varmaan tarvitse sanoa, että maisemat olivat koko nousun ajan mahtavat. Suosittelen kyllä kokeilemaan tätä reittiä. Vähän raskas se on, mutta kaiken vaivan arvoinen.

Viimeisessä nousussa puuskuttaessani törmäsimme muoreihin, joista kaksi kiipesi sauvojen kanssa pitäen välillä taukoja ja kolmas poimi rinteessä mustikoita. Jäin suustani kiinni mustikkamummon kanssa kuin lapsena hiihtokisoissa ja Tahkis kiipesi minua ennen huipulle pitkin harppauksin. Minä vaihdoin kuulumisia mustikkamummon kanssa, joka kertoi poimivansa mustikoita, kun muut huilaavat. Ovat kuulemma 40 vuotta käyneet Lapissa ja lähtivät vielä kerran kokeilemaan vieläkö kykenee.

Kunpa kaikki pitäisivät omasta kunnostaan huolta kuin mustikkamummo. Huikea tyyppi!

kiilopää






Alaspäin mennessä mustikkamummo poimi rinteessä mustikoita eikä sauvamuoreja näkynyt enää missään. Minä odotin jo Suomen ladun huushollin näkymistä ja ihmettelin kuinka pitkä alamäki Kiilopäältä voi olla. Se ei tuntunut loppuvan koskaan.

Kun lopulta pääsimme autolle, oli ihan pöllähtänyt fiilis. Olimme ihan pihalla kaikesta maailmasta. Ei koronaa, ei somea, ei somevaikuttajia auringonkukkapelloilla, ei mitään. Kerrankin ihan totaalinen irtiotto. Se oli mahtavaa. Ensi kerralla uudestaan!