torstai 30. tammikuuta 2020

Neulekuulumisia ja muuta arkea

Olin suunnitellut kirjoittavani jonkun asiapitoisen postauksen tällä viikolla, joka itse asiassa olisi pitänyt julkaista jo eilen, mutta väsytti eikä sitten mitenkään päin kiinnostanut, kun oli muutakin tekemistä. Katsoimme Olet mitä syöt -jakson, jossa oli Veera Bianca ja sitten pitikin jo mennä nukkumaan. Päätin siirtää kirjoittelut tälle päivälle suosiolla, koska voin tehdä niin. En ole mikään ammattibloggaaja, joten minulla on varaa siirrellä postausten kirjoittelua ja vaihtaa kokonaan aihetta, josta kirjoittaa. Tämä ei siis tule olemaan mikään "näin lisäät marjojen syöntiä arjessasi" -juttu vaan ennemminkin "hei tänään on torstai, ihan pian on viikonloppu" -juttu. En tiedä kumpi teitä kiinnostaa enemmän, mutta minä ainakin pidän blogeja ja somea viihteenä, joten tarjoan sitä nyt sitten itsekin. Sitä paitsi rakastan kirjoittaa näitä höpinäpostauksia. Se on vähän kuin puhuessa, en tiedä ketä mun jutut nappaa, mutta itsestä on tosi kiva olla äänessä. 😅

Yritin vetää mun mahan sisään, mutta turvottaa näköjään liikaa. Ei onnistunut. 

Tällä viikolla yleisesti ei ole onneksi väsyttänyt samalla tavalla kuin viime viikolla. Erona se, että viikonloppu vietettiin ulkoilemalla ja kävinpä tuossa tiistaiaamuna oikein lenkilläkin. Hölkkäsin! Vartin hölköttelin ja 20 minuuttia kävelin, oli oikein oiva kierros ja virtaa riitti vielä seuraavaankin aamuun asti, kunnes sitten päivällä iski joku pieni arkiväsy, joka ei onneksi vaivannut enää tänään. Join töissä liikaa kahvia ja nyt olen jokseenkin lentoon lähdössä.

En silti kirjaimellisesti. En uskalla. Jos uskaltaisin, lähtisimme pitkän komean miehen kanssa äkkilähtönä ulkomaille, mutta se varmaan jää nyt, ellei ihan mene usko ja toivo Suomen tarjoamiin sääoloihin. Meillä alkaa nimittäin loma! Huomenna minä menen vielä töihin, mutta sitten koko seuraava viikko vedetään lonkkaa, kuten sanonta kuuluu.


Lupasin otsikossa neulekuulumisia. Ne tulee tässä: sitten viime näkemän aloitin koko kakan alusta. 💩 Tein jokaisen aloittelijan virheen sen ensimmäisen version kanssa ja olin siis tehnyt silmukat ihan kierteelle. Eihän siitä mitään paitaa olisi koskaan edes voinut tulla. Niinpä pitkä komea mies sai tehtäväkseen keriä langat takaisin rullalle, kun minä vieressä pärötin uusia lankakeriä ja aloin neuloa. Olen nyt neulonut yli 26 cm paitaa ja vajaan 10 cm jälkeen pääsen kainaloihin käsiksi. Sitten pitäisi osata käyttää villaneuloja, jotka pitkä komea mies kävi minulle ostamassa juuri eilen.

Ajattelin ottaa neuleen mukaan Etelä-Pohjanmaalle ja kysyä äitiltä miten niitä neuloja käytetään. Tästä muuten olisi Raision Myllyn Vero Modan yksi myyjä innoissaan, sillä hän kerran kehotti minua pyytämään mun äitiä ompelemaan mulle yhden hameen kuntoon, kun kävin reklamoimassa eräästä reiästä. Se kuulosti sen verran ilkeältä silloin, etten todellakaan pyytänyt, eikä meidän äidillä edes ole enää ompelukonetta. En ole ihan varma kumpi meistä sopii paremmin asiakaspalvelijaksi, se myyjä vai minä.


Muuhun arkeen laskettakoon ruuanlaittoaskareet, mitkä yllä olevassa kuvassa olivat juuri kesken. Huomatkaa sukat. Ovat yhtä iloiset kuin minä. Paahtoleivät sen sijaan, ne voitelin pestolla ja päällystin tomaatilla sekä juustolla. Hyvin maistuivat, yllättäen. Olen tällä viikolla kärsinyt ruuanlaittokriisistä ja nyt on alettava opettelemaan uusia ruokajuttuja. En vain enää pysty pitämään meitä hengissä tekemällä joko pitsaa, kanariisimössä tai pastaa jauhelihalla. Jotain muuta täytyy keksiä. Luojan kiitos loman jälkeen taitaa olla pitkän komean miehen keittoviikot, hän sentään osaa tehdä vähän muutakin ruokaa kuin keittää pastaa.

Nyt tämä täti menee pesemään meikit ja katsomaan ketkä kaikki ovat kaivanneet tällä välin instagramissa sekä whatsappissa. Lisää näitä höpöhöpöpostauksia vai kiinnostaako vain asiasisältö? Asiaa se turhan päiväinen höpinäkin on, eikö?

sunnuntai 26. tammikuuta 2020

Rauhallinen sunnuntai metsässä

Luitko tällä viikolla Ylen uutisen siitä kuinka metsä elvyttää mielen? Minua se hymyilytti, sillä metsässä käyminen on ainakin yksi terveellinen asia, jota toistan arjessani säännöllisesti. Onhan siitä paljon puhuttu kuinka metsässä oleminen laskee verenpainetta todella tehokkaasti sekä parantaa vastustuskykyä, mutta ei yhtään haittaa, että asia tuodaan julkisuuteen yhä uudelleen. Niin monen ihmisen mieli ja sielu lepäisi varmasti suomalaisessa suomaisemassa, kunhan he vain löytäisivät sinne. 

Yksi tämän tienoon hienoimmista luontopoluista sijaitsee ihan kiistatta Paimiossa, missä ensimmäistä kertaa kävimme marraskuussa.  Sieltä löytyy lähes kaikki maisemat neljän kilometrin sisään, joihin voi metsässä törmätä. Paimion luontopolku alkaa suosta, jatkuu pienen kauniin metsätaipaleen jälkeen kalliolle, laskee takaisin kallioiseen metsään ja ylittää parit hakkuualueet. Huikea kierros. Sinne kannattaa vähänkin stressaantuneen suunnata, mikäli haluaa palautua elämän raadollisuudesta. Matkalla voi yrittää bongailla liito-oravia ja piisameita.

Me veimme tänään Maaritin kanssamme kiertämään tuon upean paimiolaisten neljän kilometrin kierroksen, joka tarjosi ihasteltavaa yhä uudelleen myös meille, vaikka reitti oli jo tuttu. Paluumatkan metsä näytti paljon kivemmalta nyt kuin marraskuussa, mutta asiaan taisi vaikuttaa aurinko, joka valaisi polkumme tällä kertaa.







Reitti ei tosiaan ole kovin pitkä, mutta se antaa määrän sijasta laatua. Metsässä käyminen ei ole suorittamista vaan nimenomaan ulkoilmasta nauttimista, vastustuskyvyn hengittämistä ja mielialan nostattamista. Silloin kilometreillä ei ole merkitystä vaan sillä, että ehtii suhteellisen lähelle autoa ennen auringonlaskua. Jos haluaa. Minä usein haluan, sillä olen tapaturma-altis ja kompuroin märkien juurien päällä ihan kirkkaassakin valossa.

Metsäreissun jälkeen oli ihana mennä suihkuun kotona ja juoda kahvit rauhassa. 😊 Lähdimme vielä iltakierrokselle Skanssiin ja Myllyyn. Ostimme alushousuja, maton ja kelta-ansoja harsosääskille. 😄

lauantai 25. tammikuuta 2020

Kevättä kohti: uusia viherkasveja, mullanvaihtotouhuja odotellessa

Heiiii, voi vitsit! Piti kirjoittaa tämä postaus jo aamupäivällä, mutta muistin koko asian lenkin ja syömisen jälkeen vasta, kun oli jo kahvinjuontihommat meneillään ennen asioille lähtemistä. Enhän minä millään enää sitten ehtinyt.

Pitkästä aikaa vietettiin lauantaiaamu niin kuin meille on normaalia, heittämällä 5 kilometrin lenkki lähimaastossa. Kiivettiin Luolavuorelle ihailemaan auringonnousua, käytiin metsässä ja käveltiin Flöriin katsomaan onko mitään uusia viherkasveja tullut myyntiin. Oli oikein hyvä idea aamulenkki, vaikka vähän mietittiin mentäisiinkö vasta myöhemmin tuulen tyynnyttyä. Onneksi ei, sillä kaupassa käyntiin meni hieman enemmän aikaa, kun piti keksi- ja irtokarkkihyllyllä syynätä kaikki erikseen palmuöljyn takia. Päätin alkaa palmuöljydieetille nääs. Ja sitä muuten tungetaan ihan joka paikkaan.


Ollaan tällä viikolla hamstrailtu vähän uusia viherkasveja. Alkaa kevät ja kasvukausi olla jo mielessä, enkä millään malttaisi odottaa mullanvaihtoa. Ihanaa käydä läpi millaiset juuret milläkin meidän kukista on ja miettiä uusia ruukkuja heille. 😂 

Meidän pesuhuone on karanteenitila uusille kasveille ja siellä lymyää tällä hetkellä 3 eri kaktusta, 2 minikokoista mattia, 1 kiukutteleva kilpipiilea (lausutaan kilipipiilea), 1 moonshine anopinkieli ja 1 lohikäärmeennahkalehtinen alokaasia. Joo. Lohikäärmeennahkalehtinen. Sen oikea nimi on Alocasia Dragon Scale.


Karanteenissa uudet kasvit ovat aina kuukauden. Siinä ajassa ehtii nähdä onko heissä jotain vääränlaista elämää ja jos olisi, ei tartuta ihan kaikkia muita samassa puutarhataloudessa eläviä. Nyt siis nämä joutuvat hengailemaan meidän pesuhuoneessa vielä 3 viikkoa vähintään ennen kuin pääsevät valoon.

Iltapäiväkahvien juomisen jälkeen tänään ollaan siivoiltu pari tuntia, kun kutsuttiin Maarit kylään katsomaan Putousta. Oli siis hyvä syy pistää paikat kuntoon. Vihdoinkin saatiin keittiöön matto paikoilleen ja vietiin jouluromppeet varastoon. Nyt on tosi kivaa, kun on jopa vähän siistiä ja seuraavaksi aletaan tehdä pizzaa. 😍

Ihanaa lauantai-iltaa sulle! ❤️

keskiviikko 22. tammikuuta 2020

Terveys mielessä tällä viikolla: vihaan väsymystä ja kolesteroli ahdistaa

Tällä viikolla olen päässyt taas tekemään tuttavuutta yhden elämään toisinaan kuuluvan sellaisen ominaisuuden kanssa, josta en tykkää yhtään. En pätkääkään. Sen asian nimi on väsymys.

Olin maanantaiaamuna väsynyt, mutta sen jo tiesinkin etukäteen ennustaa, sillä entisessä elämässä olin aina maanantaisin silmät ristissä. Se johtui usein alkoholin juomisesta viikonloppuisin, sisällä könöttämisestä, liikkumattomuudesta ja valvomisesta. Tiesin siis lauantaina jo lonkerotuoppiin tarttuessani maanantain olevan se entisaikojen maanantai, kun en saa itsestäni mitään irti ja urheilusta on ihan turha haaveilla.

Tuli tiistai ja minua väsytti edelleen. Olin ihan jäätävän väsynyt, kun illalla pääsin kotiin töistä. Minun olisi pitänyt käydä kävelyllä hakemassa Lookfantasticin boxi, mutta en vain kertakaikkiaan jaksanut. Kun nousin ylös sohvalta juomaan vettä, ajattelin kokeilla tehdä edes jonkun kotijumpan Yogaiasta. Löysin sieltä barren, jota olen aina halunnut kokeilla, ähisin 20 minuuttia ja menin suihkuun. Menin nukkumaan hyvissä ajoin, jotta kerrankin tulisi unta 8 tuntia arkena ja sehän auttoi: tänään olen taas kiinni elämässä. Niin ihanaa olla pirteä ja jaksaa tehdä asioita. En enää koskaan halua paluuta elämään, jossa jokaisena arkipäivänä vain väsytti. Mitään muuta ei ollut.


Väsymys ja pirteys arjessa ovat molemmat monen asian summia. Väsymystä minun kohdallani aiheuttavat huonolaatuinen (pienikin snapsi alkoholia vie seuraavan yön unilta laadun) ja liian vähäinen uni, huonosti syöminen, d-vitamiinin puutos, mahdollisesti alhainen ferritiini ja kipeäksi tuleminen. Pirteyttä taas edesauttaa kunnon yöunet, d-vitamiinin syöminen, rauta-arvoista huolehtiminen, kunnollinen ravinto ja säännöllinen liikkuminen mieluiten ulkona. Lisäsin näihin listoihin viittaukset ferritiiniin, vaikka en ole ihan satavarma tästä lausunnosta. En ole ihan varma väsyttääkö alhainen ferritiini minua, sillä arvoni on nyt jälleen 38 ja olen kuitenkin normaalioloissa ihan pirteä. Kunhan vain nukun tarpeeksi. Muistan kuitenkin ajan, jolloin olin väsynyt arjessa, mutta silloin minulla oli koko setti: sekä alhainen ferritiini että d-vitamiinin puutos.


Muitakin terveysasioita on nyt ollut mielen päällä kuin vain väsymys ja rauta-arvot. Minulta mitattiin kolesteroli ja sain tänään hoitajalta viestin, jossa kehoitettiin hoitamaan ruokavaliolla arvot hieman alhaisemmiksi. Pelkäsin tätä, sillä en millään haluaisi olla vielä sellainen ihminen, jonka jääkaapissa majailevat 17 % juusto ja Benecol. Ei herran jestas sentään. Ei, ei, ei.

Yllä mainituista kumpaakaan meille ei tule. Sen sijaan kaksi uhrausta suostun tekemään: voin luopua ranskalaisten syömisestä ja kermajuustosta. Olen myös alkanut syödä kauraleipää. Mitään muuta en aio tehdä ennen kuin olen keskustellut tästä koko asiasta jonkun lääkärin kanssa. On nimittäin hieman arveluttavaa sekin, että Suomessa on ohjeita kahta lajia kolesterolin mittaamiseen. Toiset ohjeistavat paastoamaan ennen verikoetta ja toiset taas eivät. Minä en tietenkään paastonnut.

takki H&M - paita New Look - hame H&M - sukkikset ei hajuu, mutta merinovillaa ovat - kengät Vagabond

Ahdistaa hieman koko kolesteroliasia, mutta jos tämä edesauttaa pudottamaan painoa hieman, ei se haittaa. Mitään isoja muutoksia en ala kerralla tekemään ruokavaliooni, sillä sellainen ei ole pysyvä muutos. Kaikki mitä muutan, täytyy olla helppoja ratkaisuja arjessa ja näin ollen pysyvää laatua. Muuten koko ruokavalion säätämissä ei ole mitään järkeä.

Mitä ajatuksia kolesteroli sinussa herättää? Tästä jo keskusteltiinkin hieman mun instatilin uusimman kuvan alla, mutta olen valmis keskustelemaan aiheesta lisää.

sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Matkamessuilta läksiäisiin

Ilmoittelin eilen facebookissa, notta tänään ei höpinäpostausta ole tulossa, kun on hieman kiireinen päivä aamusta iltaan. Lähdettiin nimittäin heti aamupalan syömisen jälkeen Helsinkiin Matkamessuille, kun matkustaminen kiinnostaa ja ideoita ollaan kaipailtu tän vuoden lomille, etenkin ihan parin viikon päähän helmikuulle.


Messut olivat ihan hyvä idea. Vaihtoehtoja oli kotimaan matkailusta oman asunnon ostamiseen ulkomailta sekä tietoa myös maata pitkin matkustamisesta. Me osallistuimme kaikenlaisiin arvointoihin, joten todennäköisesti voitamme matkan Raumalle Pitsiviikolle. 😄 Kävimme myös rapsuttamassa tullikoiraa, joka oli aivan ihana pieni tuleva huumesesse. 😍





Monen tunnin kiertelyn jälkeen olimme valmista kauraa siirtymään ulkomaailmaan, joten hurautimme vielä Vantaalle käymään Viherpajassa, josta olen nähnyt vain kuvia facebookissa huonekasviryhmässä. Aivan ihana valikoima heillä erilaisia matteja ja maijoja. Emme ostaneet mitään, vaikka keltaraitamatti saa kyllä luvan muuttaa meille joku päivä.


Ehdimme takaisin Turkuun tuntia ennen kuin mun piti lähteä seuraavaan kohteeseen eli työkaverin läksiäisiin. Ohjelmassa oli ruokaa, keilausta ja muita aktiviteetteja, joiden parissa vietimme aikaa yömyöhään.






Ilta oli ihana! Pitkästä aikaa oikein viihteellä ja tuolla porukalla, jolla nyt oltiin. Ihan parasta.  

Tänä aamuna nukuttiin 10 asti ja näin tietysti unta töistä, kunnes kuvioihin astui Tommi Läntinen (jonka näin eilen pari kertaa messuilla). Siinä vaiheessa totesin, että eiköhän nämä yöunet ole tässä. Riittää työnteko ja pitkätukkaukkelit.

Seuraavaksi olisi tarkoitus vaihtaa Vimpelin Vedon huppari johonkin muuhun paitaan ja lähteä asioille. Haluan Bauhausiin ja muihin kukkakauppoihin katsomaan löytyisikö kelta- tai viherraitamattia myös näiltä leveyksiltä. Ihan pian nimittäin alkaa viherkasvien kasvukausi, joten nyt saa taas hamstrata uusia kasveja niiden tilalle, jotka eivät talvesta selvinneet.

Ihanaa ja aurinkoista sunnuntaita sulle! 😘

PS. Kävin tällä viikolla verikokeissa, joten ajattelin kirjoittaa postauksen jossain vaiheessa ferritiinin ja d-vitamiinitason tämän hetkisestä tilasta sekä vähän ajatuksia aiheesta.

tiistai 14. tammikuuta 2020

Täydellisen kropan ikuinen metsästys

Vuonna 2015 olin juuri muuttanut Turkuun ja tavalliseen tapaani viettänyt aikaa keskustan vaatekaupoissa, koska mitä sitä nyt muutakaan nuori ihminen olisi vapaa-ajallaan harrastanut kuin shoppailua. 🙈 Eräänä päivänä sovituskopissa käyminen tuotti astetta suuremman pettymyksen, kun joku paita ei oikein istunutkaan, koska minun maha. Minun suuri mahtava mahani.

Menin kotiin, laitoin jumppavaatteet päälle ja otin pari kuvaa, joista yhden kanssa kirjoitin blogiini postauksen suuresta mahtavasta mahastani. Sille täytyi tehdä jotain. Tilanne vain oli hieman haastava: olin niin saatanan paskassa kunnossa, että käveleminen jumitti pohkeeni täysin, eikä niissä kyllä oikein muutenkaan tainnut mikään neste kiertää. Oli tavallaan sellainen ikävä kierre, että se, minkä olisi pitänyt auttaa pohjejumitukseen, ei todellakaan tuntunut tekevän niin. Niinpä into lenkkeillä oli hyvinkin pitkälti nollassa, eikä asiaa nyt paljon auttanut se, että ruokailujen suhteen olin aivan metässä. Tiedättekö, moon oikias, soot vääräs, soon kans vääräs, moomma oikias, tootta vääräs, noon aivam mettäs.

Noh, siinä onneksi sitten tuli hengailtua erään ihanan fyssarialan ihmisen kanssa. Käytiin hengästymässä Luolavuorella (se hengästymisen määrä oli jotain aivan käsittämätöntä), tehtiin vähän toiminnallista treeniä (oli ylikivaa!) ja kierrettiin kerran Halisten kosken lenkki, jonka aikana loksahti päässä ja lantiossa jotain paikoilleen: otin keskivartalon tuen kävelyyn, mikä vaikutti pohjejumituksen loppumiseen. Tarinan opetus: kävele, kävele, kävele, kyllä se lopulta antaa periksi.

1/2015

Sain liikkumalla fyysisen olemukseni hieman parempaan jamaan, mutta jokin silti kinnasi. Pari vuotta sitten menin lopulta lääkäriin ja maailman ihanin lääkäritäti laittoi minut verikokeisiin, kun minua vähän kiinnosti se rautavarastoarvo, josta moni muukin jo vähän puhui. Pääsin testeihin vain todetakseni olevani hieman d-vitamiinipuutteinen. Oli se ferritiinikin hieman matala, mutta miten sen nyt sitten ottaa. Jonkun mielestä alle 50 on ok, jonkun mielestä ei. Söin rautaa ja d-vitamiinia niin paljon, että alkoi tukka pysyä päässä ja laihduinkin vähän. Aloin kävellä ja käydä metsässä, mikä johti kunnon kohoamiseen. Yllätys! Pystyin kävellä minkä tahansa mäen hengästymättä ja hieman jo hävetti se 2015 vuoden räpellys Luolavuoressa. Hävetti, että olin ikinä päästänyt itseni niin huonoon kuntoon kuin silloin olin ollut.

1/2016

Kävelimme koko vuoden 2018 Jonin kanssa. Tuli 2019 ja kävelimme lisää. Söin myös suklaata, joten paino ei pahemmin laskenut. Lopetin raudan syömisen lähes kokonaan, joten en tiedä missä ferritiini menee tällä hetkellä. Aion mittauttaa sen lähipäivinä. D-vitamiinia syön niin paljon, ettei siitä pitäisi enää koskaan tulla niin pitkäaikaista puutosta kuin joskus aiemmin on ollut.

Nyt ollaan tässä:

1/2020

Tänä vuonna metsästän parempaa kroppaa liikkumalla eri tavoin ja paljon, mutta kuitenkin palautuen. Aion syödä paremmin. Vähemmän punaista lihaa ja enemmän kasviksia ruuan seassa. Vähemmän suklaata ja pullaa. Ehkä. 😎

En tiedä onko vuosien 2015 ja 2020 kuvien painossa hirveästi eroa, luulen, että ei. Fyysinen kunto ja olemus on silti ihan eri, siis se, mitä kaikkea nyt jaksan ja miltä tämä vartalo tuntuu.


Nämä tämän vuoden kuvat otettiin tänään kahvakuulatreenin jälkeen. Ei oltu kahvakuulattu muuton jälkeen ollenkaan, joten oli jo aikakin taas tehdä joku rääkkitreeni. Jaksoin kyykätä yllättävän hyvin ja se tuntui hyvältä. Minusta se kaikessa liikunnan harrastamisessa on parasta, kun kerta kerran jälkeen jaksaa jonkun asian koko ajan paremmin. 

Vaikka tämän postauksen otsikko on aika ulkonäkökeskeinen, oikeasti liikun vain hyvän olon takia enkä bikinikropan. Tähän loppuun sopiikin laihduttamiseen kyllästynyt ajatukseni vuodelta 2017: parempi olla liikkuva läski kuin vain pelkkä läski.

sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Kuuraa ja oravabongailua

Vietin eilen yksinäni päivää, kun meistä toinen osapuoli oli töissä. Aamu oli niin kaunis, että painelin ulos kahvin juomisen ja eilisen postauksen kirjoittamisen jälkeen. Kamera kaulassa kyttäsin oravia ja lintuja reilun tunnin.













Pian ulkoilureissuni jälkeen lähdin köpsöttelemään kohti Turun keskustaa kahvitreffeille yhden emännän kanssa, jota en ollut nähnyt aivan liian pitkään aikaan. Kävimme lankakaupassa hiplailemassa mohair- ja silkkilankoja ennen kuin painelimme kahville vaihtamaan kuulumisia.

Myöhemmin illalla ohjelmassa oli kauppareissu ja neulontaa kotisohvalla. En varmaan yllätä, kun sanon olevani aivan koukussa villapaidan tekemiseen enkä siis mitään muuta just nytkään haluaisi tehdä. Käsi on vähän kipeä, mutta ei kai se haittaa. Täytyy neuloa, kunnes langat loppuvat ja joudun odotella uutta erää, jonka tilasin juuri eilen. Miksi oi miksi en keksinyt neulomista jo 10 vuotta sitten? Tiedän kyllä vastauksen tähän: olin liian kiireinen juoksemaan muiden ihmisten kotkotusten perässä ja ihan viimeisenä ajattelin itseäni.

Nyt menen katsomaan millaista pizzapohjaa tuolla keittiön puolella ollaan vaivaamassa, ihanaa sunnuntai-iltaa sulle!

lauantai 11. tammikuuta 2020

Langat tuli!

postaus sisältää mainoslinkkejä, merkitty *-merkillä

Muistatte varmaan, kun ilmoitin pari viikkoa sitten tilanneeni lankoja villapaidan tekemistä varten? Eilen vihdoin sain viestin, että lähetys on noudettavissa ja niinpä sitten vedimme eilen vielä myöhään illalla lenkkivaatteet päälle ennen kuin poistuimme ulos upeaan kuutamoon.

Kotiin päästessä revin tietysti paketin heti auki ja sieltä paljastui kaikki se, mitä tilasinkin. Langat ja puikkoja.

Asetuin sohvalle mukavasti *pyöröpuikot ja lankakerät sylissäni. Kääntelin puikkoja ja lankoja käsissäni miettien ääneen mitenhän ihmeessä tätä hommaa muuten tehdään. Mies vieressä seurasi tilanteen etenemistä huvittuneena, kunnes raivoisan googlettamisen jälkeen osasin luoda aloitussilmukat pyöröpuikoilla. Kun homma alkoi sujua, totesin tämän taidon olevan varmaan jotenkin kaikkiin naisiin sisäänajettu.

Tuli siinä mietittyä myös milloinhan viimeksi olen mitään edes neulonut. Tämä oli varmaan ensimmäinen kerta, kun käytin pyöröpuikkoja? Hämärästi muistan tehneeni villasukat ja patalapun joskus ala-asteella, mutta en niin varma niistä villasukistakaan ole. Ehkä vain patalapun. Vai tehdäänkö se virkkaamalla?


Alunperin olisin halunnut tehdä täysin vihreän villapaidan, mutta lanka, jota halusin käyttää, oli tilaushetkellä loppu Adlibriksen valikoimista ja on loppu edelleen. Päätin tilata *mustaa mohairlankaa *vihreän villalangan kaveriksi. Yhdistelmä epäilyttää minua vieläkin, mutta haluan silti tehdä paidan. Treenipaita tämä kuitenkin tulee olemaan, sillä käsialani hakee vielä itseään.


Ensimmäistä kierrosta tehdessäni loppuvaiheilla aloin päästä jyvälle jo hieman ja ymmärsin kuolevaisuuteni jälleen, että vaikka pohjalaisena priimaa pakkaa tulemahan heti tuosta nuan vaan, se ei välttämättä näy tässä paidassa ihan alussa. Sekään ei ole yhtään varmaa mahtuuko paita päälleni sitten, kun se on valmis. Teen tätä ihanan Iineksen ohjeella, mutta tein aloitussilmukoita 40 enemmän kuin Iines oli tehnyt omassa paidassaan, koska olemme eri kokoisia. Haluaisin ehkä olla Iineksen kokoinen, mutta en just nyt vielä ole, joten paitani tulee olemaan hitusen isompi.

Myös yli 5 vuotta uinunut jännetupentulehdukseni kokee tämän harrastuksen myötä herätysliikkeen ja siinä sitten riittääkin osteopaatillani ihmeteltävää. Tähän asti aina, kun olen mennyt vastaanotolle, olen ollut "ei tässä nyt oikeastaan mitään, mitä nyt tämä toimistotyöläisen niska" ja ensi kerralla "no tuota, koko oikea käteni on puutunut".

Mitä mieltä te olette, onko vihreä ja musta ihan hirvittävä yhdistelmä ja pitäisi muuttaa suuntaa, kun vielä voi? Onko sillä niin väliä, kun tämä on ensimmäinen yritelmäviritelmä ja tämän myötä vasta nähdään kannattaako mun edes jatkaa koko harrastusta? Olen ihan varma, että teissä lukijoissani on joku tämänkin alan ammattilainen. 😊 Ainakin oma äitini, jos ei muita. 😄

torstai 9. tammikuuta 2020

Retki Vajosuolle

Ootko sä kuullut paikasta nimeltä Vajosuo? Puoli Varsinais-Suomea tuntuu kuulleen, eikä rauhallisesta viikonloppuretkestä hiljaiselle suolle kannata haaveilla silloin, kun aurinko paistaa. Me saimme tämän todeta menneenä sunnuntaina.

Saavuimme Vajosuon parkkipaikalle Lavamäentielle aamulla aikaisin ja oli hyvin hiljaista, mitä nyt hippiäiset hyppivät kuusesta toiseen ihan luontopolun alussa. Meidän lisäksemme paikalla oli kahden muun seurueen autot. Lähdimme taivaltamaan luontopolkua pitkin kohti suota pysähdellen välillä kuuntelemaan lintujen ääniä. Jossain kaukana meni pyrstötiaisia ja kuuluipa kaukaisuudesta myös ystävämme hömötiaisen laulantaa, joka vieäkin saa tukan nousemaan pystyyn, kun muistan ne Kuusamossa päähän ja kameran päälle istuneet hömpät. Kaikkea sitä lintu ruokansa eteen on valmis tekemään.


Suo oli ihana. Aurinko oli nousemassa juuri, korppi lensi taivaalla ja edempänä huomasimme jonkun eläimen ylittäneen pitkospuut. Vesiroiskeet olivat jäätyneet pitkospuille. Halusin uskoa eläimen olleen hirvi. Ehdotin karhua, mutta opin vasta viikko sitten, ettei Varsinais-Suomessa ole karhuja. Vieläkin loksahtaa leuka pöytään asti, kun mietin tätä. Miten niin ei ole karhuja? Opetettiinkohan tätä koulussa ikinä? Jos opetettiin, se ei ole ollut kovin kiinnostava knoppitieto minusta, kun ei ole päähän jäänyt.






Palasimme suon toiselta puolen takaisin samaa reittiä ja jatkoimme laavulle. Emme nähneet enää hippiäisiä, jotka mennessä pomppivat puissa näkötornin risteyksessä, mikä vähän harmitti, koska olisi ollut kiva jäädä kuvaamaan niitä. Näin ensimmäistä kertaa hippiäisen lähietäisyydeltä ja sekös olikin aika hauskan näköinen otus. Sillä on keltainen irokeesi.



Laavulla saimme hetken olla rauhassa, kunnes sinne saapui iso porukka tenavien kanssa sekä yksi pariskunta. Tenavat hyppivät laavun katolla, kun söimme viimeiset palat makkaroista. Tuumasin Jonille, notta eiköhän mennä juomaan kahvit tuonne suon laitaan, että saa ihmiset tilaa tähän. Sinne menimme, vähän kauemmaksi ruuhkaiselta laavulta.


Paluumatkalla autolle vastaan tuli monta perhettä ja metsä raikui paikoitellen. Itsehän nauroin kerran niin äänekkäästi Paimion luontopolun pirunpellon kohdassa, että tikka suuttui. Vajosuolla eivät linnut suuttuneet, mutta hippiäisiä ei enää pahemmin näkynyt eikä kuulunut. Me kaksi rauhaa luonnosta hakeneet totesimme täyttäkin täydemmän parkkipaikan jäädessä taaksemme, että ei parane enää mehtään lähteä, kun on hyvä keli. 😎 No ei vaan, pakko sinne mehtään on päästä, oli ihmisiä tai ei. Yllätti vain suuresti kuinka suosittu paikka Vajosuo onkaan.