tiistai 25. helmikuuta 2020

Viherkasvien mullanvaihtoaika on käsillä

Törmäsin facebookissa tietoon, että kasveille saa mullat vaihtaa vasta Matin päivän jälkeen. Googletin ja sain tietää siinä samalla Matin päivään liittyvän kaikenlaista uskomusta. Matin päivän sää esimerkiksi määrittelee millainen heinäkuu tulee ja Matin päivän jälkeen sataa vielä yhdeksän kertaa lunta.

Mullanvaihdosta itsestään on myös kaikenlaista koulukuntaa. Jotkut vaihtavat mullat harvemmin, jotkut innoissaan taas joka vuosi. Se malli, jossa isompaan ruukkuun vaihdettaessa vain lisätään uutta multaa, kuulostaa mielestäni kaikista parhaalta tavalta. Kuitenkin meidän kasviharrastuksen ollessa vielä suhteellisen tuore, vaihdamme osalle kasveista mullat kokonaan. Vaihdamme osalle kasvualustan mullasta seramikseen ja osalle teemme sekoituksen, jossa on kookoskuitua. Haluamme kasvimme mahdollisimman ilmaviin alustoihin, jotta juuret pysyisivät terveinä.


Meidän kasvit ovat vuoden majailleet saviruukuissa, mutta tänä vuonna aiomme vaihtaa osalle muoviset asuinpaikat, jotta niitä ei tarvitse koko ajan olla kastelemassa. Aloittelijalle saviruukku saattaakin olla parempi vaihtoehto kuin muovinen, koska aloittelijoilla on tapana tappaa kasvinsa liikakastelulla. Saviruukku antaa anteeksi, mutta muovinen ei.


Miten sitten pysyä kärryillä siitä, mikä kasvi täytyy vaihtaa isompaan ruukkuun, jos kasveja on yli 50? Itse tein meille excelin, johon listasin kasvin kerrallaan, täytyykö sille vaihtaa multa ja ruukku tai jompi kumpi. Lisäksi merkkasin vielä kuinka isoon ruukkuun vaihdetaan. Näin on paljon helpompi hahmottaa montako ruukkua tarvitsee ostaa ja samalla selviää myös montako kasvia ihan tosissaan omistaa.



Joko sä olet vaihtanut mullat vai aiotko edes vaihtaa? Onko sulla paljon viherkasveja? Meillähän on viherkasveille ihan oma instatili, laitahan seurantaan: @calatheagarden.

sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Kaunis Pukkipalon kierros

Vaikka olin sopinut tälle päivälle ulkoilutreffit Sallan kanssa illaksi, suuntasimme Tahkiksen kanssa heti aamusta metsään. Oli pakko päästä eilisen myrskypäivän jälkeen ulkoilemaan, etenkin kun säätiedote lupasi aurinkoa koko päivälle. Minä halusin Pukkipaloon, joten sinne mentiin. Kovin arvuuttelimme eilen mahtaako koko paikka tulvia niin pahoin, ettemme pääse koko kierrosta ympäri, mutta päätimme silti kokeilla. Jos parkkipaikka tulvisi, tietäisimme metsässäkin olevan liian märkää, sillä näin se ainakin edelliskerralla meni.

Kun pääsimme autosta ulos, kuului lintujen viserrystä lähes välittömästi ja vielä enemmän hetken matkaa käveltyämme. Pyrstötiaiset erityisesti konsertoivat kovin, vaikkei niitä kovin helposti aina näekään, kun ovat sen verran vikkeliä otuksia ja liikkuvat usein korkealla puissa.


Pukkipalon kierroksella on mielestäni alusta loppuun asti upeat maisemat. Metsä on kaunista koko matkan, välillä näkyy suota ja mennään yli pienten purojen. Elementtejä, joita arvostan luonnossa. Kaiken lisäksi metsä ei ole mitä tahansa metsää vaan Pukkipalossa on vanhaa aarnimetsää. Se vasta hieno onkin. Haluaisin siellä asuvan kuukkeleita, vaikka tällä kertaa emme kyllä kuulleet edes hömötiaista. Tiedättehän sananlaskun siellä kuukkeli missä hömötiainen? Ai ette? No ei mikään ihne, koska se on minun kehittelemä eikä sillä ole minkään sortin totuuspohjaa.






Helppo ei taivallus tälläkään kertaa nuotiopaikalle asti ollut, sillä eräs suopätkä tuntuu aina olevan ihan veden vallassa ja sen ylittäminen on yhtä taiteilua. Minulla ei ollut goretexkenkiä tällä kertaa enkä omista vedenpitäviä sukkia edes, joten hetki piti arvioida vaikean kohdan ylitystä. Muita ihmisiä paineli meitä ennen siitä, joten päätimme liittyä jonon jatkoksi. Pitkospuut olivat joiltakin osin ihan pirun liukkaat, ne olivat nimittäin jäässä. Ihan peilijäässä siis. Meinasin yhdessä kohdassa molskahtaa, mutta lopulta pääsin etenemään vastarannalle kuivin vaattein. Jalkani tärisivät koitoksen jälkeen ihan kuin olisin jonkun riippusillan ylittänyt.


Nuotiopaikalla söimme makkarat, mutta siinä istuskellessamme paikalle alkoi kerääntyä sakkia niin paljon, että päätimme jälleen siirtyä juomaan kahvit johonkin toisaalle. Lähdimme eteenpäin polkua ja lopulta löysimme pitkospuiden vierestä sopivan kuivan paikan, jossa istahdimme kaatuneen puunrungon päälle. Oli mahtavaa. Oli oma rauha, nenän edessä hakkuualue ja selän takana aarnimetsä.





Kierros oli jälleen mahtava ja teki sen, mitä metsä tekee ihmiselle. Mieliala parani, hengitin hyviä mikrobeja, jouduin käyttämään aivoja ja sain olla rauhassa.

💚

lauantai 22. helmikuuta 2020

Kaksi pötköä Tobleronea ja kävelylenkkejä pimeässä metsässä

*Unelmaduunarin tilipäivä -kirja saatu + postaus sisältää mainoslinkin, merkitty *-merkillä

Tällä viikolla...


...olen syönyt kaksi Toblerone-pötkylää kotosalla puoliksi Tahkiksen kanssa, hupsis! 🙊 Työkaveri toi laivalta yhden pyynnöstäni ja lahjoitti toisenkin sitten lopulta. 😁 Tajusin tänään meidän tosiaan syöneen kaksi tuollaista pötkylää, kääk. 😂


...ihaillut muutamaa hienoa auringonlaskua. Oon edelleen innoissani siitä, kun töistä lähtiessä on valoisaa. Ai että. ❤️🙏


...kävin katsastamassa auton keskiviikkona. Meni läpi, mutta pienen ahdistuksen sai katsastussetä aiheutettua lausunnollaan pösön moottoritilasta, jossa hänen makuunsa oli liikaa öljyä siellä täällä. Olin koko keskiviikon jokseenkin masentunut asian tiimoilta, sillä yksi maailman rasittavimmasta asiasta on vika autossa, jota en osaa itse diagnosoida. Olen varmasti ennenkin tästä jauhanut. 


...kävin lenkillä Tahkiksen kanssa pimeässä Katariinanlaaksossa, jonne kävellessä jauhoin autosta ja kaikesta muusta mieltä vaivanneesta niin, että koko Luolavuori varmaan raikasi. Katariinanlaakson luontopuistolla kälätys ja valitus loppui siihen, kun lehtopöllö aloitti huhuilun, johon jokin toinen eläin vastasi. Ehkä kettu. Sellaisen nimittäin lopulta näimme, kun Tahkis halusi palata takaisin. Juttelin ketulle, kunnes se hävisi metsään tai ainakin esitti sitä, koska se seurasi meitä, kunnes pääsimme hänen kotimetsästään ulos. Kosketus luontoon sai arkihuolet unohtumaan aika näpsäkästi.


...olin valokuvamallina ihan oikealle kuvaajalle, koska minusta julkaistaan yksi juttu. Ihan hauskaa! Kerron tästä sitten, kun juttu on julkaistu. 😊


...olen huomannut kevään ihan oikeasti puskevan maasta esiin. Lähipuistossa kukkii jo pian ja niin muuten kukkivat koivutkin ihan hetken päästä.


...kävimme uudelleen pimeällä lenkillä Katariinanlaaksossa, mutta tällä kertaa ei hiiskaustakaan mistään eläimestä. Sitä paitsi pelotti ihan jäätävän paljon enemmän kuin edelliskerralla, koska nyt tiesin niissä metsissä elävän kettuja ja pöllöjä.


...olen pohtinut olisiko uhka vai mahdollisuus mennä töihin ilman meikkiä. Ajattelin ensi viikolla kokeilla. Tänään harjasin hiukset pitkästä aikaa. Hiusten harjailuhan ei kuulu Curly Girl -metodiin, mutta enpä ole metodilla ollutkaan enää hetkeen, kun edelleen käytän vanhoja shampoita pois.


...käytiin laskiaispullakahvilla Mannassa. Aivan ihana pieni leipomo Turun Vähäheikkilässä. Ostamme sieltä aika usein maalaisleipää. 


...ollaan suunniteltu viikon metsäkierros huomiselle, koska tänään on taas myrsky. Aika mones putkeen alkuvuoden aikana.


...olen lukenut Satu Rämön ja Hanne Valtarin kirjoittamaa kirjaa *Unelmaduunarin tilipäivä. Tulee tarpeeseen, koska ainahan se on mielessä, unelmaduuni. Ja etenkin tietysti tilipäivä. Kirja on saatu arvostelukappaleena.

tiistai 18. helmikuuta 2020

Liikuntaa alkuvuonna x 5

Sitä aina jotenkin toivoisi pysyvänsä terveenä, ettei liikunnan harrastamiseen ja muuhun normaaliin elämään tule hirveän pitkää taukoa. Vaikka flunssan jälkeen pääsisikin töihin takaisin jonkun ajan päästä, itsellä meni viimeksi ainakin vajaa kuukausi kuumeilun jälkeen ennen kuin lenkkeily alkoi tuntua taas kevyemmältä.

Nyt tässä on pian pari kuukautta kovaa kuntoilua takana, joten ajattelin listata alkuvuoden parhaat liikuntasessiot. Oletko valmis? Tässä tulee:

1. Kahvakuulatreeni viime sunnuntaina ja sitä edellisenä myös. Ujutettiin tammikuussa treenikalenteriin kahvakuulaa taas pitkän tauon jälkeen ja se on nyt alkanut sujua niin luonnikkaasti, että viime kerralla se tuntui jopa normaaliakin paremmalta. Kun jaksoi! Ja sitä edellisellä kerralla ylikaiken vihaamani askelkyykyt olivatkin yhtäkkiä ihan ok. Olen myös siirtynyt lankuttamaan ilman kevennystä, mikä on todella suuri harppaus ihmiselämässä.


2. Lauantain iltalenkki oli yksi parhaista ns. kaupunkilenkeistä. Ei olla kyllä kovin montaa maantielenkkkiä viime aikoina suhattu, mutta silloin kuin suhataan, suunnataan yleensä Skanssin ja Kaarinan suunnalle. Tulee sopiva 7 kilometrin pätkä, josta saa lyhyemmän tai pidemmän makunsa mukaan. Lauantaina oli jotenkin erityisen kiva ilma, kun ei tuullut kovin paljon ja jostain syystä tuli tosi hyvä olo lenkin jälkeen.

3. Paimion luontopolku Tahkiksen ja Maaritin kanssa tammikuun loppupuolella oli ihana elämys. Näin metsän nyt eri tavalla kuin ensimmäisellä kerralla, kun oli kirkkaampaa. Paimion luontopolku on joka kerta upea. ❤️

4. Mulkkujärven kierros pari viikkoa sitten Etelä-Pohjanmaalla on pakko listata, vaikkei se helppo ollutkaan lumihankipatikkana. Se oli silti liikunnallisesti yhdenlainen suoritus ja jalat olivat aivan hapoilla, etenkin pohkeet. Se tunne, kun jalkojen lihaksia on oikein joutunut vähän käyttää, se on ihan paras. 😊

5. Paalijärven patikka oli myös kuntoa vaativa, koska lumihankikävelyä sekin oli. Raskasta, mutta kaiken sen arvoista.


Maaliskuulle ei ole mietittynä mitään uutta ja ihmeellistä treenikalenteriin vaan tarkoitus olisi tehdä lihaskuntoa pari kertaa viikossa ja käydä metsässä viikonloppuisin edes. Kun valo lisääntyy, saattaapi olla, että vingun metsään arkenakin. Liike on lääke ja liikunnasta tulee hyvä olo. 😊

sunnuntai 16. helmikuuta 2020

Sateinen sunnuntai: shoppailukierros ja kotijumppaa

Tuuli piiskaa sadetta ikkunaan, siinä on tämän harmaan sunnuntain äänimaailma jälleen kerran. Juuri viikko sitten kuuntelimme kuinka tuuli olisi mielellään repinyt parvekkeen mennessään ja tänään olemme saman luonnonmyllerryksen äärellä. Dennis-myrskystä johtuen emme suunnitelleet tälle päivälle mitään ulkoilma-aktiviteetteja vaan kävimme lenkillä eilen illalla. Tänään ohjelmassa on ollut hidas aamu kotisohvalla, ruuanlaittoa ja pieni kauppakierros, johon sisältyi kasvien kasvualustojen hankinta Bauhausista sekä vaateshoppailua Skanssissa.







Eksyimme Skanssin XXL:n ihan muuten vaan ja lopputuloksena se, että me molemmat ostimme itsellemme Haglöfsin Gore-Tex -kamppeet. Minäkin siis. Mintun värinen ihana sateen ja tuulen pitävä takki oli minun vaateostolakon viimeinen hairahdus ja nyt minä sitten istun kukkaronnyörit tiukasti kiinni kesäkuuhun asti. Marimekon neuleen hankkiminen siirtyi tärkeämmän tieltä.


Shoppailukierroksen jälkeen vuorossa olikin sitten päivän treeni: kahvakuulaa 30 minuuttia. Päälle ruokaa ja Eränkävijöitä. En tainnutkaan vielä täällä kertoa olevani ihan totaalisen koukussa Eränkävijöihin? Ihan mieletön sarja. ❤️ Ootko sä katsonut sitä?

PS. Olen laihtunut hieman. En oikein tiedä, mistä se johtuu, sillä ruokavalioni ei ole muuttunut kolesterolista huolimatta kuin yhdellä tavalla ja se on palmuöljyn välttely. Muita muutoksia ovat olleet vain raudan syöminen pari kertaa viikossa ja ruisleivän vaihtaminen kauraleipään. Hassua, mutta mikäs siinä.

lauantai 15. helmikuuta 2020

Suomen Cup: TPS – FC Honka 15.2.2020

Lokakuun 24. päivänä viime vuoden puolella tulin kotiin Veritakselta myöhään illalla, heitin kuvausrepun nurkkaan ja aloitin futisloman. Jokaisen kuvatun kauden jälkeen tunne on sama: nyt jotain muuta kuin futista. Futiskaudet ovat jotenkin niin kaiken energian vieviä, hyvässä ja pahassa. Futis on täynnä tunteita, eikä edes mitä tahansa tunteita vaan yleensä voimakkaita sellaisia ääripäästä toiseen.

Kuluttavimpia ovat yleensä ne kaudet, kun fanittamansa joukkue ei menestykään niin kuin olisi toivonut tai seurattu jalkapallo on ollut niin ylitylsää, että pohtii vakavasti lajin vaihtamista johonkin toiseen. Hyvällä tavalla vaativia kausia sitten ovat olleet ne, kun on biletetty futisihmisten kanssa pitkin syksyä laivalla ja baarissa eikä marraskuun tullessa yhtään haittaa se, että kausi on ohi. Pari kuukautta lepoa kelpaa hyvin, jotta jaksaa taas painaa seuraavana vuonna.

Tänä talvena minä vietin ihan totaalisen futisloman. Meillä ei ole kotona puhuttu oikein mistään futikseen liittyvästä kuin ehkä ohimennen. Minun kauden aloituskin venyi jotenkin nyt tosi myöhään, kun aina aiemmin olen ollut kuvaamassa jo tammikuun alussa Euroopan kamalimmassa valaistuksessa Kupittaa vitosella.

Tänään oli kuitenkin aika aloittaa futiskuvauskausi. Peliksi valikoitui Tepsin ja FC Hongan välinen vääntö kuplahallissa Impivaaran perukoilla.

Olen kaikki matsit kyseisessä hallissa aina kuvannut vaihtopenkkien välistä. Kyseisessä hallissa ei muuta kuvaamiseen soveltuvaa paikkaa ole, koska valo ei riitä ja valon kannalta tehtyjen kuvauskalustovalintojen takia putken pituus ei riitä. Vetäisinkin pienet pultit tänään klo 11:00 kotona, kun kuulin edellisellä kerralla tuolla olleen jotain säätöä verkkojen kanssa ja pelkäsin, ettei olisi mahdollista kuvata siitä ainoasta paikasta, mistä se onnistuu. Saatoin lähettää pari raivoisaa viestiä aiheeseen liittyen (pahoittelut uhreilleni) ja räyhäsin myös kotona niin paljon, ettei jäänyt epäselväksi, mitä mieltä olen tästä maailmasta, jossa valokuvaajat eivät ole kuninkaallisia. En nyt enää ala jauhaa tästä asiasta mitään, sillä kaikki meni tänään kuitenkin ihan hyvin ja nostatin verenpainetta ihan turhaan. Se vain kumpusi siitä takavuosien helleaallosta ja jostain järjettömästä säännöstä, ettei kuvaajat saa ottaa vesipulloa mukaansa. 😅 Pistää vihaksi edelleen, mutta tosiaan, ei nyt aloiteta valittamalla tätä postausta. 😂 Keskitytään vain hyviin asioihin ja siihen, että pääsin tänään kuvaamaan jalkapalloa, mikä on yksi parhaista asioista, mitä pystyn kameralla tekemään.






Pelotti aamupäivällä päivän kokoonpanoa katsellessa, etten taaskaan tunne joukkuetta eikä se ole sama TPS kuin aiemmin. En vain pysty hyväksymään sitä, että joukkueet muuttuvat joka vuosi. Pelkäsin kuitenkin ihan turhaan, sillä kuvattavaa löytyi ihan helposti ja olin iloinen, kun pelin aikana ei ehtinyt tulla tylsää. Määritelmä nykyään kelvolliselle jalkapallolle: en ehdi somettaa pelin aikana.



Ne pirun verkot sidoin nippusiteillä kaiteeseen kiinni pois häiritsemästä. Muuta tauolla touhuttua: potkin palloa Tepsin huoltajan kanssa. Pitäisi ehkä mennä potkimaan joskus Tahkiksen kanssa taas, kun onhan tuo ihan hauskaa puuhaa.

Uudesta joukkueesta minun on tunnustettava, etten välttämättä ihan kaikkien poikien nimiä tiennyt. Todennäköisesti opin heidät tietämään kauden edetessä. Jere Koponen oli loistava ja Jakon näkeminen kentällä tuo turvaa, ihan kaikki eivät kuitenkaan ole tuntemattomia.










Ekalla puoliajalla TPS oli vahvempi, kun taas toisella puoliajalla Honka halusi hallita, mutta maalia ei silti syntynyt 90 minuutissa. Kummallakin joukkueella oli yritystä, mikä oli ihan hyvä. Ei tosiaan tarvinnut nuokkua upouudella pilkkijakkaralla yhtään.

Valokuvaaminen meni vanhasta muistista. Pari kuvaa otin alkuun ilman vastavalonsuojaa ja sen asentamisen jälkeen räpsäsin taas pari, kunnes tajusin olevani kuvaamassa urheilua enkä maisemia. AI SERVO päälle, ISO tarpeeksi isoksi, aukko 2.8-3.5 oman maun mukaan ja suljinajaksi 1/1000. Sitten ei muuta kuin pitää ja päästää. 70-200:lla pysyy pallon perässä jotenkin tosi paljon paremmin kuin suppeammalla pitkällä Sigmalla, jolla kuvaan ulkona. Tämän setin viimeinen kuva on otettu suljinajalla 1/250, kun oli vahingossa jäänyt jostain taidekuvasta päälle se. Sanoin "hupsis" ja toivoin, ettei filmillä ole kovin paljon suttuisia juoksukuvia. Ei ollut, höhö. 😬

TPS–FC HONKA 0–0