torstai 19. maaliskuuta 2020

4 päivää korona-arkea

Alkuviikosta mietin pitäisikö nyt miettiä ihan uusiksi kaikki blogin postausideat vallitsevan koronatilanteen takia, mutta päätin odotella pari päivää ja katsoa miltä sitten tuntuu. Enpä ole sitten sen kummemmin uusia aiheita kirjoituksilleni keksinyt vaan mennään päivä kerrallaan, kuten muutenkin elämässä aina ja etenkin juuri nyt.

Koronavirusuutiset olivat vähän kuin märkä rätti päin naamaa sunnuntaina ja maanantaina. Etenkin maanantaina fiilis oli todella erikoinen, kun hallituksen kehoituksesta ne jäivät etätöihin ketkä pystyivät, mutta itse lyllersin tietysti töihin ihan livenä. Odotin koko aamun, että joku tulee sanomaan "menepäs nyt Hietala kotiin siitä", mutta sitä ei tullut. Oli epäuskoinen olo jatkaa kuin mitään ei olisi ulkomaailmassa meneillään.

Tiistaina kotiin töistä tullessa oli tosi jakomielitautinen olo siitä, että käyn normaalisti töissä, mutta vapaa-ajalla ei voi tavata ystäviä tai lähteä kiertelemään viherkasvikauppoja. Mieli ei jotenkin pysty sisäistämään, että samaan aikaan asiat ovat normaalisti, mutta eivät kuitenkaan ole.

Tänä aamuna huomasin pääni päässeen mukaan muutokseen, enkä enää vieroksu sitä, että mulla on sosiaalisia kontakteja mun arjessa, vaikka todella monella suomalaisella ei taida olla. Mun elämässä ei sinänsä siis ole tapahtunut suuria muutoksia, mutta kyllä mä silti ajattelen hallituksen asettamat rajoitukset rajoituksina myös itselleni. Etten voi keksiä yhtäkkiä, että lähetäänpä tästä käymään Ikeassa. Turha mennä hakemaan Turun kasvitieteellisestä pistokkaita, sillä sekin on kiinni. Kaupassa käyminenkin tuntuu arveluttavalta, mutta sitä on kuitenkin pakko tehdä.



Huomioita koronan ympäriltä: osa ihmisistä tuntuu suhtautuvan tosi välinpitämättömästi koko asiaan saatesanoin "me kaikki siihen kuitenkin sairastutaan, tulee jos tulee", osa suhtautuu ihan sopivalla vakavuudella ja osasta en oikein tiedä, mitä he ajattelevat hamstratessaan vähän kaikkea tavaraa ilmeisesti peläten, että tästä maailmasta tavara on nyt ihan just loppumassa? Itse kuulun siihen ryhmään, joka syynää joka päivä tartuntatilastot, ihailee #venice-hashtagin alta twitteristä Venetsian kanavien puhdasta vettä ja sinne palanneita eläimiä sekä pohtii välillä "mitä jos minä olenkin oireeton tartuttaja".

Mua ainakin kiinnostaa se sairastunko itse tai sairastutanko muita. Ei se ole yhdentekevää, vaikka me kaikki korona sairastettaisiin läpi. Olen ymmärtänyt sen tekevän keuhkoille pahaa jälkeä, eikä kyseessä ole mikään läpihuutojuttu, vaikka se osalla väestöstä lievänä esiintyisikin. Se on just se juttu: kun se ei ole lievä kaikilla, se on kuolemaksi joillakin. Plus se, että me itsekkään emme välttämättä tiedä, mitä sairauksia meillä on piilevänä tai alttius johonkin, jolloin saadessamme koronan, saattaa se koitua kohtaloksi. Suorastaan vituttaa ihmiset, jotka vähättelevät tätä tautia ja sen leviämistä. Haluaako joku tosissaan olla vastuussa jonkun toisen kuolemasta? Itse haluaisin olla vastuussa vain jonkun toisen elossapysymisestä.


Kuten sanoin jo aiemmin: olen hyväksynyt oman korona-arkeni tällaisena kuin sitä nyt suoritan. Käyn töissä, toivon kipeäksi itsensä tuntevien jäävän kotiin, toivon tartuntatilastojen näyttävän pian paremmilta ja toivon, että meidät laitetaan kaikki karanteeniin, mikäli taudin leviäminen jatkuu samalla vauhdilla kuin aiemmin. Koronan selättämistä odotellessa tehdään hyvää ruokaa kotona ja harrastetaan ulkoilua.

Mites sun koronakuulumiset?

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti